Outin arkea

Joulu on vietetty. Meillä kävi tänä vuonna joulupukki ja tonttu. Tonttu oli iloinen yllätys, varsinkin kun hän kaivoi taskustaan huuliharpun ja soitteli joululauluja lasten iloksi. Maiju ja Onni lauloivat omat laulunsa, Mikkokin suostui vielä soittamaan pianoa. Hyvin tämä muista yhteyksistä tuttu basisti hoiti pukin roolin, Juha kävi vastavuoroisesti hoitamassa joulupukin hommat heillä. Lahjapaketeista kuoriutui lapsille leluja, pelejä ja tietenkin kirjoja. Kirjoja oli myös aikuisten paketeissa, ihanan paljon kirjoja. Kaksi niistä olen ehtinyt lukea: Ruth Rendellin Hepokatin ja Hotakaisen Huolimattomat. Rendell oli nautittava ei-niinkään-perinteinen dekkari ja Hotakaisen kieli ylivoimaista. Juonesta viis, mutta tuo kieli! Uskomattoman tarkkoja kielikuvia ja hauskoja tilannekuvauksia. Erityisesti minua huvitti päähenkilön taksimatka Hämeenlinnan naisvankilaan. Eri sukupolvet kohtasivat hervottoman hauskasti kuvatulla tavalla. Tai oikeammin rakastunut keski-ikäinen valotti elämän realiteettejä kuolemattomassa iässä olevalla taksikuskille. Juonikin on kaikessa pornoudessaan kuitenkin herkkä rakkaustarina, onnellisella lopulla. Kirjapinossa odottavat vielä Henning Mankell, Jari Tervo, Pirjo Hassinen ja tietenkin Kjell Westö. Eli vielä on lukuelämyksiä edessä pitkälle tammikuuhun.

Paluu arkeen on kuitenkin edessä, vaalikampanja alkaa todenteolla. Kalenteri alkaa pikkuhiljaa täyttyä, esitteitä ja banderolleja suunnitellaan. Nettisivuille päivitän tapahtumakalenterin alkuvuodesta ja siitä eteenpäin sitä päivitetään aina tarpeen tullen. Yllättävän paljon aikaa kuluu myös kaikenlaiseen nettikyselyyn. Useat eri tahot pyytävät ehdokkailta vastauksia vaalikoneisiin. Mikä on lopulta netin rooli vaaleissa, se on mielenkiintoista nähdä. Itselleni tämäkin kampanjamuoto sopii ihan mukavasti. Tekniikka ei pelota ja sisältöäkin syntyy suhteellisen kivuttomasti.

Mutta hyvät ihmiset, ennen kuin ryhdytään raskasta politiikkaa tekemään, vaihdetaan vuosi uuteen. Ja tänä iltana käyn kuuntelemassa raskasta musiikkia Joensuussa. Popeda esiintyy kaupungissa.

Tänä vuonna tuntuu jouluraha laskeutuvan jo hyvissä ajoin. Koulun lopetimme jo tiistaina, keskiviikkona kävin jouluostoksilla, torstaina koluttiin talo läpi siivoojan kanssa ja tänään vielä hoitelin pankki- kauppa- ja apteekkiasioita. Lauantaina jo voi rauhoittua omaan kotiin aattoa odottelemaan. Joulutunnelmaa olen jo viritellyt lukemalla hyvän kirjan, katsomalla Ihmeellinen on elämä- elokuvan ja viimeksi Juicen elämästä kertovan tv-ohjelman.

