Pavelin blogi

Täytyy sanoa että olen suorastaan lusmuillut joulunajan ja nää välipäivät.
Meidän treenaaminen on ollut ihan minimissään jos sitä nyt edes siksi voi kutsua. Siispä tänään oli taas pienen itsetutkiskelun paikka ja ihan aiheellinen kyllä.

Meidän ongelma, ehkä se suurin ja perustavaa laatua oleva on se, etten oikein saa Paveliin kontaktia. Se kyllä tekee, mutta se ongelma tulee esiin siinä vaiheessa kun koira on irti ja kentällä on jotain todella paljon mielenkiintoisempaa kuin minä. Siinä kaikkoaa korvat ja se lähtee viipottamaan sinne mikä kiinnostaa. Nyt kuitenkin on ollut pitemmän aikaa havaittavissa parannusta, Pavel on pysähtynyt ja palannut takaisin kyllä kun olen käskenyt mutta kuitenkin jotain perustavaa laatua häikkää tässä meidän suhteessa on.
Niinpä sitten tänään härkää taas vaihteeksi sarvista ja harjoittelemaan.

Ensin me harjoiteltiin Lean ja Leenan johdolla leikkimistä vinkulelulla. Yhdellä. Se ei mennyt kovin hyvin, en osannut eikä Pavelia sitten pahemmin kiinnostanut.
Seuraavaksi Pavel vain laitettiin maahan makaamaan vailla mitään aktiviteettia. Rauhoittumaan.
Kun se lakkas piippaamasta ja lopetti levottoman pyörimisen vapautin sen ja kokeiltiin uudestaan leikkimistä vinkuleluilla. Tällä kertaa mulla oli niitä kaksi samanlaista.
Meni jo vähän paremmin, Pavel oli paljon enemmän kuusalla että tässä nyt tapahtuu jotain kivaa ja muakin oli opastettu tauon aikana siihen miten tulee käyttäytyä ja mitä äänensävyä käyttää.
Kokeiltiin niin että kun heitin yhden vingun Pavelille toiseen suuntaan lähdin samalla poispäin koirasta sen toisen lelun kanssa. Kun Pavel toi lelua mun kohdalle nakkasin toisen menemään ja tehtiin ns. lelujen vaihto Pavelin lähtiessä hakemaan sitä vasta heitettyä tipauttaen suussaan olevan.
Tää ei kuitenkaan oikein ollut Pavelin juttu. Kun se taas oli laitettu makaamaan vailla mitään äksöniä (meillä on uusi sanakin siihen ) päätettiin kokeilla josko se saalistaisi mieluummin räteillä. Se vois olla sähäkämpi kun huomaisi saaliin lähtevän karkuun.
Tässä se sitten meni lörinäksi.
Pavel ei ollut kiinnostunut ei mistään ei kenestäkään muusta kuin Leenan takista
Tyttöjen hajut vain tais nyt olla liikaa nuoren miehen päälle ja sietokyvylle. Se haki minut kyllä piilosta kun menin pusikkoon, kävi niin lähellä että hipas minua, mutta palasi sitten kiireesti Leenan takille nuuskuttamaan.
Rauhotettiin vielä kerran makuulle vailla mitään toimintaa.
Joka kerran Pavel rauhoittui nopeampaa kuin edellisellä kerralla. Meni nopeammassa tahdissa kyljelleen rauhallisesti nukkumaan ilman piippausta mikä kaikille Pavelin tunteville varmaan on tuttu ääni

Vapautuksen jälkeen ikäänkuin palkaksi otin seuraamista ihan yhden kahden askeleen verran ja muutaman sivulletulon. Ja ihme kuinka kuulolla Pavel oli!
Se oli oikeasti tosi topakkana kun Hän nyt tässä on tekemässä töitä Mamman kanssa.
Koitti se siitä livetä Leenan takin luo mutta oli kuitenkin selvästi enemmän tietoinen minusta, minä olin kiinnostavampi, kuin aikaisemmin.

