LC Murray

Jo osassa 40. Pitäisikö pitää oikein juhlapuhe? Tuntuu kyllä ihan kuin olisin vasta eilen kirjoittanut osan 20 ja nyt olemme jo näin pitkällä.  No mutta siis, kiitoksia kaikille lukijoilleni, jotka olette omalta kannaltanne pitäneet tämän tarinan jatkumisesta huolta. Kommenttejanne on aina mukava lukea, joten älkää missään nimessä lopettako niiden lähettelyä. : ) Osa tulee olemaan hieman surullinen, ainakin aluksi.

Natalie nukkui rauhallisesti omassa sängyssään. Tämä oli nakittanut lapset vanhempiensa hoiviin, eikä
nainen millään jaksanut odottaa Tapanin paluuta töistä. Päivä oli ollut kovin rankka Natalielle: Zach oli
kutsunut kaikki tyttärensä koolle saman pöydän ääreen ja käskenyt näitä sopimaan kaikki erimielisyytensä.
Tilanne oli päättynyt täyteen kaaokseen, eikä sopua ollut syntynyt puolin eikä toisin. Vieressä kuunnelleet
Varpu ja Zach olivat tunteneet pienet pistot sydämissään. Olivatko he todella kasvattaneet lapsensa
tuollaisiksi anteeksiantamattomiksi kinastelijoiksi?

Tapani oli juuri palannut töistään ja päätti samalla käydä korjaamassa Clairen entisen asunnon television, jonka
Allison ja Rachel olivat saaneet tavalla tai toisella hajalle vierailun aikana. Mies oli kuitenkin jo sen verran väsynyt
työpäivänsä jälkeen, ettei huomannut lainkaan minne sohaisi ruuvimeisselin kanssa. Pian Tapani tunsi monen
tuhannen voltin kulkevan läpi kehonsa ja nousi kirjaimellisesti muutaman sentin päähän lattiasta sähköiskun
vuoksi.

Sähköisku teki toden totta tehtävänsä ja pian Tapani lyyhistyi lattialle, kuolleena. Sähkö oli paitsi polttanut
Tapanin vaatteet sekä ihon, myös tuhonnut suurimman osan tämän sisäelimistä, lamauttanut tämän
hengityksen ja sen johdosta pysäyttänyt miehen sydämen. Mitään ei ollut enää tehtävissä, ei sen puoleen,
ei paikalla edes ollut ketään, joka olisi voinut kutsua ambulanssin paikalle. Jo paljon pienempikin sähköisku
olisi ollut tappava.

Vielä hereillä olevat Mike ja Cassie ryntäsivät autotallin kautta portaita ylös isoäitinsä entiseen asuinsijaan
parahiksi näkemään Viikatemiehen tekemässä lähtöään. Kummankin katse oli kuitenkin kiinnittynyt
pieneen kiviuurnaan maton päällä. Molemmat tiesivät mitä oli tapahtunut, vaikka kumpikaan ei olisi
halunnut uskoa sitä. Ei ole oikein, että vasta koulun aloittaneet lapset ovat menettäneet niin monta
heille rakasta simiä ja lemmikkiä.

Pian tieto isän kuolemasta levisi myös Justinin ja Emilyn tietoon. Emily juoksi kirkuen äitinsä makuuhuoneeseen
ja herätti tämän. Natalie loikkasi kauhuissaan ylös vuoteestaan ihmetellen mikä Emilyä oikein vaivasi. Äiti ei ollut
ikinä nähnyt tytärtään niin poissa tolaltaan, Emily huusi ja itki eikä ollut saada enää henkeä. Lopulta jo itsekin
itkevä Natalie sai tyttärensä rauhoittumaan sen verran, että Emily pystyi kertomaan mitä oli tapahtunut. Natalie
ei ollut uskoa korviaan, vaikka tiesikin, ettei tyttö ikinä valehtelisi mistään noin vakavasta.

Natalie nosti tyttärensä syliin ja piteli tätä itkuisena. Miten tällaista voi sattua heille? Hetken päästä muutkin
kolme lasta liittyivät Emilyn ja Natalien seuraan ja kaikki itkivät syvään ja pitkään. Monen tunnin päästä Cassie
tallusteli käsi kädessä Emilyn kanssa tyttöjen yhteiseen huoneeseen ja Natalie kävi peittelemässä tyttärensä.
Molemmat pojat olivat itkeneet itsensä uneen asti ja nukkuivat nyt tyytyväisinä vanhempiensa sängyllä.