Kirja oli Reko ja Tina Lundanin Viikkoja, kuukausia. Kirja kertoo Reko Lundanin sairaudesta ja puolisoiden tunteista miehen sairastuttua pahanlaatuiseen aivokasvaimeen. Lukiessani tajusin, että Lundan on ollut minua nuorempi kuollessaan. Hän on silti kirjoittanut näytelmiä, joista välittyy tarkkanäköisyys ja ymmärrys ihmistä kohtaan. Yksi vahvimpia teatterielämyksiäni on ollut Joensuussa vierailulla olleen Kom -teatterin Tarpeettomia ihmisiä. Työttömyyden, turhautumisen ja perheväkivallan kuvaus on hätkähdyttävä. Väkivaltaan johtavat syyt ovat inhimillisiä, vaikka väkivalta sinänsä ei hyväksyttävää ole. Miten nuorehko mies on voinut kirjoittaa noin näkevästi ja ymmärtävästi? Viikkoja, kuukausia -kirja ei tuo vastausta tuohon kysymykseen, mutta se on suorastaan tuskaa tuottava kuvaus vakavan sairauden vaikutuksesta perheeseen ja erityisesti puolisoon. Suosittelen kaikille, jota aihepiiri eli elämän koko kirjo kiinnostaa.

Toinen joulun tuoja on ehdottomasti Frank Kapran elokuva Ihmeellinen on elämä. En ole koskaan nähnyt parempaa ja kyynisyydestä vapaampaa ylistystä elämän tärkeydestä. Vaikka kaikki ei aina mene niin kuin toivoisi, elämä on silti taistelun arvoinen. Elokuvan lopussa itken aina, niin tänäänkin. Eläköön kaikki maailman pyyteettömät Baileyt ja alas ahneet Potterit! Rikas on se, jolla on paljon ystäviä.

Juicen elämän kuvauksestakin jäi mieleeni juuri se asia, joka näin jouluna tuntuu tärkeältä. Juice totesi itsenäisyyspäivän “puheessaan” ettei kukaan ole lopulta itsenäinen, me kaikki tarvitsemme toisiamme. Kaksikymppisenä sitä kuvitteli olevansa riippumaton ja kuolematon, nyt nelikymppisenä ymmärtää elämän rajallisuuden ja sen, ettei kukaan ole mitään ilman toista ihmistä. Suhteessa toisiin me olemme vahvoja, heikkoja, mukavia, inhottavia, tehokkaita, laiskoja, viisaita tai tyhmiä. Yhdessä voimme tehdä heikosta vahvan tai tyhmästä viisaan ja valitettavasti myös päinvastoin. Näyttelemistä olen opiskellut sen verran, että tiedän senkin olevan yhteispeliä. Se hiljainen vastanäyttelijä voi tehdä pääosan esittäjästä kuninkaan omalla toiminnallaan. Nostetaan toista, ei korosteta itseä. Toimii varmasti tavallisessakin elämässä. Arvosta ja rakasta, niin toinen tuntee olevansa arvostettu ja rakastettu. Ihaileva katse lapselle voi olla se pieni juttu, jonka hän muistaa aikuisenakin. Tehdään tänä jouluna hyvä jouluteko kehumalla puolisoa, naapuria, sukulaisia tai ihastelemalla lapsia. Unohtakaa oma joulusuorittaminen ja antakaa toisen ihmisen tulla tietoisuuteenne. Ette menetä mitään, vaan saatte paljon.

Hyvää Joulua kaikille ihanille ihmisille!

Tänä aamuna maa oli valkoinen. Yön aikana satanut noin sentin kerros lunta muutti maisemaa valoisammaksi. Tämä syksy onkin ollut pimeydestä kärsivälle todella vaikea. Itse kärsin vuosittain kaamosväsymyksestä, voin vain kuvitella millaista on kunnon masennuksen kanssa taistelevilla. Päivät ovat olleet harmaata tihkua jo viikko kaupalla, eikä auringosta tietoakaan. Omaa pirteyttä kohotti kummasti syyslomalla tehty Turkin matka, mutta sen vaikutukset ovat alkaneet jo häipyä. Nyt ollaan kuin karhut pesässä, energiat säästöliekillä kärvistellään kirkasvalolampun hohteessa. Tätä jatkuu vielä pari kuukautta ja sitten alkaa päivä pidentyä ja valo lisääntyä.

Vielä pari päivää töitä ja sitten koittaa ansaittu joululoma. Pikkujoulut on pidetty ja niistä kunnialla selvitty. Jouluvalmistelut ovat vielä tekemättä, yhtään lahjaa en ole vielä hankkinut. Tuskanhikeä pukkaa ajatus mennä jouluruuhkaan kauppoihin, mutta kyllä kohtuullinen lahjamäärä kuuluu lapsiperheen jouluun. Itse aatto on rauhoittumisen aikaa, ollaan kotosalla ja toteutetaan omia jouluperinteitä. Niihin kuuluu kuusen haku (omalta tontilta) ja koristelu, aattoillan hartaus kappelissa, sauna ja hyvä illallinen. Ja tietysti se joulupukin vierailu, sitä lapset kovasti odottavat. Ainakin ne pienimmät. Jari Tervo määritteli tämän päivän lehdessä onnistuneen joulun: Luetaan, syödään ja välillä halaillaan. Eipä tuohon ole lisäämistä.

Tämän viikon alku on ollut yhtä politiikkaa. Maanantaina istuttiin Kiteellä seutuseminaarissa. Eilen oli kunnanvaltuuston kuusituntinen kokous ja tämä päivä kuluu jälleen seminaarissa. Kohta oppilaat unohtavat opettajansa, töihin ei nimittäin ole ehtinyt. Jaksamista vaan työkavereille, heidän hartioilleen tämä yhteiskunnallinen vaikuttaminen myös osaltaan laskeutuu.

Seudulla puhuttiin seutuasioista, kunnassa kunnan asioista. Kovin suurta eroa niissä ei tunnu olevan. Kaikilla on sama huoli lähipalvelusta ja elinvoimaisuudesta. Mielipiteet jakaantuvat siinä, miten ne parhaiten turvataan. Toinen uskoo suuruuden ekonomiaan, toinen lähidemokratian voimaan. Tänään jatkamme seutuselvituksen työstämistä tohmajärveläisvoimin, nyt toivottavasti selkeistä lähtökohdista. Eilen valtuustossa äänestettiin siitä, ettei vielä lähdetä Joensuulta kyselemään liitosselvitysten perään.

Katsotaan nyt ensin tämän yhteisen Keski-Karjalamme tahtotila, ja vedetään johtopäätökset sitten.

Perjantaina pidettiin Tikkalan seurojentalolla jouluinen glögitilaisuus, jossa polkaistiin vaalikampanja käyntiin. Onhan tässä jo pitkin syksyä tilaisuuksia ollut, mutta tämä oli ensimmäinen henkilökohtainen vaalitilaisuuteni. Ohjelmaa sorvattiin oman näköiseksi. Musiikista vastasi Samuli, josta isot kiitokset. Hän on rautainen ammattilainen taustajoukkoineen. Itsekin tartuin klarinettiin ja soitin Jouluyö, juhlayö- kappaleessa mukana. Ihan kohtuullinen suoritus tällä harjoittelulla.

Pidin puheen, jota olin sorvannut ja hionut ensin lenkillä ollessa mielessäni ja sitten viimeisen illan tässä koneella. Kyllä puheiden kirjoituskin työstä käy, ymmärrän hyvin, että siihenkin tarvitaan tuolla huipputasolla ammattilaisia avustajiksi. Yksi illan huippukohdista oli Timo-veljeni laulama Gösta Sundqvistin Pohjois-Karjala. Olin pyytänyt Samulilta tämän kappaleet musiikkiosuuden lopetukseksi omistettuna Timolle, hän kun tiettävästi on sitä kappaletta muutamassa karaokessa esittänyt. Timo innostuikin laulamaan sen Samulin mukana.

Puheenvuoronsa pitivät  Timon lisäksi kansanedustaja Matti Väistö ja Tohmajärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Tuomo Eronen. Kaikille puhujille kiitos ja erityisesti veljen lämpimät sanat pikkusiskosta jäivät mieleen. Sydämen ääni puhui, ja se liikutti.

