Pietari - kaihon ja ironian rajalla

Aiemmin vangit lähetettiin tässä maassa Siperiaan. Nyt niiltä vaan viedään passit 5-6 viikoksi ja kielletään astumasta kaupungin rajojen ulkopuolelle. Olisi vähän ikävä kotiin.

Voiko klaustrofobia iskeä tämän kokoisessa kaupungissa?

Tuli pieni paniikki äsken. Kävin alakerrassa järkkäilemässä Lennulle kämppää ja kun tulin ylös, siivoojat olivat huoneistossa ja tenttasiva kamalasti, että mitä oikein olin kaatanut viemäriin kun tiskialtaaseen oli ilmestynyt kaiken pinttyneen lian keskelle ihan valkoinen läikkä. Pelästyin, että nyt joudun maksamaan jotakin. Mutta ei, siivoojat vaan naureskeli ja halusivat tietää mitä ainetta olin käyttänyt kun altaasta oli tullut ihan puhdas. Sanoin, että aion ostaa toisenkin purkin Mr. Musclea ja kuurata koko altaan ja he sanoivat, että jätä purkki näkyville niin tietää mitä ainetta seuraavaksi ostaa. Hehe, ehkä hotellista tulee sittenkin siisti paikka.

Kävin viime viikolla Eremitaasissa. Oltiin siellä n. 3 tuntia ja ehdittiin kiertää vain pienen pieni alue. Se paikka on V-A-L-T-A-V-A. Huomenna olisi tarkoitus mennä koulun jälkeen Kirkkoon veren päällä ja ehkä Kazanin katedraaliin. Saa nähdä mitä jaksaa ja mihin ehtii. Ostin eilen Anton Chehovin valitut tarinat -kirjasen. Englanniksi tosin. Pääsen vähän tarkemmin tutustumaan paikalliseen kirjoitustyyliin sitten myöhemmin, sitten, kun pystyn lukemaan sodan ja rauhan tai Anna Kareninan venäjäksi!

Jos saan passin ensi viikon lopuksi, tulen suomeen. Milla pyysi. Onkin jo vähän ikävä sitä kauhukakaraa. Hei nyt mä en kyllä enää tiedä mitä tänne kirjottaisin. Kyselkää niin vastaan.

Eilen oli hyvä meno. Datsha on todella maineensa veroinen. Olin kämppiksen ja Kristan kanssa vähän rilluttelemassa. Krista lähti kotiin jo joskus 2 aikoihin, mutta me jaksettiin tampata baarin sulkemiseen saakka. Eli kello kuuteen. Huh. Tänään on vähän nuutunut olo. Mutta tapasin pietarilaisen Toljan, jonka kanssa voin puhua venäjää ja joka toivottavasti näyttää mulle kaupunkia.

Ulkona sataa aika reilusti lunta.

Nyt toimii netti myös kotona. Eli muhun saa vieläkin paremmin yhteyden. Nyt lähden parantelemaan pääkipuani teen voimalla Kristan ja Herminin luo.

Istun välitunnilla luokassa ja kirjoitan päiväkirjaa. Huuh. Netti toimii siis koulussa, muttei vielä kotona. No, ehkä saadaan tämän viikon aikana solmittua sopimukset siitä ja päästään sitten kuukauden päästä datailemaan. Mut joo, muhun saa siis yhteyden. Jee!

Tunti jatkuu, heippa.

ke 6.2.2008

Pietari. Ah. Kaupunki on samannäköinen kuin syksyllä, ainakin näin ensivaikutelmana. Tuli oikein kotoisa olo kun eilen saavuttiin pl. Vosstanialle. Taksin kanssa oli vähän sekavuutta, meille tilattua autoa ei löytynyt eikä Elja saanut kuskiin yhteyttä. Elja on siis meidän venäläinen tutor. Pääsimme kuitenkin lopulta hotellille. Täällä on kauniilla tavalla venäläistä, kaikki toimii ainakin jossain määrin. Hassua on se, ettei vessassa ole lavuaaria, vaan kädet pestään kylpyhuoneen puolella. Asun ranskalaisen tytön kanssa samassa huoneessa ja viereisessä asuu japanilainen tyttö. Ranskalainen ei puhu sanaakaan englantia, mutta osaa venäjää. Hienoa, saan puhua kieltä aivan koko ajan. Siis todella hyvä tuuri.

Tällä hetkellä omaan aika suuren ongelman. Kämppäkaverini lähtivät kouluun eivätkä ymmärtäneet jättää avaimia tänne huoneeseen. Täällä on molempiin huoneisiin yhdet avaimet, jotka jätetään lähtiessä resepsuuniin. Siivooja kävi ja laittoi asunnon ulko-oven lukkoon. En pääse täältä pois. En myöskään voi soittaa muille suomalaisille, että nämä kävisivät hakemassa avaimet ja päästämässä minut ulos, koska liittymässäni ei ole tarpeeksi saldoa ulkomaisiin puheluihin. Hmm. Ehkä tämä tästä. Hymyilyttää, näin voi käydä vain Venäjällä.

su 10.2.2008

Jo viisi päivää täällä. Oi voi. Huomaa kyllä olevansa täysin erilaisessa kulttuurissa. Mutta se kulttuuri onkin aivan mahtavaa. Nyt ollaan reissattu Vasilinsaaren ja Nevski Prospektin väliä melkeinpä joka päivä. Katseltu nähtävyyksiä ja syöty blinejä. Kaupunki näyttää aina kauniimmalta hämärässä, ainakin keskustan alue. Kaikki rakennukset on valaistu ja joskus jopa tuntuu kuin kävelisi tsaarinaikaisessa Pietarissa. Aika mahtavaa.

