Tuhanteen kertaan kerrotut
Miten helvetin monta kertaa pitää sanoa, että keskustelu on eri asia kuin suusta arvattavassa järjestyksessä ulos tulevat sanat? En vain yksinkertaisesti jaksaisi jankuttaa vuodesta toiseen, luulisi että aikuisen ihmisen on helppo omaa äidinkieltään ymmärtää. Keskustelussa vaihdetaan sanoja ja toivottavasti yleensä niillä sanoilla on jokin merkityskin. Turhanpäiväinen puhe ei ole sama kuin keskustelu! Oikein näppärä tapa selvittää onko se oma puhe pelkkää fraasien toistelua vai ihan aito keskustelu, on kokeilla, että saako viestin perille pelkällä äännähdyksellä. Jos se jokapäiväinen “miten meni töissä?” tai sen vastaus “ihan kivasti” on helppo korvata vaikka ynähdyksellä, kyseessä ei ole keskustelu. Se on vain rituaali, ei aitoa kanssakäymistä kahden ihmisen välillä! Tuntuu nololta ja turhauttavalta, että sorrun tälläiseen valittamiseen oman mieheni kanssa. Minä istun ja odotan, että herralla olisi aikaa jutella. Niinkuin silloin kun oltiin nuoria ja vastarakastuneita. Eipä irtoa kyselyiden jälkeen muuta kuin se pakollinen “ihan hyvin” tai jotain typerää virnuilua, mutta ei toivoakaan mistään aikuisten ihmisten välisestä ajatusten vaihdosta. Ei aina tarvitse olla vakavissaan ja vuodattaa sydänvertaan joka keskusteluun, mutta että joskus sentään!
Tänään olen ollut vainoharhainen hajujeni suhteen. Istuin samassa pöydässä nuoren naisen kanssa, ja hänen henkensä haisi aivan järkyttävältä. Itsehän ei sitä tietenkään huomaa. Kuulin myöhemmin, että mädäntynyt hammas haisee siltä. Löyhkä oli aivan uskomaton, oli vaikea jutella hänen kanssaan irvistelemättä. Miten tuollaisesta asiasta voi toiselle ihmiselle sanoa? Että kuules tyttö, sää haiset nyt niin pahalta, että taitais olla parasta lähteä lääkäriin? Tämän jälkeen olen istunut omassa huoneessani ja rouskuttanut kurkkupastilleja silmiä karvastellen, että voin olla varma, etten itse haise ainakaan juuri nyt yhtä pahalta. Kysyisin kotona, haisenko, mutta kun tuntuu ettei meillä ole miehen kanssa oikeaa keskusteluyhteyttä.
Ja se päivän pakollinen. Jo alussa mietin, että millainen kohu tästä kaikesta olisikaan noussut, jos kyseessä olisi kypsä naisministeri, joka lähettelisi satoja viestejä nuorelle pojalle. Nyt on jännittävä seurata, onko nuorella puoluejohtajalla ihan aidosti sisua ja halua nousemaan ulos hyväveliverkostonsa silmukoista. Siellä tuntuvat samassa suossa räpistelevän pääministerit ja eduskuntaryhmän johtajat. Käsittämätöntä, että on vielä näinä vuosia olemassa paikkoja, joissa naisille kerrotaan yhtä ja miehille toista, vaikka samaa työtä ovat kuitenkin tekemässä. Omalle miehelle annoin ohjeeksi, että jos haluaa jollekin viestejä lähetellä tulevaisuudessa, pitää huolen siitä, että nainen on tyylikäs ja viehättävä. Ja jos ja kun jää kiinni, tunnustaa heti kaiken reippaasti “kyllä vonkasin ja runkkasinkin samalla!” eikä rupea saivartelemaan kuin pikkupoika käsi piparipurkissa että en tässä yhtää ottanut eikä ollut edes mielessä!
Minkä lyyrikon tämä maa ex-ministerissä menettääkään! Puutarhaksi sitä en ole itse vielä tajunnut kutsua, mutta pitänee muistaa, kun tämänkin blogin lyhyen historian aikana olen niitä nimityksiä kertaillut. En olisi uskonut, että valtion johdolta tulee vetoapua, mutta otan kiitollisuudella tämänkin vastaan!