Luulosairaus(loma)?
En jaksa nykyään yhtään mitään. Nukuttaa koko ajan ja aamuisin kun yritän itseäni pakottaa sängystä, tuntuu kuin nousisi haudasta. Koko ajan on kylmä ja ihoon sattuu ja ruumiinlämpö on yleisimmin pitkälle alle 36 astetta, muutamana päivänä olen toiveikkaana ajatellut että nyt se koko kevään tuloaan tehnyt flunssa sitten iski, ja mitannut lämmön ja tämä pakastelady on ollut 34,4 astetta lämmin. Mahtavaa. Ketuttaa työpaikka ja äijä ja äijän jutut. Ahdistaa oma naama ja omat jutut. Töissä tekee mieli vetää aamulla heti ensimmäisenä lävärillä naapurihuoneen uteliasta akkaa. En halua että ystävät soittavat, kun en kuitenkaan jaksaisi kuunnella heidän juttuaan raivostumatta. Kotona ei jaksa tehdä mitään ja se mitään tekemättömyys vasta saakin ämmän ärtsyksi. Iltasin nukuttaa, aamusin nukuttaa ja päivisin nukuttaa. Kun menee sänkyyn ei tule uni ja kun se sitten tulee, käy pahimmillaan kuten maanantaiaamuna, että herään aamuyön puolella siihen, että lakanan rypyt sattuu ihoon liikaa. Jaa että mikäkö mua vaivaa? Ei vissiin mitään. Työterveyshoitaja sano, että eikai tässä sitten muuta kuin yritä juoda paljon lämmintä.
Ja Ace of Basekin tekee paluun.
Viime yönä makasin pitkään äijän kainalossa ja säälin itseäni. Mies rupesi kertomaan yläkerran naapurista, Paavosta (nimi muutettu, tietty hei! Blogin molemmat lukijat kyllä tietää kenestä on kyse!) ja minä nauroin aivan hervottomana.
Paavo on forssalainen, lihava ja äänekäs keski-ikäinen työtön. Tykkää olla kotona alasti, ja syy siihen, että minäkin tämän tiedän, on se, että Paavo myös tykkää heilutella ikkunastaan pihalle, jos siellä joku käy vaikka hakemassa puita ja nousee siinä samalla pöytänsä äärestä seisomaan. Paavo juo paljon viinaa, eikä sitä myöskään häpeile. Paavolla on aina naama mustelmilla ja jossain päin haava. Ja nauraa rätkättää, että “perkele, kännissä toikkaroin, hheeheheeheh!”. Paavo oli selittänyt miehelle, että “oli viime kesänä tullut yläkerran portaat koko rappukäytävän leveydeltä alas asti, onneksi silloin oli ollut vielä vanhat ulko-ovet, uusien kanssa olisi lähtenyt henki, kun siihen pää edellä osui, mutta ne vanhat ei pysyneet kiinni muutenkaan kiinni, niin siitä vain, perkele, mässähdin läpi ja naamalleni rappuralliin.”
Toinen yläkerran naapuri oli käynyt Paavoa siitä sitten herättelemässä. Ei ollut taju mennyt, kun sammunut jossain vaiheessa keskelle pihaa naama rappurallissa kiinni.
Yleensä kännitoilailut eivät minua naurata. Viime yönä nauroin lihavalle juopponaapurilleni niin pitkään ja kovaa, että hän sen varmaan myös pienessä puutalossamme omaan asuntoonsa tuvan kauimmaiseen nurkkaan myös kuuli.