Natalie päätti antaa Justinin ja Miken nukkua yönsä sängyssään, ei nainen itse kuitenkaan saisi unta tänä yönä
ja oli muutenkin hyvä, että pojat edes olivat nukahtaneet. Sama se sitten missä nukkuivat. Natalie katseli
itseään kylpyhuoneen peilistä miettien tapahtunutta. Kukaan ei tarkalleen tiennyt, miten Tapani oli menehtynyt,
mutta uurna heti television ja ruuvimeisselin vieressä viittasi aika lailla sähköiskuun. Totta puhuen Natalie
syytti itseään tapahtuneesta: jos hän olisi pysytellyt valveilla ja mennyt miehensä mukaan korjaamaan televisiota,
mitään ei olisi välttämättä päässyt tapahtumaan.

On kummallista, miten lapset pääsevät näinkin nopeasti surunsa yli. Michael oli seuraavana aamuna innoissaan
pelaamassa tietokoneellaan ennen kouluun lähtöä. Totta kai myös Mike oli surullinen isänsä poismenosta, mutta
toisaalta poika ei halunnut ajatella sitä kaiken aikaa. Tämä oli surrut jo riittävästi yhdelle päivälle ja päätti
keskittyä tulevaisuuteensa.

Samaa ei voinut sanoa kaikista lapsista. Cassie ei olisi millään halunnut nousta aamulla ylös ja lopulta jopa
teeskenteli isoäidilleen nukkuvaa, jottei tämän olisi tarvinnut mennä kouluun. Varpu oli kuitenkin sitä mieltä,
että mitä nopeammin neloset saavat muuta ajateltavaa ja tekemistä, sitä nopeammin he pääsevät kukin
surunsa yli. Todennäköisesti Varpu on oikeassa, mutta olisi silti ollut hyvä antaa lasten jäädä edes päiväksi
kotiin. Tuskin kukaan heistä on siinä kunnossa, että jaksaa opiskella.

Saatettuaan lapsensa koulubussiin, Natalie tarttui puhelimeen ja näppäili numeron yliopistolle sisartensa luo.
- Haloo, vastasi tuttu ääni. Natalie ei ollut tiennyt, että Lassi asui yhä talossa, eikä varsinkaan ollut varautunut
joutuvansa mahdollisesti keskustelemaan tämän kanssa.
- Onko Allison t-tai Charlotta ko-kotona? Natalie kysyi yrittäen pidätellä itkuaan parhaan kykynsä mukaan.
- Natalie? Ei, eivät he ole kotona, olen yksin täällä. Mitä on tapahtunut? Lassi kysyi selvästi huolestuneena.
Natalie empi hetken, mutta päätti sitten kertoa Lassille Tapanista.
- Voi Natalie, tulen heti sinne, Lassi totesi ja sulki puhelimen. Natalie ei ollut aivan varma mihin oli ryhtymässä,
mutta toisaalta tälle kelpasi juuri nyt kuka tahansa jolle voi puhua avoimesti ja Lassi oli teoistaan huolimatta
sellainen.

Lassi tuli reilun puolen tunnin kuluttua ja sai vastaansa vieläkin hieman itkuisen Natalien. Lassi syleili Natalieta
ja puheli tälle rauhoittavasti. Natalie ei voinut mitään sille, että oli salaa jo pitkään halunnut päästä taas Lassin
syliin ja läheisyyteen, vaikkei ollut suostunut myöntämään sitä kunnolla edes itselleen. Totta kai nainen oli
rakastanut Tapania, ei siitä ollut epäilystäkään. Mutta oliko rakkaus ollut yhtä voimakasta ja palavaa, kuin mitä
se oli ollut Lassia kohtaan, sitä Natalie ei osannut sanoa.

Natalie oli vihdoin kuivannut kyyneleensä ja johdattanut Lassin sisälle taloon. Nainen oli keittänyt itselleen ja
Lassille kupit teetä ja istuutui sitten hiljaisuuden vallitessa sohvalle saaden Lassin pian viereensä. Kumpikaan
ei sanonut enää sanaakaan, vaikka molemmat vilkuilivat toisiaan salaa, aivan kuin ujot teini-ikäiset, jotka eivät
uskalla kertoa tunteistaan.

