Pavelin blogi

Ajettiin jälleen hallille harjoittelemaan

Päivikin ohjeilla harjoteltiin pysähtymistä liikkeestä ihan uudella tavalla. Ja nyt jopa minä tajusin että olen koittanut ihan liian nopeasti pysähtyä. Eihän Pavelilla ole ollut edes minkäänlaista mahdollisuutta pysähtyä niin nopeasti ilman korjausliikkeitä.
Kokeiltiin mukailtua kosketusalustaa ja kyllä se siitä lähtee kunhan nyt hiffasin homman jujun. Pavel kyllä tuntee sanan seiso.
Mutta tästä aletaan kotona kokeilemaan ja harjoittelemaan kunnolla. Kunhan vain ite nään sen kosketusalustan tulevan kohdalle osaan itse varautua asiaan paremmin ja Pavelkin toimii varmasti paremmin.
Niin ja vapauttamista täytyy miettiä tarkkaan etten vain päästä vapaaksi eteenpäin vaan aina taakse tai sivulle.

Seuraamisesta taas.
Mielestäni me ollaan parannettu suoritusta ihan noususuuntaisesti pitkin matkaa. Kunhan vaan muistan pitää kädet alhaalla Pavel toimii paljon paremmin, mutta huomasin jossain vaiheessa että kun mun kädet alko taas huiskiin missä lie alkoi Pavelkin ryöstää sivulta ihan ihme asentoihin.
Ilmeisesti tuo käsien nousu on jotain jännittämistä tai jotain. Katoin ikkunasta peilikuvaa meidän liikkeistä ja täytyy myöntää itselleni että Pavel oikeasti hakee kontaktia seuraamisessa. Mulla vain on itelläni jatkuvasti tunne ettei se tule mukana ja alan jännitämään kenottamalla jotenkin kummallisesti. Seuraa siinä sitten.
Mutta muuten olen tyytyväinen suoritukseen. Kunhan saadaan enemmän tiiviyttä liikkeeseen niin ollaan jo lähellä sitä mitä haetaan.

Olen ehkä liiankin varovainen jättämään hihnaa pois koska pelkään että koira lähtee liipanteelle mutta tänään ainakin Pavel oli todella motivoitunut tekemään töitä mun kanssani eikä se edes suunnitellut mitään koiruuksia vaikka toinen koirakko harjoitteli ajoittain ihan lähellä meitä. Täytyy vain ilmeisesti luottaa molemmin puolin ja alkaa pitää sitä enemmän irti koulutustilanteissa kun lähellä on muita.
Kontaktiharjoitukset ovat ilmeisesti tuottaneet yhdessä erilaisten leikkien kanssa tulosta
Sanotaan vaikka elokuussa en olisi voinut kuvitella edes päästäväni Pavelia irti kun samassa tilassa on muita koiria. Se olisi ollut heti paikalla siellä missä muut ovat eikä varmasti olisi välittänyt minusta pätkän vertaa.

Ainiin. Mun pitää lopettaa nakkiautomaatteilu! Vaikka se on vaikeaa kun toinen napittaa niin nätisti ruskeilla silmillä mua silmiin.

Olipa sitten itsekin treenit taas.
Mentiin Pavelin kanssa Dognessiin ja kuten jo vähän uumoilin automatkalla kävi herra melkoisilla ylikierroksilla heti alkuun.
Kävin sen kanssa reippaan 10 min lenkin heti suosiolla alkuun jotta enin höyry ehtisi vähän liueta pois mutta niin vain sitä riitti sisälläkin vielä reilusti.
Otettiin siis ihan perus rauhottelua ja lopulta kun kontakti onnistui siirryttiin keskemmälle hallia tekemään harjoituksia.
Seuraaminen oli ihan ok ja kiinnitin erityisesti huomiota Pavelin “vireyteen” ennenkuin edes aloin seuraamista vaatimaan.
Käytiin “hakemassa lampaat” hallin sivulla olevasta pikkukopistakin seuraamalla ja hyvin Pavel istui seinän ja minun väliini nurkassa vaikka vastapäinen seinä olikin melkein nenässä kiinni. Tästä on hyvä jatkaa sitäkin harjoitusta lampaita ajatellen.
Otin myös liikkeestä seisomisen alkeita. Hohhoi . Jospa se siitä joskus kirkastuisi.

Mulla oli näyttelyremmi matkassa ja harjoiteltiin samalla juoksemista sekä tietty sitä patsastelua. Päivi oli niin ystävällinen että lupas kopeloida tyypin läpi ja pienten alkukahnausten jälkeen sekin onnistui sangen mainiosti noin niinkuin meiltä.
Mää olen itse sitä mieltä että vain lahjattomat treenaa mutta kai meillä on jotain hiomista esiintymisessä koskapa Päivi suositteli ilmoittautumaan joulukuun ekana olevaan mätsäriin.

