Niina Koo

No ei ole ihmeiden aika ohi! Nyt sitten siirryttiin Voiton kanssa kakkosiin kilpailemaan. Maanigalla oli kaksi starttia, ensin agilityrata ja sitten hyppäri. Siirtoon oikeuttava nolla saatiin jo agility radalla. Itse rata tuntui siltä että en ole koskaan kisanut niin vaikealla radalla, vaikka ei se varmasti oikeasti vaikea ollut. Tuntui kuitenkin että vähän joka välissä oli jotakin vipstaakkelia ja jännitin koko rataa ennen lähtöä. Alussa A:n jälkeinen hyppy-hyppy-putki ohjaus meni ihan pipariksi ja jostain vain sain pidettyä pääni kylmänä että siitä jotenkin selvittiin. Tässä kohtaa oli ensimmäinen tunne että tuli kielto. Siitä jatkettiin ja tulossa oli “helppo” hyppy-putki-hyppy-pujottelu lenkura joka ehkä jo tutustuessa oli itselle vaikea ja epävarma paikka. En oikein osannut päättää miten ohjaan siihen, koska siinnä oli vaaran että keppien aloitus menee pipariksi jos jää pahasti eteen pyörimään ja muutenkin putkesta tullaan lujaa hypylle ja siitä suoraan pujotteluun, niin vaarana että liian kovan vauhdin takia sekoaa aloitus. Olin sitten varmaan epävarma kaikkiaan tässä kohtaa kun putkeen lähetys ei onnistunut ja Voitto pyöri siinnä edessä. Tässä ajattelin että tuli toinen kielto. Pujottelun aloitus kuitenkin sujui mallikkaasti ja muutenkin sitten loppurata. Maalin tullessa kuulutettiin nollarataa, joten olin aivan äimänä ja riemurepesi -sekä Voitto Tuomari ei sitten tulkinnutkaan kielloiksi niitä mitä itse ajattelin. Mistä löytyi se että mennään tosissaan loppuun asti? Yleensä minä lässähdän kun huomaan jonkun virheen tulleen. Kontaktit meni ihan hipoen ja muutenkin koko rata oli jotenkin kaaosmaista…. Nollavoitto sieltä tuli kaikesta pyörimisestä huolimatta.

Sittenpä jäätiinkin odottamaan kakkosluokkaa ja hyppärin alkamista. Minulla oli jo olo että me ollaan kaikki saavutettu mitä joskus tavoitteeksi laitoin ja en sikäli osannu tedes jännittää koko rataa. Olihan kyseessä erinomainen harjoitus. Noin harjoituksena jännitii renkaalta pujotteluun laittaminen jotta mitenkä onnistuu, mutta muuten otin aika rennosti (tietyllä tavalla tietysti tosissaan) ja tuntui että koskaan en ole näin hyvin ohjannut ja näin hyvin Voitto mennyt . Radalla tuli kuitenkin jokin ohjaus töppi ja Voitto lähti eri suuntaan kuin piti ja meni putkeen. Tästä hylky, mutta rata jatkui tästä loppuun “nollana” mitä se oli ollut ennen tuota väärää estettä. Olen älyttömän tyytyväinen!!!

Annella ja Nirpulla oli loistava päivä myös. He siirtyi kanssa kakkosiin ekaradalta ja heti jo kakkosissa nollarata sijalla kaksi. Vähäisen osallistujamäärän vuoksi jäin luva saamatta, mutta olihan tuo aivan loistava suoritus

Ihan älytöntä!! Voiton kanssa kiidettiin yksi 0 startti. Ja Tuitterin kanssa myös. Eka rata Tuille hylsy koska se poistui radalta (—–) ja Voitolle tokaradalta 10 pistettä, eli molemmat alatulo kontaktit puomilla ja A:lla hyppi yli. Olen aivan taivaassa ja tämän jälkeen jaksaa taas seuraavat kaksi vuotta niitä hylättyjä kerätä

