Hassut Tassut

Vielä ei ole päästy edes lomiin saakka, mutta kiirettä on riittänyt niin ettei ole edes blogin päivitys käynyt mielessä. Vieraita on käynyt tiheään ja reissua pukannut, treeniä riittänyt ja kaikenlaista muuta hässäkkää. Nyt alkaa onneksi rauhoittumaan, ainakin muutamaksi viikoksi. Kotioloissa pojat ovat käyttäytyneet oikein mallikelpoisesti, erityisen ilahduttavaa on se kuinka kivasti Otto osannut olla lasten kanssa. Parin kolmilapsisen perheen vierailun jälkeen voi todeta, että vaikka lapsettomia itse ollaankin, niin ollaan saatu Otto hienosti toimimaan myös lasten seurassa

Tulosrintamalla ei ole muuta uutta kuin juhannusnäyttelyn avoimesta luokasta saatu H Otolle, tuomari olisi toivonut Otolle lisää massaa ja lisää turkkia. Eipä tarvi viedä tuolle tuomarille uudestaan, koska massaa Otolle ei todellakaan lisää tule. Syöttöpossua emme Otosta halua Ja turkki on se mitä on, eipä meillä sen kummempia vippaskonsteja siihen ole. Seuraavan kerran ollaankin käyttöluokassa, ehkä jo ensi vuonna. Näyttelyihin en ole nyt laittanut ilmoittautumisia, kiinnostus näyttelyitä kohtaan on meillä häviävän pieni, mutta katsotaan jos joskus ensi vuonna taas eksytään ainakin yhden kerran kehään. Seuraavat haasteet on Oton ensimmäinen alo-startti nomessa ja myös mejässä on tarkoitus startata vielä tänä kesänä oman yhdistyksen kokeessa jos vain mukaan mahdutaan ja onni meille starttipaikan suo. Startteihin ei ole kasaantunut mitään kummempia odotuksia vaikka treenattu onkin, lähinnä lähdetään hakemaan kokemusta ja pitämään hauskaa. Jännittäminen on niiiin hauskaa :) Treenit on sujuneet ihan kivasti, vaikka hiomista siellä täällä esiintyykin aina välillä. Otto on Otto ominaisuuksineen ja puutteineen, joten näillä eväillä mennään. Osansa epäonnistumisista saa myös ohjaaja, jonka koulutusvirheet paistaa ajoittain räikeästi koiran toiminnasta. Intoa on kuitenkin useimmiten löytynyt niin emännältä kuin koiraltakin, joten hiotaan se mitä osataan ja keritään Eniten odotan tänä kesänä sorsastuksen alkua, että Otto pääsisi vihdoin käytännön metsälle ihan oikeasti. Viime vuonna kun istuimme vaan passissa.

Otto on kärsinyt lievistä iho-ongelmista viime aikoina ja pari kohtaa jouduin ajelemaan paljaaksikin, mutta näköjään auttaa tilannetta kovasti kun suihkuttaa aina puhtaalla vedellä koko turkin kun pääsee uimaretkiltä kotiin. Joissakin luonnon vesissä on näköjään aineita, jotka Oton ihoa tällä hetkellä ärsyttää. Pari viikkoa on ollut myös karva kiitettävästi irti, mutta onneksi on kesä. Eiköhän se turkki tuosta syksyksi ja talveksi taas parane. Liekö levää tai sen sellaista ja kun suomaastoissakin tulee liikuttua niin seisovissa vesissä kai ne pahimmat pöpöt ovatkin. Epäilin kyllä furunkuloosiakin, mutta täytyy nyt tarkkailla tilannetta, että mitä tuo on. Nivelvaivan kanssa on mennyt todella kivasti, eikä siitä ole ollut viime aikoina mitään haittaa harrastuksissakaan. Nyt kun Oton kasvu on loppunut, niin se ei tunnu enää aiheuttavan vaivaa ainakaan tällä hetkellä.

Vellu on ollut oma vaivaton itsensä, mitä nyt satunnaisesti metsässä saa nuoruuskohtauksia ja kirmailee kuin pentu. Entistä lempeämmäksi ja verkkaisemmaksi papparainen tuntuu muuttuvan päivä päivältä. Unesta Vellua täytyy välillä ihan herättää, enää ei voi puhua koiranunesta Lämpimät paikat ja pehmeät alustat on Vellun mieleen ja läheisyyttä herra tuntuu kaipaavan enemmän kuin ennen Tänään kun treenattiin, uitettiin myös Vellua, Vellu haki vedestä neljä heittoa vaikka ensin arkaili lähteä uimaan suomaan hyllyvältä alustalta

Pentukuume kasvaa vääjäämättä. Uuden pennun hankinta käy vähän väliä mielessä, nyt kun Oton kanssa elo, olo ja treenaaminen ei vaadi enään ihan niin paljon energiaa. Mitään ei ole kyllä vielä asian eteen tehty ja toki pitää ensin tutkia ja miettiä tarkkaan mitä pennulta haluaa ja mistä yhdistelmästä haaveilun sitten aloittaisi. Ja tehdä ajatustyötä siinä mielessä ettei nyt ainakaan ihan kämmätä sitten uuden pennun kanssa. Mielessä ajatus kuitenkin kytee Katsotaan… Siltä kuitenkin tuntuu, että jossakin vaiheessa lähivuosina meidän perhe kasvaa vielä yhdellä labradori-uroksella Sikäli mikäli olosuhteet ovat meidän puolella

Lisäsin muutamia kuvia kuvablogiin alkukesän touhuista.

