Syksyllä takaisin, haluaisin olla kaksi viikkoa, kuukaudenkin, mutta aika ja rahoitus ei oikein riitä… Harmittaa. Mutta sine pääsee AINA takaisin. Syömään halpaa ja hyvää sushia, bilettämään Revolutionin lavalle, kävelemään Nevskiä päästä päähän…

Venäläinen museo, Tsarskoje Selo ja Gatshina jäivät käymättä, säästän ne siis syksyyn. Oi, reissua odottelen niin innoissani. Kuka on mukana?:)

Rakastan kaikkia epäystävällisiä ihmisiä, jotka tekevät vain sen, mitä työnkuvassa määrätään eivätkä yhtään enempää.
Rakastan kaikkia töykeitä ihmisiä, jotka tönivät metrossa ja aiheuttavat tahattomia ruuhkia.
Rakastan sitä, kun kysymykseeni vastataan kysymyksellä, jota en ensin ymmärrä.
Rakastan sitä, kun kysymyksen tarkoitus paljastuu minulle.
Rakastan palatseja, puistoja, kanavia ja kirkkoja.
Rakastan liikennekäyttäytymistä, vaaran tuntua ja kadun yli juoksemista.
Rakastan rähjäistä ulkomuotoa, jonka alta paljastuu mitä kauneimpia asioita.
Rakastan mitä kauneinta ulkomuotoa, jonka alta paljastuu mitä rähjäisimpiä asioita.
Rakastan, taisi tulla jo selväksi.

En halua kotiin. Ja haluan kotiin.

Kohta tämä kaikki on loppu. Enää 4 päivää. Paljon on käyty läpi, paljon on vielä käymättä. Palaan. Ihan todella. Pietari ei ole vielä päässyt eroon tästä tytöstä.

Noh, niin, sen illan jälkeen en sitten heitä oikein nähnytkään. Paitsi perjantaina. Ovikello soi siinä 19-20 aikoihin, siellä oli se ainoa niistä, joka puhui “englantia”. Kysyi, liitynkö heidän juhliinsa. Armanin läksiäisjuhlat. Sanoin, ettei oikein käy, olin menossa katsomaan Suomen jääkiekkopeliä, ehkä sen jälkeen hetkeksi. Asia oli selvä. Kohta ovikello soi uudemman kerran, ovella on Arman. Hän kysyy liitynkö heidän juhliinsa. Toistin, että olen menossa katsomaan jääkiekkoa, mutta ehkä sen jälkeen. Asia oli selvä.

Tulin kotiin sporttibaarista joskus 23 jälkeen. 10 minuutin päästä ovikello soi. Siellä on pieni kiinalainen, joka ei puhu oikein venäjää eikä englantia. Kutsuu mut bileisiin ja kertoo, että Arman oikein ihan tosissaan haluaa, että saavun paikalle. Noh, lupaan tulla käymään, vaikka vasyttääkin kamalasti. Saavun paikalle, keittiössä istuu kolme mieshenkilöä, kiinalainen, kazakstanilainen ja japanilainen. Arman pomppaa ylös tuolistaan ja hihkuu ilosta kun astun sisään. Siinä sitten tarjotaan tuolia ja vodkaa ja olutta. Siemailen shotillisen vodkaa ja lasillisen olutta, Arman on yksinään juonut jo kaksi pullollista vodkaa ja puhe ja ymmärryskyky on sen mukaista. Kilistellään maljoja terveydelle, minulle, silmilleni, ihanuudelleni. Oi voi. Ja jos Arman ei lähtisi lauantaina kotiin, hän veisi minut kaiken maailman ravintoloihin ja elokuviin ja… Oi voi. Lähden kohteliaan puolen tunnin istuskelun jälkeen nukkumaan, Armanin s-postiosoite taskussa. Olisi ilmeisesti halunnut muutakin kuin siveelliset, venäläiset poskisuudelmat. Huh.

Seuraavana päivän vietän Pietarhovissa. Tullessani kotiin joskus 17 aikoihin, uusi kämppikseni (Emilia, Puolasta) kertoo jonkun kiinalaisen käyneen päivällä kyselemässä Nelliä suklaarasian kanssa. Lennun ja Riikan saavuttua syömme italialaista kasvispastaa (koska launatai oli jauhelihakadollinen päivä) ja lähdemme Adamin aikaisiin läksiäisiin. Tulen käymään kämpillä jossain vaiheessa iltaa ja pöydällä tietokoneeni päällä odottaa rasiallinen suklaata. Ja kaksi Post-it -lappua.

