Toukokuun 6. 2008
Blogi
Ei kommentteja
Tuntuuko teistä, että kevään ensimmäiset lämpimät päivät saavat ihmiset sekasin? Haloo, kuuleko kaupunki; Toppi ja minishortsit ei ole + 15 asuste! Olihan se hienoo, kun oli 23 astetta, mutta sunnuntaina olikin jo sitten vähemmän. Nyt on ihan omaa syytä jos on kipeä. Näin muutama viikko sitten kaksi tyttöä t-paidoissa ja minishortseissa. Minulla oli päälläni tuulitakki, sen alla huppari ja t-paita. Nyt ovat tytöt kipeitä.
Musta tuntuu, että tää BLOGIBLOGI on kiinnostavampi, kun mun elämä. Tätä tulee huomenna lisää ja enemmän. (ei sillä, että tätä kukaan lukisi)
Toukokuun 6. 2008
Nooru
Ei kommentteja
Aamu: Heräsin, kiirehdin suihkuun, söin. Ei mitään erikoista.
Koulu: Saapuessani risteykseen juuri ajoissa, polkaisimme kouluun rivakasti. Koulu alkoi rätinveistolla. “JEE sain reppuni valmiiksi!” huutoja kuului kiitettävästi. Myös omasta suustani. Ruoaksi oli uunikalaa uudessa marinadissa (Go keittiö!). Näkkärilinja ei koskaan petä. Äidinkielessä jatkamme sitä roolijuttua. :DD Mikä on muuten ihan sika kivaa. Liikassa oli PESISTÄ. Ihananaananaa. Voitettiin. (anteeksi, tästä tulee lyhyt, kummasin vahingossa koko tekstin, enkä jaksa tehä uusiksi.) JK-neidillä oli liian lyhyet housut, minkä hän kyllä itsekkin myönsi.
Lempäälä-city visit-
OM, IH, HT ja Minä oltiin ostamassa karkkia 45 eurolla discoomme, menimme sinne koulun jälkeen, bussi oli riistävät 3.10 e! (PS.OM:än koiranpennut on i-h-a-n-i-a) Menimme siis LIDLIIN, jossa IH ei ollut koskaan ollut. Harmiksemme jouduimme palaamaan takaisin ydinkeskustaan, koska piti käydä (raha)automaatilla. NO eikun takaisin ja ostamaan tolkuttomasti karkkia. :D No tottakai mokasimme ja otimme ohuita PIENIÄ kasseja ja kuolimme niitä kantaessamme. Sitten SAIMME vapaa valinnasta kangaskassin kun ostimme pussituspusseja. :D (ja pillejä). Nälkämme tyydytimme pizzalla, PALMA “Palmu” Kebabista. (Hyvää oli). Palasimme bussilla, josta melkein myöhästyimme, koska kaikki jättivät OM:n keräileen tavaroita kiirehtien bussiin. :D (sori) “mää en tollasten (aseta sana tähän) kanssa samaan bussiin mee!” sanoi OM nähdessään ihmisiä. No, toisen riiston jälkeen pääsimme vihdoin heivaamaan kassit ohiajavan SL:n autoon. Kävimme äkkiä kartsulla. Ei ollu hohtavia valotikkuja, ei. Pääsimme vihdoin, ongittuamme pyörät mettästä, IH:lle. Talo oli upea. Siellä oli kaikkee. (WHIII KÖYSIRATA). Pussittelimme karkkia ja päädyimme ensiksi pomppimaan trampalla, sitten pelaamaan penkkimattia- tähän tulee SL:n lentävä lausahdus: “Mää olin ilmassa!”. Tilanteessahan SL olisi palanut, mutta ehti kuulemma, kun ‘oli ilmassa’. (siis elkkureitillä). Kun jouduin kotiin, katsoin GOSSIPgirlin ja nauroin ja hykertelin ja ties mitä.
Ed Westwick & Leighton Meester eli Chuck Bass & Blair Waldorf ovat ihania. Soitin OR:älle kahdesti ja nauroimme yhdessä teinityttömäisesti.