Viikonloppuna oli myös Repokettujen ja antirepokettujen leiri Kajaanissa. Olipa mukava tavata ihmisiä ja ihania reippaita koiria. Ohjelmassa oli agilitya, tottista, verijälkeä, lut-treenejä ja antirevoille vielä jälkeä ja esineruutua. Itse olin launtaina pitkän päivän siellä kisoissa, joten ei toki ehtinyt tätä kaikkea tekemään. Sunnuntaina kuitenkin pidettiin leikkimieleiset leiri skabat agilityn merkeissä ja niihin sitten osallistuttiin myös Tuin ja Mimmin kanssa. Mahdottoman taitavia koiria siellä kyllä oli, kun osa näki ekakertaa koko agility esteitä ja osa oli nähnyt ne edellisenä päivänä ja silti vain pikkurataa työnsivät menemään korvat heiluen

Niin, tultiin sijoille 1 ja 2 Mimmi pesi vauhdissa Tuiman vaikka aika lujaa kipitti meidän “Sirkkakin”

Onnittelut Annelle ja Tiinalle nollaradoista!! Loistavan hienoa!

jätetään Mimmin pujotteluharjoitukset muutamaksi päiväksi hautumaan ja jatketaan/ aloitetaan kontakti harjoitukset. Siis agility… kontakti kävelyä onkin tehty sitten vähän joka kohdassa kun vain vähänkin häiriötä on olemassa. No joo se pujottelu on nyt niin hyvällä mallilla:

hakee itsenäisesti esteelle, lähtee pujottelemaan itsenäisest sekä signaalilla, pujottelee loppuun asti koko 12 keppiä sarjan, molemmilta puolilta. Tätä työstetään kuitenkin vielä niin, että pujottelee itsenäisesti riippumatta siitä missä minä liikun ja käskyllä hakee pujottelun mistä vain ja miten pitkältä vain. Nooooh voipi olla arpeettia tässä hiukan vielä, mutta mukavaa semmoista

Nouto harjoitukset on taas jatkuneet, eli nyt appari pitää koiraa ja kapulaa. Tänään siirrytiin jo melko heti niin että appari laski jo kapulan melkein maahan ja hyvinhan se sieltä nousi ja kipitti hyvällä vauhdilla luokse luovuttamaan kapulan. Jos joku lukija eksyy tänne ja miettii niin miten se nyt kouluttaa niin tämä on ketjutettu takaperin > tarttuu kiinni > pitää > nostaa maasta > nostaa maasta ja tuo minulle…. ja sitä rataa. Maanantaina siis otetin apparin kanssa niin että hän piti kapulaa Mimmin kuonon edessä ja päästi koiran sitten kun se nappasi kapulan suuhun. Itse siis seistä pönötin jo hyvän matkan päässä. Tänään jo sitten tosiaan päästiin heti siihen että appari laski kapulan maahan (melkein) ja Mimmin tehtävä oli napata kapula sieltä ja tuoda mulle. Se näytti jo sujuvan joten seuraavaksi kapula saa jäädä kokonaan maahan. Huom! ensimäiset ääntelyt kuului nyt sitten eli turhauma tuli ekalla kerralla kun kapula oli jo alempana ja kovasti hinku oli minun luokse ja ilkeä appari ei päästänyt, kunnes se hoksasi että jaa tuo halko… seuraavalla toistolla oltiin jo hiljaa. Kaiketi siksi kun tiesi mitä pitää tehdä.

Aika kiva fiilis tuosta. Tuittulaisen kanssa palautellaan mieliin verijälkeä. On se hyvä kun harjoitellessa on merkattu jälki. Siitä kun ei näe mistään milloin se vaihtaa jälkeä.. Todella kiltisti se kyllä käskystä takaisin palaa, mutta aika haaste on saada se kiinnittymään tuohon jäljestämiseen. Siis oikeissa hommissa tuskin olisi mitään ongelmaa, tarkoitan haavakon etsinnässä. Kyllä mää luulen että juju on siinnä että saadaan opetettua se siihen että makuut on kivoja. Noh ongelmasta toiseen > mitä ruokaa makuille kun nappulat ei tahdo siinnä “metsästyksen” tuoksinnassa maistua ja muurahaiset iskee makkaroihin Lisäää harjoitusta ja kokemusta.