Illan päätteeksi kävi vielä ilmi että agiharkkoihin ei ollut jäämässä kuin kaksi koiraa joten me saatiin Pavelin kanssa vielä sitten jäädä sinnekin. Lähinnä kai esteiden kantoapu oli se ylin tarkoitus mutta tehtiin me pari kertaa kunnon suorituskin
Putki se on edelleen suuri lemppari samaten kuin ohjaajan suurin murheenkryyni on kepit.

Tää kuva on muuten otettu heinäkuussa. Jos me saatais meidän seuraaminen edes puoliksikaan yhtä hyväksi kuin mitä Pavel seuraa Jammua niin me oltais jo aika pitkällä.

Meillä olis ollut treenit tänään mutta päätin laistaa huonoon ilmaan vedoten. Tosin en usko että olkapää olis vielä tykännyt muutaman tunnin kylmähoidosta joten ihan hyvä näin.

Me käytiin sensijaan pitkällä lenkillä. Aluksi käytiin tepsuttelemassa ihan kahestaan mutta haettiin sitten kahvitauolla Lumppakin mukaan. Lumppa on mennyt niin huonoon kuntoon ettei se jaksa enää mitään pitkiä lenkkejä. Ja varsinkaan kun mukana on tuo höyryhäyrinen jota myös Paveliksi kutsutaan.
Mutta hauskaa meillä oli kelistä huolimatta. Sataa jotain ihmeellistä tikkumaista ainetta ihan vaakatasossa tuulen mukana eikä ilmakaan mitenkään lämmin ole. No, kävellessä tulee tietty kuuma mutta täytyy varoa ettei kylmetä nyt tuota olkaa sitten.

Koirilla oli ihan hauskaa. Pavel koitti viimeiseen asti saada Lumppaa leikkimään kanssaan mutta lopulta vanha rouva hermostui nuorison viipotukseen ja näytti missä kaappi seisoo joten Pavel joutui/pääsi sitten hepuloimaan ihan itsekseen.
Lumppa keskittyi haistelemaan ja tuumailemaan maailman menoa.

Illalla meidän täytyy muuten ottaa tuolitreenejä jotta saatais se luoksetulo tulemaan putkeen. Pavelin ongelma on siinä että se yhdistää iloisesti kaksi eri käskyä, Tänne! ja Sivulle!, istahtamalla kivasti todella vinoon siihen puoliväliin. Jee.
Sivulletulo saatiin jotenkin jo onnistumaan niin että se on ihan kivan näköistä ja muutenkin sujuvaa. Tänne! -käskyn jätin hautumaan. Mutta kun Pavelista pitäisi kuitenkin pk-puolen koira tulla niin sen pitäisi ennenkaikkea tulla istumaan luoksetulossa juuri siihen eteen eikä sivulle suoraan.
Treeniä treeniä…

Lopuksi vielä kuva ettei mene ihan tylsäksi tää blogi.
Kameraa ei noin hirveään ilmaan viitsynyt raahata joten tässä kuvamateriaalia kaksikosta leikkimässä lokakuulta.

Pitkään mun on jo pitänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta pitämään jonkin sorttista treenipäiväkirjaa meidän harjoittelusta mutta koskaan homma ei oikein ole tullut harjapäälle. Ennenkuin nyt.
Olin tänään pk-toimitsijakurssilla ja siinä aamulla ajellessani paikanpäälle sain väläyksen että nyt tai ei koskaan.
Päivän sitä asiaa kun päässään pyöritteli oli iltasella toimintasuunnitelma jo lähes valmis.

Kuka minä olen ja kuka on koirani?
Olen himpun päälle kolmikymppinen koiraharrastaja noin niinkuin lyhyesti ja ytimekkäästi.
Aina mulla on ollut koiria mutta nyt vasta ensimmäinen ns. virallinen harrastuskoira.
Pavel ( Wild wind’s Illusion ‘n Dream) saapui ihan amerikasta asti täyttämään suurta mustaa aukkoa joka mulla oli koiran kohdalla.

Yhteinen taival ei todellakaan ollut ehkä aloitukseltaan se kaikkein optimaalisin harrastusta ajatellen mutta tottavieköön se tais olla ainut asia mikä sillä hetkellä piti mut järjissäni.
Ja kaikesta menneestä johtuen Pavel oli pitkään, koko talven lähinnä semmonen surukoira jota vain halittiin ja käytettiin ulkona kävelyllä.
Meidän yhteiset treenit tosimielellä alkoivat vasta tuossa kesällä joten meillä todellakin on paljon opittavaa ja kiinniotettavaa ehkä koiran ikään nähden. ja kun vielä ohjaajakin on ihan noviisi niin työnsarkaa riittää…

Tässä vielä aloitukseen kuva itse sankarista Pavelista

Tervetuloa Blogitus.net blogiin. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Muokkaa tai tuhoa tämä ja aloita bloggaaminen