Suomen kielioppi on varmasti unohtunut täysin, täällä puhutaan vain englantia muiden vaihtareiden kanssa. Meitä on yhteensä neljä suomalaista, neljä ranskalaista ja yksi saksalainen, joka on syntynyt Kazakstanissa ja puhuu venäjää melkein äidinkielenään. Huomenna alkaa koulu ja tiistaina venäjäntunnit, joten silloin viimeistään pääsee taas jyvälle venäjän kielestä. Tulee sitä toki kaupungilla käytettyä, mutta aika vähän loppujen lopuksi.

Sen olen kuitenkin oppinut, että venäläiset eivät halua myöntää virheitään. Eilen hain huoneeni avaimen respasta ja sanoin aivan 100% varmuudella ”odinatsjet nol dva” (1102), babushka kysyi ensimmäinen vai toinen huone, vastasin toinen. Hississä matkalla ylöspäin huomasin saaneeni huoneen 1002-2 (diesjit nol dva) avaimen. Menin takaisin alas, selitin pyytäneeni numeron 11. Babushka sanoi vihaisesti kysyneensä otanko toisen huoneen ja olin vastannut kyllä. Sitten hetken aikaa kiisteltiin siitä mitä olin todellisuudessa sanonut, ja lopulta babushka kivahti: ”näytä sitten seuraavalla kerralla vieraskorttisi niin ymmärrän mitä sanot!”. Hemmetti, eihän sanat ”odinatsjet” ja ”diesjit” edes ole lähellä toisiaan!:)

No juu, poistun takavasemmalle ostamaan tietokonelaukkua ja roskakoria. Ehkä paistinpannukin olisi kiva.

Pakkaukset on aloitettu. Kohta on jo ilta ja sitten huomenna aamupäivällä pyrähdän nyssäköineni keskustaan ja hyppään bussiin. Nyt jännittää ihan todella.

Itkeskelin tuossa aiemmin tänään vähän. On jotenkin niin…haikeaa. Pakko myöntää, että jenkkeihin lähtö syksyllä 2002 oli helpompi. Se oli kauempana, tiesi olevansa ihan uudessa paikassa ja sen lisäksi asiaan ehkä vaikutti myös 17-kesäisen teinikapinassa painiskelevan tytöntylleröisen halu päästä pois. Nyt on myös suuri halu päästä pois, uusiin ympyröihin ja paikkoihin, mutta nyt tuntuu, että jätän taakseni paljon ja enemmänkin.

Nämä 2½ viikkoa jotka olen ollut Suomessa tänä vuonna eivät ole menneet ihan niin nappiin kuin oisi voinut kuvitella. Olen vähän rikki nimittäin. Mutta aika parantaa ja Pietari siinä sivussa.

Odotan siis oikeastaan innolla huomista ja kaikkia niitä mahdollisuuksia mitä se tuo mukanaan. Toivotan itselleni hyvää matkaa ja onnistunutta vaihtoa.

Palaan tänne tekemään ensimmäisen raportin suuresta ja mahtavasta Venäjän maasta heti kun se vaan on mahdollista. Siihen saakka siis.

Eilen se varmistui. 5.2.2008 starttaa sinii aftobus Hotelli Presidentin edestä ja minä siellä kyydissä. Nyt alkaa kauhea kämpän tyhjentäminen ja sitten viikonloppuna kauhea pakkaaminen. Voishan sitä vähän vähentää työmäärää ja vaikka pakata osan kamoista jo tässä samalla. Ainakin vähän laittaa järjestykseen.

Ehkä vähän pelottaa, jännittää, huolestuttaa. Mutta ei niin paljon, etteikö myös positiivisella tavalla jännittäis, odottais, ilostuttais.

Elämä muuttuu, mutta onneksi vaan hetkeksi. Tai voi olla, että htken päästä haluunkin jo jäädä sinne asumaan ja käydä Suomessa vaan lomilla. Toivottavasti niin ei tapahdu. Koska Suomen kesä on kuitenkin aina jotain. Kuten tuossa päivänä eräänä ilmaisin: kesä, grillibileet, meren ranta ja mökkisauna. Siinä on jotakin… Niin hienoa, jotakin, jota voi koko kevään odotella.

Mutta Pietaristahan mun piti kertoa, ei Suomen kesästä. Eli kerron siitä sitten kun sinne pääsen. Ellen tuu jännittämään sitä tänne jo ennen ensi viikkoa.

Haistelen itätuulta joka tuo mukanaan tuoksuja naapuristamme. Isosta maasta, siitä, jonne suuntaan jo muutaman viikon kuluttua. 4 kuukautta Pietarissa, tuossa Pohjolan Venetsiassa, siltojen ja saarien kaupungissa. Kaipaan sinne niin jo nyt.

Elämä tulee muuttumaan paljonkin, täytyy toivoa, että pysyn silti järjissäni. Nyt ennen matkaa on jo sattunut jotain ikävää, mutta myös hyviä asioita ilmaantuu näköpiiriin koko ajan. Elämä on ikuista tasapainoilua hyvä ja pahan välissä. Nyt pääsen tasapainottelemaan elämällä myös venäjäksi.

Ajattelin kertoa tänne kuulumisia itsestäni ja matkastani tässä kevään varrella. Aina silloin kun siis muistan.(: Olkaapa siis kuulolla, te kaikki jotka tänne mahdatte edes löytää.