Elina

Menestystä on tullut melkein viikon sisään ihan ovista ja ikkunoista tai ainakin itsestä siltä tuntuu Kaikenlaisia vaikeuksia on tässä yritetty voittaa jotakuinkin pari vuotta, joten älyttömän hyvällehän tämä tuntuu  Ensin oltiin about viikko sitten Rovaniemen ryhmänäyttelyssä ja siellä Otto nappasi tuloksen AVO1 PU-3 VASERT, eikä harmittanut sitten yhtään paras uros kehässä, kun voiton nappasi Oton iskä ja toinen oli Oton velipoika Ilma oli vähän sateinen ja Otto odotteli vuoroa kevythäkissään ja pikkuisen epäilytti näyttelymenestys kun huomasin kehän laidalla katsellessa, että Oton “mökki” heiluu. Jätkä yritti joutessaan hakea huomiota, oli niin tylsää ootella. Jästipää kuitenkin rauhottui, kun en heilumiseen mitenkään reagoinut. Lennosta kehän laidalta saatiin meille myös handleri, vaikka olin itse varautunut Oton esittämään. Häkkilän Maiju vei sitten Oton kehään ja olihan se upeata katsottavaa. Otto oli komea ja liikkui todella kauniisti Maijun kanssa. Suuret kiitokset Maijulle Jossakin vaiheessa Otto yritti hieman kurkkia taaksepäin juostessa, mutta senkin tilanteen Maiju osasi näppärästi hoitaa ja kohta taas Otto juoksi kuin vettä vain Tässä vielä Oton arvostelu: “vajaa 2,5 v uros, jolla erinomainen pää, hyvä runko, kauniit ylä ja alalinjat, riittävät kulmaukset, hyvät liikkeet, avoin hyvä luonne”

Viime viikko kuluikin sitten melkoisessa jännityksessä, kun odotimme Oton lauantaista taipumuskoestarttia. Harjoituksethan oli taas sujunut tosi kivasti Lauantai-aamuna sitten pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon ja lähdimme kohti koepaikkaa. Vellukin lähti matkaan, kun olimme koepaikalla viikonlopun. Vellulta on ilmeisesti mennyt kuulo, kun paukut eivät enää herraa pelota Jännitys ennen starttia oli taas aivan valtava, starttasimme viidentenä aamuryhmässä ja odotellessa alkoi kädet täristä, sydän hakata ja hengitys vaikeutua… suoritus vesinoudossa ja hakuruudussa meni kuitenkin aivan mahtavasti ja oli melko nopeasti ohi ja pääsimme jäljelle Kerrankin osasin jännityksestä huolimatta hillitä elintoimintoni ja hallita reaktioni ja Otto loisti Jäljellä alkoi taas jännittämään vaikka kanijälki onkin osa-alueista ainoa missä ei ole koskaan ollut ongelmaa, Otto menee jäljellä kuin juna Oton lähestyessä kani suussa alkoi ilo kuplia ja kun kani oli turvallisesti tuomarin hyppysissä, tuli itku ja halasin Ottoa pitkään. Tiellä odottavalle Jannellekin sain tipan silmään ja olihan siellä yksi treenikaverikin silmät kosteina Mahtavaa oli myös se, että samaan aikaan taipui treenikaverikoirakoita, eikä mikään muu ilo ole niin kivaa kuin jaettu ilo Viikonloppu oli siis tosi riemukas Sunnuntai menikin sitten talkoillessa VOI- ja AVO-luokissa, siellähän sitä ihailtavaa aina riittää, taitavia koirakoita kerta kaikkiaan. Nyt meillä on sitten ollutkin todella unelias tunnelma kotona, ollaan kaikki enemmän ja vähemmän töttöröö kaikesta ilosta, talkoilusta, ulkoilmasta ja hauskasta seurasta. Tässä vielä koeselostus Oton taipumisesta: “Sosiaalinen käyttäytyminen: suhtautuu ystävällisesti toisiin koiriin ja ihmisiin. Uimahalu: syöksyy veteen ja ui mielellään. Hakuinto: hakee tasaisella vauhdilla koko tehtävän ajan ja löytää hyvin riistaa. Noutohalu: oma-aloitteiset ylösotot. Nouto-ote: hyvä ja pehmeä. Palauttaminen: lokit rannalle, varikset pääosin käteen, kani käteen. Reagointi laukaukseen: tarkkaavainen. Itseluottamus ja aloitekyky: selvittää jäljen ja osoittaa hyvää itseluottamusta läpi kokeen. Yhteistyö: yhteistyö erinomaista. Yleisvaikutelma: maltillisesti ohjattu koira, joka selviytyy kaikista tehtävistä rutiininomaisesti.”