No eipä se sitten taaskaan onnistunut. Koirat kyllä hyviä, mitä nyt Voiton A:lta alastulo melkein harjalta esteen sivulle ihmetyttää mitä siinnä väärin tein, mutta silti ohjaaja saisi olla skarpimpi. Mahdankohan yrittää ja haaveilla liikaa. Taitaa olla parempi jättää “menestys ja kunnia” toisille ja osata asennoitua vain siihen että mulla kiva harrastus jota on mukava treenata ja silloin tällöin käydä kisoissa tuttuja moikkaamassa ja  kopaisemassa jos sitä vaikka 1-2 virheellä selviäisi. Tai maaliin asti. En suinkaan tätä alemmuuden tuntoisena kirjoita vaan hiukan väsyneenä siihen että petyn joka kerta ihan saamaristi vaikka olen päättänyt että meni miten meni niin aina hyvä. Ehkä minun on osattava laskea oma sisäinen rima alas ja mennä rohkeasti sitä tietä mihin minun rajat riittää. Jos se on sitten ikuista hylkyjen keräämistä niin olkoon. On minulla nyt niin paljon hyviä asioita elämässä että näistä nyt mitää isoa torsoa otsaansa kasvattaa. Joskus on aika luopua ja tämä taitaa olla sen hetki. Tervemenoa pätemisen ja pärjäämisen tarve, tervetuloa mukava harrastus ja rento ote.

Voitto tänään melkein ylitti itsensä. Oli hiljaa ja alasmeno kontaktit oli hyvät. Käskystä se ne edelleen tekee, mutta kuitenkin. Tuskin jaksan sille enää niitä sen kummemmaksi opettaa. Ylös menot sitten aiheutti harmaita hiuksia. Se kun tykkää loikkia nekin sitten. Onneksi tarkka silmä pari huomasi että minä teen liian voimakkaan rytmin muutoksen siinnä eli jopa stoppaan hetkeksi, jolloin Voitto ponkaisi ne yli. Joten tarkuutta tuohonkin, siten että en saa kokonaan seisahtaa siellä itse, vaan pitää siinnä tasainen vauhti päällä. No varmaan jalan vaihto auttaa, mutta se ei saa tapahtua niin että minä pysähdyn. Hyvät Voitolle

Mimmille on taas monenlaista työstetty. Parin viimeviikon työkiireet aiheutti tosin sen että tarkkaan sai miettiä mitä kulloinkin treenaa, jotta ei mene koko ilta yöhön asti. Jotenka pääsääntöisesti ny on tehty jälkeä ja esineruutua vaihdellen kolmen päivän sykleissä. Pujottelua on nyt tahkottu siihen tahtiin että on varmaan ruvettava ohjureita heivaamaan pois. Vähän tottista jossain välissä; noutoa, seuraaminen, kontakti treeniä (kentällä). Minusta tuntuu edelleen siltä että minulla on kultakimpale käsissäni ja että jos nyt tästä hetkestä lähtien kaikki lähtisi menemään päin hongikkoa, niin siltikin kiitäisin siitä, että olen saanut kokea mitä on palanen taivasta  Toisaalta vielä vuosi sitten ajattelin itsestäni että enhän minä osaisi tuommoista kouluttaa. Tämä on ollut kasvun paikka itselle myös.

Tuitun jälkikausi on vielä korkkaamatta Veri pullo on jo kuitenkin jääkaapissa, joten jos huomenna saisin tehtyä sen vanhenemaan. Tuittua treenatessa olin huomaavinani tänään hienoista parannusta, itsessäni, Tuittuhan on hyvä koira. Koetin ohjata kannustavammin mutta jämäkämmin ja saatoin jopa jossain kohtaa onnistua.

Mieli olisi kova mennä loppukuusta koulutukseen Kajaaniin, pitää katsoa nyt. Ja kummalla sitä menisi?

