Let’s twist again
7:55 Perjantaina, Lokakuun 23. 2009 @ nucca
Ohjatun viikkotreenin (torstai 22.10.) vetäjänä Mikkoa ja aiheena twisti, kepeille imutus ja itsenäinen pujottelu, kun jätetään kunnolla etäisyyttä (joka suuntaan).
Twistit: Olen pitänyt aina twistin tekemistä hankalana, mutta se onkin kiva ohjauskuvio. Suurin osa twisteistämme onnistui hyvin, mutta minun pitää vaan opetella liikkumaan paljon rohkeammin, silloin jatko on paljon parempi. Sain tehdä radalla saksalaisiakin ja ne sujui tosi hyvin.
Pujottelun vetovoima: Nucca hakee pujon kyllä hyvin vaikka putkensuu oli tosi lähellä. Pujottelut otettiin palkan kanssa, jolloin todellakin pystyin jäämään tosi kauas ja koissu pujottelee loppuun saakka ilman ongelmia. Välillä otettiin myös ilman palkkaa, onnistui kerran. Joten näitä pitää harjoitella myös eli vaihtelua palkkauksen ja ei palkkauksen välille.
Lisäksi minut laitettiin juoksemaan, jotta ehdin kunnolla lähettämään pussin jälkeen koissun takaakierrolle (twistin tekoon) ja hiisi vieköön, nämä onnistui, koska Nucca lähti takaakiertoihin aika kaukaa. Hyvä, hyvä!
Radalla tuli myös sivuirtoamista ja siinä Nucca oli kyllä loistava. Treenistä jäi tosi hyvä fiilis. Tuntuu, että saa kirjoittaa vaan pelkkää plussaan, mutta aina on hiottavaa omalta osalta. Nucca on hyvä ja oli hyvässä agivireessä.
Päivän treeni piti sisällään 8, 7 ja 6 esteen ratapätkät.
Tärkeä huomio: opettele liikkumaan tasaisesti. Minulla on tapana tutustua rataan niin, että jostain kohtaa päätän lähettää koiran ja siitähän en sitten radallakaan tingi vaan teen töks -pysähdyksen vaikka olisi tärkeää jatkaa liikettä! Grrrrr - milloin minä opin tuon liikkumisen! Toivon mukaan coutseilla riittää hiuksia päässä, jos tuntuu siltä, että niitä joutuu mun kans repimään, kun en tajua vaan kerta toisensa jälkeen jään seisoa tököttämään!
Viikon aikana jälleen paljon ulkoilua ja askelia:-)