Syntisäkki

Lisääntyvä auringon valo saa mielen levottomaksi ja sydämet sykkimään. Yllättävän aikaisin tämä nyt kuitenkin alkoi, kyyhkyläisten kujerrus ja tekstareiden piippaus, vaikka vielä on synkkä ja sateinen maaliskuun alku!

Minä olisin vihainen omalle siipalleni, jos hän olisi lähetellyt kenelle tahansa muutaman sata tekstiviestiä.Yksin jo se nap-nap-naputtelu ääni olisi saanut minut sellaisen kiukun partaalle, että avioliitto olisi natissut liitoksistaan! Kaikki kunnia sille, joka osaa ja ehtii lähettää tekstareita satamäärin..

En ole uskonnollinen yksilö, vaikka joskus niin kovasti haluaisin olla. Välillä haluaisin vakaumuksen, joka olisi äärimmäinen vastaus kysymyksiini. Haluaisin elämääni sille pelottavalle rajalle kyltin, jossa alkaisin uskon lääni. Olen protestantti sillä vastustan paavia. Ja olen myös tietoinen siitä, että paavia tuskin hirveästi kapinani liikauttaa. Katolinen kirkko on nyt mennyt päivittämään kuolemansyntilistaa ja luonnollisesti mietin omia syntejäni. Yllättävän helpostihan niitä sitten löytyi, olenko poikkeus naisten joukossa ja keskivertoa syntisempi?
1. Olen kaksinaamainen, enkä kerro aina totuutta edes kysyttäessä.
2. Olen ahne. Ahne elämälle, ruualle, seuralle, elämyksille, kunnialle.
3. Tuhlaan rahaa ja aikaa, vaikka kumpaakaan ei varmasti olisi varaa.

4. Olen himoinnut lähimmäistäni. Ja hänen puolisoaan.

5. En todellakaan kunnioita vanhempiani.

6. Käytän ehkäisyä.

7. Olen pitkävihainen

Ja näin rakkaat kanssasyntiset, paljastakaa seitsemän kuolemansyntiänne!

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image



Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |