Älä lässytä

Innostuin jälleen hartiahuivin tekemisestä. Hartaasti valitsin lankaa ja puikkoja. Oikeaa ohjetta (tiedäthän: lämmin, perinteinen, kaunis muttei mummo..) etsin pitkään ja vihdoin se kolahti. Myrkynvihreä huivi alkoi muotoutua ja kun sitä miekkoselle esittelen (kehtaatko tunnustaa vaimoksesi vaikka hakisin puita tämä harteilla mökillä ja joku näkisi?) ja mitä sanookaa mies? Totuuden tietty! Olen tehnyt itselleni piparihuivin. Kirkkovenehuivi, siinähän keksitte eufemismejä.

Oikeestaan aika päheetä. Kun haluan olla ronski täti, vedän huivin peitokseni ja katson kuka tukehtuu pullaansa.

Työkaveri oli ensimmäistä päivää tänään töissä esikoisensa syntymän jälkeen. Tuore isä seisoi huoneeni ovella ja kertoi vaimonsa hormonimyrskyistä ja lapsen vaatteista ja maidosta piukeista rinnoista. Kertakaikkiaan hellyyttävän suloista nähdä lapsen syntyvän perheeseen, johon häntä on toivottu ja odotettu.

Viikonloppu istuttiin Keskimaassa. Oli hauska reissu, vaaroja matkan varrella ihan riittämiin ja tuttu tenho puri yllättävän hyvin näin kolmannenkin kerran. Yhdestä asiasta en vain pääse yli, Helmin syvänteen puolustuksessa haetaan mielestäni sympatiaa ja tehopisteitä aivan turhalla tavalla. Koko kohtauksen ytimenä on ylivoimaista vihollista vastaan puolustautuminen ja epätoivo. Ok. Mutta, Jackson kuvaa pitkään pikkupoikia, joille annetaan miekat kouraan. Vanhat miehet ymmärrän, olen tavannut useita papparaisia, joilla on kraftia ranteessa ennemmän kuin nuoruuden kukkeudessa uhoavilla pojanpojillaan, mutta lyön vetoa melkein mistä vain, että aikuinen nainen niittaa örkkejä pikkupoikaa tehokkaammin! Minun kohdallani tuo kohtaus ei siis tunnu toimivan kuten luulen ohjaajan tarkoittaneen, joka ikinen kerta minä (lapsellista sinänsä, tiedetään) ärsyynnyn silmittömästi kun sitä katselen!

Ja sitten on varmasti kello tarpeeksi paljon, jotta voi lähteä hakemaan kaupungilta lisää lankaa toiseenkin riemurasia-huiviin!

Tein jälleen listan. Mitä meillä olisi ilman tanssijattaria ja neitoja?
1. Siis mua ei vain kiinnosta.. - muu kuin oma napani

2. Mä olen jo pitkään suunnitellut hakeavani jonnekin kouluun..  - yrittäisin kyllä mutta kun ei vaan järki paljon päätä pakottele

3. Siis nythän on niin, että mä olin ensin laulaja.. - pakko jollain on elää, olkoon sitten vaikka mediahuorausta

4. Mä en jaksa julkisuutta ollenkaan, mä olen niin tavallinen ihminen oikeesti.. - ja joka lehteen haluaisin päästä julkisuusinhostani tilittämään, mutta kun tavallisiakaan ihmisiä ei mun tekemiset kiinnosta

5. Ihmiset ei tajua, että tää on kovaa työtä.. -mutta oikeesti hei, onhan tää nyt saatanan paljon hauskempaa ja helpompaa kuin vessojen kuuraaminen huonolla tuntipalkalla
Pääsiäisloma oli ihana ja rentouttava. Yksi veret seisauttava hetki sattui kun ajeltiin pitkä perjantaina miehen kanssa kohti kummipojan kotia. Lähdimme ohittamaan kirkkaassa auringonpaisteessa rekkaa suoralla, sulalla tienpätkällä. Autot jatkavat kulkuaan, kuskeillä molemmilla aurinkolasit eikä vastaantuleviakaan missään. Kun hiljakseen alkaa sisuskaluja hyytää kun olemme rekan rinnalla. Rekan kyljessä lukee “Timo Koivusalon Täällä pohjantähden alla”

Olin ehtinyt jo unohtaa.

