Outin arkea

Kirjoitin viimeksi lähes vuosi sitten päiväkirjamerkinnän tänne nettiin. Paljon on vuoden aikana tapahtunut niin arjessa kuin politiikassa. Jälkimmäisestä olen saanut yliannostuksen ja pyrin pitämään toistaiseksi lomaa siitä puolesta. Nostan hattua valtuutetuille ja kansanedustajille, jotka jaksavat painaa vaalien jälkeen täysillä töitä vaikka ammatin imago ei ole niitä ihailluimpia. Politiikan julkisuuskuvaa likaavat kaikenlaiset tekstiviesti-, vaaliraha-, nais/miesystäväkohut, että tärkein meinaa unohtua. Uskon, hölmö kun olen, että suurin osa kansanedustajistamme tekee työtä pyyteettömästi ja hyvässä uskossa kansalaisten hyväksi. Taktikkoja ja pelureita tietysti joukosta löytyy, sellaisia puoluejärjestelmä elättää.

Arjesta puolestaan ei niin vain lomaa pidetä, vaikka välillä kaipaakin pakoon kaikesta. Työ, politiikka ja järjestötoiminta on syönyt naista niin, että minulle kävi kuten kymmenilletuhansille muillekin suomalaisille, uuvuin. Uupuminen on lempeä kiertoilmaisu masentumiselle. Vaalien jälkeinen aktiivinen kesä tapahtumineen, pitkä syksy ja pimeä talvi johtivat siihen, että keväällä hakeuduin lääkäriin masennuksen ja ahdistuksen takia. Olen ollut sairaslomalla ja levännyt, levännyt ja levännyt. Paljon olen miettinyt sitä, miksi niin monelle käy näin. Ihmisten kanssa jutellessa yllättävän useat kertovat kärsivänsä samanlaisista oireista tai olevansa hoidossa. Miksi yhteiskuntamme tuottaa näin paljon masennusta? Vaatiiko se liikaa ihmisiltä, vai vaadimmeko me ihmiset itse liikaa itseltämme. Omalla kohdalla taitaa olla kyse jälkimmäisestä, haluan liikaa olla mukana kaikessa ja ottaa tehtäviä yli omien voimavarojen. En ole kone, ei kukaan ihminen ole. Elämässä pitäisi pystyä pysymään kohtuudessa ruoan, juoman, työn, harrastusten ja kaikenlaisen aktiivisuuden kanssa. Suomalaiset arvostavat tekemistä ja ahkeruutta, mutta minne ovat unohtuneet laiskottelu ja kiireetön yhdessäolo.

Monet sanovat olevansa liian kilttejä. Kiltteys on varmaan enemmän meidän naisten ongelma. Emme osaa asettaa rajoja lähimmäisillemme, koska pelkäämme loukkaavamme. Itsekkyys on synti, josta äidit tyttäriään ovat varoittaneet kautta aikojen. Miten sitten turvata oma jaksaminen olematta itsekäs? Antaako itsekkyyden pelko pienten lasten äidille rohkeutta vaatia omaa aikaa arjen keskellä tai työpaikan suorittajaa vaatimaan tehtävien jakamista laajemmin? Masennus on yleisin syy varhaiseläkkeisiin. Se on mielestäni aika hurja juttu. Köyhyyttä, sairautta, nälkää ja kurjuutta ei koskaan saada poistettua kokonaan maailmasta, niin hölmö sentään en ole, mutta kyllä meidän on kuitenkin yritettävä tehdä maailmasta parempi paikka. Jos yhteiskunnassamme elää yhä enemmän huonosti voivia yksilöitä, pitääkö muuttaa yhteiskuntaa vai ihmistä? Yritän aloittaa muutoksen itsestäni, annan itselleni aikaa toipua ja annan itselleni anteeksi etten jaksa olla aina se läsnäoleva ja iloinen Outi, jota parhaimmillani toivottavasti olen.