ja kesää kohti mennään. Reilu viikko sitten olimme Rumarakin agility koulutuksessa. Kouluttajana oli Leinon Jenni ja saatinhan sitä oppia. Täytyy sanoa että liian helpolla on itsensä päästänyt taas. Tuittu oli minulla harjoitus koirana matkassa. Harjoituksissa itsessään oli titetysti kyse ohjaajan kouluttamisesta, mutta kyllä välillä kävi mielessä että olisiko sittenkin pitänyt Voitto ottaa matkaan. Se kun ei reagoi passivoitumalla minun epävarmuuteen. Tuitun pehmeys (joka on muuten hyvä asia, ei kirosana!!!) tuli nyt aika hyvin esille, tästä myös pääsin keskustelemaan toisen osallistujan kanssa. Hyviä vinkkejä sain häneltä ja eipä siinnä muuta kuin opettelemaan kokonaan uusi ohjaustyyli tai lähinnä “äänekkäämpi”.  Voiton kanssa on tottunut semmoiseen hiljaisempaan (ei paljon hetsailla aloittaessa tai kesken suorituksen), joten tässäkin asiassa muistettava että ne on yksilöitä. Äänekkyydellä en tarkoita houkuttelua, vaan kannustamista (keep going- signaali?) Ja sehän toimi sitten. Kun jälkimmäisenä päivänä oli viimeinen 7 minuuttinen puolessa välissä, niin sain lopultakin itseni koottua ja koirahan muuttui taas ihan mainioksi ja oli kuin olisi putkeen lähettetty kokonaan eri koira, kuin mitä sieltä ulos tuli

Tämä  (ja moni muu asia) on herättänyt pohdittavaa itselle. Minkälainen on  hyvä koiran ohjaaja? Onko se se joka pitää tiukasti omasta periaatteestaan kiinni ja kouluttaa koiransa vaikka väkisellä tietyllä tyylillä? Joko onnistuu siinnä tai sitten tyytyy keskinkertaiseen suoritukseen tai edes sinne päin. Vai onko hyvä/ taitava ohjaaja se joka osaa lukea koiraansa ja hakee tyylin/palkan/ ohjauksen joka koiralleen sopii parhaiten, kulloiseenkin tilanteeseen tietysti. Onko ohjaajan tehtävä vain kertoa koiralle: Tee näin. Vai tehdä harjoitus niin helpoksi että koiralla on mahdollisuus onnistua. Onko ohjaaja silloin heikko taidoiltaan jos se asettaa riman ensin matalalle, nostaen sitä koiran kykyjen mukaisesti ja onko ohjaaja silloin taitava kouluttaja kun se asettaa riman niin että koira juuri hipoen pääsee siitä yli. Jos minä totean olleeni väärässä ja arvioineeni koiran luonteen/ taidot/ kyvyt väärin, niin olenko minä silloin epäonnistunut vai onko se merkki onnistumisen mahdollisuudesta. Siitä että huomasin menneeni metsään, mutta nythän minulla on mahdollisuus jatkaa tästä toisin. Eikös menestyksen avaimet ole vain ja ainoastaan minulla itselläni käsissäni? Pohdittavaa… seuraaviin treeneihin asti.

Vilkaisin läpi, mitä on tullut kirjoiteltua ja jossakin kohtaa mainitsin että Voitto taas arkailee muutamia matottomia kohtia lattialla. Välähti sitten päähän että ei ole taas hetkeen aikaan juurikaan arkaillut… no ehkä hitusen varovammin kävelee, mutta ei kynnet esillä. Johtuuko tämä siitä että on tullut taas aktiviteettiä enemmän?

Tuittu on ollut nyt aksassa ja muutenkin oikein mukava tapaus. Pirteyttä ja tekemisen iloa on tullut lisää ja aktiivisuutta. Yksi oivallus on tullut nyt pariin kertaan testattua ja on toiminutkin, eli palkkaukseen liittyvää taas. No nameilla tulee edelleenkin palkattua, mutta loppuun on saatu pikku kiekkumista lelunkin kanssa. Tuittu ei ole ollut oikein kiinnostunut kun sille heitetään lelu tai sitten koettaa aloittaa leikin sen kanssa, siis taistelu. Ei vaikka olisi muutama esteen pätkä revitetty sen kanssa: se lelu, esim pitkä narupallo on vielä suorituksen jälkeenkin karkuutettava eli lähden juoksemaan lelu suussa kädessä karkuun. Työlästä: kyllä! Mutta kannattanee jatkaa harjoituksia. Koti treenit on sitten asia erikseen, silloin kelpaa palkka kuin palkka, heitettynä, taistelleen, namia, lelua…

Sain oman pujottelu esteen: 12 keppiä ja sen saa kolmeen osaan. Puutarha verkkoa on ostettu jo ohjuri materiaaliksi, mutta jostain syystä en ehtinyt viime viikolla kuin parit väsäämään jotta pääsin edes 4 kepin pujottelua Mimmillä harjoittelemaan. Eipä siinnä mitään kun koira pujottelemaan. Olin jo kerran aiemmin yhdistellyt Tuitun ohjurit pariin väliin ja se jo sillä kertaa sai palautetta itsenäisestä suorituksesta (naksutellen) joten nythän se kipitti esteelle sisään jo kun minä vielä kävelin kohti estettä.

