… Mutta ei pliis näin kuuma kuin nyt on ollut tän viikon!
Tää ei oo enää kivaa ollenkaan kun ei pysty tekemään helteen takia mitään 
Laitetaas tähän vetoomukseen kuvakin mukaan, kummityttö kehitteli itselleen uuden istuimen kun puutarhajakkarat olivat kaikki jo varattuja 
Huh hui. Tää lomautuksen aikainen elämä tuntuu olevan jotenkin niin kiireistä ja hektistä etten ole näköjään taas ehtinyt blogiakaan päivittää kuin millon ties viimein.
Ihan jos kesäkuun alusta alotetaan päivittäminen niin mehän käytiin tosiaan tokokokeissakin.
Suuri virhe. Tai no tiesin jo kyllä ennakkoon ettei mun hermoni taida semmosta kestää ja niinhän siinä sitten kävi. Saatiin me kolmostulos kuitenkin todisteeksi että ollaan käyty, muuta semmosta muistikuvaa mulla ei kisasta olekaan.
Jännä sinänsä, että muistan paljon kaikkea ennen kisaa ja kisan jälkeen, mutta itse meidän suorituksesta muistan vain luoksetulon.
Eli meidän kohdalla taitaa kovastikin pitää paikkansa se, että kyllä se kotona osaa
Pavel on myös tutustunut pikkuihmisiin 
Jotenkin hassua kun tosiaan meillä ei lähipiirissä ole pieniä lapsia kellään joten kai siitä johtuen Pavel pitää lapsia lähes toiselta planeetalta tipahtaneina ihmeolentoina joita täytyy varoa ja vähän kauempaa seurata tarkasti mitä tekevät.
Nyt kuitenkin meillä kävi lapsivieraita ja niin kuin varmaan aina, talutusleikki oli tosi kivaa.
Pavel oli ensin vähän kummissaan että mitä tuo tyyppi oikein meinaa mutta lopulta oli itsekin tosi innoissaan juostessaan mukana.
Tosin eihän se tosiaankaan voinut ihan lähellä juosta, täytyyhän sitä ihmeolentoon hajurako pitää jos se vaikka tekee jotain kummallista. Vetänyt tai mitenkään muuten kiskassut se ei mihinkään päin ja näytti muutenkin olevan kuusalla siitä mitä sen taluttaja touhusi koskapa vastasi vauhdin muutoksiin heti.
No mitäs muuta mainittavaa meille olis sitten tapahtunut? Toinen poni tuli kesäksi ja sitä me ollaan käyty ihmettelemässä yhdessä.
Pavel ei ensin oikein käsittänyt että miten Jammuja nyt oikein on kaksi mutta olisi kuitenkin hyvin mielellään mennyt aitaukseen juoksemaan ja katsomaan asiaa lähemmin. Vielä ei kovin läheistä tuttavuutta ole tehty uuden ponin kanssa koska ei oikein minkäänlaista tietoa miten se koiriin suhtautuu. Siksipä me on sitten vain tyydytty Pavelin kanssa katsomaan aidan takaa ilman juoksuleikkejäl. Ja kyllä siitä konsertti ja valitusvirsi tulee aina.
Me lähettiin Pavelin kanssa pari viikkoa sitten opiskelemaan esineiden etsimisen jaloa taitoa kun alkaa tuo meidän kotilaboratorio sisällä käydä niin pieneksi ja mun oma osaamiseni ei enää riitä etenemiseen.
Lohtajalla kylmässä metsässä vietetty päivä (auton mittari sai lämpölukemiksi +3° C matkalla vaikka on kesäkuu 
) pisti kyllä palelemaan ihan tosissaan mutta oli tosi antoisa.
Ihan liian alottelijoita me vielä oltiin mutta paljon sai kyllä asiasta irti.
Kiinnostavaa tuo esineiden etsiminen ja haku
Paavo tais tosin olla sitä mieltä että autossa hänen juttunsa ei ole ollenkaan se että tökötetään päivä autossa ilman äksöniä.
No, sellaisia ne maastolajit ovat.
Torstaina käytiin kentällä koko tokokaavio läpi hyppyä lukuunottamatta liikkurin ja kuvaavan tuomarin avulla.