Myös yleisö sai lopuksi vapaan sanan keskustalaisen tupailtaperinteen mukaisesti. Yleisöä puhutti pendolinon pydähtyminen Kiteelle ja suurpedot. Tärkeitä asioita molemmat. Rataa korjataan nopeammaksi välillä Imatra-Joensuu, kun korjaus valmiistuu, pitää uudelleen nostaa VR:n kanssa keskusteluun pendolinon pysähtyminen Keski-Karjalassa.

Kokenutta petotutkijaa kuunnellessa taas on helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että pihoihin tulevat sudet pitää saada poistaa. Ne kun ovat tutkijan mukaan iäkkäitä laumasta jääneitä yksilöitä, jotka ovat ruuan haussaan häikäilemättömiä. Kaikki kelpaa. Lisäksi hän todisteli, ettei Suomen susikantaa pystytä sukupuuttoon tappamaan, itärajan takaa vaeltaa aina uusia laumoja tilalle.

Tilaisuudesta jäi minulle positiivinen tunne. Nyt on virallisesti lähdetty estradille tekemään vaalityötä Pohjois-Karjalan hyväksi. Tosin ensin pidetään joululoma. Tänään vielä käyn naistenmessuilla ehdokkaiden osastolla, mutta sitten nämä vaaleihin liittyvät tilaisuudet saavat jäädä joulun jälkeiseen aikaan. Aloitustilaisuuden kuvia latailen tänne sivustolle lähipäivinä, pysykää kuulolla!

Sateisen yön jälkeen aamu on valjennut harmaana. Pilvipeite näyttää vähän repeilevän, josko tänään aurinko näyttäytyisi. Olin seuraamassa kylähautausmaalla seppelenlaskua sankarihaudoille. Puheen piti everstiluutnantti Matti Majoinen ja kyläkuoro esitti Finlandian. Hieno kunnianosoitus sodassa kaatuneille, heidän omaisilleen ja elossa oleville veteraaneille.

Seppelenlaskun jälkeen kotiin aamukahville. Seuraavaksi kävin mieheni kanssa nostamassa lipun koulun lipputankoon. Kouluilla ei ole enää talonmiehiä, joiden tehtäviin liputus automaattisesti kuuluisi, ainoastaan suurilla kouluilla kunta huolehtii lipun nostamisesta. Kyläkouluilla tämä hoidetaan talkoilla.

Tänään vielä ohjelmaan kuuluu lenkki ja puheen kirjoittaminen perjantain vaalikampanjan avaustilaisuutta varten. Itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluu itsestään selvästi myös Tuntemattoman sotilaan ja linnan vastaanoton katsominen.

Taidanpa kaivaa klarinettini esille ja harjoitella jonkun sopivan joululaulun perjantaiksi. Mitähän muuta yllätysohjelmaa keksisi…

Joulukuu alkoi, ensimmäinen adventti on vietetty. Lumet hävisivät ja päivät ovat harmaita ja sateisia. Ei tunnu jouluiselta, pikemminkin syksyiseltä. Pikkujouluista tietää, että joulu on tulossa. Omaan kalenteriini on merkitty kahdet pikkujoulut. Kunnan henkilöstö piti juhlat viime perjantaina. Syötiin hyvin, tanssittiin ja esitettiin kunnan vuosikertomus näytelmänä. Hauska käsikirjoitus oli monitaitoisen kunnanjohtajamme laatima. Kaikissa kunnissa ei tarjota henkilöstölle jouluaterioita, olemme siinä mielessä etuoikeutettuja täällä Tohmajärvellä.

Toinen pikkujoulu on kahden viikon päästä. Silloin päästetään opettajat irralleen, eli on ammattijärjestön jouluaterian vuoro. Sielläkin syödään hyvin, tanssitaan, mutta tuskin esitetään näytelmiä menneestä kouluvuodesta.

Pikkujoulut ovat hauskan yhdessäolon aikaa, kunhan pitää huolen siitä, ettei glögin vaikutuksen alaisena tule haukkuneeksi lähintä esimiestään tai menneeksi sänkyyn seuraavaksi ylemmän kanssa. Sellaistakin olen kuullut tapahtuneen. Eläkää ihmisiksi pikku porsaat!