Outin arkea

Kirjoitin viimeksi lähes vuosi sitten päiväkirjamerkinnän tänne nettiin. Paljon on vuoden aikana tapahtunut niin arjessa kuin politiikassa. Jälkimmäisestä olen saanut yliannostuksen ja pyrin pitämään toistaiseksi lomaa siitä puolesta. Nostan hattua valtuutetuille ja kansanedustajille, jotka jaksavat painaa vaalien jälkeen täysillä töitä vaikka ammatin imago ei ole niitä ihailluimpia. Politiikan julkisuuskuvaa likaavat kaikenlaiset tekstiviesti-, vaaliraha-, nais/miesystäväkohut, että tärkein meinaa unohtua. Uskon, hölmö kun olen, että suurin osa kansanedustajistamme tekee työtä pyyteettömästi ja hyvässä uskossa kansalaisten hyväksi. Taktikkoja ja pelureita tietysti joukosta löytyy, sellaisia puoluejärjestelmä elättää.

Arjesta puolestaan ei niin vain lomaa pidetä, vaikka välillä kaipaakin pakoon kaikesta. Työ, politiikka ja järjestötoiminta on syönyt naista niin, että minulle kävi kuten kymmenilletuhansille muillekin suomalaisille, uuvuin. Uupuminen on lempeä kiertoilmaisu masentumiselle. Vaalien jälkeinen aktiivinen kesä tapahtumineen, pitkä syksy ja pimeä talvi johtivat siihen, että keväällä hakeuduin lääkäriin masennuksen ja ahdistuksen takia. Olen ollut sairaslomalla ja levännyt, levännyt ja levännyt. Paljon olen miettinyt sitä, miksi niin monelle käy näin. Ihmisten kanssa jutellessa yllättävän useat kertovat kärsivänsä samanlaisista oireista tai olevansa hoidossa. Miksi yhteiskuntamme tuottaa näin paljon masennusta? Vaatiiko se liikaa ihmisiltä, vai vaadimmeko me ihmiset itse liikaa itseltämme. Omalla kohdalla taitaa olla kyse jälkimmäisestä, haluan liikaa olla mukana kaikessa ja ottaa tehtäviä yli omien voimavarojen. En ole kone, ei kukaan ihminen ole. Elämässä pitäisi pystyä pysymään kohtuudessa ruoan, juoman, työn, harrastusten ja kaikenlaisen aktiivisuuden kanssa. Suomalaiset arvostavat tekemistä ja ahkeruutta, mutta minne ovat unohtuneet laiskottelu ja kiireetön yhdessäolo.

Monet sanovat olevansa liian kilttejä. Kiltteys on varmaan enemmän meidän naisten ongelma. Emme osaa asettaa rajoja lähimmäisillemme, koska pelkäämme loukkaavamme. Itsekkyys on synti, josta äidit tyttäriään ovat varoittaneet kautta aikojen. Miten sitten turvata oma jaksaminen olematta itsekäs? Antaako itsekkyyden pelko pienten lasten äidille rohkeutta vaatia omaa aikaa arjen keskellä tai työpaikan suorittajaa vaatimaan tehtävien jakamista laajemmin? Masennus on yleisin syy varhaiseläkkeisiin. Se on mielestäni aika hurja juttu. Köyhyyttä, sairautta, nälkää ja kurjuutta ei koskaan saada poistettua kokonaan maailmasta, niin hölmö sentään en ole, mutta kyllä meidän on kuitenkin yritettävä tehdä maailmasta parempi paikka. Jos yhteiskunnassamme elää yhä enemmän huonosti voivia yksilöitä, pitääkö muuttaa yhteiskuntaa vai ihmistä? Yritän aloittaa muutoksen itsestäni, annan itselleni aikaa toipua ja annan itselleni anteeksi etten jaksa olla aina se läsnäoleva ja iloinen Outi, jota parhaimmillani toivottavasti olen.

Paljon on aikaa kulunut sitten viime merkinnän. Opettajan hommassa viimeiset viikot kuluvat melkoisessa sumussa, lukuvuoden taakat painavat mielessä, lomaa odottaa jo kovasti. Kevään viimeisiä palavereja pidetään vanhempien kanssa ja arvioinnit painavat päälle. Ja aina on sellainen tunne, että paremmin ja paneutuneemmin olisi asiat voinut tehdä. Keväällä ainakin minulle iskee sellainen riittämättömyyden tunne ja toisaalta myös uupumus, sillä koko keho ja persoona on ollut täydellä teholla työssä lukuvuoden ajan. Opettajien pitkiä kesälomia kadehtiville voin sanoa, että henkilökohtaisesti kaksi kuukautta juuri juuri riittää henkiseen toipumiseen ja uuteen lukukauteen valmistautumiseen. Tähän lukuvuoteen omaan lisämausteensa toi tietenkin vielä eduskuntavaalit ja ehdokkuus.