Paikalla oli koiria ihan kivasti joten kisamainen tunnelma tuli niin katsomossa kuin itse suorituspaikallakin.
Paikkamakuussa Pavel oli reunimmaisena. Alku meni tosi hyvin. Se oli suora ja kaikkea muutakin hyvää. Vähän yli puolenvälin se alko liikehtimään ja nousi lopulta ylös ottaen pari askelta mua kohti.
Kun menin luokse se painui maahan kuin olisi odottanut saavansa selkään
Kuitenkin teki loppuosuuden tosi nätisti siinä kun seisoin vieressä ja nousi vielä ensimmäisellä käskyllä ylöskin.
Huoh. En oikeen tuohon enää voi mitään harjotustakaan tehdä sen kummempaa. Se on pysynyt ihan kivasti harjotuksissa makuulla ei mitään ongelmaa.
En nyt oikein tiedä että pitäiskö tässä palkata lyhyitä paikkamakuita vai tehdä pitkiä. Yksinhän sen kanssa ei ole mitään ongelmaa.
Häiriötä pitäis siis saada varmaankin lisää mutta mistä sitä tähän hätään sitten saa se onkin toinen juttu.
Itse kisasuoritus meni ihan kivasti ainakin se mitä siitä muistan.
Käännöksissä jätättää, mutta olin kyllä itse niin epävarma niissä etten ihmettele yhtään vaikka jätättikin. Kaikki reippaus katoaa kun pitää kääntyä. Ne käskyt Vasen ja Oikea on mulle vaan niin vaikeita kun en millään pysty keskittymään kaikkeen ja sitten vielä kääntymään oikein
Jätöistä ei ainakaan kukaan sanonut mitään joten kai ne sujui.
Me ollaan kyllä pihalla kotilaboratoriossa otettu jättöjä juosten ja ilman vauhtia ja kaikin tavoin että ne alkais sujumaan hyvin ja luontevasti.
Minä sitten mokasin aika rankastikin väliin. Sanoin seuraa! käskyä väärissä paikoissa kuten käännöksessä vauhdinmuutoksen sijaan. Samaten mulle tuli ajatuskatko kun liikkuri ja tuomari jäi keskenään höpöttömään ajattelin että liike loppui ja aloin kehumaan Pavelia. No ei se sitten loppunutkaan vaan liike jatkui.
Eli tarkkuutta ohjaajalle selvästi tarvitaan.
Käytiin “rauhallisella” lenkillä kiertelemässä vähän paikkoja. Tarkoitus oli lähinnä jalotella ja katsella mikä Pavelilla on tämän päivän kunto.
Ja kuntohan oli ilmeisen erinomainen, heti kun päästin irti tyyppi lähti kuin tykin suusta eikä jälkeäkään kakomisesta eikä mistään muustakaan . Pidetään nyt kuitenkin varmuuden vuoksi vielä huominen siestaa että saa rauhassa parantua mikä venähdys sitten ikinä olikaan.
Lintuja tai lähinnä joutsenpariskuntaa lähin bongaamaan kameran kanssa mutta eihän niitä sitten ollutkaan paikalla. Minnelie lentäneet just kun olisin ottanut kuvia niistä.
Jammu tuli takaisin kesätalliinsa ja tokihan Pavel on ollut aivan seitsemännessä taivaassa kun on saanut kaverinsa kanssa viipottaa pitkin maita ja mantuja.
Eilen kuitenkin sattui pieni onnettomuus jonka seurauksena Paavo taitaa olla muutaman päivän nyt sairaslomalla tekemisistä.
Tyypit juoksi siis peräkanaa pitkin montun pohjaa tokikin niin että Ella ratsasti Jammulla. Molemmat kiisivät kuin heikkopäiset ja kiersivät halkopinoja ympäri hippasilla.
Tuli tuulenpuuska vähän väärään aikaan juuri kun Jammu oli kurvaamassa oikein läheltä halkopinoa jolloin suojana ollut pressu sai tuulta alleen ja leuhahti ilmassa. Jammu väisti sivulle ja ilmeisestikin vähän osui vieressä juosseeseen Paveliin.
