Älä lässytä

Harmitti itseä pitkä hiljaisuus. Iloisten asioiden lista jatkuu, olemme viestitelleet vanhan kämppikseni kanssa vähän väliä, tällä hetkellä suunnitteilla on jopa tapaaminen kesän aikana. Tämän lisäksi viime viikonloppuna minua ja miestä hemmoteltiin rakkailla vierailla, muutama sisarus ja ystävä piipahtivat piristämään meidän elämäämme ja jännittämään jääkiekkoa kanssamme. Enpä olisi osannut arvata, että jääkiekkoloppuottelu voi olla noin jännittävä! Puhumattakaan pronssipelistä! On vaikea olla kiukkuinen ja tympeä ämmä, kun tänään reilu kaksivuotias afrikkalaispoika tarrautui käteen kiinni ja halusi kokeilla miltä minun hiukseni tuntuvat. Pienen pojan käsi hiuksissani ja yllättyneet kasvot suoraan omien kasvojeni edessä ei voi muuta kuin nauraa.
Aiheesta kiinnostuneena lukaisin läpi Iltasanomista vanhemman alkoholismia käsittelevän pikkuartikkelin. Alkoholistivanhemman tyttäreni asia liikauttaa aina suuret tunteet hyökyaaltona liikkeelle, vaikka luulisi näillä vuosilla ja kaikella tällä kiukkuamisella sen jo muuttuneen samantekeväksi. Naisen alkoholismi on kokemukseni mukaan vielä aika tavalla vaiettu ja piiloteltu asia, ja tuntuu että monesti ihmisten on vaikea ottaa sitä vakavasti. Oman kokemukseni mukaan (en tosiaan voi muiden puolesta puhua, en edes sisarusteni, heidän perspektiivinsä on yllättävän erilainen!) naisen alkoholismia ymmärretään pidempään. Monet kännisekoilut saa anteeksi ja aamusta aloitettu viinan kiskominen ei ole niin paha, jos kyseessä on nainen, joka silti vielä voi jotenkin raahautua töihin tehtaalleen ja asuu lastensa kanssa samassa talossa. Tuntuu niin nurinkuriselta, että helpommin nähdään kadulla makaavan miehen alkoholismin olevan tuhoisaa, vaikka se nainen, joka kiskoo kotonaan viinaa on sairastuttanut lapsensa ja muut läheisensä melkolailla varmemmin kuin nämä perinteiset rantojen miehet.

Iltasanomien pintarääpäisyjutussa nainen kertoo, että hänen on oppinut ymmärtämään, että hänen alkoholisoitunut isänsä oli kuitenkin myös ihminen. Minulla ei ole vaikeuksia muistaa, että äitini ja minä olemme ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Välillä olen vain jopa salaa kateellinen heille, jotka joutuvat kärsimään suunnattomasti läheisensä alkoholiriippuvaisuudesta, sillä muiden alkkisisät ja deekumutsit ovat yleensä edes välillä suloisia ja herkkiä, vaikka toisaalta sekin lisää tuskaa kun repsahdus seuraa toistaan. Tiedän, on säälittävää toivoa, että oma äitikin olisi herkkä juoppo, mutta kun tämä meidän muori on ihan aidosti vittumainen ihminen.