NÄHTY:
HAHAA! Karinkanta pyöräilemässä putkiliike P.Nuoran kohdalla. Asuuko se mies Lempäälän keskustassa?
Toukokuun 5. 2008
Nooru
1 Kommentti
Aamu:
Herään tukka sekasin ja meikit poskella. Oli siis aivan tavallinen aamu. Hyppäsin lavuaarille ja kastelin hiukset hieman hinkaten naamaa. Hörpin mansikkateeni ja huomasin olevani hieman aikaisessa. No, ei se mitään.
Koulu:
Koulukseni tältä päivältä alkoi historialla. Kuten Asikaisella on tapana, emme jälleenkään opiskelleet mitään :D. Teimme omat lautapelit, ja minusta tuntuu, että ‘Narkkarin Matka’ tulee olemaan uusi hittipeli joka kotiin. Ja olen varma, että JK ja SK ovat samaa mieltä. Välitunnilla näytimme tumppua kylmälle ulkoilmalle ja kiinnitimme discon mainoksia. Sähläystähän sekin oli. Matkani kohti päättötodistusta jatkui musiikilla, mikä on tällä hetkellä lähinnä kuuntelemista. Ja sitten pääsimme syömään ‘mustaa jöötiä’ kuten eräs ohikulkija asian ilmaisi. Näkkärilinjalla tänäänkin. Ja jatkoimme Asikaisella, maantietoa tällä kertaa. Mutta sehän ei näköjään estänyt tekemästä lautapeliä. Teimme samaa kuin hissantunnilla, mutta korvaamme ne joskus muulloin. Sitten oli vuorossa terveystietoa. Paloturvallisuudesta puheenollen, tiesittekö, että televisio, usein kuvaputki, on syynä yli 1000 tulipaloon vuodessa, ja se on ylivoimaisesti suurin syy tulipaloihin. Kuitenkin, opin tunnilla paljon. Esimerkiksi, että pakastepullaa ei voi lämmittää mikrossa. Ja, että se kannattaa sammuttaa sammutuspeitteellä. (Hyvä JK :D). Edessä oli vielä lv-tunti. OM hairahtui ja meinasi lähteä kotiin seuraten SK:n esimerkkiä, mutta pelasti itsensä saapumalla paikalle. Äänestimme HYVÄ KAVERI- stipendiä varten, ja luulen, että eräs O:lla alkava ja M:ään päättyvä saa stipendin. Ei siitä enempää.
After (S)K(i)oulun:
Äiti soitti ja kertoi, että minulla on matka hammasröntgeniin. Jippii. No se ei kestänyt pierua kauempaa, ja suuntasimme Lempäälän S-markettiin. Ostettiin RANDOM ruokaa. Mutta eräs pappa jäi mieleeni. Tämä herttainen vanha herrä valitsi viinirypäleitä kauemmin kuin vartin. Hän oli valitsemassa kun me tulimme ja jäi valitsemaan kun me lähdimme. Pappaparka.
Reenit:
OR:n puheenaiheet, osa 1 - Gossip girl - Mielipiteet -Blogit -”Kaikki on mun syytä” - Random stuff OLIN reeneissä jälleen liian ajoissa, mutta en ollut ainoa. Myös MiL oli siellä ja piti minulle seuraa. Päätimme lähteä DUOon ostamaan karkkia ja törmäsimme ristiretkellämme ES:ään. Niimpä me yhdessä valtasimme K-marketin ja ostimme turhia asioita. Palasimme reeneihin, kumma kyllä, ajoissa. OR käveli kentän toista laitaa ja me kantavilla äänillämme karjuimme hänet luoksemme. Luovutin saapuneelle harjoituspäiväkirjavihon, suosikin ja lainaamani dvd:n. Sähläsimme loikkiessamme ja pidimme KL- faniklubia. Kun lopulta muut paitsi MiL ja minä olivat lähteneet ahvenisjärvi cuppiin, kävelyreenit alkoivat. MiL ei kauaa kestänyt ja jäin orvoksi poikien keskelle. Hetken me siinä köpöteltiin ja VIHDOINKIN reenit olivat ohi. Autossa oli miljoona astetta ja matka oli hidasta. Nyt vihdoinkin pääsin möllöttämään kannettavani ääreen ja kirjoittamaan tätä roskaa, jota kukaan ei lue.