Nyt sitten alkoi treenaaminen kohti uusia haasteita. Ollaan me koko ajan pyritty menemään pikku-hiljaa eteenpäin treeneissä, mutta nyt treenaamme ihan tavoitteellisesti alokas-luokkaa silmällä pitäen

Seuraava koitos on Rovaniemen kv-näyttely, käymme sitten siellä pyörähtämässä kehässä Oton kanssa ja tottakai talkoilemassa yhdistystoiminnan puitteissa Takki on hetkellisesti aika tyhjä ja päässä vain iloisia ajatuksia, toivon tämän tilan jatkuvan pitkään

Kuvablogissa on taas uutta nähtävää, joten saa käydä kurkkimassa Tästä pääset suoraan Oton taipumuskoekuviin http://kuvablogi.com/blog/25076/8/

Elina

Mieli on auringon paisteen myötä ollut täynnä koirankarvaisia ajatuksia harrastamisesta ja siitä mitä kaikkea sitä kerkeisi kesän aikana Oton kanssa puuhata. Yhdistystoiminta ja oma työ on nyt verottanut meidän omaa treeniaikaa, mutta sehän on vain hyvä koska muuten me tehtäisiin ihan liikaa. Nomehommat on välillä tullut mun uniin saakka Ilmoittautuminen taippareihin ja kahteen näyttelyyn on jo laitettu joten jännää on luvassa.

Nou/Nometreenit on sujunut ihan kivasti, mitä nyt sitten oma mieli välillä temppuilee sen verran, että itse näkee ns. mörköjä siellä missä niitä ei ole. Otto on tehnyt hommia ihan hienosti ja me kumpikin ollaan kehitytty hommassa ihan mahottomasti. Pentutokon ohjaaminen on ollut oikein hyvä lisä myös omankin koiran ymmärtämiseen, jotenkin niitä oivalluksia tulee kun opettaa muita

Kävin Oton kanssa myös nou/nomekoulutuksessa jossa ohjaajia opasti Kimmo Kaakkomäki. Päivä oli hauska ja oppia tuli runsaasti. Koulutuksen satoa oli mm. tuulen huomioiminen treenien suunnittelussa (ruutu vastatuuleen, markkeraukset/ohjaus myötätuuleen, ruudun rakennus), treeniavustajan sijainti ja miten se vaikuttaa koiraan/treeniin, oman elekielen merkitys koiran ohjaamisessa (katse, vartalon liikkeet, eleet, ääni). Pääpaino oli ohjaajien tekemissä, ei niinkään koirien työskentelyssä. Harjoitustilanne oli oikein hyvä myös siksi, että minua tuppaa jännittämään ja silloin käytökseni muuttuu melko radikaalisti. Oli mukava huomata, että kovasta jännittämisestä huolimatta, Otto teki töitä ihan hyvin Uusia vinkkejä on jo otettu käyttöön ja kyllä toimii!!! Omaa hölmöyttä on joitakin asioita miettinyt hieman liikaa ja sitten tehnyt ylilyöntejä, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan

Vellu se vaan rauhoittuu rauhoittumistaan ja on niin mukavuudenhaluinen välillä, että meinaa itsellä ihan ärsyttää. Kyllähän se Vellu aina välillä takapihalla muutaman juoksuaskeleenkin ottaa, mutta muuten tuntuu innostuvan vain silloin kun lähdemme metsään. Kotona vaan nautitaan kaikista lämpimistä ja pehmeistä alustoista ja vedetään sikeitä Ihme on tainnut tapahtua, koska Vellu oli meillä tässä taannoin treeneissä mukana ja jotenkin ei tullut mieleen että Vellulla on ollut sitä paukkuarkuutta. No siinä sitten treenin aikana posauteltiin starttipistoolilla ja yhtäkkiä muistin Vellun, mutta eihän tuo ollut moksiskaan. Mietittiin sitten, että onko kuulo menossa kun ei paukut enää pelota? No nyt taas kun on ukkostanut niin papparaisella on ollut tärinät päällä, eikä ruoka maistu, joten mietin tajuaako se ukkosen ilmanpaineesta tai jostakin. Hmnnn, täytyy miettiä pitääkö tuohon aristukseen keksiä jotain helpotusta.