Nyt on sitten kylän omat kesätapahtumat vedetty läpi. Juhannuskokko poltettiin hyvissä olosuhteissa, rannalla oli satakunta ihmistä. Maailmanhistorian ainoat 12 Tikkala-lippistä menivät kaupaksi heti ja makkarannälkäisiäkin oli liikkeellä mukavasti. Eli hyvin meni kokon poltto. Kylän miehet pitivät pari iltaa ennen h-hetkeä kokkotalkoot. Kokkoon kootaan kaikenlaista joutavaa puutavaraa, vahoja puuveneitä ja risusavotan tähteitä. Roihu rakennetaan kelluvan lautan päälle ja hilataan järvelle odottamaan aattoiltaa. Sitten vaan nautitaan keskikesän juhlasta.

Maagisena päivänä 7.7.2007 Tikkalassa pidettiin Särkijärven ympäriajot. Ilmoittautuneita oli 53 kappaletta. Moottoripyöriä ja mopoja enemmistö. Oli muuten aika hieno näky, kun kaupan pihalta läksivät letkassa ajamaan isot ja pienet, niin pyörät kuin ihmisetkin. Olipa joukossa yksi tandempyöräkin. Ajoivat kovempaa kuin moni mopo. Itse lähdin viimeisenä polkupyörällä vingertämään ja tuntui, että kaikki hävisivät mutkaista tietä näkymättömiin. Kovakuntoisia olivat nämä Särkijärven kiertäjät. Säätkin meitä suosivat. Ukkoskuurot pieksivät maakuntaa etelässä ja pohjoisessa, mutta juuri Tikkala-Onkamo alueella ei satanut. Kaksi reipasta tätiä tuli Värtsilästä vartavasten polkupyörät peräkärryssä ja kovasti kehuivat tunnelmaa. Sanoivat tulevansa joka kesä, jos vain hengissä ovat. Tuohan merkitsee sitä, että tämä tapahtuma on järjestettävä vastakin. Potsipäivien yhteydessä on perinteisesti ollut Tikkalassakin jotakin ohjelmaa.

Seuraavaksi fiilistellään Ilosaari-viikonlopun läpi, tästä perheestä on Ilosaareen menossa porukkaa, mutta ketä, sitä ei vielä tarkkaan tiedä. Itse ajattelin käydä kuuntelemassa Ismo Alankoa perjantaina, mutta muuten ei festareille kova hinku ole.

Parin viikon päästä onkin sukujuhlien vuoro. Pidimme Tikkalan koululla Timon perheen kanssa bändileiriä ja tulokset olivat mykistäviä. Kyllä se vaan niin on, että kun nuorisolle antaa soittimet käteen, niin ne opettelee soittamaan mitä vaan. Paras biisi on se, jossa minä ja Timo emme ole ollenkaan mukana. Näin keski-ikäiselle tulee kyynel silmään, kun serkusporukka esittää Noitalinna Huraa!n säveltämän ja PMMP:n lämmittämän kappaleen Pikkuveli. Solistina 7-vuotias Maiju, jolla on 5-vuotias pikkuveli. “Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty…” Kyllä siinä kyynisinkin sielu herkistyy. Muuten listasta löytyy Dylania, Rolling Stonesia ja tietenkin Pohjois-Karjalan uusi maakuntalaulu, Pohjois-Karjala. Se esitetään, meni syteen taikka saveen, sehän on jo Timon tavaramerkki. Bändileiri oli voimauttava kokemus, vaikka kaikki harkat eivät ihan putkeen menneetkään. Siitä viikosta voi katsoa loman toden teolla alkaneen.