Kaiken sulattamiseen menee muutama viikko kesäloman alusta. Menee aikansa ennen kuin mieli on valmis ottamaan vastaan uutta ja tulevaa. Tällä hetkellä kylätapahtumien järjestäminen nyt kesällä tuntuu vielä ikävältä velvollisuudelta, mutta kokemuksesta tiedän, että ajankohtien lähetessä sitä innostuu tarjoamaan mahdollisimman mukavia hetkiä lomalaisille ja kyläläisille. Tikkalassa poltetaan joka juhannus kokko kylän uimarannassa. Vaikka ohjelmaa ja sirkusta ei ole tarjolla, kerääntyy silti keskikesän kokkoa ihailemaan muutama sata henkeä. Grillikatokselle on pyritty kyläyhdistyksen toimesta jotakin tarjottavaa järjestämään ja seuraavan vuoden kokon sytyttäjästä on järjestetty arpajaiset. Eipä muuta, mutta silti vuosi toisensa jälkeen väkeä rantaan vaeltaa.

Helatorstaina meille muutti pieni suloinen koiranpentu nimeltä Allu. Allu on jackrussellinterrieri ja aivan lutunen hötkelö. Siivottavaa tosin riittää, on oikeastaan kummallista miten niin pienestä koirasta voi niin usein lirahdella ja tipahdella. Allu on jo pääsemässä julkkikseksi. Juha otti kuvia Kotipuutarha-lehteen Allusta myyränkolon kaivuussa. Tässä perheessä kukaan ei säästy julkisuudelta.

Tähän kesään kuuluvat kylätapahtumat ja sukujuhlat. Hyrskeen kesäkisat pidetään tänä vuonna syntymäkodissani Liperin Salokylällä. Kalmokankaalaiset ovat siis ohjelmavastuussa. Suunnitelmissa on sukubändin kokoaminen ja esiintyminen. Bändileiri alkaa juhannuksen jälkeen täällä Tikkalassa kahden perheen voimin. Timon ja minun perheiden musiikillisten lahjojen yhdistäminen tuottaa toivottavasti mykistävän lopputuloksen. Tanssi tätien kanssa kuuluu myös sukujuhlan ohjelmaan ja karaokeakin olisi tarkoitus vetää. Että ei tämä ihan toimettomuuden puolelle tämäkään kesä mene.

Järjestötoiminnassa kevät on kiireisintä aikaa. Vuosikokouksia pidetään, järjestäydytään, suunnitellaan, organisoidaan ja ryhdytään toimeen. Tikkalassa on tulevanakin kesänä tasaisesti kylän tapahtumia, yksi uutuuskin on suunnitteilla. Talkoiden ja juhannuskokon lisäksi on tarkoitus Tohmajärven potsipäivien yhteydessä kiertää Särkijärvi kaksipyöräisellä. Ajatus on viehättävä, katsotaan mitä ehtoja viranomaiset asettavat tapahtumalle. Osanottajia kun voi olla 10 tai 100, etukäteen ei voi koskaan varmasti tietää, miten uusi tapahtuma imee väkeä mukaan.

Tänään elettiin yksi kylän huippuhetkistä sitten uuden koulun käyttöönoton. Täällä avattiin nimittäin kyläkauppa. Entinen kauppiaspariskunta jäi eläkkeelle lähes kymmenen vuotta sitten, ja siitä lähtien on toivottu ja odotettu uutta yrittäjää kaupan tiloihin. Tänne asti piti odottaa, että Helsingistä muutti ennakkoluuloton ja rohkea nuorimies Vesku, joka aikansa kyläläisten toiveita kuunneltuaan päätti toimia. Nyt meillä on oma kyläkauppa, koulu ja päivähoito. Itselläni on vielä työpaikkakin samalla kylällä, joten eipä täältä tarvitse muualle lähteä, paitsi kokouksiin.