Ei kuitenkaan kulunut kauaa, kun Natalie löysi itsensä istumasta Lassin sylissä miehen suudeltavana. Suudelmaa
seurasi toinen ja kolmas, eikä mennyt montaakaan minuuttia, kun kummallakaan ei ollut enää vaatteita yllään.
Natalie tiesi tekevänsä väärin, muttei enää välittänyt. Suru oli sumentanut naisen järjenjuoksun kokonaan, ei
tämä varmasti olisi ryhtynyt samaan jos tilanne olisi ollut erilainen, eikä Tapani olisi kuollut.

Äitinsä ja isovanhempiensa harmiksi, Justin ei menestynyt koulussa likimainkaan niin hyvin kuin oli odotettu.
Poika ei tehnyt läksyjään lähes koskaan ja todistuksen arvosanat lähentelivät uhkaavasti hylättyä. Poika
oli paljon kiinnostuneempi televisiosta ja eritoten jalkapallosta. Justin oli jo nyt hylännyt äitinsä ajatukset
yliopistoon lähdöstä, sellainen ei kiinnostanut poikaa lainkaan. Michael sen sijaan yritti kaikin keinoin pitää
arvosanansa korkeina, mutta samana osoittaa kaksoisveljelleen, että oli samanlainen tämän kanssa. Justin
ei hyväksynyt Emilyä lainkaan, ehkä juuri siksi, että tyttö vietti niin paljon aikaa opiskellen, eikä se sopinut
pojalle itselleen lainkaan.

Natalie oli valmistanut munakkaat itselleen ja Cassielle, joka ei ollut koko päivänä sanonut sanaakaan. Tyttö
ilmeisesti mietti ja suri isäänsä. Sama meno ei voisi kuitenkaan jatkua. Cassie olisi saatava puhumaan ja
purkamaan samalla pahaa oloaan. Se olisi tärkeää ihan jo tytölle itselleen. Natalie ei kuitenkaan saanut aikaan
yhtään mitään. Cassie kyllä söi munakkaansa kiltisti ja kuunteli äitiään, muttei missään vaiheessa vastannut
tämän kysymyksiin. Natalie alkoi jo huolestua, mutta päätti antaa asian toistaiseksi olla. Jos Cassie ei parin
päivän sisään puhuisi, pitäisi siihen jo kiinnittää enemmän huomiota.

Tämä vanhuspari eli omaa onnellista elämäänsä huomioiden toisiaan aina kun oli mahdollista. Molemmat olivat
toki järkyttyneitä Tapanin kuolemasta, mutta yrittivät kaikin keinoin itse olla surematta miestä liikaa. Tärkeintä
oli kuitenkin nyt se, että Natalie ja lapset toipuvat tapahtuneesta. Cassien tila huoletti Varpua, joka pelkäsi
tytön lopettaneen puhumisen kokonaan. Nainen ei voinut hyväksyä tyttärensä päätöksiä antaa asian edetä
omalla painollaan. Varpu oli ehdottomasti sitä mieltä, että Natalien olisi tehtävä jotain ja äkkiä.

Zach oli etsinyt tytärtään joka puolelta asuntoa ja päätyi lopulta parvekkeelle, mistä Natalie löytyikin.
- Äitisi on huolissaan, varsinkin Cassiestä, Zach aloitti ja istuutui alas vapaalle tuolille.
- Minkä minä sille voin? Tiedän, että Cassie on järkyttynyt Tapanin vuoksi, mutten osaa tehdä asialle
mitään, Natalie parahti ja kyyneleet täyttivät taas kerran tämän silmät.
- Tyttö rakas, ei sinun oletetakaan tietävän mitä tehdä. Mutta on olemassa ihmisiä, jotka osaavat auttaa
tällaisissa tilanteissa, Zach sanoi ja otti Natalien käden omiensa väliin.
- Tarkoitatko terapeutteja? Hyvä on, mutta odotetaan vielä jonkin aikaa. Jotenkin minusta vain tuntuu,
että tytön tila on ohimenevä, mutta jos mitään ei tapahdu muutaman päivän sisään, varaan ajan sinne
laitokseen.