Loma-aika on jo tehnyt sen verran tehtäväänsä, että olen jaksanut palata työpaikalle siivoamaan kevään jälkiä. Suvivirren jälkeen en jaksanut ajatellakaan pöydän, saatikka kaappien siivoamista, mutta tänään vietin 8-tuntisen päivän koululla koluten kaikki kaapit ja laatikot läpi. Ja mukavaa oli. Sai tehdä yksin omassa rauhassaan keskittyneesti töitä. Vaikka kaikki kouluasiat palautuivat mieliin, ei ajatus uuden lukuvuoden alkamisesta tuntunut yhtään ahdistavalta. Onhan siihen tosin vielä kuukausi aikaa, mutta mukavalta tuntuu, että voimat alkavat hiljalleen palata. Ensi syksynä on taas uusi tilanne edessä, olen viimeiset 10 vuotta opettanut 1-2 luokkaa, mutta nyt aloitan 3-4 luokassa. Uutta on se, että kaikki oppilaat ovat tuttuja ennestään. Muutan myös luokkaa, joten siksi kaikki kaapit ja laatikot on syytä käydä läpi, jotta seuraajani entisessä luokassani saisi asettua siistiin ympäristöön ja tehdä makkaran mieleisekseen. On mielenkiintoista nähdä, miten kolmas opettaja työyhteisöömme sulautuu ja miten työpaikan dynamiikka muuttuu, kun henkilökunta lisääntyy. Itse olen tosi iloinen uudesta työtoverista, uusi ihminen tuo varmasti mukanaan uutta näkemystä ja potkua. Ja onhan meitä sitten useampi jakamassa työtaakkaa yhteisten juhlien osalta.

Vielä lopuksi Allu-koiran kuulumisia. Lirahtelut ja tipahtelut ovat vähentyneet, mutta eivät kokonaan loppuneet sisätiloissa, terrieri on terrieri vaikka voissa paistais ja en olisi ikinä uskonut miten oppivaisia ja älykkäitä tuollaiset pikkumakkarat voivat olla. Luulen, että meidän perheellämme on alkanut kaunis ystävyys pikkuisen Allu-koiran kanssa. Oikea sydänten murskaaja, kunhan pitää varansa, ettei siitä tule myös kuningasta. Allu on jo tehnyt ensi esiintymisensä julkisuudessa, heinäkuun Kotipuutarhalehdessä Allu kaivaa myyränkoloa.

Paljon on aikaa kulunut sitten viime merkinnän. Opettajan hommassa viimeiset viikot kuluvat melkoisessa sumussa, lukuvuoden taakat painavat mielessä, lomaa odottaa jo kovasti. Kevään viimeisiä palavereja pidetään vanhempien kanssa ja arvioinnit painavat päälle. Ja aina on sellainen tunne, että paremmin ja paneutuneemmin olisi asiat voinut tehdä. Keväällä ainakin minulle iskee sellainen riittämättömyyden tunne ja toisaalta myös uupumus, sillä koko keho ja persoona on ollut täydellä teholla työssä lukuvuoden ajan. Opettajien pitkiä kesälomia kadehtiville voin sanoa, että henkilökohtaisesti kaksi kuukautta juuri juuri riittää henkiseen toipumiseen ja uuteen lukukauteen valmistautumiseen. Tähän lukuvuoteen omaan lisämausteensa toi tietenkin vielä eduskuntavaalit ja ehdokkuus.

Kaiken sulattamiseen menee muutama viikko kesäloman alusta. Menee aikansa ennen kuin mieli on valmis ottamaan vastaan uutta ja tulevaa. Tällä hetkellä kylätapahtumien järjestäminen nyt kesällä tuntuu vielä ikävältä velvollisuudelta, mutta kokemuksesta tiedän, että ajankohtien lähetessä sitä innostuu tarjoamaan mahdollisimman mukavia hetkiä lomalaisille ja kyläläisille. Tikkalassa poltetaan joka juhannus kokko kylän uimarannassa. Vaikka ohjelmaa ja sirkusta ei ole tarjolla, kerääntyy silti keskikesän kokkoa ihailemaan muutama sata henkeä. Grillikatokselle on pyritty kyläyhdistyksen toimesta jotakin tarjottavaa järjestämään ja seuraavan vuoden kokon sytyttäjästä on järjestetty arpajaiset. Eipä muuta, mutta silti vuosi toisensa jälkeen väkeä rantaan vaeltaa.