Eilen vein noutokapulan kera Mimmin kentälle. Itse liike on sinällään vaiheessa vielä: se ottaa kapulan suuhun, pitää ja tuo kun minä peruutan, eteen istuen tietty. Pitää siinnäkin, kestää kapulan “hipelointia” ja pikku tuuppimista. Tätä on tehty vain kodinhoito huoneessa ja pari kertaa kotona pihalla. Ei ollut juuri ongelmia kentällä, hyvä niin.

Kuitenkin minä luulen että nyt on palattava hieman taakse päin. Tarkoitushan olisi että koira myös nappaa kapulan maasta tai apuohjaajalta, silloin kun olen itse hieman kauempana. Toisaalta itse pitäminen ja tuominen silloin kun itse peruutan on ihan hyvässä kuosissa: kapula on kauniisti suussa, ei pureskele sitä.

Huomasin myös että nyt tahtoo Mimmin treenailut olla semmoista että käydäänpä tuossa taas touhuamassa, ilman oikein kunnollista päämäärää, tai välietappia tavoitteeseen. Toisaalta kakarahan se vielä on, mutta kyllä minun itseni pitäisi jo ruveta ottamaan pikkuhiljaa langasta kiinni ja ruveta rakentamaan/ hiomaan perusvalmiuksia pala palalta. Silleen että on pikkuisen jo paremmin asiat mielessä mietitty, vaatimukset tietysti kakaran mukaiset.

No perjantai iltana käytiin koululla Voiton kanssa vetämässä lapsia pulkassa. Tuotto meni Lentuan koulun luokkaretkirahastoon. Voitto oli taas mallikelpoinen herrasmies ja teki työnsä niin kuin piti. Itse olin valinnut jalkaan huippu nahkasaappaat joilla kyllä on ok taapertaa tuolla metsässä koirien irtiollessa, mutta rivakkaan kävelyyn/ juoksuun vielä kun luntakin satoi, ne ei soveltuneet. Tästä palkkana minulla lauantaiaamuna se että jalat oli ihan kipeät ja jäykät herätessä, kiva oli siis lähteä kohti Joensuuta

Matkaan lähti tuttu porukka eli Minä ja team VoiTui sekä Anne, Nini ja Nelli. Ai niin ja tietty Mimmi nuuskimaan muutakin kuin omia kotinurkkia. Tuitun kanssa oltiin heti tokana radalla. Eka radan kohtaloksi koitui putki, joka oli kolmantena esteenä. Kadotin siinnä valssatessa koiran ja käskytin silti putkeen: menihän se, väärästä päästä. No jatkettiin kuitenkin rataa loppuun, mutta unohdin sen jo sitten kohta lannistuneena aj totesin että nyt on tuhannen taalan paikka tehdä HUIPPUKIVA treeni. Siitä valitsinkin sitten mukavan helpon juoksupätkän takaisin kohti maalia revitellen Tuitun kanssa kilpaa innosta hihkuen. Tyhjä koiraa sparrata enää noissa tilanteissa ja treenataan kotona . Voiton eka oli ja tuntui itsestäkin ihan mallikelpoiselta kontakteja lukuunottamatta. Voitto ei ollut taas ikinä kuullutkaan semmoisista. Kuitenkin onnistuin jossain kohtaa ohjaamaan vibaan ja Voitto sitten meni väärän esteen josta se hylsy. Muuten se oli aika kivasti ja hanskassa ja irtosi ihan kohtalaisesti.

