Kevätassosiaatio ja alastomia ihmisiä
Eilen menin sänkyyn hyvin myöhään illalla, ja juuri hiljattain muuttaneena meillä ei vielä ole minkäänlaisia verhoja makkarissa. Eikä missään muussakaan huoneessa, voin vain kuvitella millaisia traumoja ovat satunnaiset ohikulkijat saaneet allekirjoittaneen patsastellessa pitkin asuntoa enemmän tai vähemmän pukeutuneena! Asuntomme on ensimmäisessä kerroksessa, mutta puolustuksekseni kerrottakoon, että yksikään ikkunoista ei ole pihan puolelle ja koko talo on kaupungin laitamilla, sen verran syrjässä kaikesta, ettei kukaan ikkunoittemme ohi kuljeskele (mutta vähän matkan päässä on tie, ja mehän tiedämme miten valaistu ikkuna Suomen pimeydessä loistaa!). Mutta se eilinen ilta: vähän vajaa täysikuu valaisi koko huoneen kauniisti. Aamulla on mukava herätä valoisassa huoneessa. Jos tällainen käsittämättömän aamu-uninen mörkö voi sanoa, että oli mukava herätä, silloin tosiaan taisi olla mukavaa!
Vuodenajat vaikuttavat minuun voimakkaasti, vaikka yritänkin teeskennellä, että niin ei olisi. Nyt kun muutamana päivänä olen saanut nauttia auringonpaisteesta, olo on kuin nuorella varsalla verrattuna kaamosajan vanhaan luuskaan, joka tukka likaisena laahusti työpaikan ja kodin väliä naama rutussa. Suosikkivuodenaikani on aina kuitenkin se, joka on juuri alkamassa.
Kevääseen liittyy mielikuvissani aina kumisaappaat, vastapesty lattia, Pekka Töpöhäntä -piirroselokuva ja retki metsässä. Nämä asiat tulevat mieleen aina pääsiäisestä, ja kun ensimmäinen keväisen auringonsäteen huomaan, alan kaihota kumisaappaiden perään. Tämä kevät on erilainen kuin noin kymmenen edellistä: minulla on vihdoin punaiset kumisaappaat! Juuri sellaisen kirkkaat, joita lapsena halusin. Lauantaina olin valmistautumassa juhlia varten -joita varten ostin juhlapuvun perjantaina, kun viimetinkaan pitää inhottavat asiat jättää, aina!- vedin välillä kumisaappaat jalkaani iltapuvun kanssa, kokosin helmani ja talsin pihalla happirikkaan pari minuuttisen, ja johan jaksoi taas sohia itseään rajauskynällä väärään paikkaan.
Juhlapuvun ostaminen sujui -yllättävää kyllä- ongelmitta. Kävelin erikoisliikkeeseen ja ilmoitin kutakuinkin suoraa olevani suhteellisen mahdoton tapaus: lyhyt ja runsas, haluan ajattoman klassisen mallin, mielellään tumman mutta kuitenkin puvussa olisi hyvä olla joku hauska ja persoonallinen juttu. Vajaata tuntia myöhemmin poistun pöllämystyneenä puku mukanani, sillä olin jo ajatellut vetäväni sen vanhan koltun kotoa niskaan ja sillä sipuli. En uskaltanut enää ottaa riskiä ja jätin housujen ostamisen suosiolla myöhemmäksi.
Eräs ystäväni aikoo ostaa asunnon. Eilen sitten iltasella kaivoin internetin ihmemaasta kuvat asunnosta myös miehelle ihailtaviksi, ja hän katsoi niitä. Sitten minä katsoin. Ja me molemmat katsoimme. Ja kyllä, kyllä me ihan oikein näimme. Asunnon kylpyhuoneesta on kaksi kuvaa, joista erittäin klassisesti toisessa näkyy peilissä kuvan ottaja ilkosen alastomana. Me pariskuntana olemme ilmeisesti rutkasti ikävuosiamme lapsellisempia, meitä alaston nuori miekkonen nauratti pitkään! Asunnot ja sisustaminen ovat tuttavapiirissämme erittäin kuuma puheenaihe. Enää ei haikailla kunnon ryyppyputkien perään eikä haaveillä festarireissuista, vaan jaamme parhaita tapetin irrotusvinkkejä ja lainailemme työkaluja ja auttelemme toisiamme muutoissa viikonloppuisin.