Tätä autuutta olen odottanut jo helmikuun puolesta välistä. Vihdoin vihdoin vihdoin pääsee useammaksi päiväksi rentoutumaan. Suunnitelmani on saunoa, syödä ja saunoa lisää. Pidän juhlapyhistä aivan älyttömästi, ykkösenä joulu, kakkosena pääsiäinen, kolmantena juhannus.  Uusi vuosi ja vappu eivät sytytä minua, eikä tässä ole kyse kristillisistä arvoista..  Pohjanmaalla poltetaan pääsiäisenä pääsiäiskokkoja. Mieltäni lämmittää aivan valtavasti ajatus kristillisistä kyläläisistäni, jotka veivät kristillisenä juhlapyhänä lapsensa ihailemaan pakanallista kokkoa.
Töissä on erittäin hiljaista. Kaikki kykeneväiset ovat ottaneet koko viikon tai ainakin tämän päivän vapaata. Itse ajattelin liueta täältä heti kun kehtaan (mikä rupeaa olemaan kohtuullisen pian..)  ja hypätään miehen kanssa autoon ja huristellaan mökille.

Eilen juteltiin ystävien kanssa kuolemasta. Kaveri kertoi isänsä nuosseen kuoleman koittaessa vuoteesta ja ojentaneen käsiään. Kaveria kiinnosti aika tavalla, mitä ihmettä isä oli vielä siinä tilanteessa nähnyt. Toinen ystävä kertoi olleensa hautajaisissa, joissa oli vainajan viime hetkiä kuvailtu makaaberinkin tarkasti. Sama juttu, vainaja oli viime hetkellään hapuillut ilmaa ja yrittänyt tarttua johonkin.

Minkä haluaisit olevan viimeinen näkysi?

Lauantaina sain yllättävän vieraan. Yli seitsemänkymppinen tätini tuli käymään, saapui puoli kuuden aikaan ja lähti kymmeneltä illalla. Vaikka minä itse olin varautunut henkisesti siihen, että tantta väsähtää ennen kuin on kahvi tippunut ja lähtee kotiin samalla oven avauksella kuin tulikin. Siinä eksentrinen tätini muistelin nuoruuttaan, hänellä on jalat nykyään niin huonossa kunnossa, ettei enää kävely tahdo sujua ja ohitusleikkaus vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen tuoreessa muistissa ja oma kunto huolestuttaa. Kuolevaisuus on päivittäin mielessä, jossei muuten, niin lähipiiriin mahtuvien kalmojen vuoksi. Meillä sitä on harrastettu kuolemista lähes kaikissa muodoissaan. Oman käden kautta ei kai ole poistuttu, ei varmaankaan ole ehditty..

Mutta kuitenkin. Vanha tätini istui iltaa ja kiitti minua illasta maanantaina sähköpostilla. Hän oli käynyt juuri edellisenä päivänä ostamassa itselleen uuden digikameran, koska se oli ollut ihan hillittömässä alennuksessa. Hän oli tuomassa minulle lahjaksi itse vhs-nauhoilta dvd-elokuvaksi muuntamaansa kotielokuvapätkää, joka ei toiminut, koska hän oli unohtanut päätellä levyn. Minä istuin suu auki ja yritin ymmärtää mitä se tarkoitti, ja mielessä pyöri vain hartiahuivin viimeinen kierros, jonka päättely saattaa kestää iäisyyden jos huivi on aloitettu niskasta. Ja täti korjasi mielikuvaani kertomalla, että hänen soittimessaan levy toimii, sillä se on tallentava soitin, ja se tunnistaa että levyllä on materiaalia. Minä en jaksanut edelleenkään ymmärtää (kyllä, olen niin onneton, että jo tuollaisen tietomäärän minä määrittelen tekniseksi ja samantien heittäydyn ymmärtämättömäksi idiootiksi!) ja salaa kiitin luojaani tästä tekniikan tarjoamasta armahduksesta: levyllä olisi ollut muunmuassa videokuvaa minusta rääk… soittamassa pianoa. Söimme hyvän aterian ja joimme kahvit päälle, tätini ei viiniin koskenut, koska oli tullut autolla.  Siinä istuttiin ja juoruttiin ja täti kirosi nuorempaa siskoaan, joka ei silkkaa jääräpäisyyttään suostu hankkimaan laajakaistaa kotiin.
Kun tätini lähti, katsoimme miehen kanssa toisiamme ja purskahdimme ihan rehelliseen nauruun. Siinäs saimme. Minäkin ihan tässä vielä hiljattain päivittelin miehelle, että mitenköhän kauan täti jaksaa tätä kaikkea, mitä nykyään on, hän on kuitenkin huolissaan meidänkin perheestä ja aina välillä hänen oma perheensä on kriisin keskellä, ja onhan täti jo vanha ja niin huonoa se sen kävelykin oli kun viimeksi nähtiin….