Mitään ei kuitenkaan tunnu ei nyt eikä silloin niin että luita olisi poikki. Eikä Pavel onnukaan mitenkään. Ainoa vaan että se tais reväyttää tuota etupäätään jotenkin. Venytteleminen ei oikein suju hyvin ja sen päälle pitää vähän kakoa. Samaten kun ottaa oikein kovan juoksuspurtin saa se aikaan yökkimistä.
Muuten tyyppi on kyllä kunnossa.
En ole antanut särkylääkettäkään kun ajattelin ettei Pavel pysy sitäkään vähää paikallaan jos ei ole hieman kipeä. Nyt nukkuu mielellään hetkosen päikkäreitäkin.
Mutta eiköhän se taas kohtapuoleen ole just tätä:
Vaikka maanantai oli tosi raskas päivä töissä kun tultiin yöllä kotia pitkästi puolen yön jälkeen me lähettiin silti agilitykurssille.
Ensin meinasin että jaksanko mutta hyvää se ulkoilu teki meille molemmille kuitenkin joten onneksi lähin.
Ensimmäisenä otettiin esteitä, niiden kiertämistä ja lähettämistä eri kulmissa.
Siinä nyt ei mitään ihmeellistä uutta.
Seuraavana haasteena putkeen lähettämiset niin ettei koira karkaa esteelle ennenaikojaan. Hankalampi juttu.
Putkea me ruvetaan nyt harjottelemaan nimenomaan lähettämisiä eri kulmista niin että putki on suorana ensin ja sitten kun ollaan melko varmoja molemmat siitä miten sinne putkeen oikein mennään käännän putkea hieman ulospäin niin että sinne tulee sisään- ja ulosmenoihin ns. kuollut kohta jota koira ei voi havaita.
Helppoa varmaan kuin heinänteko 
Ongelmaksi muodostui yllättäin puomi.
minulle on opetettu ja niin olen opettanut Pavelin tekemään, että kontakteille istutaan. Nyt harjoteltiin niin että palkka oli kontaktin alla maassa ja siitä piti vaan juosta menemään ilman istumisia.
Aluksi Pavel istui joka kerta siihen loppuun ja vedin sitä hihnalla loppuun palkkaa kohden.
Alku on vähän samanlaista koheltamista koska kiivetähän ei voi suoraan vaan puomille on hypättävä sieltä sivusta sievästi.
Keppien pikakertaamisen jälkeen viritettiin kujat ympärille. Pavel hyppäsi aina sieltä pois. Se ei ollenkaan käsittänyt miksi nyt tuommoset laitettiin ympärille.
Ajattelin että voisi kotia tehä nuo kepakot harjanvarsista ja laittaa vaikka verkot kulkureiteille merkiksi. Pysyispä ukko ainakin kaidalla tiellä eikä pääsisi hyppäämään kesken kaiken pois sieltä.
Lauantai-aamuna me pistettiin auton nokka kohti Helsinkiä ja lähettiin collieiden sivuerkkariin Tuomarinkartanon vinttikoirakeskukseen.
Otin vähän kuin vitsinä mukaan Pavelille häkin ja siihen tehdyn suojapeitonkin. Ajattelin ettei se siellä kuitenkaan tule olemaan hiljaa, mutta koska sen olen ostanut niin koitetaan nyt edes antaa sille kyytiä koko rahan edestä.
Vantaalla tutussa yöpaikassa tuttujen koirien kanssa meno yltyi illalla jo sellaisiin sfääreihin että hain autosta häkin ja pystytin sen keittiön nurkkaan. Ihmeiden aika ei ole ohi, Paavo asettui heti pitkin pituuttaan nukkumaan sinne eikä inahtanutkaan moneen tuntiin.
Itse erkkaripäivä valkeni sopivan aurinkoisena. Me kuivateltiin edellinen ilta Aptuksessa kastuneita varusteita joten tosi hyvillä mielin oltiin kun taivas ei pudottanut vettä niskaan jo ennen lähtöä.
Mua jännitti niin hirveesti koko show. Tai siis se itse esiintyminen koska nahkoja oli ilmoitettu historialliset 113 kpl ja väkeä kehän laidalla oli ihan kiitettävästi.
En ole Pavelia esittänyt koskaan itse tuommosissa tilaisuuksissa ja vähän kyllä tuntui aamulla jo siltä ettei tartte syödä mitään ennenkuin kaikki on ohi.
