Puhe 8.12.2006 kampanjan avauksessa
Vaaleihin lähden itselleni läheisillä teemoilla.
Ensimmäinen niistä on turvallisen lapsuuden takaaminen jokaiselle syntyvälle. Suomen lapsiperheissä tehdään ratkaisevan tärkeää työtä ajatellen tämän kansakunnan tulevaisuutta. Kun ajatellaan ihmisen elämää, mitä yhtä kauaskantoista tai merkittävää voi yksittäinen ihminen saada aikaan, kuin lapsen kasvattaminen vastuulliseen aikuisuuteen?
Menneet sukupolvet ovat oman osansa hoitaneet menestyksellä. Mutta tämän päivän maailmassa eletään erilaisten haasteiden keskellä kuin viime vuosituhannella. Olemme kansainvälistyneet, tekniikka on harpannut huikeasti eteenpäin, perinteinen ammattikäsitys selkeine ammattinimikkeineen on muuttunut ja työelämän kuva sen mukaisesti. Enää ei työskennellä yhdellä alalla pitkiä aikoja, vaan pätkätyöt ovat tulleet jäädäkseen. Pätkätyöt ovat stressaavia, sillä työntekijän on osoitettava kerta kerran jälkeen olevansa seuraavan pätkän arvoinen.
Perheet muuttavat töiden ja koulutuksen perässä, suvun tukiverkko ei ole käytettävissä lapsiperheen arkea pyöritettäessä. Myös käsitys parisuhteesta on tullut sallivammaksi. Avioerot ovat arkipäivää tuhansille lapsille uusine isineen ja äiteineen. Aikamme henkeen kuuluvat myös erilaiset ääri-ilmiöit; esimerkkinä huumeet ja alkoholin suurkulutus jo teini-iästä lähtien. Monessa perheessä on vanhemmuus heikentynyt. Mielenterveysongelmat ovat kasvaneet ja lasten oirehtiminen lisääntynyt.
Ammatissani näen hyvin konkreettisesti perheiden ongelmien vaikutukset tulevaan sukupolveen. Vaikka materialistinen hyvinvointi on Suomessa maailman huipputasoa, henkinen hätä tuntuu pysyvän ja jopa kasvavan.
Toki on mainittava, että suurin osa suomalaisista perheistä pärjää ja pystyy hoitamaan kasvatustehtävänsä hyvin, mutta syrjäytymisvaarassa olevien perheiden tilanne on huolestuttava. Meillä ei ole varaa menettää pienenevien ikäluokkien aikana yhtään tulevaisuuden veronmaksajaa syrjäytymisen polulle.
Perheiden tukijärjestelmiä tuleekin edelleen kehittää niin, että vanhemmilla on mahdollisuus valita elämäntilanteeseensa parhaiten sopiva tapa huolehtia toimeentulostaan ja kasvattaa lapsiaan. Toiset haluavat käydä töissä ja toiset taas hoitaa lapsensa kotona. Kaikki vaihtoehdot tulee olla taloudellisesti mahdollisia. Suomessa elää vieläkin tuhansia lapsia köyhyysrajan väärällä puolella. Minimiäitiyspäivärahaa (15,20) tulee nostaa minimityöttömyyspäivärahan ( 23,50 )tasolle.
Kun perheet tekevät valintojaan, pitäisi kuitenkin muistaa että lasten hyvinvointi on vähintäänkin yhtä tärkeä asia kuin vanhempien tyytyväisyys. Joskus näiden välillä voi olla ristiriita. Lasten kasvatus mielletään raskaaksi ja vaikeaksi, lasten kanssa arkea pyöritettäessä mielihyvän moraali nousee yli vahvan vanhemmuuden. Mielihyvän moraalilla kasvatusasiantuntijat tarkoittavat sitä käsitystä, että kaikki mikä itsestä tuntuu hyvältä on hyväksyttävää, tavoiteltavaa ja oikein. Toisaalta taas kaikki pettymystä aiheuttava, ikävä , tylsä ja raskas on pahaa, välteltävää ja väärin. Tämä moraali johtaa lopulta itsekkäiden valtaan, jossa oman mielihyvän etsintä on elämän ylin päämäärä.