Meidän suvussa miehet ovat aina kuolleet nuorina ja eläissään he ovat olleet liian kilttejä ja naisten elättejä (oma mieheni on vähän samaa sarjaa, ehdottoman kiltti vaikka selkärankaa onkin, mutta ei missään nimessä kuitenkaan elätti). Minulla on tätejä, jotka pitävät perheensä pystyssä kaikissa myrskyissä, vaikka ne harvat vielä hengissä kituuttavat aviomiehet luulisivatkin olevansa perheen pää. Minulle kertyy sisaria joka puolelta. Omasta takaa on kolme. Mieheltä kaksi. Miehen siskojen miehiltä kolme lisää. Miehen äidin uudelta mieheltä kaksi lisää. Tämän lisäksi rakkaat ystävät, pirulliset ja voimakkaat pohjan akat. Minä näen meidät mielelläni alkuvoimana, joka ei lopu eikä anna periksi.
On täyttä paskaa, että “ihmiselle annetaan niin paljon kuin hän kestää”. Joillekin vain tulee kuraa niskaan aivan liikaa, terästätini hyvänä esimerkkinä tästä. Mutta kuten tätini sanoi, sitten kun sitä shitea tulee vastaan, siitä on vain puskettava läpi. Tämä ohje siis naiselta, joka on kokenut sodan, työttömyyden ja äärimmäisen köyhyyden. Sairastanut. Haudannut, vanhempansa, pikkuveljensä, appivanhempansa,  kasan ystäviään ja poikansa.

Lisääntyvä auringon valo saa mielen levottomaksi ja sydämet sykkimään. Yllättävän aikaisin tämä nyt kuitenkin alkoi, kyyhkyläisten kujerrus ja tekstareiden piippaus, vaikka vielä on synkkä ja sateinen maaliskuun alku!

Minä olisin vihainen omalle siipalleni, jos hän olisi lähetellyt kenelle tahansa muutaman sata tekstiviestiä.Yksin jo se nap-nap-naputtelu ääni olisi saanut minut sellaisen kiukun partaalle, että avioliitto olisi natissut liitoksistaan! Kaikki kunnia sille, joka osaa ja ehtii lähettää tekstareita satamäärin..

En ole uskonnollinen yksilö, vaikka joskus niin kovasti haluaisin olla. Välillä haluaisin vakaumuksen, joka olisi äärimmäinen vastaus kysymyksiini. Haluaisin elämääni sille pelottavalle rajalle kyltin, jossa alkaisin uskon lääni. Olen protestantti sillä vastustan paavia. Ja olen myös tietoinen siitä, että paavia tuskin hirveästi kapinani liikauttaa. Katolinen kirkko on nyt mennyt päivittämään kuolemansyntilistaa ja luonnollisesti mietin omia syntejäni. Yllättävän helpostihan niitä sitten löytyi, olenko poikkeus naisten joukossa ja keskivertoa syntisempi?
1. Olen kaksinaamainen, enkä kerro aina totuutta edes kysyttäessä.
2. Olen ahne. Ahne elämälle, ruualle, seuralle, elämyksille, kunnialle.
3. Tuhlaan rahaa ja aikaa, vaikka kumpaakaan ei varmasti olisi varaa.

4. Olen himoinnut lähimmäistäni. Ja hänen puolisoaan.

5. En todellakaan kunnioita vanhempiani.

6. Käytän ehkäisyä.

7. Olen pitkävihainen

Ja näin rakkaat kanssasyntiset, paljastakaa seitsemän kuolemansyntiänne!

Tänään ei todellakaan ole hyvä päivä. Meni hermo -toivottavasti- viimestä kertaa erääseen “ystävättäreen”.

