Kiukkupylly
Tänään oli ehdottoman huono aamu. Nukuin pommiin. Ollaan sen verran hiljattain miehen kanssa muutettu uuteen asuntoon, että kaikki tavaratkin ovat aina ja koko ajan hukassa. Tulin töihin myöhemmin kuin olin suunnitellut. Onneksi on liukuva työaika! Sen lisäksi että kiukuttelin hukkuneita vaatteita (juuri NE sukkahousut olisin halunnut laittaa juuri SEN hameen kanssa, mutta pakko oli tyytyä vanhoihin farkkuihin) ja likaisia hiuksiani, hermo paloi heti aamutuimaan työkavereihin.
Töissä törmäsin luonnollisesti ensimmäisenä surkeimpaan valittajakollegaan. Työpaikkani on naisvaltainen (mikäpä alipalkattuja toimistorottia täynnä oleva organisaatio nykyään ei olisi?) ja joka puolella puukotetaan kaveria selkään niin että kalina vain kuuluu.
Kollegani elämän täyttää kiire. Kiirekiirekiire, hän kulkee huutamassa huoneesta toiseen. Lounaat venyvät yli tunnin pituisiksi ja koko sen ajan teeskentelen kuuntelevani hänen kertomustaan omasta kiireestään. Hänellä on niin kiire, että sähköpostia ei ehdi lukemaan eikä vastaamaan. Hän ei ehdi mitään hassunhauskojan kiertomeilejä lueskelemaan kesken työpäivän, hänellä on niin kiire tehdä TÖITÄ. Jos organisaatiomme yksikkö, jossa työskentelen, ei olisi näin pahuksen pieni, en olisi missään tekemissä tämän naikkosen kanssa.