Tuhkimosyndrooma
Kiitos Kari Uusikylä. Uusikylän kirjaa en ole lukenut vielä, mutta mies oli itse erittäin vakuuttava YLEn aamutelevision haastattelussa. Kari puki sanoiksi monta omaa ajatustani, ja jälleen hiukan enemmän tunnen itseäni kunnon ihmiseksi enkä liian kiihkeäksi riidanhaluiseksi akaksi. Uusikylä sanoi aamutelevisiossa aivan loistavasti, kutakuinkin näin: “Väitetään ettei todellista lahjakkuutta voi sammuttaa. Kyllä sen voi. Helpostikin.”
Uusikylä myös kertoi, että ehjistä ja kannustavista kodeista yleensä löytyy sitä jotain, millä saadaan liikunnallinen ja tieteellinen lahjakkuus esille. Rikkonaiset ja ahdistavat kodit nostavat usein esiin taiteellisia lahjakkuuksia. Ikävä kyllä omalta kohdaltani voin sanoa, että rikkonainen ja raastava perhetausta ei minun kohdallani ole näyttänyt saaneen aikaan muuta kuin kiukunpurkauksia ja laiskuutta. Ehkä olen hyvä esimerkki, että surkeasta lapsuudesta huolimatta ihmisestä voi tulla yhteiskuntakelpoinen ja päällepäin erittäin normaali yhteiskunnan jäsen, mutta suuria taiteilijoita kaikista rajustikaan kärsineistä ei vain tule?
Niin ja naiset, tuhkimosyndroomalle on ainakin kaksi selitystä. Ensimmäinen on kauneuden maailmasta: naiset survovat jalkansa kenkiin, vaikka kenkien muodolla ei olisikaan mitään tekemistä jalan anatomian kanssa. Tämä saattaa aiheuttaa vaivasenluuna tunnetun ikävän vaivan ilmenemistä, jolloin se isoin varvas pikkuhiljaa kasvaa vinoon ja kääntää muut varpaat vintturaan myös. Seurauksena paljon särkyä ja kipua ja muuta inhottavaa.
Toinen tuhkimosyndrooman määritelmä on lahjakas nainen, joka ei tee itse elämästään upeaa (koska luulee, ettei se ole naiselle mahdollista tai soveliasta, vaikka saattaakin huomata olevansa lahjakas jossain asioissa), vaan odottaa että se unelmien prinssi tulee ja kantaa kaikessa keskinkertaisuudessaan tuhkimon linnaan huolettavaksi.
Sitten päivän kysymys. Saudi-Arabiassa naisella on aina oltava huoltaja. Tästä asiasta uutisoitiin Suomessakin eilen jonkun verran. Kuinka moni meistä naisista tasa-arvoisessa lintukodossamme pitää itsellään henkistä huoltajaa?
Kuinka moni meistä määrittelee itsensä miehen, pojan, isän, veljen, sukulaispojan etc. kautta ja/tai hakee toimilleen hyväksynnän tai tuomion mieheltä.
Huhtikuu 27, 2008 @ 13.54 e
Ainoa asia, johon hankkisin hyväksynnän mieheltä, olisi auto. (En silloinkaan omalta mieheltäni, vaan veljeltä, joka on automaanikko.) Siitä syystä, että en niistä tiedä yhtikäs mitään (mikä sattuma, että ne eivät myöskään kiinnosta yhtikäs yhtään). Silloin surettaa, kun kuulen tarinoita naisten tossuudesta. Etäinen tuttavantuttava, joka on sairauden runtelema, eikä pysty kiipeämään enää kunnolla portaita, käy silti suihkussa omakotitalon kellarissa. Miksi? Koska mies ei anna rakentaa suihkuhuonetta maan tasalle. Että näin.