Helatorstaina meille muutti pieni suloinen koiranpentu nimeltä Allu. Allu on jackrussellinterrieri ja aivan lutunen hötkelö. Siivottavaa tosin riittää, on oikeastaan kummallista miten niin pienestä koirasta voi niin usein lirahdella ja tipahdella. Allu on jo pääsemässä julkkikseksi. Juha otti kuvia Kotipuutarha-lehteen Allusta myyränkolon kaivuussa. Tässä perheessä kukaan ei säästy julkisuudelta.

Tähän kesään kuuluvat kylätapahtumat ja sukujuhlat. Hyrskeen kesäkisat pidetään tänä vuonna syntymäkodissani Liperin Salokylällä. Kalmokankaalaiset ovat siis ohjelmavastuussa. Suunnitelmissa on sukubändin kokoaminen ja esiintyminen. Bändileiri alkaa juhannuksen jälkeen täällä Tikkalassa kahden perheen voimin. Timon ja minun perheiden musiikillisten lahjojen yhdistäminen tuottaa toivottavasti mykistävän lopputuloksen. Tanssi tätien kanssa kuuluu myös sukujuhlan ohjelmaan ja karaokeakin olisi tarkoitus vetää. Että ei tämä ihan toimettomuuden puolelle tämäkään kesä mene.

Järjestötoiminnassa kevät on kiireisintä aikaa. Vuosikokouksia pidetään, järjestäydytään, suunnitellaan, organisoidaan ja ryhdytään toimeen. Tikkalassa on tulevanakin kesänä tasaisesti kylän tapahtumia, yksi uutuuskin on suunnitteilla. Talkoiden ja juhannuskokon lisäksi on tarkoitus Tohmajärven potsipäivien yhteydessä kiertää Särkijärvi kaksipyöräisellä. Ajatus on viehättävä, katsotaan mitä ehtoja viranomaiset asettavat tapahtumalle. Osanottajia kun voi olla 10 tai 100, etukäteen ei voi koskaan varmasti tietää, miten uusi tapahtuma imee väkeä mukaan.

Tänään elettiin yksi kylän huippuhetkistä sitten uuden koulun käyttöönoton. Täällä avattiin nimittäin kyläkauppa. Entinen kauppiaspariskunta jäi eläkkeelle lähes kymmenen vuotta sitten, ja siitä lähtien on toivottu ja odotettu uutta yrittäjää kaupan tiloihin. Tänne asti piti odottaa, että Helsingistä muutti ennakkoluuloton ja rohkea nuorimies Vesku, joka aikansa kyläläisten toiveita kuunneltuaan päätti toimia. Nyt meillä on oma kyläkauppa, koulu ja päivähoito. Itselläni on vielä työpaikkakin samalla kylällä, joten eipä täältä tarvitse muualle lähteä, paitsi kokouksiin.

Työssäkin alkaa olla viimeiset viikot käsillä. Meillä on ollut tapana juhlistaa jollakin tapaa vappua ja tänä vuonna järjestimme koululla juhlan teemalla “Lapsi, sinä olet tähti”. Kaikki halukkaat saivat esittää taitojaan laulaen, soittaen, näytellen tai taikatemppuja tehden. Juhla oli mielestäni oikein onnistunut ja kaiken kruunasi tietenkin hienot naamiaisasut. Ohessa työkaverini Katjan ottama kuva maailman vahvimmasta tytöstä ja hänen pojastaan supermiehestä:

Vappuna aikuisillakin on lupa hassutella, ja sekös vasta lapsista on hauskaa.