Sellaisessa yhteiskunnassa naurettaisi Santeri Alkion aatteille ihmisyydestä ja sen kehitystarpeesta. Sellaisessa yhteiskunnassa en haluaisi elää.
Perheiden henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi neuvolajärjestelmän kehittäminen on ensisijaisen tärkeää. Sosiaalisen tukiverkon puuttuessa neuvolat ovat usein ainoa paikka, jossa perheitä säännöllisesti seurataan ja jossa ongelmista voi puhua. Neuvoloiden tehtävänä on yhä lisääntyvässä määrin korvata se suvun tukiverkko, joka aikoinaan piti jämäkästi kasvatuksen ohjat käsissä. Silloin mummot ja ukit tiesivät, että aikuiset ovat aikuisia ja lapset saivat olla lapsia. Kun tämän päivän äiti neuvottelee 4-vuotiaan kanssa siitä, lähdetäänkö hoidosta kotiin vai ei, roolit ovat hämärtyneet. Kun pienille lapsille annetaan ratkaisuvaltaa sellaisissa asioissa, joihin heidän kyvyt ja taidot eivät riitä, ei ole ihme, että lapset ahdistuvat ja oirehtivat.
Neuvolahenkilökunnan ammattitaitoa tunnistaa ajoissa mielenterveyden ongelmat tulee kehittää ja apua tulee olla tarjolla. Ammattitaitoinen ja asiallinen apu oikeaan aikaan ehkäisee myöhemmin kertautuvat ongelmat. Neuvolajärjestelmä kehitettiin aikoinaan ehkäisemään imeväis- ja lapsikuolleisuutta. Tämän vuosituhannen haasteena neuvolajärjestelmälle voisi olla syrjäytymisen ehkäiseminen ja vanhemmuuden vahvistaminen. Neuvoloiden väki voisi jalkautua yhä enemmän lapsiperheiden pariin ja kuunnella perheitä heidän omalla maaperällään - kotona. Kunnallista kotihoitoa tulee olla talrjolla vanhusten lisäksi myös lapsiperheille. Kotihoidon järjestelmää ja henkilökuntaa tulee kehittää yhteistyössä neuvoloiden kanssa niin, että lapsiperheet ja varsinkin yksinhuoltajat saisivat apua arjen pyöritykseen.
Kun tukitoimenpiteet eivät riitä, on äärimmäinen keino huostaanotto. Huostaanotot ovat valitettavasti lisääntyneet, mutta joskus tämäkin äärimmäinen toimi tulee lapsen kannalta myöhään. On tilanteita, joissa vanhempien ongelmat ovat sitä luokkaa ( esim. huumeet, molempien vanhempien alkoholismi ), jolloin mahdollisimman varhainen huostaanotto on lapsen edun mukaista.
Tähän päivään mennessä neuvolajärjestelmämme on saavuttanut alkuperäisen tavoitteensa: lapsikuolleisuus on lähes nolla. Tulevaisuuden neuvoloiden tavoite on haastavampi: tukea vanhemmuutta niin, että jokaisella syntyvällä on turvallinen lapsuus.
Toinen teemoistani liittyy käynnissä olevaan kuntien palvelurakennehankkeeseen.
Kuntakenttä on muutosten kourissa. Hallituksen käynnistämän PARAS-hankkeen tavoite on turvata palvelut vuoden 2015 jälkeen, joilloin suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Ennennäkemättömän suuri ryhmä siirtyy lyhyellä ajalla pois työelämästä palveluiden käyttäjäksi. Toisaalla uhkaa työvoimapula ja toisaalla erityisesti terveyspalveluiden ylikuormitus.
