Älä lässytä

Tuntuu paremmalta. Pikkuveljen hyökkäys osui vain pahasti sellaiseen kohtaan, josta luulin panssarini kestävän. Hän halusi loukata minua verisesti, ilmeisesti ajatteli oman olonsa helpottavan sillä. Ja koska veli tuntee minut riittävän hyvin, tiesi hän tarkalleen mihin iskeä. Kalistelkoot.

Ystävät ovat olleet enemmän tai vähemmän ongelmallisia minulle aina. Kasvoin pikkuruisessa maalaiskylässä ja olin onnettoman kiltti ja tunnollinen tyttö. Kaikki kyläläiset tiesivät tietenkin millaista valkoistaroskasakkia olimme, mutta minä en silloin vielä ymmärtänyt mistä oli kyse. Eilen muistelin ala-asteaikojen ystävääni, minua vuotta nuorempaa tyttöparkaa, jota kiusattiin armottomasti pienessä kyläkoulussamme. Minun mielestä hän oli ihana tyttö ja hänen kotinsa oli mahtava ja sisarukset kivoja. Meistä tuli ystävät, minä olin hänen ainoa ystävänsä ja meillä oli kivaa. Hänen äitinsä oli silloin äitiyslomalla  (tyttö oli myös suurperheestä ja laillani esikoinen, ehkä sen takia meillä synkkasi niin hyvin heti)  käsityönopettajan pestistä kunnan ei-niin-hirveän-isolta yläasteelta. Ystäväni vanhemmat  halusivat tulla tapaamaan minun perhettäni ja vanhempiani. He tulivat meille käymään ja  muistan miten olimme kaverin kanssa tohkeissamme (hän ei koskaan päässyt meille leikkimään, syy oli kuulemma se, etteivät vanhempamme tunteneet toisiaan) ja leikimme ulkona kun aikuiset kahvittelivat. Sen jälkeen kun soitin ystävän kotiin, hänen äitinsä vastasi puhelimeen ja sanoi, ettei minun tarvitsisi enää soitella. Eikä tulla käymään. Nykyään ymmärrän, että jos minulla olisi lapsia, en minäkään päästäisi heitä leikkimään lapsuudenkotini kaltaisiin paikkoihin.

Antulle jo tilitinkin, että haen usein pakonomaisesti ihmisten hyväksyntää. Minun on erittäin vaikea kestää hylkäämistä tai se, että joku ei pidä minusta. Ja koska yritän miellyttää ihmisiä kaiken aikaa (en enää sentään hinnalla millä hyvänsä!), hyvin harva pääsee tai joutuu näkemään minut itseni. En varmasti ole ainoa, joka on tässä samassa kierteessä, luulen, että yllättävän moni meistä on aivopesty kilteiksi tytöiksi, joiden arvo mitataan kauneudessa ja tykkäävissä ihmisissä, ei niinkään sinä, mitä me oikeasti olemme, teemme tai osaamme. Tiedän olevani hyvä kuuntelija ja kuuntelen mielelläni. Joskus kun tulee pahapahapaha mieli jostain absurdista käänteestä lapsuuden perheeni tarinassa, tuntuu kestämättömältä tajuta, että moni ihmisistä, joita kuuntelen sydämelläni, ei halua tai osaa tarjota minulle olkapäätä. Kun tein pesäeron Mariaan, oli se aika minulle erittäin raskasta. Oli pakko myöntää, että enää en voi tehdä mitään. Hän valitsi alkoholin mieluummin kuin lapsensa, ja vaikka Maria on ollut aina kaikkea muuta kuin rakastava äiti, tuntui se silti pahalta  pitkään. Olin lounaalla ystäväni kanssa, ja hänellä on aina ongelmia, omasta mielestään. Hän puhuu niistä päivittäin, ja mikäs siinä, sitä vartenhan ystävät ovat. Minä odotin useamman lounaskerran, että hän kysyisi mitä minulle kuuluu. Kun hän sen teki, vastasin, että kiitos kysymästä, nyt on vähän vaikeaa, en ole ennemmin sinulle kertonutkaan, mutta äitini on alkoholisti. Nainen katsoi minua toiselta puolelta pöytää, ja kommentoi “mitä se minulle kuuluu?”. Minä nauroin ääneen.

Luin Sofi Oksasen Puhdistuksen parisen viikkoa sitten.  Oksanen kirjoittaa upeasti ja aihe on tärkeä ja siitä täytyy puhua, mutta huomasin itsessäni kyllästymisen. Huomaan tekeväni samaa kuin Oksanen (älkää käsittäkö väärin, en minä vertaa meitä toisiimme, mutta mekaniikka on osittain sama!). Elämä ei ole niin yksinkertaista, että esimerkiksi aina kaikki miehet ovat järjestään pahoja pahoinpiteleviä sikoja, eikä elämä taida olla niin vähäulotteistakaan, että on vain yksi Nojustiina, joka täällä voi pahoin ja kärsii ja luulee, ettei kukaan ymmärrä tai halua ymmärtää tai ettei ketään kiinnosta.

Mökkireissulla tarttui käteen vanha kunnon tuttu: Stephen Kingin It. Ziizös nuoriso, en muistanut miten hyytävä se on! Tästä lähtien kumarran Kingiä yhtenä harvinaisen aliarvostettuna kirjailija!

Tämä artikkeli kirjoitettiin Maanantaina Toukokuun 26. 2008 klo 15.47 ja se on kategoriassa Aiheeton. Voit seurata kommentteja RSS 2.0 feedillä. Voit jättää kommentin, tai jäljittää artikkelin omasta blogistasi.