“Annan sinulle lahjan!
Toivon, ettet koskaan unohtaisi Armania!
Rakastan sinua ikuisesti!
Odotan sinua ikuisesti!”

ja…

“Toivon sinulle terveyttä, onnea elämässä, ainaista kauneutta!
Jos sinulla on aikaa, voit aina ja useasti kirjoittaa minulle kirjeen!
Aion opiskella englantia tulevaisuudessa!
Sinun vuoksesi teen sen aivan ehdottomasti!
-Arman”

Tänä vuonna olikin sitten kahdet syntymäpäiväkekkerit. Ensimmäiset maanantaina vajaalla miehityksellä, toiset eilen. Nämä keskiviikkoiset olivatkin sitten sellaiset yllärit, ettei paremmasta väliä. Olivat kuulemma suunnitelleet ne jo viime viikolla, tietäen maanantain mieskadon. Paikalla olivat kaikki tutut täältä hotellista ja vähän kauempaakin. En osanut yhtään aavistaa. Mutta oli hauskaa! Hihih. Ja Lennu ja Riikkakin joutuivat jäämään tänne yöksi. Hihih.

Mutta nyt suihkuun ja sitten Leviin syömään kermasienikeittoa.:)

Meillä on koulua max. 3 päivänä viikossa, yhteensä 7h kokonaisuudessaan. Päivinä, jolloin ei ole koulua, en tee oikeestaan mitään. Nukun pitkään, herään, kaavin kasaan jotain syötävää, avaan tietokoneen ja annan sen olla päällä siihen asti kunnes meen nukkumaan. Ja mitän teen tietokoneella? Katon L-koodeja tai South Parkia, irkkaan ja haahuilen IRC-Galleriassa tai Facebookissa. Illemmalla meen yleensä salille. Sen jälkeen jatkan edellä mainittuja tehtäviä tietokoneen kanssa.

Pitäisiköhän sitä ryhdistäytyä? Mutta miten? Mua ei juurikaan enää nappaa muiden vaihtareiden seura, varsinkaan, kun niitä ei näytä kiinnostavan mun jutut. Eipä se oo mitään uutta, harva jaksaa kuunnella mua, mutta silti, ois se kiva, et jos sanotaan, et meil on illanistujaiset ja soitetaan sulle ku on käyty hakemassa ruokaa, et sit kans soitettais.

Okei. Angstaan. Aika pahasti. Nyt meen kattoo pari L-koodia tai South Parkia tai irkkaamaan.

Siellä sitten odoteltiin ja pelättiin pahinta, siis ei mitään tietoa tulevasta nöyryytyksestä.

Kilpailun juoni oli yksinkertainen. Pojat ottaa paidat pois, levittää ne lavalle, tytöt käy makaamaan paidan päälle selälleen ja ottaa myös paidat pois. Juontaja levittää järkyttävän kokoisesta valmiskermavaahtopurkista äärettömän rasvaista kermavaahtoa pitkin tyttöjen vatsaa ja rintaa. Ja luonnollisesti poikien tarkoituksena on nuolla tämä pois. Mitä enemmän näyttää siltä, että harrastaisi villiä seksiä lavalla, sen paremmin saa ääniä (huutoäänestys).

Ei voitettu. Saatiin palkinnoksi kuitenkin pala talouspaperia.(: Syytetään sitä, että koko yleisö tiesi, ettei olla venäläisiä. Juontaja ei edes osannut lausua mun nimeä. Aika ihmeellistä kun Nelli kuitenkin on myös venäläinen nimi.

Eikä ollu villeydestä puutettä. Siitä on kuulemma kuvia.

Vihaan Paulia. Ja nyt kuulen noottia sukulaisilta.

Mutta hei, kerranhan sitä vaan opiskellaan Venäjällä. Vai…?(; Nyt vaan haisen ihan kermalle. Kiva.

Jos Nelli muuten joskus sattuu sanomaan, että pokataanpas tänään joku pitkätukkanen rokkaripoika, niin neuvoisin/pyytäisin/melkein jopa vaatisin valitsemaan sen pojan vähän pidemmältä kuin omasta kaveripiiristä. Ja Lennu, haluan vielä muistuttaa, baarissa katoaminen voi todella tarkoittaa vaan eri sohvalla istumista. Nyt saan taas kuulla tyhmiä kommentteja. Evmtn.

Juttelin sunnuntaina Britassa venäjää. Kumma kun siitä kielestä ei pääse millään eroon. Tosin keskustelu oli suhteellisen yksipuoleista, minä ja Emppu (kyllä Ilkka, Emppu on poika…) puhuttiin venäjää virolaiselle miehelle, kun taas sen venäjästä ei saanut mitään selvää. Sen suomestakaan ei enää siinä vaiheessa saanut mitään selvää, ja kun se väitti puhuvansa paremmin venäjää kuin suomea, niin annettiin sen hölistä itänaapuria. Kukaan meistä ei ymmärtänyt viroa, enkä usko, että siihen kellonaikaan kukaan virolainenkaan olisi ymmärtäny sen viroa. Se tarjosi kuitenkin kaljaa. Unohtaen aina 5min päästä ostaneensa koko pöydälle kierroksen, virolainen haki aina vaan lisää. Lopulta pöytä notkui olusesta. Ei paha. Kivaa oli.

