Ymmärrys

Tänään, flunssaisen työpäivän lopuksi ymmärsin jotain, mikä olisi pitänyt ymmärtää jo kauan sitten, ja jonka kaikki muut tuntuvat ymmärtäneen, paitsi minä. Päivä oli ollut taas yhtä helvettiä, kuten viime päivät nyt ovat eräästä syystä olleet, ja tuskaa lisäsi vielä paha flunssa/yskä, joka totisesti vei voimat. Kahdeksalta loppuvat työt, 20.36 menee bussi johon haluan ehtiä, sillä en ikinä ehdi 20.14 bussiin, koska aina menee vähän ylitöiksi. Puoli yhdeksältä laitoin takin päälle, vaihdoin kengät ja menin ilmoittamaan että lähden nyt kotiin kun bussi menee. Ja kuulin jälleen kerran sen saman vastauksen: “odota, olisitsä vielä niin kiltti, että…”

Olisin ollut aivan valmis laukomaan päin sitä näköä että en jaksa, haluan ehtiä bussiin, on nyt jo tehty ihan tarpeeksi ylitöitä. Mutta päätin olla niin kiltti vielä tänään. Ja vielä puolitoista viikkoa. Sitten en enää, en ainakaan tuolle ihmiselle.

Näin kauan kesti tajuta niin yksinkertainen asia.

Ja samassa katosi sääli. Olin ajatellut että irtisanomisajan jälkeen teen vielä viikonloput kun eihän se pärjää yksin ilman minua.  Paskat. Ei se pärjääkään, mutta aivan sama. Kun lähden, pidän pitkän tauon. Ehkä sitten vähän (tai paljon) myöhemmin voin taas harkita että tekisin jotain satunnaisia päiviä tuolla. Ehkä.

Nyt keskityn parantumaan tästä inhottavasta flunssasta ja ylirasituksen kehästä. Enää puolitoista viikkoa…