Ei sillä että olisin jännittänyt koiraa mutta se tilanne nyt vaan oli tämmöselle jännittäjälle ihan kammottava. Pavel se pärjää aina hyvin, siitä ei tartte huolehtia.
Pystytin Pavelille kehän laidalle häkin ja siellä se hengaili ihan pois tiehensä. Huusihan se toki välillä mutta ei ollenkaan niin kovasti kuin olin ajatellut sen ilmaisevan haluaan poistua vankilasta.
Hitaasti mutta varmasti se päivä sitten eteni niin että iltapäivällä oli käsillä hetki jolloin meidän täytyi singahtaa kehään.
H-hetki lähestyy ja me ollaan valmiina hyppäämään kehään.
Kuuppaukolle viimeiset ohjeet ja menoksi
Tuomarina Gwen Beaden, Iso-Britannia:
3 year old tricolour of good size, bone, legs and feet.
Good lenght of head. Clear skull and well used ears. Still needs to clean in stop. Good depth and lenght of rib but still needs to finish in spring of rib. Very supreme when moving, he strode out(?) freely with drive from behind.
Just needs to improve the picture.
Eli tuomari löysi todella perusteellisen tarkastelun jälkeen Pavelin heikkoudet ja vahvuudet: Eli stoppi puuttuu päästä ja hyvät liikkeet
Tuloksena EH.
Arvostelun jälkeen tuomari puhutti meitä vielä vaikka kuinka kauan. Hän ei ilmeisesti ollut ymmärtänyt että Pavel on jenkki koskapa tuo stopin puuttuminen puhutti vielä jälkeenpäinkin.
Muutenkin hauska tuomari muuten, mua kun jännitti ihan jo aika hirveissä sfääreissä siinä kun asettelin Pavelin tuomarin eteen seisomaan. Tuomari tuli ja koitti ilmeisesti ilmettä katsella miten pää liikkuu tai vastaavaa. No Pavel oli bongannut että mun kädessä on lihapulla ja sen katse ei hievahtanutkaan siitä mihinkään. Tuomari naureskeli että paremmat eväät sulla kuin mulla ettei hänkään liikkuisi mihinkään
Itse juhlakalu poseeraa keikan jälkeen nurtsilla:
Molemmista kuvista kiitokset Tuuli Pikkaraiselle!
Ajelin kokeilemaan mitä Paavo sanoon toisista koirista kun oli vähän hankalaa noissa mölleissä.
Kentällä olikin soppelisti ihan uus koiratuttavuus meille ja mentiin sitten samaan aikaan hiimailemaan.
Vähän hakusessa oli täytyy sanoa. Pavel ei voinut oikein keskittyä kun sen piti tietää missä se toinen koira on. Samaten lopetti kaikki istumiset ja muut.
Mutta hetken aikaa siinä hengailtuamme sain jonkinlaista edistystä tapahtumaan kuitenkin ja homma toimi jokseenkin.
Ajattelin siinä mielessäni että meidän täytyy nyt eritoten tehdä tuota seuraamista isossa häiriössä joten taidetaan käydä Helsingin reissulla jonkun ison kauppakeskuksen parkkipaikalla vähän reenaamassa.
Paikkamakuu onnistui tosi hyvin ja paikalla oli kuitenkin ihan Pavelille outo koira. Ei noussut eikä ulissut muutenkaan. Pälyili se kyllä Vinhan pään yli että mitä se uus koira siellä tekee mutta muuten ei mitään aiettakaan nousta ja lähteä. Hyvä
Lenkkeilyn lomassa me on harjoteltu esineruutuakin ja samaten vähän noutamista.
Josko tää tästä.
Ainakin kapula tulee nyt keskeltä kannettuna eikä sieltä päästä vaikka ote ei olekaan hyvä. Mutta reeniä reeniä.
Tässä Pavel tänään tohinoissaan hakemassa leluaan
Tää oli niitä päiviä kun olis vain pitänyt jäädä kotiin.
Meitä kilpailijoita oli vain kaksi ja paikalle otettiin häiriökoira vielä kolmanneksi.
Pavel oli tosi rauhallinen ja luottavainen mennessämme paikkamakuupaikalle.
