Tiistaina 3.4.2007
Se on taas avantouintipäivä. Kevät oli jo pitkällä, päivät lämpimiä ja aurinkoisia. Tällä hetkellä lunta sataa pyryttämällä ja lämpötila on nollan tienoilla. Kurakelit tulivat siis takaisin. Vaaleista on kulunut jo pari viikkoa ja kovin kaukaiselta alkaa tuntua jo koko prosessi. Valtakunnan tasolla on kova työ käynnissä, hallitustunnustelut on käynnistetty ja puolueet ovat antaneet Vanhaselle (tai Laaniselle) omat vastauksensa hallituskysymyksissä. Mielenkiintoista seurata hallituksen rakentumista, kun omalla vaalityöllä on ollut vaikuttamassa neuvotteluihin. Jos Pohjois-Karjalassa olisi paikat jakautuneet toisin, olisivat Keskusta ja Kokoomus yhtä suuret eduskuntapuolueet ja sitä mukaa neuvotteluasetelma ihan toinen. Yksi jännitettävä asia on oman ministerin saaminen maakuntaan. Keskustalla on hyvänä ehdokkaana Anu Vehviläinen, mutta Vihreiden hallitustaival voi myös avautua ja sitä kautta Cronbergin paikka ministerinä. Varsinainen jättipotti olisi, jos molemmista ministeri tulisi. Ei taida olla mahdollista edes hurjissa unelmissa. Maakunnan asioiden kannalta on kuitenkin hyvä, että kansanedustajamme pääsevät mahdollisimman näkyville ja keskeisille paikoille vaikuttamaan. Toivon myös samanlaista yhteistyötä eri puolueiden edustajien kesken, mitä Matti Väistö kuvasi ensimmäiseltä vaalikaudeltaan. Silloin maakunnan etu ajoi ohi hallitus-oppositio asetelman, aloitteita tehtiin yhteistyössä. Löytäköön meidän tämän hetken kuusikkomme vastaavanlaisen maakuntahengen.