Miten käy terveyskeskusten, vanhustenhoidon ja lähikoulujen tässä mylläkässä?
Terveyspuolella on jo nyt näkyvissä, että pienet yksiköt eivät saa rekrytoitua työntekijöitä. Isoihin kokonaisuuksiin lääkäreitä ja hoitajia löytyy, mutta pienet terveyskeskukset ovat ongelmissa. Terveyspalvelut on siis järjestettävä laajalla pohjalla useiden kuntien yhteistyönä, jotta yksittäinen terveyskeskus pystyy palvelunsa turvaamaan. Laki edellyttää noin 20 000 asukkaan pohjaa. Keski-Karjalan kunnat ovat käynnistämässä yhteistä seutuselvitystä palveluiden järjestämisestä. Mielestäni nyt on korkea aika testata tämän seutukunnan tahtotila ja lähteä ennakkoluulottomasti puhtaalta pöydältä katsomaan palvelumme läpi ja miettimään mitä niistä voisimme yhdessä tuottaa. Tohmajärvellä on tehty valtuustoaloitteita Joensuuhun liittymisestä, mutta olen sitä mieltä, että Tohmajärvi kuuluu luontevasti Keski-Karjalaan. Emme havittele liitosta yhdenkään kunnan kanssa, mutta yhteistyöhön kuntien kesken suhtaudumme myönteisesti ja vakavasti. Palveluselvityksessä tulee lähtökohtana olla omien palveluiden säilyminen lähellä kuntalaisia. Paras-hanke on käynnistetty palveluiden turvaamiseksi, on pidettävä huoli siitä, että lupaukset lunastetaan. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta tarve ei ole vähenemässä, väestön ikääntyessä päinvastoin tarve kasvaa.
Lähikoulujen ongelma on erilainen. Lapset vähenevät paitsi Pohjois-Karjalassa, niin myös koko maassa. Kouluja on jouduttu lakkauttamaan ja tullaan lakkauttamaan edelleen. Lasten vähenemistä eivät kuntarajojen muutokset eikä PARAS-hanke ratkaise. Kunnat yrittävät pitää kiinni kouluverkoistaan, mutta jossakin tulee raja vastaan.
Täällä Tohmajärvellä tänä vuonna syntyy alle 40 lasta. Jos syntyvyys jää tuolle tasolle, on helppo laskea, että 13-vuoden päästä meillä on reilusti alle 240 alakouluikäistä lasta. Koulujen lukumäärä tulee vähenemään, se on kunnan vastuullisen talouden hoitamisen kannalta välttämätöntä. Perheiden valinnanvapautta pitää kuitenkin kunnioittaa kouluverkkoa supistettaessa. Kunnan suurimman alakoulun ohessa on säilytettävä vielä muutama kyläkoulu niin kauan, kun se suinkin on taloudellisesti mahdollista ja realistista. On perheitä, jotka valitsevat asuinpaikkansa koulun mukaan.
Itse pidän tärkeämpänä opetusryhmien kokoa kuin koulujen lukumäärää. Lasten ylivilkkaus, levottomuus ja muut oireet ovat tehneet koulunkäynnistä todella haasteellista suurissa opetusryhmissä. Laki ei määrittele ryhmäkokoja, kunnat saavat niistä itse päättää. On olemassa vaara, että säästövaatimuksissa menee lapsi pesuveden mukana, isot ryhmät johtavat heikkojen syrjäytymiseen ja henkilökunnan uupumiseen. Erityisopetuksen ja avustajien tarve lisääntyy ja säästöt kääntyvät lisäkustannuksiksi. Ryhmäkoot tulisi määritellä niin, että valtakunnallisesti opetus olisi tasapuolista.
