Pienen ihmisen melankolisia mietteitä
Sunnuntaina, Maaliskuun 23. 2008 klo 15:52

Sairaana

Kategoriassa: Ajatuksia

Nyt on sitten sairastettu koko viime vuoden osaltakin. Neljättä viikkoa kamala yskä hengenahdistuskohtauksineen. Voimat alkavat kohta todella loppua. Sikäli hassua koko touhu, koska muistaakseni olen aina selvinnyt sairauksista todella vähällä: vuosittaiset flunssat ovat olleet pieniä ja ne on saatu aisoihin muutaman päivän levolla. Mitään ihmeellisempiä sairauksia ei sitten olekaan ollut. Viimeksi söin antibioottikuurin kymmenisen vuotta sitten korvatulehdukseen.

Ja kuitenkin nyt olen aivan kanttuvei. Tämä sairastuminen on totisesti ollut rankka. Yskiminen itsessään väsyttää, ja lisäksi nukkumisesta ei tule mitään. Mutta pahinta on ehdottomasti pelko. Kun ensimmäinen paha hengenahdistus tuli, olin aivan varma että kuolen. Siis todellakin varma, että kuolen. Ja ehdin ajatella, että en halua kuolla. En halua kuolla! Haluan elää! Ja nyt kohtauksia on ollut jo toistakymmentä. Ainahan sitä sitten kuitenkin onnistuu kakomaan henkitorven vapaaksi ja saa hengen kulkemaan, mutta joka kerta olen kohtauksen jälkeen niin väsynyt että jalat eivät kanna. Nukkumaan meneminen oikeasti pelottaa kun tuntuu että ei voi varmasti tietää herääkö enää aamulla. Yksin ei uskalla olla ollenkaan koska pelkää niin paljon sitä että paha kohtaus tulee eikä kukaan ole rauhoittelemassa paniikin keskellä. Eikä kukaan ole soittamassa hätänumeroon jos ei saisikaan henkeä taas kulkemaan tavallisin keinoin.

Vihaan tätä. Haluan olla taas terve että voin lähteä lenkille ja mennä normaalisti töihin ja tehdä normaaleja asioita. Ja haluan päästä takaisin omaan kotiini asumaan. On uskomattoman ikävystyttävää istua yksin täällä, kun kaikki levyt, kirjat ja muut viihdykkeet ovat Keravalla. Kukat vain kuihtuvat siellä yksin. Posti kasaantuu ovenrakoon. Ruoka homehtuu jääkaappiin. Ja minä homehdun tänne.

Eikö olisi jo korkea aika parantua?

Tämä artikkeli kirjoitettiin Sunnuntaina, Maaliskuun 23. 2008 klo 15:52 ja se on kategoriassa Ajatuksia. Voit seurata vastauksia RSS 2.0 virtana. Voit jättää kommentin, tai jäljitää artikkelin omasta blogistasi.

Jätä vastaus

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image