Viikon elokuva:
Breakfast at Tiffany´s (Kirjoitinko ees oikein?)
NÄHTY:
Ei vieläkään ketään :(
Toukokuun 4. 2008
Nooru
Ei kommentteja
Tämä on mun ensimmäinen blogi, Jännää.. Lupaan pitää tätä joka päivä (viikko)
Olen siis tyttö, 14 vuotta (kohta), asun Lempäälässä.
Viestejä osoitteeseen: nooruchan@hotmail.com
Asiaan:
Aamulla, kun minut hylättiin yksin, ah niin yksin, kotiin koko päiväksi AP:n mennessä turnaukseen Iskän kanssa ja Äitin mennessä YU-koulutukseen. Jee.. Minulla on Wii huoneessani, joten olisin ihan hyvin voinut olla sen kanssa koko päivän. Mutta ei, neiti minä-olen-ahne-nero päätti lähteä mummulaan “hommiin”! Hyppäsin uskollisen helkamani selkään ja polkasin kuulkaas mummolaan! Siellä pensseli tungettiin käteeni ja maalipurkki odotti aidan vieressä. Maalattuani puoli aitaa Mummu kutsui vohveleille. Muutaman vohvelin jälkeen jatkoin aidan maalaamista toiselta puolelta. Jo aidan ensimmäisellä puolella olin riisuuntunut uusille raitabikineilleni ja hionnut kuin porsas. Sitten se saamarin aurinko alkoikin vasta porottamaan! Hikosin kuin emakko konsanaan ja sitten tuli happy-dancen vuoro. Olin valmis!! Urakka ei sinänsä ollut ohi. En ollut lunastanut palkkaani (21e). Otin aurinkoa [yrittäen] ruskettua, mutta tulosta ei ollut havaittavissa. Mutta oli se sen arvoista, sain meinaan ensimäiset pisamani ikinä. Joskus Mummun tekemän ruuan jälkeen serkkuparveni iski. Kaksi kolmesta serkustani tuli hoitoon mummulaan, kun Äippä lähti töihin. Keskeimmäisellä serkullani oli esitys nimeltämainitsemattomassa paikassa… Sitten touhuttiin vekaroiden kanssa ulkona, sisällä ja siinä välimaastossa. Käytiin jopa ihan puistossa. Tämän sähläyksen jälkeen iskä soitti ja sanoi, että helkaman ja minun pitäisi ilmoittautua station-kodissa. Mummu tarjosi vielä jäätelön ja urhea sankarittarenne lähti matkaan.
Matka reeneihin alkaa:
Kohti viimeisiä reeneja niiden yli :D Viimeiset voimistelureenini koittivat tänä lämpimänä sunnuntaina. Valmetajani H oli värjännyt hiuksensa ja hehkui punaista elinvoimaa. Ei me tehty mitään erikoista, oltiin aika paljon trampalla. Hyvästelin kaverini, paitsi KP:n, joka ei ollut reeneissä. (Täytyy muistaa tekstata). Sitten reeneistä lähtiessä oli haikea olo ja toisaalta helpottunut. Kesällä olisi kyllä tulossa se viikon tramppavoimistelu, johon kaverini OR ja ML tulevat. Harmi, että tää yleisurheilu puski näin päälle. Nyt kyllä kangistun-
(Käytän GOSSIPgirl lyhenteitä suojellakseni itseäni ja ystäviäni ja yksityisyyttä[ni]/henkeä[ni] :D PS. Etunimi ES Sukunimi Välissä on myös välillä nimen toinen kirjain :D)
Tämän viikon hyvät uudet bändit:
sum 41
Lisöö GOSSIPgirl lainauksia :D
NÄHTY:
Ei ketään :D