Seuraavaan päivitykseen voi vierähtää taas hieman aikaa, on sen verran puuhaa tuleville viikoille Tänään on pitänyt paikkansa laulu aurinko paistaa ja vettä sattaa taitaa tulla kesä…

Elina

Paluu arkeen työn puolesta on ollut melko rankka loman jälkeen. Kotiin taas oli oikein kiva tulla kun selvästi näki, että täällä oli kaivattu kovasti. Karvakorvat olivat nukkuneet varmaankin toinen silmä auki koko viikon kun niin siki nukkuivat paluupäivän iltana, että pystyi tekemään melkein mitä vaan ilman mitään reaktiota Jannekin oli iloinen kun “hoitovuoro” päättyi, vaikka kaikki oli oikein kivasti sujunutkin.

Viikko alkoi tokokurssin infotilaisuudella, vedän kahden muun ohjaajan kanssa pentutoko kurssia. Arkitottelevaisuutta siis. Ohjaaminen on varmasti mielenkiintoista ja itse opettaessa sitä monesti oppii parhaiten, koska päättymätön oppikouluhan tämä koiraharrastus ja koiran kouluttaminen on. Ohjaamista on tässä opeteltu pitkin vuoden alkua, sekä teoriaa että käytäntöä.

Treeniäkin on tehty, nomehommia lähinnä. Treenit on sujuneet muuten ihan ok, mutta Otto on juntturoinut välillä pikkaisen ja torstaina saimme hieman täsmätreeniä tuon luupään ja minun yhteistyöongelmiin. Mä olen selvästi ollut Otolle liian pehmeä ja päästänyt sen välillä tilanteista liian helpolla. En ole vaatinut tarpeeksi. Kyse kun ei ole siitä, etteikö Ottoa olisi opetettu ja luupää tietää kyllä kuviot tasan tarkkaan. Totteleekin kyllä, mutta oon antanut silti liikaa narua talven mittaan sen tempuille, jotka tulee esiin juuri silloin kun minä jännitän tai kun Otto huomaa että en ole ihan tilanteen tasalla. No nyt tuo kyllä loppuu ja se on sitten tämän kesän teema Viime kesä kun meni luovutusongelmien kanssa. Ongelmasta toiseen, se on tämän harrastuksen suola Viime treeneissä sain kyllä itekin roppakaupalla palautetta, kun naama alkoi punottaa niin kuin olisi suoni ollut katkeamassa päästä. Omassa asenteessakin on välillä petraamista.

Tokohommat meiltä nyt jää kesäteloille, projekti jatkuu paremmin sitten intensiivisempänä ensi talvena. Tokostartti siintää silti koko ajan mielessä, joten voihan olla, että me vielä yllätetään itsemme ja ilmoittaudutaan kokeeseen. Harjoituksia jatketaan ja haetaan lisää varmuutta liikkeisiin. Itselle on haaste pitää tekeminen iloisena ja mielekkäänä Otolle. Vähäsen harmittaa kun ei saatu työstettyä asiaan starttiin saakka, mutta eihän sitä kannata juosten kusta

Nyt sitten keskitytään enemmän taas nome ja mejäpuoleen ja katellaan näiden lajien startteja. Taipparit on edelleen tavoitteena ja Otto osoitti taipumuksia mejään viime syksynä joten sille tiellekin lähdetään. Näyttelyitä on myös ohjelmassa ja toivotaan että niihin myös pääsemme

Tämä aamu alkoi erittäin ärsyttävästi, kun ensimmäiseksi sain kuulla kunniani ärsyyntyneeltä hiihtäjältä (satuin vain paikalle), joka oli tuohtunut kun ladut eivät olleet enää kunnossa ja sadatteli melkein itkuisella äänellä kaikkia jotka olivat kävelleet kuntopoluilla, joissa ladut vielä viikko sitten menivät, pilaamassa latupohjan. Sen päälle kohtasimme naamatutun koiranulkoiluttajan kahden koiran kanssa, joka ei suostu käsittämään, että minä en anna koirien “sosiaalistua” hihnassa. Äijä oikein korotti ääntänsä ja tenttasi minua ja arvosteli minun tapaani. Kuulemma toimin väärin kun en anna koirien nuuskutella ja sosiaalistua. Yritin selittää, että meillä koirat leikkivät/sosiaalistuvat ja lenkkeilevät erikseen ja että hihnassa nuuskuttelulla ei ole mitään tarkoitusta meille, mutta äijä veti herneet syvälle nenäänsä, luennoi ja suuttui. Ihan kuin olisin tehnyt rikoksen hänen karvaisia mussukoitaan kohtaan. Helkutti sentään, kai minä saan vetää rajan omien koirieni kohdalla mihin haluan, saakelin ärsyttävä äijä. Onneksi mulla on pokkaa sanoa takasin, niin menevät jatkossa mukisematta ohi. Ollaan kyllä ohitettu monesti tuo äijä ennenkin koiriensa kanssa, mutta oli eka kerta kun äijä väkisellä yritti koiraansa tuputtaa poikien nuuskutettavaksi.