Laitoin Pavelin autoon Lean ohjeiden mukaan ihan vain viemällä sen sinne ilman mitään kommervenkkejä. Jätin sen sinne ja suljin oven. Kävelin auton keulan luo ja vähän Pavel huuteli, mutta lakkas tosi nopeasti. Palasin takasin autoon ja lähdettiin sitten kotiin. Tuli hyvä mieli. Ehkä tää tästä

Sikäli me on kuitenkin menty suuri harppaus tälläkin saralla eteenpäin. Pavelin voi kuitenkin päästää irti oikeastaan paikassa kuin paikassa, ei se sentään ihan päättömästi lähde nostelemaan paikalta. Nytkin koko meidän harjoituksen ajan vähän matkan päässä meistä oli pelaamassa sitä ihme frisbee korista monen frisbeen voimin eikä tuo meinannutkaan mennä sinne. Siinä muuten laji josta minä en ymmärrä hölkäsen pöläystä.

Tässä tää päivän sankari. Kuolapelle parin päivän takaa metsälenkiltä.

Reilun viikon reenitauko takana ja sen kyllä huomas.
Oma tarkkaavaisuus ja etenkin keskittyminen ihan hukassa, Pavel hääräs jotain ihan omiaan mitä se ei ole tehnyt pitkiin aikoihin enää.
Saatiin kuitenkin tehtyä yksi hyvä seuraaminen ja hieman istumista ja maatemenoa kaukokäskyillä.
Muuten meni vähän venkoiluksi ja istuttiinkin sitten hallin lattialla ja juteltiin Pavelin kanssa mukavia samalla kun katseltiin toisten reenaamista.
Hallissa oli taas uusi koirakko joka tuli just siihen loppuvaiheeseen kun me oltais saatu kone käyntiin ja jotain aikaseksi.
Kummallista kyllä Pavel, vaikka oli todella kiinnostunut kaikesta muusta ympärillä olevasta kiinnostui heti minusta kun tein jotain ja vaikka oli irti ei lähtenyt minnekään vaan oli mun kanssani ilman mitään mutinoita.
Otin vielä lopuksi luoksetulon pimeään keittiöön. Hyvin tuli luokse, vaikka en kyllä epäillytkään kun matka meidän välillä oli lyhyt ja verilätyt vaan on niiiiiin hyviä

Voi himskatti että voi olla vaikeaa tää perusasennon etsiminen.
Homma tuntui jo kertaalleen olevan pulkassa kunnes se taas jostain syystä levis käsiin ihan totaalisesti.
Seuraaminen ei onnistunut ja sivulle tulossakin koira poikitti aina vain enemmän.

Olen tätä pohtinut että mikä meni vikaan ja mistä syystä ja tullut päätelmään että Pavel ottaa pulttia mun vispaavista käsistä. Vaikka olen yrittänyt tietoisesti sitä vähentää olen kuitenkin siirtänyt paikkaa jossa palkkaan sen. Niinpä Pavel on alkanut edistämään ja samalla se jättää meidän väliin selkeästi paikan mun kädelle.

Tänään ei muuta kuin härkää sarvista ja taas kokeilemaan uudestaan sivulle tuloa ihan alusta.
Ja selvishän taas että mun vasen käteni ei pysy millään siellä “housun saumassa” vaan on milloin missäkin.
Ja kun harjoteltiin huomasin että seuraaminen kävi ihan näppärästi ja nätisti ilman remmiäkin oikealla paikalla tiiviisti, kunhan vain muistan pitää käteni aloillaan.
Kiitos Lea taas vinkeistä ja kannustuksesta

Täytynee nyt palata tuohon alkuasentoon ja korjailla sitä. Toivottavasti alkaa sujumaan meiltä kummaltakin edes vähän paremmin.

Kuka sanoi että koiran kouluttaminen on helppoa?