Aviopari. Toinen puolisoista lukee toisen sähköpostit, tietää salasanat ja joskus lähettelee sähköpostia puolisonsa nimissä, toisen sitä tietämättä. Toinen puoliso päättää yksinvaltiaana mihin heidän rahansa käytetään, jos hän haluaa kolmelle ulkomaanmatkalle vuodessa, niin mentävä on, vaikka toiselle tämä tarkoittaisi säästämistä ja esimerkiksi uusien vaatteiden ostamisen lopettamista kokonaan ja syömisestä pihistämistä. Yhä edelleen dominoiva puoliso kertoo toiselle, mitä pistää päälleen, mitä tehdä hiuksilleen, millaiset silmälasit hankkia, kenen kanssa harrastaa, kenen kanssa olla ystävä, mitä lukea, mitä tehdä työkseen. Päättäjäpuolison palkka on hänen rahaansa, toisen puolison rahat yhteistä rahaa. Päättäjällä on oikeudet kaikkiin tileihin, toisella vain omaansa, johon hänelle jätetään käyttörahaa. Alistuvan puolison työhön dominoivampi puoliso sotkeutuu estottomasti: tietää arkaluontoiset ja joskus jopa vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvat asiat, tulee kutsumatta mukaan työhön liittyviin tilaisuuksiin ja kommentoi kollegojen työtä asiantuntijan elkein vaikka sitä ei ole. Dominoiva puoliso saa käydä yksin ulkona ystäviensä kanssa, alistuja ei tietenkään! Kun alistujalla olisi tiedossa illanvietto, dominoija tulee automaattisesti mukaan katsomaan, ettei kukaan epätoivottu henkilö juttele hänen puolisonsa kanssa.
Ja sitten: kuinka moni teistä ajatteli, että tuo sika on mies?

Tässä tapauksessa parisuhteen kiusaaja on nainen. Ja minä väitän, että tähän tapaukseen olisivat ystävät ja sukulaiset puuttuneet aika päiviä sitten, jos tuo dominoivampi osapuoli olisi mies. Nyt kun aviomies on, se jota kiusataan, vaimo oikeuttaa kaiken sanomalla “meillä on vain niin kivaa kahdestaan, että teemme kaiken yhdessä.” Ja mies uskoo, vaikka välillä ihmetteleekin mikseivät entiset ystävät enää pidä yhteyttä tuttuun tapaan.

Kuvitelkaa seuraava tilanne: johdatte puhetta kokouksessa/haastattelussa/keskustelussa, kuten olette kahden kolleganne kanssa sopineet. Molemmat kollegat ovat sinua vanhempia, toinen mies, toinen nainen. Paikalla on myös sinua -tyttöstä- vanhempi mies, vaikka vielä poikanen hänkin. Ja kun kysyt mieheltä kysymyksiä, hän mielestäsi ignooraa sinut. Huomioi vanhemman naisen. Hakee turvaa huoneen toisesta miehestä. Nauraa kysymyksillesi ja kieltäytyy välillä jopa vastaamasta. Tai siltä ainakin sinusta tuntuu. Mistä voi tietää, ettei ole vain hermoheikko hysteerinen feministilehmä, joka näkee itse sielunvihollisen kaikissa miehissä?

Omalla kohdallani oli helppoa. Paikalla ollut vanhempi mies oli tyrmistynyt poikareppanan käytöksestä yhtälailla. Eli minä en kuvitellut, liioitellut tai ymmärtänyt väärin. Tässä maassa on nyt todistetusti ainakin yksi kolmekymppinen mies, joka ei kykene ottamaan vakavasti itseään nuorempaa ihmistä, jos sillä on tissit. Ikävä juttu miehelle, hänen välittömään tulevaisuuteensa myös minun mielipiteelläni on vaikutusta.

Milloin on hyvä vain menettää malttinsa? Olen erittäin kiivas ja tulinen tyttö, ja suutun välittömästi ja raivoisasti, mutta myös lepyn ja kadun samantien. Olen oppinut vanhetessani hillitsemään suuttumustani, enkä menetä malttiani näkyvästi, enkä tuo välttämättä edes julki miten lujaa minua välillä jokin asia ketuttaa. Mutta olisiko minun pitänyt pistää tuo “kuvitteellinen” poika kuriin, olisiko pitänyt hänen omaksi parhaakseen opettaa, ettei noin suhtauduta virallisissa asioissa edes itseään nuorempaan ja kainaloon asti ylettyvään naiseen? Olisi minun pitänyt pistää sika pihalle, ripittää kunnolla ja kertoa, että seuraavalla kerralla alentuvaisuutesi kohde ei välttämättä ole niin mukava kuin minä? Vaikka mieleni teki, en räyhännyt, vaan jatkoi asiallisella linjalla vakaasti kuin juna. Kuitenkin jäi kaivelemaan, että olisiko sittenkin pitänyt alentua hänen tasolleen, hetkeksi vain!!