Tänään lähden Oton kanssa kaksin työstämään meidän yhteistyötä. Janne lähtee rinteeseen, vielä kun se on mahdollista, kun laskettelusta Janne tykkää ihan todella

Lisään pari uutta kuvaa vielä kuvablogiin.

Elina

Odotettu loma alkoi ja ensin suunnattiin viime perjantaina sukuloimaan Paltamon suuntaan. Otolla oli vierailulla erityisen hauskaa koska Jannen kuusivuotias veljenpoika jaksoi leikkiä ja möyriä Oton kanssa umpihangessa riemumielin. Otto pitää lapsista Kävimme myös treenaamassa ja ohjaaja melkein onnistui sabotoimaan treenin tekemällä taas liikaa ja sitten piti korjata. Vellu taas jaksoi esittää supervanhusta koko reissun ajan ihan kiitettävästi, eikä ollut oikein sosiaalinen missään tilanteessa. Nuorennusleikkaus tapahtui heti kun pääsimme sunnuntaina Rovaniemellä kotiovesta sisään. Samalla reissulla poikkesimme myös Oulussa Oton kasvattajan luona hankkimassa pentukuumetta Siellä vilisti yksi pentue Oton sisko- ja velipuolia. Olihan ne pennut niiiiiiiin himputin ihania

Maanantaina minä sitten suuntasin kulkusuuntani kohti etelä-suomea ja sillä reissulla olen vieläkin. Janne jäi ensimmäistä kertaa näin pitkäksi aikaa huolehtimaan karvakorvista ja ilmeisen hyvin on mennyt. Janne on treenannutkin Oton kanssa jotakin pientä. Nauratti vain, kun Janne kertoi tehneensä markkeerauksia Otolle ja ihmetellyt miksi koira ei lähde perusasennosta hakemaan, niin tajusi että oli käyttänyt koko ajan väärää komentosanaa

Nyt on jo kova ikävä kotiin, vaikka mukavaahan se on reissussakin. Pitkästä aikaa kun näkee kavereita, niin sitähän puhuu äänensä käheäksi. Mahtuuhan reissun ohjelmaan vielä yksi juhla perhepiirissä. Sukulaisten luona vieraillessa varmistuu aina se sama vanha totuus, että eihän nuo rakkaat ihmiset peruspiirteiltään miksikään ajan saatossa muutu Enää muutama yö ja sitten ollaankin taas kotona, vieroitusoireet tästä koirankarvattomasta viikosta alkaa helpottamaan kummasti kun kotiin pääsee :)

Elina

Treeniä on pukannut viime viikkoina ainakin noin kahta kertaa per viikko. Nometreeniäkin ollaan yritetty tehdä nyt tiuhempaan kun valo on lisääntynyt ja lumi sen myötä vähentynyt. Tänäänkin käytiin tekemässä pieni treeni, joka ei mennyt ihan niin kehuttavasti, mutta paljon siinä oli hyvääkin. Viime viikonloppuna saatiin ehkä parhaat treenikuvat mitä koskaan ja niitä voi käydä ihailemassa meidän kuvablogissa. Kohtahan se “kausi” alkaa ja ihan jo jännittää kaikki koitokset jos me niihin päästään. Tarkoitus olisi mennä näyttelyyn, taipumuskokeeseen ja ehkä (iso ehkä) tokon alokasluokkaan. Ohjaajan pitäisi saada varmaan aimo annos itseluottamusta, että alkaisi tulla tulostakin, mutta jospa se vielä joskus olisi niin Verijälkeä olisi tarkoitus vetää kanssa kunhan lumista pääsisi eroon, sitten voisi lisätä suunnitelmiin myös mejäkokeen johonkin väliin.

Otto on kyllä kehittynyt huimasti ajan mittaan ja niin on ainakin yhden treenikaverin mielestä ohjaajakin. Katsotaan sitten mihin se tulevana kesänä riittää

Iloisella mielellä

Elina

Niinhän se on aurinko meitä taas muistanut ja mielikin on virkistynyt siinä samalla. On ihanaa päästä ulkoilemaan taas valoisaan aikaan Pojatkin on jotenkin virkistyneet, mutta sehän voi toki johtua vain siitä, että minä olen virkistynyt, mutta yhtä kaikki meillä on jo kevättä rinnassa Ollaan käyty mettässä ja jäällä kun on enemmän valoa. Ei tarvi aina tehdä hihnalenkkejä valaistuilla reiteillä.