Työssäkin alkaa olla viimeiset viikot käsillä. Meillä on ollut tapana juhlistaa jollakin tapaa vappua ja tänä vuonna järjestimme koululla juhlan teemalla “Lapsi, sinä olet tähti”. Kaikki halukkaat saivat esittää taitojaan laulaen, soittaen, näytellen tai taikatemppuja tehden. Juhla oli mielestäni oikein onnistunut ja kaiken kruunasi tietenkin hienot naamiaisasut. Ohessa työkaverini Katjan ottama kuva maailman vahvimmasta tytöstä ja hänen pojastaan supermiehestä:

Vappuna aikuisillakin on lupa hassutella, ja sekös vasta lapsista on hauskaa.

Vaaleista on nyt viisi päivää, ja joka päivä henkilökohtainen tulos muuttuu paremmaksi. Olin ensikertalainen, lähdin mukaan myöhään (elokuussa), rahaa oli hyvin rajallisesti ja olen tuntematon. Siihen nähden sain ääniä jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta, menestyin vaalipäivänä ennakkoäänestystä paremmin (ilmeisesti ilmoittelu tehosi), ja olen saanut todellisia kannattajia, jotka ovat löytäneet minut näiden vaalien aikana. Eli teemani ovat puhutelleet. Siltä tämä alkaa vaikuttaa, että neljän vuoden päästä uusitaan. Mutta silloin pitää tehdä moni asia paremmin. Tukiryhmän merkitys on suuri. Suuri ja hiljainen äänestäjäkunta pitää omana tietonaan ehdokkaansa, mutta seassa pitää olla niitä, jotka uskaltavat sanoa ketä äänestävät. Ja osaavat hyvin perustella, ketä äänestävät. Nyt periaatteessa jokaisessa kunnassa minullakin on joku äänestäjä, pitää heidän joukostaan löytää ne, jotka ääneen alkavat kertoa minusta. Toinen asia on kampanjapäällikkö. Minulla ei sellaista ollut. Hyvä kampanjapäällikkö hoitaa kaiken sälän, joka kampanjointiin liittyy, niin että ehdokas voi keskittyä ihmisten kohtaamiseen. Ihmisten kanssa oleminen on minun vahvin alueeni, osaan kuunnella. Mielestäni hyvän kansanedustajan pitää osata kuunnella kentällä ja puhua eduskunnassa. Sitähän se kansanedustaminen perimmiltään lienee. Ja kolmas harkittava asia on mainostoimisto. Selkeä kohderyhmä ja kokonaisvaltainen mainossuunnitelma takaisi rahojen tehokkaamman käytön.

Mutta onneksi eduskuntavaaleihin on vielä se neljä vuotta. Tässä välissä on kunnallisvaalit, ja niihin aion asettua ehdokkaaksi ilman muuta. Tohmajärven kunta elää mielenkiintoisia vaiheita tämän PARAS-hankkeen keskellä, haluan olla mukana tekemässä päätöksiä, joilla kuntalaisten palveluita hyvin järjestetään.

Mutta kaikkein mukavin uutinen meidän perheestä on se, että kuuden vuoden tauon jälkeen perheeseemme tulee koira. 15-vuotias kissamme jouduttiin lopettamaan kuukausi sitten ja koiramme kuolemastakin on jo se kuusi vuotta. Nyt on Rääkkylässä Riikolan kennelissä Manta-rouva synnyttänyt viisi pentua, joista yksi on varattu meille. Valkoinen Jack Russell- terrieripoika muuttaa meille toukokuun puolivälissä. Ihanaa pentuaikaa tiedossa!

Nyt työ on tehty. Jostakin syystä tulee liikuttunut olo. Kierretty on, ilmoituksia laadittu, liitteitä kasattu, siemeniä pussitettu ja jaettu. Se kaikki on tehty, mikä on osattu ja voitu. Näin loppua kohden toritilaisuuksissa oli paljon väkeä meitä kaikkia ehdokkaita tapaamassa, tunnelma oli kaikissa iloinen ja välitön. Ainakin omasta mielestäni. Ehkä liikutukseni lähde on loppua kohden lisääntyneet suoran tuen osoitukset. Olen saanut viimeisen vuorokauden aikana puolenkymmentä soittoa ja sähköpostia, joissa kannustetaan ja toivotetaan menestystä, olen kuulemma näiden ihmisten oma ehdokas. Kun saa tuntemattomalta tuollaisen viestin, ei voi sanoin kuvata miten hyvältä luottamus tuntuu. Luopuva kansanedustaja Matti Väistö kertoi Karjalaisen haastattelussa, että hän ei mielellään ota kunniaa itselleen saavutuksistaan, vaan toteaa, että on saanut olla mukana tekemässä hyviä asioista tässä yhteiskunnassa. Tuo osuu täsmälleen myös minun ajatusmaailmaani. Olen saanut olla mukana tekemässä oman elämäni kampanjaa hyvien ystävien kannustamana ja tukemana, tuoda esille teemojeni kautta elämänkokemusta ja huomata, että monella on samanlaisia ajatuksia. Tänä iltana minulla ei ole paineita, eikä mitään menetettävää. Päin vastoin, tästä illasta voi alkaa sellainen uusi vaihe minun elämässäni, jonka päämääränä on päästä toimimaan näiden minuun uskoneiden ihmisten puolesta aina eduskuntaan asti.

Sitä ennen jatkan lapsiperheen arkea. Vanhin poikamme on rippikoulussa, menemme hänen kanssaan kirkkoon. Iltapäivällä käymme mieheni kanssa äänestämässä ja illaksi kotiimme kokoontuu ystäviä ja kyläläisiä jännittämään vaalien tuloksia.

Tarjolla on kasapäin vohveleita!

Tätä se on elämänmakuisimmillaan: pienin oksennustaudissa ja kaikki muutkin vähän puolikuntoisia. Kuka nuhassa, kellä kurkku kipeänä. Taisteluväsymys vaivaa koko perhettä ja silloin on hyvä hellittää omaakin tahtia. Vatsatauti on herkästi tarttuvaa laatua, koko ajan odottelen kenellä alkaa seuraavaksi mahassa kiertää. Kyllä tämän kampanjan politikoinnit on politikoitu. Toritapaamiset kierrän läpi, mikäli terveen kirjoissa olen. Muuten kampanja päättyy ilmoitteluun. Huomenna Karjalaisen liite ja lauantaina ilmot Koti-Karjalassa ja Karjalaisessa. Sunnuntaina vielä viimeinen ilmoitus Karjalaisessa. Se on sitten siinä. Vaalivalvojaiset pidän kotona, toivottavasti ilman ämpäreitä.

Ehdokkaat ovat pitäneet kampanjan huipennuksiaan. Vehviläisellä oli Carelia-sali täynnä kuulemassa Petri Laaksosta, Reijonen tanssitti Kareliassa sunnuntaina.

Oman kampanjani huipennus hiipi salakavalasti yllättäen maanantaina Värtsilässä. Paikallisyhdistys piti vuosikokoustaan, jonka jälkeen sain esittäytyä ja kertoa omista teemoistani. Paikalla oli n. 10 henkeä, heidän joukossaan everstiluutnantti Matti Majoinen Onkamosta, poliisi Matti Partanen Kaurilasta ja opettaja Juhani Hartikainen Tikkalasta, kaikki jo eläkkeellä työelämästä. Kampanja-ajan ehdottomasti sykähdyttävin kokemus oli heidän laulama Jaakko Tepon Hilima ja Onni. Kolme komeaa miestä, elämänkokemuksen kyllästämillä kumeilla bassoilla loivat haikean kuvan maaseudun muuttumisesta konelypsyn ja kynsilakan aikaan. “Hajanaisten kenkies lotinaa navetalta kuule enää en”… Voiko tuon vahvemmin kaipausta ilmaista? Voi Onni Laukkanen, minkä teit. Jaakko Tepon sanoitukset ovat rautaa ja paranevat joka kuuntelukerralla. Tämä samainen miestrio esitti harmonikan säestyksellä muitakin lauluja jotka tukivat sopivasti puhettani. Kodin kynttilät, On suuri sun rantas autius ja viimeisenä komea Partasen karaokeversio Mustalaisruhtinattaresta jätti hyvän maun suuhun tästä kampanjasta, huipennusta kerrakseen.

Illan keskustelu keskittyi Venäjän tilanteeseen ja Niiralan kehittämiseen. Paikalla olleiden voimalla todettiin, että tavaraliikenne ja sen lisääminen voisi olla se Niiralan kehittymisen alkusysäys. Rajan pintaan on houkuteltava yrityksiä, joille on hyötyä sijainnista. Turha on yrittää kilpailla kaupallisilla palveluilla lähikaupunkien kanssa.

Vaikka henkinen huipennus on kampanjassa jo koettu, ei fyysistä kampanjointia ole tarkoitus vielä lopettaa. Tiistaina aion olla pari tuntia Joensuun kävelykadulla, perjantaina Kiteen torilla ja lauantaina Joensuun torilla. Sovitut sisätilaisuudet on pidetty, seuraavaksi jalkaudutaan turuille ja toreille. Töihinkin jo palasin, joten toreille ehtii vasta iltapäivästä. Ja pitäisihän sitä äänestämässäkin käydä jossain välissä. Huomenna on viimeinen ennakkoäänestyspäivä, taitaa jäädä oman äänen antaminen varsinaiselle vaalipäivälle. Silloin voi hyvillä mielin todeta, että ihan kuin itseään äänestäisi.

