Treeniä Pavelin kanssa ja ilman Pavelia
Käytiin ennen treeniä hakemassa haukkukeitaasta noutokapula. Elämämme ensimmäinen ![]()
Nyt kun vain tietäis että mitä sillä tehään…
itse hallissa me oltiin ikäväksi yllätyksekseni reeniryhmämme ainoita.
Kuulin ikävän uutisen ettei Tinkaa enää ole ![]()
Olen niin äärettömän pahoillani ja surullinen.
Seuraaminen kädet seläntakana meni suht mallikkaasti. Käännökset on hieman hankalia mutta parannusta on tapahtunut ja paljon.
Jättöliikkeissä edelleen joku mättää. Istuminen ei onnistunut ja seisominenkin vasta muutaman hapuilun jälkeen. Paikallaanmakuu meni taas häneksi.
Olen pienessä päässäni pähkäillyt että tuohon paikallaanmakuun postaamiseen saattaa olla syynä se, että olen ruvennut menemään liian kauaksi koirasta. En ole nyt kummallakaan kerralla jolla Pavel on noussut ylös käynyt palkkaamassa sitä kesken kaiken joten ehkä se odottaa sitä ja kun kehua ei tule se nousee?
Esteellä harjoittelin niin että käytiin jokatoinen kerta viemässä yhdessä nami esteen taakse. Johan hyppäsi iloisesti ilman käsimerkkejä ![]()
Ja Veijolta tihkui myös hyviä ohjeita esteen jälkeiseen elämään eli seisomiseen siellä odottaen minua.
Kuivaharjoittelin pk-liikkeitä sitten liikkeenohjaajan kanssa ilman koiraa. Voi miten tyhmä tunne sahata pitkin pitkää suoraa ja antaa käskyjä ![]()
Toisaalta sangen hyvä harjoitus jossa tuli taas ilmi että ilman koiraakin annan vartalokäskyjä ja niistä menisi kokeissa todella paljonkin pisteitä ihan turhaan.
Harjoittelua harjoittelua.
Vielä loppuun täytyy mainostaa että me käytiin eläinlääkärissä hakemassa rokotuksia ja odotushuoneessa oli tietysti kissoja heti monta odottamassa vuoroaan.
Pavel kuikuili ja ulvahteli haluten mennä kissakoppien luo mutta rauhoittui kuitenkin loikoilemaan viereeni suht nopeasti ja oli hiljaa. Olen todella ylpeä ![]()
Kissanomistajan kommenttikin oli todella positiivinen, noin iso koira ja noin rauhallinen ja mukava.
Mukavan allekirjoitan mutta että rauhallinen
Heip,
ensi viikolla liitymme seuraasi iloiseen treenaamaan.
Voi ei Tinkaa, olipa ikävä lukea uutinen täältä.
Pavelille rapsutukset ja emännälle mukavaa viikonloppua!
Kommentti Marja — 1.2.2008 @ 20.17 |Muokkaa
Me ei ens kerralla päästä kun meillä on samalle päivälle varattuna lonkkakuvat ja silmäpeilaus joten Pavel taitaa vedellä sikeitä vielä treenien aikaan.
Saatte siis hallin ihan kokonaan käyttöönne jos ei tyypit ole tehneet jotain erikoisjärjestelyjä ajankäytön suhteen.
Hauskaa vkonloppua myös teille
Kommentti pavelinjutut — 2.2.2008 @ 12.10 |Muokkaa
no? millä arviolla teijän kuvat lähti??
Kommentti Käpsy — 7.2.2008 @ 22.32 |Muokkaa
Ihan terveiltä ja hyvin asettuneilta ne kuulemma näytti. Minen mitään niistä ymmärrä joten tähän arvioon on tyytyminen kunnes kennelliitto sanoo niille kirjaimet.
Kommentti pavelinjutut — 8.2.2008 @ 6.32 |Muokkaa