Pietari - kaihon ja ironian rajalla

Pakkaukset on aloitettu. Kohta on jo ilta ja sitten huomenna aamupäivällä pyrähdän nyssäköineni keskustaan ja hyppään bussiin. Nyt jännittää ihan todella.

Itkeskelin tuossa aiemmin tänään vähän. On jotenkin niin…haikeaa. Pakko myöntää, että jenkkeihin lähtö syksyllä 2002 oli helpompi. Se oli kauempana, tiesi olevansa ihan uudessa paikassa ja sen lisäksi asiaan ehkä vaikutti myös 17-kesäisen teinikapinassa painiskelevan tytöntylleröisen halu päästä pois. Nyt on myös suuri halu päästä pois, uusiin ympyröihin ja paikkoihin, mutta nyt tuntuu, että jätän taakseni paljon ja enemmänkin.

Nämä 2½ viikkoa jotka olen ollut Suomessa tänä vuonna eivät ole menneet ihan niin nappiin kuin oisi voinut kuvitella. Olen vähän rikki nimittäin. Mutta aika parantaa ja Pietari siinä sivussa.

Odotan siis oikeastaan innolla huomista ja kaikkia niitä mahdollisuuksia mitä se tuo mukanaan. Toivotan itselleni hyvää matkaa ja onnistunutta vaihtoa.

Palaan tänne tekemään ensimmäisen raportin suuresta ja mahtavasta Venäjän maasta heti kun se vaan on mahdollista. Siihen saakka siis.

Eilen se varmistui. 5.2.2008 starttaa sinii aftobus Hotelli Presidentin edestä ja minä siellä kyydissä. Nyt alkaa kauhea kämpän tyhjentäminen ja sitten viikonloppuna kauhea pakkaaminen. Voishan sitä vähän vähentää työmäärää ja vaikka pakata osan kamoista jo tässä samalla. Ainakin vähän laittaa järjestykseen.

Ehkä vähän pelottaa, jännittää, huolestuttaa. Mutta ei niin paljon, etteikö myös positiivisella tavalla jännittäis, odottais, ilostuttais.

Elämä muuttuu, mutta onneksi vaan hetkeksi. Tai voi olla, että htken päästä haluunkin jo jäädä sinne asumaan ja käydä Suomessa vaan lomilla. Toivottavasti niin ei tapahdu. Koska Suomen kesä on kuitenkin aina jotain. Kuten tuossa päivänä eräänä ilmaisin: kesä, grillibileet, meren ranta ja mökkisauna. Siinä on jotakin… Niin hienoa, jotakin, jota voi koko kevään odotella.

Mutta Pietaristahan mun piti kertoa, ei Suomen kesästä. Eli kerron siitä sitten kun sinne pääsen. Ellen tuu jännittämään sitä tänne jo ennen ensi viikkoa.

Haistelen itätuulta joka tuo mukanaan tuoksuja naapuristamme. Isosta maasta, siitä, jonne suuntaan jo muutaman viikon kuluttua. 4 kuukautta Pietarissa, tuossa Pohjolan Venetsiassa, siltojen ja saarien kaupungissa. Kaipaan sinne niin jo nyt.

Elämä tulee muuttumaan paljonkin, täytyy toivoa, että pysyn silti järjissäni. Nyt ennen matkaa on jo sattunut jotain ikävää, mutta myös hyviä asioita ilmaantuu näköpiiriin koko ajan. Elämä on ikuista tasapainoilua hyvä ja pahan välissä. Nyt pääsen tasapainottelemaan elämällä myös venäjäksi.

Ajattelin kertoa tänne kuulumisia itsestäni ja matkastani tässä kevään varrella. Aina silloin kun siis muistan.(: Olkaapa siis kuulolla, te kaikki jotka tänne mahdatte edes löytää.