Treenit on sujunut nyt taas ihan kivasti jos lasketaan viime sunnuntain tokotreeni pois. Sinä päivänä meillä oli Oton kanssa molemmilla homma vähän hakusessa. Jo kotipihasta lähtiessä kun komensin Ottoa autoon huomasin ettei ole meidän paras päivä kun Otto vaan tuijotti minua silmät pyöreenä, että mitäs tässä muka pitäisi nyt tehdä No treeni meni miten meni, mutta olihan siinä hyviäkin asioita. Otto vaan tuppas menemään maahan kun minä sanoin sivu ja sitä rataa… Jouduin vähän työstämään tätä yhteistyötä ensin ja mun reaktionopeus oli taas liian hidasta joka kohdassa. Nyt kun tehtiin eilen samoja liikkeitä niin kommunikointi oli taas ihan erilaista ja homma toimi kuin vettä vaan Treenien ohjaajalla olikin hauska harjoitus hihassaan, laittoi minutkin ihmisparina tekemään tokoseuraamista. Ei ollut helppoa, mutta hauskaa oli kyllä

Otto ja Vellu aiheutti mulle kunnon herätyksen tänä aamuna, eipä ole tuollaistakaan tilannetta vielä sattunut tähän mennessä. Oltiin aamulenkillä tallustelemassa puoliunessa niin kuin joka aamu ja samoja koiria näkyi liikkeellä niin kuin aina. No tallustettiin sitten metsikössä ja pojat siinä pissaili ja silleen, niin sitten sivusilmällä huomasin yhden tutun naaman ison terrierinsä kanssa matkan päässä. Monet kerrat ollaan menty tuosta koirakosta ohi ilman esityksiä tai mölinöitä aikaisemmin. Vellu siinä sitten meni vielä pissalle (mukamas) ja liian myöhään huomasin mitä oli tapahtumassa. Vellu kun joskus esittää muka menevänsä kuselle, kun oikeasti haluaakin jäädä tuijottamaan toista koiraa ja niin kävi tällä kertaa. Meillä ei ole ollut ohitusongelmia juuri ollenkaan, mutta joissakin koirissa on vaan joskus jotain mikä sitten Vellua stimuloi. En tiedä edes oliko tuo koira narttu vai uros kun ei olla oltu koskaan puheissa. Puun rungon vieressä Vellun pää kääntyikin yhtäkkiä tuohon koiraan päin ja sitten kuului Vellun suusta hiljainen tuhahdusta muistuttava vuh. No eihän tuo toinen järjenjättiläinen enempää tarvinnut kun voimiensa tunnossa nykäisi yhtäkkiä narun suoraksi ja mulla lipesi naru käsistä kun en älynnyt pitää kunnolla kiinni. Oli niin odottamaton ja yllättävä tilanne. No sinne se Otto sitten viuhtasi noin kymmenen metrin päähän haukkumaan tuota koiraa. Siinä vaiheessa Vellu jo kyllästyneenä seisoskeli ja katseli toiseen suuntaan (senkin provokoira!!). Otto jäi kuitenkin matkan päähän tuosta toisesta koirasta (noin 20 metriä) ja minä heti komensin Ottoa takaisin. Tulihan se keltainen tollo sieltä hetken päästä räksyttämästä ja oli iloinen kuin mikä. Ihan kuin olisi yksin pelastanut koko maailman ja pari muutakin planeettaa siinä samalla, siihen malliin oli taas perse irti ja häntä heilui Eikä siinä enää voinut vihainenkaan olla kun toinen teki mitä pyydettiin vaikka se vaatikin muutaman komennon enemmän kuin normaalisti. Eihän sitä kesken vakuuttavan haukun voi mitään näköjään kuunnella. Huutelin sitten ukolle koiransa kanssa anteeksipyyntöä, mutta taisipa ukko ymmärtää kun vaan kättään heilautti takaisin. Täytyy siis jatkossa hieroa paremmin unihiekat simmuleista kun noiden kanssa aamu tuimaan tallustelee. Tunnelmaa ei kyllä parantanut seuraava vastaantulija. Mies ja koiranpentu ainakin 7 metrin fleksissä. Kun heistä päästiin ohi kuulin takanani miehen kommentin seuraavalle koirakolle: kai te sentään annatte koiranne tulla haistelemaan… hohhoijaa…