Käytiin myös lenkkeilemässä järvellä. Oli kaunis ilma joten otin kamerankin messiin.
Heittelin Pavelille kaikenlaisia noutoesineitä kun se oli niin villissä ja niinhän siinä sitten kävi että tuon kuvan ottamisen jälkeen Paavo Pantteri päristeli mun ohitseni ja hyppäsi epäonnistuneesti viemärin yli. Ja kastui.
Oli se vain todella komean kuuloista ritinää kun koko pellon mitalta alkoi viemärin jäät humpsahdella alas.

Viimeksi kun kuvaaja oli paikalla ikuistamassa meidän treenaamista siitä ei tullut muuta kuin sanomista.
Sisko kuulemma tunsi suurta myötähäpeää mua kohtaan. No ei siinä mitään niin minäkin tunsin. Miten ihminen voi olla niin kammottavan kummallisissa asennoissa koiran päällä
Olen siis nyt koittanut suoristella ja pyrkiä tietoisesti jättämään käsiä rauhaan. Jotain muutosta parempaan on havaittavissa, ainakaan kuvien katselu ei tehnyt enää pahaa. Parannettavaa tosin on viellä ja paljon.

Tänään harjoiteltiin seisomista edelleen, mun pitää parantaa palkkausta eikä koukistella koiran edessä oikein vetäen sitä tulemaan kohti palkatessa. Jep. Oikeasti todella selvä virhe tuo miten olen aikaisemmin tehnyt nyt kun näin itse sen. Täytyy siis muuttaa toimintatapaa.

Maahan ja istu komennot on selkeästi tässä matkan varrella nopeutuneet ja parantuneet. Pavel on selkeästi kuulolla kokoajan että mitä tehdään seuraavaksi käskyn alla ollessaan.
Tosin pyyhkeitä tuli siitä etten valmistele kunnolla koiran jättöä vaan huikkaan käskyn ja käännyn pois jäämättä katsomaan onko se siellä vai ei. Joo ei tää ole ensimmäinen kerta kun siitä huomautetaan eikä varmaan viimeinenkään. Sitä vaan jotenkin ei kaikkea muista. Ja toisekseen mulla on varmaankin flashbackkejä entisajoilta Masin kanssa. Siihen pystyi aina luottamaan että se pysyi kun sen käski pysymään. Luotan siis Paveliinkin yhtä sokeasti tuossa asiassa vaikka mulla on edelleen kovinkin hankalaa luottaa siihen että se pysyy irrallaan mun seurassana eikä lähde haahuilemaan. Kummallista.

Lopuksi vielä suuri ylpeyden aihe!
Luoksetulo.
Vielä en uskalla seista ihan suorassa vaan joudun olemaan lähinnä sellaisessa “paskat housussa” -asennossa, mutta Pavel tulee suoraan luokse ja istuu nätisti keskelle mun jalkojen väliin
Tänään katottiin vähän käsien asentoa uusiksi josko saataisiin Pavel vähän lähemmäksi mua. Tästä on erittäin hyvä kuitenkin jatkaa liikettä paremmaksi. Ollaan jo päästy sen vaikeimman yli kuitenkin.

Kokeiltiin tänään kaikenmailman jättöjä.

Seisominen meni odotetusti ihan jees. Pienensin alustaa ja se tuotti ilmeisiä hankaluuksia alussa mutta kun harjoiteltiin muutama kerta niin meni jo hienosti.
Mun tarttee itseni hokea jotain rauhallisuus mantraa tuossa matkalla koskapa mua hermostuttaa jos Pavel ei seisokaan ja tihennän jälleen askeliani ja siinä käy sitten niin kuin käy. Mitä rauhallisempi itse olen sitä paremmin tuo sujuu.

Liikkeestä istuminen ei meinannut ensin onnistua ollenkaan.
Me ollaan sitä vähiten ehkä harjoiteltu, aina joskus ohimennen silloin tällöin.
Ensimmäisellä kerralla ongelmana oli se ettei Pavel ymmärtänyt miksi ihmeessä pitää istua kun minä jatkan matkaa. Se hiissasi perässä semmosessa puoli istuvassa asennossa. Mun tarttee kanssa itseni nyt ruveta pitämään itseni suorassa eikä kääntyneenä päin koiraa kun annan käskyn.
No liikettä vähän hiottiin ja saatiin suht hyvä suoritus loppuun joten kai tää tästä.

Maahanmeno oli yllättäin tosi sutjakka. Oikein säikähin kun annoin käskyn ja ehkä pohjanmaan hitain Pavel putosi maahan suorilta jaloilta. Tosin ei se sitten seuraavalla kerralla ollut niin nopea, mutta ilmeisesti salamapalkkaus on tuottanut tulosta. Jäi ihan hyvä mieli koko liikkeestä

Sitten otettiin vielä kaukokäskyjä. Istu ja maahan.
En ole aikaisemmin kokeillut käsimerkkejä yhdistettynä käskyyn, mutta yllättäin ne toimikin sitten tosi hyvin vaikka oltiin ensimmäistä kertaa asialla.
Maahanmeno oli taas tosi rivakkaa, sieltä nouseminen sitten olikin aika hidasta mutta nousi kuitenkin istumaan. Aluksi tosin kokeili tulla sivulle kun käskin istumaan mutta saatiin harjoittelulla suorituksia joissa nousi istumaan suoraan ilman liikkeelle lähtöä. Käsimerkit selvästi olivat Pavelille suuri apu hommassa.

Hallissa oli uus koira joka ärvisteli vähän kaikille. Se selvästi häiritsi Pavelin rauhaa. Piti kytätä uutta koiraa jatkuvasti mitä se touhuaa. Ei tosin yrittänyt kertaakaan lähteä sinnepäin hiimailemaan vaikka olisi ollut mahdollisuuksiakin.

Vaikka seuraaminen ei sinänsä ole parantunut sen kummemmin Pavel kesti selvästi enemmän nyt siihen kohdistuvaa painetta. Kokeilin seurauttaa sen nurkkaan ja käännyttiin siellä niin että seinät oli takana ja sivulla ihan kiinni koirassa ja minä toisella puolen. Ei aiheuttanut minkäänlaista paniikkia päästä pois. Siinä se napotti tyytyväisenä sivulla. Tosin nyt näykyy olevan semmonen vaihe että pitää koittaa hamuta mitä ihmeellisimmissä asennoissa palkkaa…

Perjantaina me Pavelin kanssa kerättiin kamppeet kasaan ja lähdettiin kohti Vantaata ja Messarin näytelmää.

Saatiin lauantaille kutsu lähteä metsälenkille Awan, Leksan ja Bartin kera omistajineen seuraksi. Otin vielä Sarilta yhden nahkan Pavelin lisäksi mukaan matkaan, eli OlgaKoon, joten vilinää riitti kerrakseen.
Harmi vain että vesisade oli muuttanut lenkkimaastot hyvinkin vetisiksi elementeiksi. Kalliolta tulevat polut olivat lähinnä puroja. Mutta hyvin me klaarattiin silti ja hauskaa oli
Koirat tuli hyvin toimeen keskenään eikä suurempia haavereitakaan sattunut vaikka meno oli välillä hurjaa.

Samaisena lauantaina uskaltauduin vielä ajamaan juna-asemalle ja hyppäsin paikallisjunaan joka vei mut Pasilaan ja sieltä messukeskukseen shoppailemaan.
Muuten hyvä, mutta varmaan kannattaisi laittaa mieleensä miltä asemalta sitä junaan hyppää. Auto nimittäin oli pikkusen hukassa sitten iltapäivällä
Mutta löytyihän sekin sitten sieltä minne sen jätinkin.