En liioittele, enkä pilaile. Äitini asuu yhä pienessä kotikylässäni, ja on ollut aina (siis niin kauan kuin minä muistan ja mitä minua vanhemmat sukulaiset ovat kertoneet) kylän pahin ja pahantahtoisin juoruämmä. Äitini, jota tästä lähtien kutsun vaikka Mariaksi, (sillä en osaa kutsua tuota ihmisrauniota nimityksellä, johon monien puheissa liittyy selkeästi rakkautta ja hellyyttä), on aina iloinnut muiden epäonnesta, hän on peittelemättä toivonut ihmisille epäonnea töissä ja työpaikkakiusannut krapulapäissään erästä kollegaansa niin kauan, että Maria siirrettiin toisiin tehtäviin lukuisten kriisipalavereiden jälkeen. Maria on pahoinpidellyt toistuvasti lapsiaan, sekä henkisesti että fyysisesti. Sisareni oli kerran suihkussa, kymmenisen vuotta sitten, teini-ikäisenä, kun Maria asteli suihkuhuoneeseen ja ryhtyi hakkaamaan sisartani mattopiiskalla. Maria hakkasi nuorinta sisartani ennen joulua, kun sisko oli kaksivuotias, ja huusi suureen ääneen tappavansa tämän, koska lapsiparka oli mennyt sotkemaan vaatteensa. Jouduin rauhoittelemaan siskoa pitkään, vaikka luulen kuitenkin, ettei hän onneksi ymmärtänyt miten sairaasta välikohtauksesta todellisuudesta oli kyse. Maria on haukkunut suoraan kaikki naiset, joilla ei ole lapsia. Maria on kertonut sukulaisillemme ja tutuillemme, että minä olen vammainen ja nuorin sisareni kuolemassa syöpään, vaikka kumpikaan ei pidä paikkaansa. Maria on kerännyt rahaa kotikylän ihmisiltä, jotta saa ostaa syöpään kuolevalle lapselleen jotain mukavaa. Arvanette mihin nekin rahat meni. Maria on kertonut tappavansa itsensä jos joku hänen lapsistaan muuttaa pois kotoa. Maria on myös toistuvasti uhannut tappaa lapsensa, jos joku hänen tyttäristään ei muuta pois kotoa heti täysi-ikäistyttyään. Maria on aina kieltäytynyt kaikista hoidoista ja terapiasta, joita hänelle on yritetty tarjota. Kun isäni kuoli täysin yllättäen alle 50-vuotiaana nuorimman sisareni kasvojen edessä, Maria kielsi holhoojan oikeudella lapsiltaan kriisiavun.

Onnekseni tajusin itse, että minun on päästävä pois tuon ihmisen läheisyydestä. Maria ei ole osa elämääni eikä hänestä sitä enää koskaan tule. En ole katkera enkä edes vihainen, joskus olen pienen hetken surullinen ja välillä kaihoisa, kun haaveilen lapsuudesta, jota minulla ei ollut. Kun ajattelen, että minullakin on äiti, tunnen helpotusta, ettemme ole olleet tekemissä enää vuoden 2006 jälkeen.

Isäni kuollessa olin jo muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Ensimmäinen opiskeluvuoteni oli aika mylläkkää, lähinnä sen takia, että isä soitteli usein ja purki pahaa oloaan. Isä koki välttämättömäksi olla avioliitossa niin kauan, että nuorinkin lapsista olisi yläasteiässä. Että ero olisi helpompi. Seuraavana vuonna isä kuoli. Sen jälkeen yritin tehdä kaikkeni, että sisarusten olo kotona olisi helpompi. Siinä osasyy, miksi olen aikuisten alkoholistien lasten ongelmalistan malliesimerkki, minä tunnistan itsestäni kaikki! No kuitenkin, otin tavakseni muistaa Mariaa äitienpäivänä erityisesti, sillä äitienpäivää hän itse pitää vuoden tärkeimpänä päivänä. Minä keräsin sisarukseni aina viettämään tuota päivää kotitaloon, kunnen vuonna 2006 tilanne karkasi käsistä pahemmin kuin pitkään aikaan. Maria oli ennen puoltapäivää niin järjettömässä humalassa, että hän ei kyennyt kunnolla kävelemään. Tuon jälkeen tarjosimme hänelle apua ja kerroimme, että nyt on pakko valita viina tai lapset. Marian vastaus oli minulle ikimuistoinen: hänen mukaansa me tulemme katumaan sitä, että olemme uhkailleet häntä, hän ei tule olemaan meihin enää missään yhteydessä, mutta haluaa 100 000 euron rahallisen korvauksen siitä, että on meidät synnyttänyt. Maria oli täysin vakavissaan, ja kertoi tarkistaneensa lakimieheltä, että hänellä on oikeus periä meiltä rahaa synnyttämisen varjolla.

Silloin olen viimeksi tuntenut häntä kohtaan sääliä. Maria oli varmasti humalahoureissaan luullut käyneensä keskusteluja muiden muassa asianajajan kanssa. Minä kammoksuin ajatusta elämästä, jossa todellisuus ja kännisekavuus eivät ole erotettavissa toisistaan.

Tämä artikkeli kirjoitettiin Tiistaina Toukokuun 20. 2008 klo 15.24 ja se on kategoriassa Aiheeton. Voit seurata kommentteja RSS 2.0 feedillä. Voit jättää kommentin, tai jäljittää artikkelin omasta blogistasi.