Täytyy tästä varmaan lähteä kohta lenkille, joten moikka moi seuraavaan tekstiin

Elina

Kirjoitusväli on näköjään harventunut tässä talven aikaan, eipä meillä nyt talvikuukausina niin kauheasti tapahdu josta voisi kirjoittaa. Treenaminen on nyt mennyt hieman epäsäännöllisemmäksi ja motivaatiota on ollut välillä enemmän ja toisinaan paljon vähemmän. Asioiden työstäminen tuntuu välillä melkoisen vaikealta koska kaikki sujuu jotenkuten, kun esim. tokoliikkeiden saaminen juuri niin kuin pitää on enemmän poikkeus kuin sääntö. Siksi mietin onko meistä vielä starttaamaan edes alokas-luokassa. Nome-puolella hallinta saisi olla paljon parempi, koska kulkeminen hihnassa / seuraaminen on vaihtelevaa ja joskus suorastaan huonoa ja Otto myös tekee välillä omia pikku tempauksiaan harjoituksissa. Kaiken kaikkiaan välillä suorastaan turhauttaa, koska tehdystä työstä ei ole tullut sitä hedelmää jota odotti. Vika on todennäköisesti opettamistavassa tai sitten minun ja Oton suhteessa, yhtä kaikki en ole siihen keksinyt ratkaisua. Neuvoja on saatu toki paljon, mutta homma on kuitenkin kiinni minusta ja Otosta ja kaikesta meidän välillä. Siis aika kuluu taas sitä motivaatiohuippua odotellessa, välillä tuntuu, että heittäisikö sitä ns. pyyhkeen kehään kun homma ei etene. Turhautuminen on vaikuttanut siihenkin, että sitten kun treenaamaan lähtee, ei ole mitään ajatusta mitä treenaisi tai mitä haluttaisi tehdä. Ei jaksa ajatella kun on tappiomieliala. Kotona taas kaikki sujuu ihan mukavasti, ei ole valittamista mistään.

Oton tihutyöt on nyt saatu virallisesti kuriin ja tuntuu oikein mukavalta tulla kotiin kun ei tarvitse miettiä mitä Otto on taas keksinyt. Minun perääni Otto on vielä piipitellyt ainakin siinä tilanteessa kun joku muu on kotona ja minä poistun esim. hiihtämään. Tässä taannoin Otto ilahdutti meitä haisevilla vetisillä ruskeilla kasoilla, kun herran masu oli mennyt sekaisin. Missäs muuallakaan ne olisivat olleet kun joka läjä eri matolla. Oli melkoiset aromit ilmassa eikä meinannut siivoaminenkaan ihan kokonaan hajua haihduttaa. Canicur-satsi haettiin sitten apteekista, että saatiin masu takaisin päiväjärjestykseen.

Nivel on kuitenkin rauhoittunut ja Otto ei ole ontunut. Viimeksi kun käytiin hierojalla Otto sai kehuja kun kaikki lihakset oli niin hyvässä kunnossa ja eikä mistään löytynyt ongelmakohtia.

Vellu se jatkaa vain olemista suloisena vanhana herrana Jonkin verran kärttyisyys on lisääntynyt ja tässä yhtenä päivänä Vellu jopa murahti yhdelle ohikulkevalle koiralle. Vellu ei myöskään jaksa Oton leikkimistä aina ja saattaa alkaa komentamaan haukkumalla jos ärsyyntyy toisen riehumiseen.

Minä olen treenaillut napapiiri-hiihtoa varten ja Janne on siinä kannustanut ihan kiitettävästi ja uskoo että jaksan hyvin sen 20 km pertsaa. Kävin myös työterveydessä terveystarkastuksessa ja opin, että minulla on erinomainen rasvaprofiili (ei siis kolesterolia), verenpaine ja yleisterveys  Painoahan mulla toki on liikaa (sen tiedän sanomattakin), mutta oli mukava kun terveydenhoitaja ei uskonut että painan niin paljon kuin painan ja ihmetteli missä ne kilot ovat. Kysyi myös teenkö jotain voimaharjoittelua, kun lihas painaa enemmän kuin läski Sen verran kommentti ilahdutti, että hetken oli kevyt ja iloinen olo

Kuluneena viikonloppuna meillä oli “Vellun fanikerho” kylässä, eli mun äiti, pikku-sisko ja siskon kaveri. Toki Ottokin sai ison osan lässytyksestä ja rapsutuksista Vellu on kyllä niiiiiin onnellinen aina kun tämä kokoonpano meille saapuu, kun Vellu on silloin suosionsa huipulla Otolle vierailu oli yhtä juhlaa, kun pahaa aavistamattomat vieraat jättävät aina suun täydeltä sukkia, hanskoja ja pipoja meidän keltaisen sukkakleptomaanin ulottuville Koiria on taas kuvattu joka suunnasta ja halikiintiö on varmaan pariksi viikoksi täynnä Tänään jätkät onkin ollut melkoisen väsyneitä

Kevät painaa päälle ja aurinkokin on jo pilkahdellut. Luvassa onkin melko aktiivinen kevät joten toivottavasti motivaatio lisääntyy auringonsäteiden myötä

Elina

Treeneissä ei ole ollut nyt sen kummempia muutoksia, yhteistreeneissä ei ole tällä viikolla kuitenkaan käyty (laiskuutta). Kotona ollaan sitten treenailtu sen mitä on treenattu. Janne kävi työmatkalla (neljä päivää saksassa) joten “chillailtiin” sen aikaa täällä kotona poikien kanssa keskenään. Tottahan toki juuri Jannen poissa ollessa tapahtui episodi jolloin toisen apua olisi oikeasti kaivannut. Otolta nimittäin irtosi koko kynsi etutassusta.

