Älä lässytä

Jos selkärangattomana makoilusta järjestettäisiin kilpailuja, minä olisin vähintäänkin Euroopan mestaruustasoa. Etten peräti maailmanhuippuja…

Onko muita kaltaisiani surkeita reppanoita? Kuvitelkaas tilanne: on tehtävä eräs suurempi ja erittäin epämieluisa juttu. Ei vaikea, mutta vaatii sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja paneutumista. Minä kierrän kämppää kuin kissa sitä kuumaa puuroa. Ensin pari päivää, sitten viikon ja tämän yhden suuremman työn kanssa useamman vuoden (ok, kolmas vuosi meneillään, sanoinhan olevani surkea reppana!) ja keksin tekosyitä. Sijaistoimin sydämeni kyllyydestä. Siivoan, aloitan uusia harrastuksia, sitten yritän ryhdistäytyä ja kiellän itseltäni typerät elokuvat ja sarjat ja kaiken hauskan ja kauniin, kiristän itseäni aloittamaan, yritän aloittaa aloittamisen suunnitellun, siivoan ja putsaan nurkkia… Ja kaiken tämän taustalla hakkaa huono omatunto kuin hammassärky tai pulssi, muistuttamassa inhottavasti miten tälläkin hetkellä pitäisi tehdä sitä-yhtä-mitä-ei-nimellä-kutsuta. Tästä seuraa tuskailuja ja tiuskimista, jos olen tyytymätön itseeni, niin yllättäen alan löytää inhottavia luonteenpiirteitä läheisistäni ja mikään ei ole kohdallaan. Mies yrittää kysyä, mikä on, minä henkäisen että ei mitään. Tunnen itseni pohjasakaksi, kun en saa itsestäni sen vertaa irti, että saattaisin loppuun työn, jota olen aloittanut. Tiedän, että sen jälkeen minulla olisi iloinen mieli. Tiedän, ettei sen valmistuminen muuttaisi koko maailmaa taikaiskusta paremmaksi, mutta minä voisin käyttää aikani jonkun muun asian tuskailuun tai tekemiseen. Säälin itseäni, sitten tajuan, että omaa syytäni olen tässä tilanteessa, sitten olen erittäin kyllästynyt itseeni ja sen jälkeen vain vihainen itselleni.
Tänä aamuna heräsin iloisena ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan. Niin hyväntuulisena olen ollut koko päivän, että vähän jo pelottaa… Luulen, että tämä johtuu viikonlopusta. Perjantaina olin myöhään töissä ja koska olin laittanut viestiä kämppikselle, ei paljon askel painanut. Istuin kaaoksessa rauhassa -yleensä minulle täysin mahdotonta, alan kiukutella sotkusta ja siivoan erittäin suureleisesti nurkkia- miehen kanssa perjantai-illan ja kun lauantaiaamuna heräsin, oli minulla virtaa pestä kolme koneellista pyykkiä ja imuroida ja pestä lattiat ja jopa pyyhkiä pölyjä, samalla kun miekkonen viimeisteli remppaa ja teki meille ruokaa. Tästä taas seurasi sunnuntaille rauhallinen hetki, kun minulta olivat tekosyyt lopussa. Ei sotkua, ei pyykkiä, ei tiskiä. Ei riitaa äijän kanssa, ei vieraita eikä menoja.

Minä istuin pöydän ääreen katsomaan arkkivihollistani silmästä silmään. Nelisen tuntia myöhemmin olin saanut erävoiton ja tuntui että olin voittanut itseni lisäksi puoli maailmaa ja saanut muutaman papukaijamerkin lisäksi. Ei tämä sota ole ohi, mutta parempaan suuntaan.

Onko tosiaan näin, että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja?

Tämä artikkeli kirjoitettiin Maanantaina Toukokuun 12. 2008 klo 15.22 ja se on kategoriassa Aiheeton. Voit seurata kommentteja RSS 2.0 feedillä. Voit jättää kommentin, tai jäljittää artikkelin omasta blogistasi.