Sunnuntaina aloitettiin sitten oikein kunnon näytelmät. Ostin Pavelille häkin lauantaina ja voi pojat kun ne tavarat painoi kuin synti kun niitä kannettiin autolta näyttelypaikalle. Hyvä kuitenkin että oli joku paikka minne se pistää. Olis muuten ollut pitkä päivä itsekullakin.
Pavel esiintyi kutakuinkin hienosti, ei hyppinyt eikä poukkoillut vaan oli ihan lunkisti vaan. Kiitokset Lodin Suville

Saaliiksi saatiin junnu-urosten luokassa H ja sininen nauha.
Arvostelu meni näin:

Hyvätyyppinen junioiriuros jolla oikeat mittasuhteet. Pienet silmät. Hyväasentoiset korvat. Pään linjat eivät yhdensuuntaiset. Kaunis kaula. Kapea rintakehä. Sujuvat ja helpot liikkeet. Erinomainen luonne.
Esitetään edukseen.

Tuomarina Piia Manninen

Ja lopuksi vielä juoksunäyte

Itsenäisyyspäivää juhlistaaksemme suuntasimme jälleen kohti reenihallia.

Otettiin ihan ensimmäisenä repimisleikkejä ja päästin reilusti Pavelin irti heti alkuun.
Jos eilen me ei oltu vireessä niin tänään ainakin yritettiin.
Seisominen alustan kanssa meni todella hyvin. Tein itse ensimmäisellä kerralla mokan palkkauksen suhteen ja Pavel istui ennen aikojaan. Toisella kerralla meni jo paremmin ja päästiin loppuun asti ilman kommelluksia.
Seurautin muutaman kerran kosketusalustan yli vielä ettei siihen tullut hidastetta ja kokeilin seisomista sitten vielä kerran. Hyvin meni.

Kohti tiiviimpää seuraamista otos nro 1:
Selviteltiin syytä mistä väljyys minun ja koiran kohdalla johtuu ja tulimme siihen tulokseen että vika on minussa. Minä painostan sitä liikaa kumartumalla sitä kohti. Näin ainakin itse kuvailisin tilannetta. Tosin Pavel ei oikein kestä sitä että siihen kosketaan joten se pyrkii ottamaan sivuaskeleen samalla kun tulen lähemmäs sitä ja korjaamaan tilannetta sille edullisempaan suuntaan.
Harjoittelemme siis siten nyt tulevaisuudessa niin että pidän remmin tiukalla oikealla kädellä, pidän siten Pavelin kokoajan oikeassa kohdassa ja seurautan vain muutaman askeleen kerrallaan. Yritän myös “häiritä” sitä nojaamalla polvellani siihen. Jospa tää tästä alkais sujumaan.
Pylväiden kierrolla taas tiivistyi ihan itsestään mutta kyllä se vanha seuraaminen ihan liian väljää oli. Katsekontakti on mielestäni kuitenkin hyvä.
Hyppäytin ihan ohimennen sitten kerran esteen ylikin niin että nakkasin lelun toiselle puolelle. Nyt hyppäsi hyvin heti kerralla. Ei komahtanut lautoihin eikä koittanut kiertää kuten eilen. Toivottavasti tästä jäi hyvä muisto ettei este ole paha.

Ihan viimeiseksi otettiin hakua
Jätin koiran Päivikin hellään huomaan ja kävelin itse piiloon hallin keittiöön. Tulihan se sieltä ihan suoraan mun luokseni pimeään keittiöön kun näki minne menin.
Seuraavaksi Päivikki piti Pavelille seuraa niin ettei se huomannut minne menin piiloon.
Olin kokoushuoneessa ihan hipi hiljaa pimeässä piilossa nurkassa.
Kuulin kun Pavel juoksi ja etsi hallin puolella. Se kävi kokoushuoneessa etsimässä, mutta katsoi ylimalkaisesti mun ylitseni eikä huomannut mua nurkassa ollenkaan. Käytyään mutkan taas hallin puolella se tuli takaisin ja haisteli ilmaa siinä ihan mun vieressäni. Sitten se yhtäkkiä hoksas kääntää päätään niin että näki mut.
Tähän oli hyvä lopettaa.