Tultiin poikien kanssa autolla pihaan ja päästin pojat takapaksista ulos. Pojat sitten juoksenteli siinä pihamaalla ja Otto haki halkovajasta jonkun kalikan, mitä siinä kanteli. Laitoin auton lämpiämään ja kantelin kassit autosta ovelle ja aloin kaivamaan avaimia. Huusin poikia luokse ja kun Otto tuli lähemmäs niin huomasin, että joka askeleella tuli älyttömästi verta maahan. No ei muuta kun Otolle hihna kaulaan, ovi auki ja Otto suoraan vessaan ja aloin katsomaan missä on haava. Siinä vaiheessa huomasin, että yksi etutassun kynsi sojotti kokonaan sivulle päin. Harmi vielä, että kyseessä on sama jalka jossa on nivelvaiva. En kerta kaikkiaan tiennyt mitä tehdä, joten hain puhelimen ja soitin tutulle eläinlääkärille. Lääkäri sitten neuvoi, että ei muuta kun pihdeillä irti nopeasti ja niin suurella voimalla kun pystyt nykäisemään. Tein työtä käskettyä ja siinä vaiheessa lattia oli aivan veritahroissa ja roiskeita seinälläkin kun Otto ei meinannut millään asettua. Pakotin Oton makuulle, tartuin pihdeillä kynteen ja nykäisin ja kynsi lähti irti. Otto vaan huusi kivusta niin lujaa, että Vellukin alkoi mua pelkäämään kun tulin vessasta ulos. Todellinen ihme oli, että Otto ei edes yrittänyt purra vaikka sattui niin lujaa Otolla on loistava luonne. Hain likuestevauvansukan Oton jalkaan ja teippasin ohuella maalarinteipillä nilkasta kiinni ja Otto rauhottui vihdoin makuulle. Liukuestesukkia on kaapissa kun niitä hankin kerran Vellun tassuhaavan suojaamiseksi sisätiloissa. Nyt Oton kynsi on jo paljon parempi. Käytin öisin bepanthene-voidetta ja sukkaa suojana ja nyt kun kynsi ei enää vuoda olen laittanut suihkelaastaria. Ensin Otto ulkoili toppatassutossun kanssa, mutta enää ei tarvitse käyttää sitäkään.

Tänään ollaan tehty muutoksia huonekalujen ja huoneiden järjestykseen. Kaiken tarkoitus on ollut estää Otolta pääsy sohvien ja sängyn luo kun jää yksin/Vellun kanssa kotiin. Minä en enää jaksa korjata Oton tihutöitä vaikka ne ovatkin huomattavasti vähentyneet ja lieventyneet ajan saatossa. Eihän tuo meidän suloinen torvelo ole kovin pahoja tihutöitä tehnytkään, mutta on niissä pienissäkin korjaamista. Tuumattiin, että voisi jopa harkita jossakin vaiheessa ihan uutta sohvaa nyt kun saatiin uusi järjestys toimimaan

Elina

Niin se aika vierähtää ja Otollekin alkaa tulla vuosia ihan huomaamatta. Keltainen ilopilleritouho rauhoittuu onneksi päivä päivältä ja ero vuoden takaiseen on onneksi jo huomattava. Otto oli toivottanut itselleen omaan tyyliinsä hauskaa synttäriä tänään meidän päiväpeiton avulla. Työpäivän aikana peittoa oli möyhennetty sen verran, että täytyy kaivaa taas ompelukone esiin. Muuten viikko onkin sujunut todella rauhallisesti, eikä tihutöitä ole ollut.

Treenit on sujunut taas ihan kivasti. Välillä vaan tuntuu, että onko sitä itsellä järkiä päässä ollenkaan kun täytyy treenata vaikka pakkasta oli yhtenäkin päivänä -24 astetta ja tuuli aika ikävästi. Paljoa ei edes pystynyt tekemään, kunhan pikkuisen seuruutin Ottoa. Nomeakin tehtiin taas yhtenä päivänä ja treeni sujui paljon paremmin tällä kertaa, kun ohjaaja tajusi olla sohlaamatta

Menin ja ilmoittauduin napapiirin hiihtoon 20 km perinteiselle, joten nyt täytyy aloittaa treeni sitäkin varten. Oishan se kiva päästä maaliin ilman että tulee matkalla äitiä ikävä No minä tunnetusti päätän asioista nopeasti ja joskus tulos on tämä ja sitten vaan eletään niiden päätösten kanssa Eipähän ole tylsää

Kuvablogissa on nyt uutta tavaraa, muutama treenikuva ja synttärikuvia. Hauskaa synttäriä myös kaikille veljeksille jos satutte meidän blogia lukemaan!!!

Elina