Miten sitten saisimme väestönkehityksemme kääntymään niin radikaalisti, että koulujen lakkauttamisilta vältyttäisiin. Tuskin sellaista ihmeitä tekevää viisastenkiveä löytyy, jolla suunta saadaan käännettyä muutamassa vuodessa koko valtakunnassa. Mutta täällä Pohjois-Karjalassa kuntarajat ylittävä elinkeinopolitiikka ja päämäärätietoinen kehittäminen voisi paikallisesti kääntää väestökehityksen suunnan. Maakunnassamme on nytkin lapsirikkaita ja kasvavia alueita. Tätä ilmiötä pitää pystyä laajentamaan koko maakuntaan. Tällöin maaseudun kyläkouluilla olisi valoisampi tulevaisuus.
Kolmas teemoistani koskettaakin tätä maakunnan tasaista elinvoimaisuutta.
Tällä hetkellä hyvinvointi ja kehitys on jakautunut epätasaisesti Pohjois-Karjalassa. Joensuun seutu porskuttaa hyvin, mutta maakunnan pohjois-, itä- ja eteläosissa ei ole päästy tähän hyvään vireeseen mukaan.
Keski-Karjalan sijoitus seutukuntavertailussa on huono: alue on maamme kolmanneksi heikoin seutukunta. Maakuntaa tulee kehittää rohkeasti ja ennakkoluulottomasti myös Joensuun ulkopuolella. Koko Pohjois-Karjalan kannalta näkisin paremmaksi vaihtoehdon jossa Joensuun rinnalla useampi alue tekee töitä elinkeinojen ja palveluiden kehittämiseksi. Yläkarjala ja Keski-Karjala omaansa. Itä- ja länsiosa omaansa. Joensuun säteily ei ole riittävä takaamaan reuna-alueiden kehittymistä.
Esimerkiksi Niiralan rajanylityspaikka on maakunnallisesti merkittävä ja huimasti potentiaalia sisältävä kehittämiskohde. Turve-dieselhenke on itämässä ja sen eteenpäinviemiseksi tulee tehdä töitä. Keski-Karjalalle ja koko Pohjois-Karjalalle Puhoksen energiapuisto jätteenpolttolaitoksineen on tärkeä. Vastaavanlaisia, paikallisesti mittavia ja maakunnallisestikin merkittäviä hankkeita löytyy eri puolilta ja niitä tulee aktiivisesti viedä eteenpäin.
Tohmajärvi on perinteisesti vahva maatalouspitäjä. Maatalouden toimintaedellytyksistä on pidettävä kiinni tulevaisuudessakin. Globaalissa markkinataloudessa puhdas lähiruoka on arvo, josta kannattaa pitää kiinni.
Maakunnan elinkeinojen kehittymiselle on myös tärkeää, että tiestöä korjataan ja parannetaan. Tohmajärveläisittäin kantatie 70 korjaus ja muuttaminen valtatieksi on rajaliikenteen kasvaessa ja Niiralan kehittyessä ehdottoman tärkeää. Kuutostie on Keski-Karjalalle tärkeä väylä, sen peruskorjaus tulee olla tämän alueen ykköstavoitteita tiestön osalta.
Lopuksi vielä vähän visioin kylien tulevaisuuden roolia maakunnan elinvoimaisuuden turvaajana. Muuttuvassa kuntakentässä lähiyhteisöjen merkitys kasvaa. Kyläyhdistykset ja toimikunnat tulevat olemaan asukkailleen entistä tärkeämpiä vaikuttamisen kanavia. Kuntarakenne tulee muuttumaan, mutta kylät pysyvät. Niiden aktiiviset ihmiset voivat vaikuttaa elinympäristönsä kehittämiseen, toimia edunvalvojana ja kanavana kunnan hallinnon ja kyläläisten välillä. Lähiyhteisöjen asemaa tulee vahvistaa ja virallistaa, jotta ne voivat valvoa asukkaiden etuja kuntien järjestäessä palveluitaan uudelleen.