Keskustan ehdokasnaiset olivat eilisen päivän kiertueella. Ensin oltiin Kiteellä Kupiaisella, seuraavaksi Joensuun kävelykadulla ja osa vielä jatkoi sieltä Valtimolle. Itse palasin kahden tilaisuuden jälkeen kotiin hiihtolomalaisten pariin.

Kiteellä oli todellinen väenpaljous. Tarjosimme kahden tunnin aikana reilusti yli 200 kupillista kahvia karkkien ohella. Ilmiset tulivat juttelemaan, kertoivat käyneensä äänestämässä ennakkoon ja olipa muutama lapsi nimmareiden keruureissullakin. Eilen tuli ensimmäisen kerran sellainen tunne, että saatan saada muutaman äänen enemmän, kuin tunnen ihmisiä tässä maakunnassa. Hyvältä tuntui erään kannattajakseni julistautuneen naisen huoli syömisistäni, hän olisi ollut halukas tarjoamaan ruokaa vaalityön näännyttämälle ehdokkaalle. Tuollainen vilpitön huolenpito liikuttaa kyynisten kyräilijöiden maailmassa.

Pikkuhiljaa minulle alkaa valjeta tämä kampanjoinnin arki: pitää tehdä itsensä tutuksi kaikille, vaikka itse ei kaikkia opi tuntemaan. Tämän viikon ilmoittelu näyttää tehneen tehtävänsä. Tiistainahan ilmestyi puolikas liite Karjalaisessa ja keskiviikkona iso ilmoitus Koti-Karjalassa. Ilmoittelua on tarkoitus jatkaa samaan malliin vaalipäivään asti.

Joensuun kävelykadulla ei räntäsateessa väkeä tungonkseen asti ollut, mutta sielläkin tuli sama tunne vastaan, ihmiset olivat jo hajulla siitä, kuka olen. Erityisesti jäi mieleen naapurimaakunnasta ollut mies, joka kehui Pohjois-Karjalan ehdokaslistaa maan kauneimmaksi. Kiitimme miestenkin puolesta.

Tänään suuntaan Tohmajärven vaalikahvilaan entiselle kirjakaupalle ja sen jälkeen Kämäräisen Matin kanssa Liperin kirkonkylälle nokipannukahveita tarjoamaan. Noissa ulkotilaisuuksissa on se huono puoli, että tämä kaksi viikkoa sitten alkanut nuha ei pääse kunnolla parantumaan.

Hyvän olon sunnuntai kääntyi sitten mokailun maanantaiksi. Ei mitään pahaa mokaa, mutta kuitenkin harmittava kömmähdys. Olin illaksi menossa tupailtaan Kontiolahdelle ja olin kirjannut itselleni alkamisajan väärin. Eli olin tunnin myöhässä liikenteessä. Toisekseen eksyin ja jouduin soittelemaan tupaillan isännältä lähempiä ajo-ohjeita. Väki perillä oli kyllä ymmärtäväistä ja hyväntahtoista, mutta itseltäni meni pasmat sen verran sekaisin, etten mielestäni pystynyt antamaan parastani paikalla olleille. Onneksi ilta ei minun varassani ollut, pääesiintyjä oli kansanedustaja Eero Reijonen, jota ihmiset olivat pääasiassa tulleet tapaamaan. Illan keskusteluissa sivuttiin PARAS-hanketta, kaivoslakia ja ministerikysymystä, johon Reijonen antoi kysyjille vastauksen. Tavoite on saada Pohjois-Karjalaan ministeri ja kieltämättä Reijonen läpimennessään on vahva ehdokas valtioneuvostoon. Mutta ei ainoa. Vehviläisellä on varmasti myös sanansa sanottavana, mikäli hän menee läpi näissä vaaleissa. Eli meissä ehdokkaissa pohjaa riittää ministeriöihin asti.

Kampanjan aikana olen oppinut käyttämään netin karttaohjelmia apuna perille löytämisessä. Kansalaisen karttapaikkaan olen syöttänyt tupaillan osoitteen ja ylimalkaiset ajo-ohjeet mieleeni painettuna olen luottanut siihen, että tiet ja osoitteet on merkitty maastoon. Tiet ovatkin mutta talojen numerot ovat joskus vähän hakusessa. Maanantaihin mennessä olen joka paikkaan löytänyt ilman neuvovaa paikanninta. Ja aion löytää loputkin vaalitilaisuuksien pitopaikat.