Kävin eilen ystävättäreni luona kahvilla. Ja arvaamatta se sitten kuitenkin iski, aikuisuus. Tai sellainen aikuisuus, mitä kuvitteli aikuisuuden olevan, kun yhdessä ystävättäreni kanssa pänttäsimme tentteihin ja istuimme ryhmätöiden parissa kirjastossa. Minun ei missään nimessä ole ikävä varhaisaikuisuuttani, mutta en vain ehtinyt tajuamaan milloin minusta tuli oikeasti aikuinen. Toisaalta, sisareni ikäryhmän parissa olen jo ikäloppu, erityisesti sen jälkeen kun erehdyin lipsauttamaan kerran, että muistan miten Neuvostoliitto sortui. Pöydän toiselta puolelta minua katsoi nuori sisareni ja hänen ystävänsä silmät pyöreinä “siis miten vanha sä oikein olet? Eiks se neukkula ollu joskus talvisodan aikaan?” Minä nauroin ja oikaisin heidän käsityksensä, vaikka tietyllä tapaa kutkutti ajatus jättää teinit siihen luuloon, että olen erittäin simpsakka kasikymppinen!
Aikuisuus ja vanheneminen ovat iloisia asioita. En missään nimessä haluaisi olla se epävarma ja hölmö tyttö, joka olin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. En voi kieltää, ettenkö kaiholla välillä muistelisi joitain asioita menneisyydestäni ja silloisesta itsestäni, mutta kyllä tämä nykyinen minä on monella tapaa paljon parempi ihminen! Ja hauskempi… ja fiksumpi.. Ja näköjään niin paljon vaatimattomampikin!

Ja eufemismeihin. Naisten kanssa lounaalla mietimme niitä kaikkia sanoja, millä naisen tiedät-kyllä-mitä kutsutaan. Keksimme monia erittäin huvittavia ja korneja ilmaisuja, rakkauden lipas ja synnin pesä mainittakoot tässä esimerkkeinä keskustelusta. Tämän keskustelun jälkeen siirryimme luonnollisesti hiukan ylöspäin naisen vartalolla. Kamalin (ja huvittavin!) sana, millä rintaa olen kuullut kutsuttavan on kikki. Toisaalta, kykeneekö kukaan sanomaan nauramatta lähtevänsä ostamaan kikkiliivit? Jos tiedätte rumempia sanoja naisen rinnalle, pistäkää ihmeessä kommenttia!

Käsitykseni mukaan Suomi seuraa Ruotsia ja Yhdysvaltoja jäljessä muutamalla vuodellla. Juuri ne muutamat vuodet ovat kuluneet, ja näinpä meilläkin nousi tietoisuuteen miehet, jotka ostavat pikkurahalla ja tilpehöörillä seksiä alaikäisiltä. Ilmiö on järkyttävä, tuomittava ja kammottava, siitä kukaan ei ole julkisesti eri mieltä.

Mutta pian alkaa varmasti tapahtua. Kansakunnan kaapin päältä aletaan taas paheksua prostituutiota ja seksikauppaa. Seuraan itse aina mielenkiinnolla prostituutiokeskustelua, on hauska huomata miten nainen ja naisen haaroväli herättävät edelleen voimakkaita reaktioita ja miten naisen on oltava yhä edelleen yhtä aikaa huora ja neitsyt. Edelleen, alaikäisen hyväksikäyttö on rikos eikä liity prostituutioon sinänsä mitenkään!