Se on taas avantouintipäivä. Kevät oli jo pitkällä, päivät lämpimiä ja aurinkoisia. Tällä hetkellä lunta sataa pyryttämällä ja lämpötila on nollan tienoilla. Kurakelit tulivat siis takaisin. Vaaleista on kulunut jo pari viikkoa ja kovin kaukaiselta alkaa tuntua jo koko prosessi. Valtakunnan tasolla on kova työ käynnissä, hallitustunnustelut on käynnistetty ja puolueet ovat antaneet Vanhaselle (tai Laaniselle) omat vastauksensa hallituskysymyksissä. Mielenkiintoista seurata hallituksen rakentumista, kun omalla vaalityöllä on ollut vaikuttamassa neuvotteluihin. Jos Pohjois-Karjalassa olisi paikat jakautuneet toisin, olisivat Keskusta ja Kokoomus yhtä suuret eduskuntapuolueet ja sitä mukaa neuvotteluasetelma ihan toinen. Yksi jännitettävä asia on oman ministerin saaminen maakuntaan. Keskustalla on hyvänä ehdokkaana Anu Vehviläinen, mutta Vihreiden hallitustaival voi myös avautua ja sitä kautta Cronbergin paikka ministerinä. Varsinainen jättipotti olisi, jos molemmista ministeri tulisi. Ei taida olla mahdollista edes hurjissa unelmissa. Maakunnan asioiden kannalta on kuitenkin hyvä, että kansanedustajamme pääsevät mahdollisimman näkyville ja keskeisille paikoille vaikuttamaan. Toivon myös samanlaista yhteistyötä eri puolueiden edustajien kesken, mitä Matti Väistö kuvasi ensimmäiseltä vaalikaudeltaan. Silloin maakunnan etu ajoi ohi hallitus-oppositio asetelman, aloitteita tehtiin yhteistyössä. Löytäköön meidän tämän hetken kuusikkomme vastaavanlaisen maakuntahengen.

Vaaleista on nyt viisi päivää, ja joka päivä henkilökohtainen tulos muuttuu paremmaksi. Olin ensikertalainen, lähdin mukaan myöhään (elokuussa), rahaa oli hyvin rajallisesti ja olen tuntematon. Siihen nähden sain ääniä jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta, menestyin vaalipäivänä ennakkoäänestystä paremmin (ilmeisesti ilmoittelu tehosi), ja olen saanut todellisia kannattajia, jotka ovat löytäneet minut näiden vaalien aikana. Eli teemani ovat puhutelleet. Siltä tämä alkaa vaikuttaa, että neljän vuoden päästä uusitaan. Mutta silloin pitää tehdä moni asia paremmin. Tukiryhmän merkitys on suuri. Suuri ja hiljainen äänestäjäkunta pitää omana tietonaan ehdokkaansa, mutta seassa pitää olla niitä, jotka uskaltavat sanoa ketä äänestävät. Ja osaavat hyvin perustella, ketä äänestävät. Nyt periaatteessa jokaisessa kunnassa minullakin on joku äänestäjä, pitää heidän joukostaan löytää ne, jotka ääneen alkavat kertoa minusta. Toinen asia on kampanjapäällikkö. Minulla ei sellaista ollut. Hyvä kampanjapäällikkö hoitaa kaiken sälän, joka kampanjointiin liittyy, niin että ehdokas voi keskittyä ihmisten kohtaamiseen. Ihmisten kanssa oleminen on minun vahvin alueeni, osaan kuunnella. Mielestäni hyvän kansanedustajan pitää osata kuunnella kentällä ja puhua eduskunnassa. Sitähän se kansanedustaminen perimmiltään lienee. Ja kolmas harkittava asia on mainostoimisto. Selkeä kohderyhmä ja kokonaisvaltainen mainossuunnitelma takaisi rahojen tehokkaamman käytön.

Mutta onneksi eduskuntavaaleihin on vielä se neljä vuotta. Tässä välissä on kunnallisvaalit, ja niihin aion asettua ehdokkaaksi ilman muuta. Tohmajärven kunta elää mielenkiintoisia vaiheita tämän PARAS-hankkeen keskellä, haluan olla mukana tekemässä päätöksiä, joilla kuntalaisten palveluita hyvin järjestetään.