Taas se on viikko vierähtänyt ja me hippastiin Dognessin halliin taas harjoittelemaan.

Alotettiin ihan perusperus seuraamisilla. Älytöntä miten huonosti meni! Jotenkin niinkuin ei pysynyt “paketti” kasassa ei sitten millään.
Syy on tietysti minun itseni sillä olin ilmeisesti ihan muissa maisemissa ajatusteni kanssa kuin mitä olisi pitänyt.
No, saatiin kuitenkin muutama ihan kohtuu pätkä tehtyä. Mun piti kyllä harjoitella jotain siksak kaaviota tai jotain mutta unohin senkin ihan tyystin.
Oikealle menevät käännökset on huonoja. Pavel irtoaa ihan liikaa, tai en tiedä että ymmärtääkö se edes sitä että sen pitää seurata käännöksessä mukana. Se sitten hipsuttelee tulemaan kyllä tehtyään komean kiepin jossain.
Pitää huomenna kokeilla josko saatais vähän terävyyttä tuohon hommaan.
Pylvään kierrossa muuten seuraaminen tiivistyi huomattavasti.

Seisominen meni sitävastoin ihan kivasti. Nyt koitin muistaa ettei missään nimessä menty vapautuksessakaan eteenpäin ja annoin palkankin niin ettei Pavelin tarttenut koukistella. Hyvä minä. Ja hyvin meni Tein pari onnistunutta pysäytystä ja jätettiin se sitten hautumaan aikaa parempaa oottaen.

Tämän päivän teemana oli estehyppy. Viime torstaina Pavel hyppäsi mielestäni esteen todella hyvin ja ennenkaikkea iloisesti. Tänään se hätinä suostui suostuttelun jälkeen hyppäämään ja senkin se teki niin että jalat osuivat lautoihin.
En tiiä voisko tuo johtua siitä että viimeksi se veti melkoista sutia siinä matolla. Siitä tais jäädä ikävä muisto että käy kipeää.
Pysähtyi kuitenkin ihan kivasti esteen taakse ja jäi odottamaan kunnes pääsin vierelle.
Lelun kanssa toimi paljon paremmin kuin makupalan.
Täytyy nyt jotain keksiä tähän onkelmaan koska Pavel oikeasti tykkää kovasti hypätä. Tuo esteen kieltäminen ei oikeasti kuulosta ollenkaan siltä. Aika ennenkuulumatonta kyllä.

Lopuksi vielä otin luoksetulon. Pavel selvästi arasteli lattiaa eikä tullut mitenkään nopeasti luo, mutta parasta kaikesta että se istui suht suoraan mun eteeni

Sisko oli mukana kuvaamassa ja tätyy totuuden nimessä sanoa että väliin pelotti katsoa kuvia itsestään tekemässä. Siis ihan kammottava minkälaisia virheitä sitä tekee! Ei kai se ole ihme jos koira ei tee kun itse oikeasti tekee mitä ihmeellisimpiä virheitä
Ne kädet ja ennenkaikkea kaikki ne kummalliset kumarrukset sinne tänne.

Piti tulla ihan mainostamaan että me nähtiin tänään iltalenkillä ihan hirveesti koiria
Puoleen vuoteen en ole tuolla kylänraitilla samaan aikaan nähnyt kuin yhden koiran ja senkin kerran.
Tänään meitä vastaan tuli kuus koirakkoa!

Toiset kieltää koiriaan vetämästä, no meillä ei sellaista ongelmaa ole. Sensijaan joudun toistuvasti muistuttamaan siitä kuljetaanko pää maassa vai ei. Jos antaisin niin me varmaan seurattais jonkun tyypin jälkiä ihan kotiovelle asti. Pavel on varsinainen Sherlock Holmes mitä jälkiin tulee. Enkä todellakaan tiedä onko se hyvä asia.

Ja sitten vielä joutui polo olemaan illan linssiluteena kun testailin kameraa.
Ei ole helppoa olla pieni koira tässä mökissä.