Tuin toka rata oli jo sitten huikea omasta mielestäni. Tuomari oli asentanut “helpon” kolmen esteen hyppy sarjaan alkuun pienellä jäynällä. Mää latasin ihan täysiä ne ja silti Tuittu karkasti minulta tokaesteen jälkeen. Ohjaamattomuuteni takia lukitsi kokonaan toisen esteen ja lähti sinne päin.  Olin kiitänyt jo niin kauas kolmosesta ja muutenkin löysäsin jos sitten paluun sinne, joten aikaa kului tähän tuhottomasti. Loppurata tehtiinkin sitten mukavaa yhteistyötä hyvällä temmolla kunnes töppäsin seuraavan kerran pujotteluun: en antanut käskyä ajoissa ja varmaan vielä jotenkin huitasin, jotenka aloitus väärästä välistä ja taas aikaa kului. Tästä radasta siis kaksi ratavirhettä ja pisteitä ropisi yliajasta joten yhteensä virhe pisteet oli rapiat 13. Sijoitus silti neljäs . Kuitenkin jäi semmoinen tunne että ilman minun töppäilyjä meille olisi käynyt hyvin

Voitto ja tokarata: huokaus. Karkasi lähdössä ja se siitä sitten. Koetin kyllä parhaani mukaan räpistellä, mutta hylyshän siitä lopulta tuli kun jonkun esteen meni väärin päin tai sitten hyppäsi väärän esteen tms. Jos joku sanoo tuota vielä “voi kun toinen on niin vanhuksen näköinen” niin toivotan hyvää matkaa, saa lähteä kokeilemaan agilitya. Yleisesti tuomarin tekemät radat oli aika mahtavia. Ne olivat helpon oloisia ja vauhdikkaita, mutta niissä oli omat jäynänsä. Ykkös ja kakkos luokissa ei montaa nollaa (0-3) jaettu ja hylsyjä tuli paljon. Kuitenkin yksi nollan saajista oli Anne ja Nini

Kohta on ihana kevät, vai joko se on nyt? Ei enää kauan mene siihen kun lumet sulaa ja pääsee maastolajeja treenaamaan (toivon mukaan lumet lähtee pois ennen juhannusta). Sitä odotellessa on nyt kuitenkin päästy jo hieman agilityn makuun, kun ei ole niin kovia pakkasia. Eilen sunnuntaina oli jo lämmintä auringon paistaessa.

Tuitun kanssa pikkuhiljaa ollaan päästy tekemisen makuun. Vauhti ei ole hurja, mutta eiköhän sekin sieltä pikkuhiljaa tule. Pääasia että tehdään esteet ja on mukavaa. Ykkösistä pitäisi nollat saada näinkin. Itsellä on taas hieman säätöä kun vaihtaa koiraa nopeesta, kouhosta belgistä tämmöiseen pikkukoiraan joka taas ei niin kouhota, päin vastoin, on hieman pellen vikaa ollut näillä muutamilla treenikerroilla

Voitto on kauhea . Itse kun olen ihan puujalka talven treenaamattomuuden jälkeen, niin tää repii ihan just hihansa ja yhtään kämmiä ei anenta anteeksi. Ei tuosta uskoisi, harmaata jo päässä vaikka on vasta 6 v. ja päivät se vain makoilee ihan rennosti minnekkään hötkyilemättä. Olen saanut toki muutaman ihan hyvänkin treenin alle. Pitää vain taas muistaa muutamia perusjibboja: mene, elä huijo tyhjää, elä varmistele, elä hetsaa koiraa, se kyllä osaa sen itsekin. Huutokilpailuunkaan sen kanssa ei kannata ruveta, häviän siinnäkin. Käskyt siis voisi tulla hieman rauhallisemmin ja jos esteen nimi unohtuu niin on sitten vaikka hiljaa, kunhan vartalolla ja kädellä osaa suunnan näyttää.

Mimmin kanssa on sitten taas tottisteltu ja jonkin verran agility harjotteita otettu. Esteistä on näyttämättä enää pituus, puomi, keinu ja A. Nämä kontaktit otetaan ohjelmaan vasta kun on kotona saatu 2 on 2 off tekniikkaa hiottua paremmaksi, joka kiitos naksuttimen on aika hyvällä alulla jo kolmen kerran jälkeen kontakti harjoiteella. Pujottelu tietysti on yksi tärkeä opeteltava, mutta sitä varten onkin jo autotallissa valmistumassa parhaillaan oma pujottelu este. Kohtaa pääsee sitäkin treenaamaan oikein urakalla. Perus ohjaus kuvioita on jo siivekkeiden välistä tehty ja onpas tähän asti ollut hyvin töihinsä keskittyvä tuo otus.

Niin, ensi lauantaina startataan tämän vuoden agi kisaamiset Joensuussa. Saas nähdä miten pökkelö sitä on.