Mutta kaikkein mukavin uutinen meidän perheestä on se, että kuuden vuoden tauon jälkeen perheeseemme tulee koira. 15-vuotias kissamme jouduttiin lopettamaan kuukausi sitten ja koiramme kuolemastakin on jo se kuusi vuotta. Nyt on Rääkkylässä Riikolan kennelissä Manta-rouva synnyttänyt viisi pentua, joista yksi on varattu meille. Valkoinen Jack Russell- terrieripoika muuttaa meille toukokuun puolivälissä. Ihanaa pentuaikaa tiedossa!

Tässä kaikessa hötäkässä on unohtunut se tärkein: Kiitos kaikille minua äänestäneille. Äänenne ei mene hukkaan, aion tehdä työtä tässä maakunnassa niillä arvoilla ja ajatuksilla, joita olen vaalikampanjan aikana esille tuonut. Teen työtäni opettajana, kyläaktiivina ja kunnallispoliitikkona jatkossakin parhaan kykyni mukaan.

Nyt Tikkala hiljenee ainakin vähäksi aikaa. Tätä blogia en aio kokonaan sulkea, ehkä silloin tällöin kirjoittelen. Tai sitten en. Nyt fiilistellään vähän. Ainakin blogin nimi pitää muuttaa ehdokkaan arjesta vaikka äiti-ihmisen arjeksi.

Yksi yö on jännittävän tuloslaskennan päälle nukuttu ja tunnelmat ovat hyvin moninaiset. Pohjois-Karjalassa keskusta teki sen, joka tavoitteena olikin: kolme kuudesta. Anu Vehviläinen teki hienon paluun eduskuntaan, siitä lämpimät onnittelut Anulle ja Sarille, kampanjapäällikölle. Hoskosen Hannu osoitti, ettei hän ollut yhden kauden Naturailmiö, vaan aito kansanedustaja. Reijonen kävi tiukan taiston Kämäräisen Matin kanssa viimeisestä paikasta, mutta selvisi lopulta voittajana maaliin. Onnittelut heille kaikille. Listamme kokonaisuutta katsellessa voi todeta, että kaikki 14 ehdokasta ovat tehneet hyvän työn näissä vaaleissa. Itse sijoitun listallamme vasta 10. sijalle, vaikka äänimäärä on 760. Meitä on neljän ehdokkaan tasainen rykelmä 120 äänen sisällä tuossa keskivaiheilla, minä heistä heikoimpana. Ja kaikki ensikertalaisia. Kun tuollaisiakin äänimääriä saa, kertoo se siitä, että töitä on tosissaan tehty. Tätä henkilökohtaista tulosta pitää vielä makustella ja analysoida, mutta olen kallistumassa siihen tulokseen, että periksi ei anneta. Neljän vuoden päästä tavataan. Niin paljon olen saanut positiivista palautetta ja kannustustusta, ettei sitä sovi sivuuttaa.

Valtakunnallinen tulos on todella mielenkiintoinen. Vaikka Keskusta vähän hävisi, säilytti se suurimman puolueen aseman. Kokoomus otti veret seisauttavan vaalivoiton ja vasemmisto tipahti dramaattisesti. Tässä sitä on pureskelemista. Porvarihallitusta pukkaa. Toivottavasti siihen tulee naisministeri Pohjois-Karjalasta.