Se oli vieressä tosi nätisti eikä sitä tuntunut hetkauttavan vaikka vieressä oli ihan vieras koira.
Käskettiin koirat maahan ja ehdin just kääntää selkäni ja astua ehkä kaks askelta kun Pavelista seuraava koira tommas Paveliin kiinni.
Se oli tosi säikähtyneen näköinen ja nousi paikallaan seisomaan ennenkuin ehdin sen luokse.
Rauhoittelin sitä siinä hässäkässä kun toista koiraa otettiin kiinni ja uudestaan. Ja taas sama juttu että se flätti tuli Paveliin kiinni.
Paikkamakuuta ei tietenkään mitenkään keskeytetty, se koira sai jäädä hengailemaan siihen meidän viereen miten lystäs, minä menin jo Pavelin viereen seisomaan ja koitin rauhoitella sitä.
Pahaksi onneksi meidän piti tehä sitten liikkeet ensimmäisenä.
Paavo oli niin hermona ettei se suostunut istumaan kertaakaan. Asiaa ei tietenkään kyllä yhtään helpottanut se että tämä samainen koira hengasi ihan kehänauhan ulkopuolella omistajineen.
Maahan se meni mutta toisella käskyllä.
Luoksetulo oli jotenkin helpottava ja siinä Paavo vapautuikin lähes jo itsekseen kunnes tuli sitten esteen vuoro.
Tää toinen koirakko tuli siihen metrin päähän meistä tiiraamaan että miten menee. Hyppy meni ihan jees mutta muutenhan se alko olemaan taas ihan katastrofaalisissa lukemissa muuten.
Vein Pavelin autolle, tarjosin vettä ja ruokaa ja käytiin kävelemässä siinä alueella vähän.
Kun alokasluokka loppui mentiin kehänauhojen sisäpuolelle ja otin paikkamakuuta yksin.
Ei maahan sitten millään.
Namin kanssa auttamalla meni maahan ja jäikin mutta oli tosi hermostunut.
Otin uudestaan, palkkasin tosi tosi tiheään ja kehuin. Ja ihme kyllä Pavel alkoi näyttämään vähän rauhallisemmalta eikä enää pälyillyt minnekään.
Toivottavasti tästä nyt päästiin säikäyksellä eikä jäänyt mitään “traumaa”. Me kun on tätä paikkamakuuta harjoteltu niin kovasti ja on tuntunut olevan jo semmonen liike mikä vois sujua ihan kisaolosuhteissakin.
Perusasentoon sain kans houkutella tosissaan mutta sitten alkoi toimia sekin eikä niitä kummallisia seisomaan jäämisiä enää tapahtunut.
Että semmoset kisat ja fiilikset.
Kotiin tultiin ja päätin että tehään jotain kivaa eikä jäädä tuleen makaamaan.
Otettiin esineruutua
Vahingosta viisastuneena (viikolla vein metsään 5 esinettä jotka Pavel kyllä löysi mutta oli selvästi ihan poikki) tallasin maahan vain hanskaparini.
Toinen oli ehkä 30 askeleen päässä ja toinen noin 50 askeleen päässä.
Pavel lähti vähän empien matkaan ja tarvitsi vahvistusta menolleen mutta puolessa välissä matkaa sillä ilmeisesti hoksottimet pelasivat ja säntäsi laukkaan ja toi iloisesti hanskan.
Haki vielä samalla systeemillä tosi tohkeissaan sen kauimmaisenkin hanskan
Sitten meidän lenkkiseura jo saapuikin joten lähettiin hiljalleen kävelemään metsään päin.
Ja mikä reissu se sitten olikin!
Oli just lähteissä puhetta että normaalisti se paikka missä me lenkkeillään on sellaista kallioista ja siellä on järvi ihan vieressä. Eli tosi suuri mahdollisuus törmätä käärmeisiin.
Siinä kävellessämme kuitenkin bongasimme kolme (3) käärmettä!!!
Viimenen oli sellaisessa paikassa että koirat juoksi käärmeen yli jo ja me huomattiin se vasta ihan siinä vieressä. Ei muuta kuin rauhallisesti koirien luo ja kiinni ne ja takaisin hyvin rauhallisesti samaa reittiä kuin tultiinkin. Turhaan sitä enää etsii sitä neljättä käärmevahvistusta.