Kun prostituutiota ilmiönä puidaan näkyvästi asiantuntijakeskustelupaneeli-iltamissa, on lähtökohtana aina se, että nainen myy seksiä. Koskaan ei mies myy seksiä (paitsi siinä yhdessä elokuvasta, jota sitten onkin jaksettu kiittää ja kehua, paras juttu sitten tulen keksimisen!), miksi myisi, eihän nainen seksiä halua vapaaehtoisesti tai ilman lahjomista.  Ja sen jälkeen paikalle keskustelemaan ylen studioon on saatu valtion virallinen sovinistisika, joka perustelee omasta mielestään täysin ristiriidattomasti mielipiteitään. Prostituutio mystifioidaan, prostituoitu on yhtä aikaa onneton uhri, joka täytyy pelastaa ja häikäilemätön paheellinen nainen, joka kylvää tuhoa ja turmiota ympärilleen. Samaan aikaan täytyy huorat pelastaa turmiollisesta elämästään hyveen tielle, ja heidät täytyy heittää leijonille, koska tietentahtoen houkuttelevat lihaltaan heikkoja miehiä paheiden pariin. Näissä keskustelussa mies on aina ostaja, ja ostamiseen ei vain voida puuttua. Aina on ollut olemassa seksinostajia, minkäs sille teet. Kehäpäätelmä on kaunista kuunneltavaa: miehet ostavat seksiä, koska pahat naiset sitä myyvät. Pahat naiset myyvät seksiä, koska viattomat miehet eivät voi vieteilleen mitään ja lankeavat sitä ostamaan.

Seksinosto pitää olla rikos, ehdottomasti. Mutta sen jälkeen huudahtaa elämää kokenut virkamies (joka ei sitten millään näe mitään pahaa tytöttelyssä ja halailussa) että mites meidän vammaiset miehet sitten?  Ja yhtäkkiä prostituoitu onkin tasa-arvon soturi, joka liiketoiminnallaan takaa kaikille miehille yhtäläisen oikeuden pimpsaan, sillä senhän takia meidän isoisämme ovat tämän maan verellä lunastaneet.

On käsittämätöntä, että niinkin kaunis asia kuin seksi, sekoitetaan pahoinpitelyyn, hyväksikäyttöön ja raiskaukseen. Jos ihminen vuokraa toisen ihmisen käyttöönsä pidemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi, on siitä seksi ja rakkaus kaukana. On myös uskomatonta, että yhä edelleen näinkin sivistyneessä maassa uskotaan oikein todella, että mies ei voi elää ilman seksiä, ja naisia syyllistetään nuoruudesta alkaen, kun ne jalat eivät ole riittävän usein levällään. Raiskaus oli hyväksyttävä toimenpide avioliitossa vielä vuoteen 1994, ja arvioiden mukaan yhä edelleen ainoastaan murto-osa raiskauksista ilmoitetaan poliisille. Rikosilmoitus jää asiantuntijoiden mukaan useimmin tekemättä sen takia, että raiskaaja on joku tuttu. Itse olen kuullut korkeasti koulutetun, mutta muuten erittäin sivistymättömän nuoren naisen kommentoivan väitettyä väkisinmakausta “mitäs antoi ymmärtää”. Ei ihan hirveän kauaa sitten puhuttiin aidosti tosissaan siitä, että minihameen on oltava lieventävä asianhaara raiskaukselle. Nyt olemme päässeet jo siihen pisteeseen, että uskomme periaatteessa ein olevan EI, mutta edelleen väännämme kättä, että missä vaiheessa se ei pitää sanoa. Ja miten kuuluvasti se ei on sanottava. Ja keiden kaikkien on kuultava, että ei on sanottu, jotta voidaan olettaa, että väkivalta todellakin oli väkivaltaa, eikä vain -hehhehehe- tyypillinen miehen ja naisen välinen kommunikaatio-ongelma.

Naisen ja miehen suhtautuminen seksuaaliseen kanssakäymiseen ja oikeutus saada seksiä ovat asenteiden valossa tässä maassa vielä kaukana nykyajasta. Jokaisen miehen tulisi olla kaiken aikaa kiimassa ja haluta harrastaa sitä itseään kaikkien naisten kanssa. Kaikkien naisten tulisi enemmän tai vähemmän vastentahtoisesti pitkällisen liehittelyn seurauksena suostua vällyjen väliin, jossa kainosti punastelevasta jääkuningattaresta on pakko löytyä rivo ja estoton elli. Naisten lehdet ruokkivat kuvaa ikihimokkaasta miehestä antaumuksella, ja nuoret naisemme lukevat mukafeministisiä kiiltopaperiläpysköjä ja opettelevat ennen kuukautisten alkamista sata ja kolme asentoa touhuta, jotta on helpompi pitää poikaystävä itsellä, ettei se vain karkaa jonkun toisen sänkyyn. Teinityttöjen olisi parempi lukea ihan ehtoja pornolehtiä, niissä satu ja mielikuvitelma esitellään erittäin yksityiskohtaisilla valokuvilla, mutta ei sentään yritetä väittää jynkkyä ja fantasiaa opettavaiseksi artikkeliksi.