Repinissä oli mukava matkustaa, jalkatilaa oli huomattavasti enemmän kuin VR:n junissa. Ainoat miinuspuolet bussiin verrattuna ovat kalliimpi hinta ja takamuksen puutuminen. Nousin paikaltani kerran kuuden tunnin aikana. Voisi sanoa, että olin hiukan kankeahko Pietariin saavuttaessa.:)

Tänään ajattelin rikkoa jään. Kahden viikon karanteeni on lopetettava ja kuntosalin ovet avattava. Harmittaa, kun rahaa meni vähän hukkaan oman tyhmyyden takia, muttamutta… Nyt otan kiinni sen ajan ja rahan. Käyn sataviissataa kertaa viikossa salilla. Ihan totta. Lupaan sen itselleni. Ja paidoille, jotka on liian pieniä.

RB: “Annatko niille pojille jotka asuu siellä?”
N: “Ei täällä asu ketään poikia, täällä asuu vaan tyttöjä.”
RB: “Asunto 902, asuuhan siellä poikia, ne kävi juuri hakemassa avaimet tästä alhaalta.”
N: “Tää on 1102, täällä asuu vaan tyttöjä.”
RB: “Niin, niin, tiedän, että se on 902, siellä asuu kaksi poikaa, kolmannessa huoneessa.”
N: “Tää on 1102.”
RB: “NO TIEDÄN, ETTÄ SE ON 1102… Aaaa…”
*klick*

-Kirjoitin tähän äsken pitkän pätkän, mutta ohjelma poisti kaiken. Mielenkiintoista. Otetaan uusiksi.-

7 viikon odotus on vihdoin päättynyt. Sain passin. Wuuhuu. Ja tänään Suomeen. Wuuhuu! Saas nähdä miten matkalaisen käy.

Kristalle Krakovaan: Tänne saa viisumin vaan 90 päiväksi ja ollaan täällä 120 pvää. Viisumia pidennettäessä siitä tehtiin myös moninkertainen, että päästään halutessamme Suomeen. Ja meidän on pakko käydä siellä ainakin kerran, sillä ei haluttu maksaa ylimäärästä matkavakuutuksesta ja se on voimassa kerralla vaan 3kk. Että sellasta.

Tänään oli NDY:n kokous. Olin mukana Skypen kautta. Tosin se vaan pätki koko ajan. Mutta saatiin silti asiat hoidettua. Kohta pitäisi kai tehdä vähän kouluhommia. Tosin en jaksa tehdä venäjän läksyjä. Ne on liian helppoja.

Ai niin, en mennytkään katsomaan Hortonia. Seuraava näytös olisi ollut joskus yhden jälkeen YÖLLÄ! Piirretyssä!!?? Ihmeellinen maa tämä. Jos vaikka tällä viikolla kerkeisi. Kun ei nyt hirveesti muutakaan tekemistä ole. Passia odotellessa… Kunpa pääsisi jo kotiin. Käymään. Hmm. Ihmeellinen maa tämä on, tosiaan. Pitää nyt meitä vankina täällä joku 10 viikkoa. No, kaikkeen tottuu.:)

Kävin muuten lauantaina Jusupoffin palatsissa. Aivan mahtava. Oli kyllä hintansa väärti. Olispa itellään sellasia rahoja että vois tehdä erivärisiä huoneita ihan vaan siks, et jos tänään ei huvitakaan olla punaisessa huoneessa niin voisi istua sinisessä. Tai vihreässä. Tai vaikka vaihtoehtoisesti omassa yksityisteatterissa. Voisin mennä uudelleenkin. Vien vaikka Leenan ja Riikan sinne.

Juuri juttelin Lennun kanssa niiden asumismuodosta. Aika hyvä vaihtoehto on asunto Moikan varrella, suht halpa ja saa omaa rauhaakin. Menisin siis itse asumaan sinne myös viikoksi. Kuulostaa partypartypartylta.:)

Tämä kieli on yksinkertaisesti niin kiehtovaa. En yhtään epäile, ettenkö tradenomin paperit saatuani saattaisi vaihtaa alaa ja hakeutua yliopistolle venäjän kieltä lukemaan. Siis ah. Varsinkin jos joku osaa puhua sitä sujuvasti, sulavasti, sievästi ja jopa seksikkäästi.;)

Tässä maassa tehdään kouluhommia. Nykyään. Meillä on jopa kaksi projektia tällä hetkellä. Aika mahtavaa.:) Tosin aika…pienimuotoisia. Varsinkin Haaga-Helian standardeihin verrattuna.

Huomenna menen toisen kerran elokuviin täällä. Ohjelmassa on Horton. Venäjäksi. Helppoa kuin lasten leikki.

Ja sitten nukkumaan. Kukaan ei kuitenkaan koskaan kommentoi mulle tänne mitään niin en tiedä mistä kertoa. Paitsi, että olin tänään treffeillä. Loppu jääköön salaisuudeksi.