Älä lässytä

Tässä viikolla oli töissä kiirettä. Sellaista kiirettä, että lounastauot muuttuivat nopsaan liikkeellä juoduksi kupiksi kahvia ja suklaapatukaksi toisessa kädessä, kun toisella klikkaillaan hiirtä, kyllä te tiedätte. Tämä ei onneksi kestänyt kuin kaksi hektistä päivää, eikä ensi viikolla ole vastaavaa ohjelmassa (itseasiassa luvassa pitkä viikonloppua, hullun pitkät saunasessiot, täältä tullaan!).

Näinä kiirepäivinä istuin samassa huoneessa kahden kollegani kanssa. Molemmat erittäin kouluttautuneita, charmantteja vanhempia herrasmiehiä. Heidän kanssaan on aina mukava olla, avaavat ovet minulle ja kantavat puolestani painavat kansiot ja paperit, vaikka molemmat alkavat olla jo pappaosastoa, kun minä taas olen nuorehko nainen parhaissa voimissani… niin, ja asiaan. Mikä ihme voi tuossa kuviossa edes kaltaistani nyrppynaamaa nyppiä?

Ei varsinaisesti mitään. Toinen herrasmies vain haluaa pelastaa maailman ja maailman köyhät. Hän on itse syntynyt erittäin hyväosaisen perheeseen ja on nyt erittäin vakavarainen, tekee unelmien työtänsä ja harrastaa mitä haluaa hinnasta piittaamatta. Ja nuo kaksi päivää kuuntelin kun hän tasaisin väliajoin huomautti, että meidän pitää ajatella, miten vaikeaa maailman köyhillä on. Että meidän pitäisi arvostaa sitä, että meillä on ollut turvallinen lapsuus, kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita. Että meidän pitäisi olla onnellisia siitä, että meillä on ollut vanhemmat, jotka ovat tukeneet meitä taloudellisesti opiskeluaikoina, kaikilla ei ole edes vanhempia. Että meidän pitäisi olla onnellisia ja tyytyväisiä, kun saamme elää maassa, missä tausta ei vaikuta mitenkään yksilön mahdollisuuksiin. Että meidän pitäisi olla onnellisia, että saamme elää maassa, jossa kaikille on tarjolla loistavat mahdollisuudet. Että meidän pitäisi olla onnellisia, koska emme synny kasteihin, vaan me olemme samanarvoisia. Että meidän pitäisi olla onnellisia, että saamme käydä katsomassa vanhoja vanhempiamme vanhainkodeissa, kaikille se ei ole mahdollista. Ja kaikista eniten meidän pitäisi olla onnellisia siitä, että saamme ilmaisen koulutuksen, voitko kuvitella miten eriarvoiseen asemaan hänen kaksi tytärtään joutuvat, sillä heidän koulutuksensa Britanniassa maksaa yli kolme tuhatta puntaa vuodessa, ja vaikka heitä on molemmat vanhemmat sitä maksamassa, ei se ole helppoa siltikään.
Ja oikein arvattu, toisen päivän iltana Nojustiinan päässä napsahti. Sanoin kutakuinkin, että minä olen ehdottoman onnellinen ja tyytyväinen siitä, että saan asua tässä upeassa maassa (se on totta, olen oikeasti iloinen!). Minä olen köyhästä perheestä, ja kun suunnittelin meneväni lukioon, kävivät kotikylän ihmiset ja sukulaiset vuorotellen kertomassa minulle, että se on tyhmintä mitä minä voin tehdä, sillä enhän minä lukiossa pärjää ja niillä rahoilla, mitkä menevät hukkaan kalliisiin kirjoihini, voisivat vanhempani ostaa nuorimmille sisaruksilleni ruokaa. Onneksi tässä maassa on varaa kaltaisteni olla tyhmiä ja itsepäisiä. Nyt minä olen nuorempien sisarusteni ainoa vanhempi, ja erittäin onnellinen siitä, että koulutus on ilmaista tässä maassa: minulla ei olisi varaa maksaa sisarelleni yliopistokoulutusta missään maassa.

Herrasmies oli hetken hiljaa. Sitten hän yritti sanoa jotain, että ei tarkoittanut kaikkien suomalaistenkaan olevan hyväosaisia, mutta jos vertaa siihen että Afrikassa kuolee lapsia nälkään.. Minä vastasin, että en yritä rinnastaa omaa onnetonta lapsuuttani nälänhätään tai sotaan, ja ryhdyin selaamaan papereitani erittäin pontevasti. Onneksi hän otti vinkistä onkeensa ja saimme hommat tehtyä, minä ainakin halusin mieluummin kotiin kuin jäädä toimistopöydän ääreen pelastamaan maailmaa ikälopun hipin kanssa.

Ihmettelin silti itseäni viikolla. Olen iloinen ja onnellinen mieheni kanssa. Usein nauran tyttökavereilleni, että ainoastaan yksi mies ei ole antanut minun kuohita häntä henkisesti, ja sen miehen kanssa olen naimisissa.

Vanhemmat miehet ovat niiiiiiin seksikkäitä. Enkä tarkoita sitä, että olisin itse 20-vuotias ja 23-vuotias poikaystäväni olisi mielestäni kypsä ja hottis! Vaan reippaasti vanhempia on tullut viime aikoina katseltua sillä silmällä. Yli viisikymppisiä, herraparatkoon, yksi kolmesta minuun töissä vetoavasta miehestä on jo yli kuusikymppinen…

Onko tämä perverssiä ja pitääkö minun huolestua?

Tämä artikkeli kirjoitettiin Lauantaina Huhtikuun 26. 2008 klo 23.06 ja se on kategoriassa Aiheeton. Voit seurata kommentteja RSS 2.0 feedillä. Voit jättää kommentin, tai jäljittää artikkelin omasta blogistasi.