Tiistai-iltana oli Leinovaaran vuoro Kiteellä ja siellä olimme kansanedustaja Hannu Hoskosen kanssa. Hannun kanssa kiertäessä olen huomannut, että hänessä on karismaa, joka tulee parhaiten esiin tupailloissa. Juttua riittää ja hauskoja tarinoita kaupanpäälle. Ihmiset kokevat Hannun läheiseksi kansamieheksi, ymmärrän kyllä hänen kannatuksensa. Kiertueella Hannun kanssa on ollut hauskinta, tosin kaikkien ehdokkaiden kanssa en ole tilaisuuksia pitänyt.  Leinovaarassa keskustelut sivusivat edelleen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyshanketta, Puhoksen voimalaitoshanketta, jonka tiimoilta erityistä närää herätti eteläsuomalaiset valittajat. Kohtuuttomaltahan se tuntuu, että satunnaiset mökkiläiset pystyvät jarruttamaan tämän suuruusluokan voimalaitoshanketta. Puhos tarvitsee energiansa ja jätteenpoltto paikanpäällä olisi myös ympäristön kannalta kestävämpi ratkaisu kuin sen kuskaaminen halki Suomen Riihimäelle. Puhoksen teollisuusalueen nykyiset voimalaitokset alkavat tulla tiensä päähän, olisi järkevää rakentaa yhteinen uusi viimeisimmällä tekniikalla varustettu laitos, päästäisi niistä entisistä savupiipuista eroon.

Tämä sunnuntai oli hyvä päivä. Aamusta kampesimme ystäväperheen äidin ja kahden lapsen kanssa Tohmajärven laturetkelle. Hiihdettiin Kemien liikuntahallilta Akkalaan kolmen aikuisen ja kolmen lapsen kanssa. Sää oli pilvinen ja tyyni, keli oli luistava nuoskakeli. Vaalikampanjaa teimme ladullakin sen verran, että hiihdimme mainosliivit päällä. Eihän tuo tuntunut ketään pahasti häiritsevän, iloisia ilmeitä useimmilta sai osakseen, kun joukkomme ladulla eteni. Hiidon jälkeen tieni erkani Ruppovaaraan kahvitilaisuuteen ja sielläkin oli miellyttäviä yllätyksiä vastassa. Ensimmäisessä paikassa tarjottiin laturetken näännyttämälle ruokaa ja varsinaisessa vaalitilaisuudessa oli puolestaan mukana ilahduttavasti myös nuorempaa väkeä. Nuorin oli 8 kuukauden ikäinen. On erittäin hyvä asia, että nuoret perheet ja työssäkäyvät lähtevät mukaan poliittisiin tilaisuuksiin ja toimintaan. Ruppovaaran parasta antia oli tutustuminen Kiteen kaupunginvaltuutettuun ja kokemuksien vertailu näiden kahden naapuruksen kesken. Totesimme, että kirjastoautoyhteistyö on ollut hyvä esimerkki onnistuneesta palveluiden yhdistämisestä. Laatu nousi ja kuntakohtainen hinta laski. Tohmajärven kirjastoauto kiertää Kiteellä ja Tohmajärvellä, henkilökunta on Kiteeltä. Kirjastoauton valikoima laajeni ja henkilökunta on ammattitaitoista. Tämä on pieni asia kuntien taloudessa, mutta aika merkittävä periaatteellinen juttu. Kaikki paikalla olleet olimme Keski-Karjalan yhteistyön kannattajia. Kovasti myös kannustin paikalla olleita viemään sanaa tuttaville, lapsille, naapureille ja muille äänestämisen tärkeydestä. Alhaiset äänestysprosentit antavat viestiä siitä, ettei meille ole kovin tärkeää se, kuka asioista pääsee päättämään. Pohjois-Karjalan tulevaisuuden tekijät valitaan kahden viikon päästä, eikä ole yhdentekevää, keitä he ovat.

Onnistuneen kahvitilaisuuden jälkeen jäi vielä aikaa kotona perheen pienimpien kanssa rakennella lumilinnoja ja -luolia. Hauskaa hommaa, ja väsyttävää. Illan kruunasi vielä vohvelikestit. Tällaisia päiviä voi sanoa kultaisiksi.