Nyt työ on tehty. Jostakin syystä tulee liikuttunut olo. Kierretty on, ilmoituksia laadittu, liitteitä kasattu, siemeniä pussitettu ja jaettu. Se kaikki on tehty, mikä on osattu ja voitu. Näin loppua kohden toritilaisuuksissa oli paljon väkeä meitä kaikkia ehdokkaita tapaamassa, tunnelma oli kaikissa iloinen ja välitön. Ainakin omasta mielestäni. Ehkä liikutukseni lähde on loppua kohden lisääntyneet suoran tuen osoitukset. Olen saanut viimeisen vuorokauden aikana puolenkymmentä soittoa ja sähköpostia, joissa kannustetaan ja toivotetaan menestystä, olen kuulemma näiden ihmisten oma ehdokas. Kun saa tuntemattomalta tuollaisen viestin, ei voi sanoin kuvata miten hyvältä luottamus tuntuu. Luopuva kansanedustaja Matti Väistö kertoi Karjalaisen haastattelussa, että hän ei mielellään ota kunniaa itselleen saavutuksistaan, vaan toteaa, että on saanut olla mukana tekemässä hyviä asioista tässä yhteiskunnassa. Tuo osuu täsmälleen myös minun ajatusmaailmaani. Olen saanut olla mukana tekemässä oman elämäni kampanjaa hyvien ystävien kannustamana ja tukemana, tuoda esille teemojeni kautta elämänkokemusta ja huomata, että monella on samanlaisia ajatuksia. Tänä iltana minulla ei ole paineita, eikä mitään menetettävää. Päin vastoin, tästä illasta voi alkaa sellainen uusi vaihe minun elämässäni, jonka päämääränä on päästä toimimaan näiden minuun uskoneiden ihmisten puolesta aina eduskuntaan asti.

Sitä ennen jatkan lapsiperheen arkea. Vanhin poikamme on rippikoulussa, menemme hänen kanssaan kirkkoon. Iltapäivällä käymme mieheni kanssa äänestämässä ja illaksi kotiimme kokoontuu ystäviä ja kyläläisiä jännittämään vaalien tuloksia.

Tarjolla on kasapäin vohveleita!

Kaija antoi minulle seuraavan suosituksen ilmoittelua varten:

Onpa siinä Outissa virtaa!

Outin puolesta kampanjoidessani olen usein kuullut ihmettelyä siitä, kuinka energinen ja jaksavainen ihminen Outi on. Itsekin olen usein ihaillen seurannut sivusta, kuinka hänellä riittää vielä neljän lapsen äitiyden sekä opettajana ja yrittäjänä toimimisen lisäksi virtaa niin paljon kaikkeen muuhun.

Vuosien varrella Outin on voinut nähdä rientämässä politiikan pariin,  harrastajateatteriin, hoitamaan Tikkalan kylätoimikunnan asioita… Kaikki tuo vie hurjasti aikaa eikä siitä palkkaa makseta. Tällaiset ihmiset tuntuvat olevan näinä päivinä suorastaan katoava luonnovara. Onhan se niin mukavaa huolehtia vain siitä omasta pienestä navastaan.

Outi ehtii  siksi, ettei hän jää paikalleen jahkailemaan asioita. Hän osaa nähdä asiat selkeästi eikä hän takerru joutavanpäiväisiin pikkuasioihin. Tällainen kristallinkirkas ajattelun ja toiminnan selkeys on hänen ominaispiirteensä.

Kun hän on hoitamassa yhteisiä asioita, hän on täysipainoisesti siinä - jaksaa kiinnostua, innostua, perehtyä. Kun hän on kotona, hän on täysillä läsnä oleva vohveliraudantuoksuinen äiti, joka vaikkapa telmii hangessa ja ottaa ilon irti perheestään. Outi osaa todella elää hetkessä. Vahvana tukena ”kotirintamalla” toimii aatteen merkeissä tavattu Jussi-puoliso.

Outin juuret ovat syvällä Pohjois-Karjalassa. Aate on omaksuttu jo äidinmaidossa. Kun tietää, mistä on kotoisin, kuka on, mitä tekee ja missä on, ei tarvitse hötkyillä sinne sun tänne. Elämän tärkeitä asioita ei vaihdeta kuin paitaa.  Tämä varmuus antaa myös voimaa hoitaa yhteisiä asioita

Nostan  hattua Outille!  Olen sydämestäni kiitollinen siitä, että hän tekee  työtä niin minun kuin meidän muidenkin pohjoiskarjalaisten puolesta. Me kaikki emme ole yhtä jaksavaisia. Niin moni meistä vain jurnuttaa ja jupisee.

Minä kävin jo äänestämässä Outia. Käy Sinäkin!

Kaija Siltovuori

ystävä ja aatesisar