Zach halasi tytärtään pitkään ja huomasi siinä samassa jotain kummallista.
- Olet tainnut puputtaa sitä suklaata aika lailla, vai miksi mahasi on kasvanut noin paljon? Zach kysyi
ihmeissään, mutta lähti vastausta odottamatta pois parvekkeelta alakertaan kertomaan Varpulle keskustelusta.
Natalie katsoi mahaansa ja kyyneleet valuivat jälleen tämän poskia pitkin. Tämä ei ollut oikein, miksi juuri nyt?
Jo Zach oli huomannut sen, oli enää ajan kysymys milloin muut näkisivät saman.

Justin, joka ajautui yhä vain erilleen sisaristaan, leikki nykyään aina yksin. Joku olisi voinut luulla, että poikaa
häiritsi tilanne, mutta näin ei ollut. Justinin mielestä tämän sisarukset olivat joko pelkkiä lukutoukkia tai
mammanpoikia, jotka tekevät kaiken mitä äiti käskee. Ainoastaan Cassie oli ainut, joka saattoi joskus saada
aikaan keskustelun Justinin kanssa, tosin nyt edes se ei ollut mahdollista Cassien puhumattomuuden vuoksi.
Justin viettikin mieluummin päivänsä ulkona tehden sanomalehdistä paperilennokkeja, kuin sisällä opiskellen
tai kuunnellen isovanhempien juttuja näiden lapsuudesta.

Justin ei ilmeisesti tiennyt, että yhteiset hetket lastenlasten kanssa olivat kultaakin arvokkaampia Zachille ja
Varpulle. Molemmat toki rakastivat jokaista lastenlastaan, mutta kumpikaan ei voinut sanoa tuntevansa
Justinia. Poika ei ikinä osallistunut perheen yhteisiin hetkiin, harvoin tämä edes söi samaan aikaan muiden
kanssa. Mikelle ja Emilylle Zachista oli tullut kuin isän korvike. Emily varsinkin rakasti yhteisiä hetkiä vaarinsa
kanssa ja katselikin mieluusti televisiota tämän kanssa. Zach tiesi paljon asioita ja oli innokas opettamaan
niitä Emilylle.

Cassien tilassa ei ollut vieläkään tapahtunut muutoksia. Tyttö ei ollut sanonut sanaakaan isänsä kuoleman
jälkeen. Natalien, Zachin ja Varpun lisäksi myös kaikki muut kolme lasta olivat yrittäneet saada siskonsa
puhumaan. Oli ollut tilanteita, milloin Cassie oli jo avannut suunsa sanoakseen jotain, mutta oli sitten viime
hetkellä sulkenut sen ääntä päästämättä. Cassie ei enää itsekään tiennyt miksi oli lopettanut puhumisen.
Tai ainakaan, että miksi jatkoi sitä vielä nyt.

Haileystä oli Lexin kuoleman jälkeen tullut oikea tuholainen. Koira ei ilmeisesti saanut riittävästi huomiota,
eikä leikkitovereita, sillä tällä oli tapana kaataa pihalla oleva roskis nurin ja leikkiä sitten vanhojen, haisevien
roskien joukossa. Hailey tiesi, totta kai, tekevänsä väärin, mutta ajatteli saavansa sen avulla edes pienen
ripauksen huomiota muilta talossa asuvilta. Harvoin kukaan tosin edes huomasi koiran kieriskelevän
roskien joukossa. Varpukin kuvitteli aina jonkun tympeän naapurin tulleen kaatamaan roskat, Hailey ei
käynyt edes naisen mielessä.

Korjattuaan illallisen astiat tiskikoneeseen, Natalie tunsi mahansa kasvavan taas aimo hujauksen. Enää edes
Zach ei voisi luulla tätä pelkän suklaan työksi. Toistaiseksi kukaan muu ei ollut huomauttanut Natalielle tämän
suurentuneesta mahasta, vaikka ainakin Varpu oli sen huomannut. Natalielle tuli paha olo aina kun tämä
ajatteli miten pikkuinen oli saanut alkunsa. Lapsi ei totta vie voinut olla Tapanin.

Kello oli vähän yli yksitoista yöllä, kun Cassie heräsi kamalaan yskään. Tyttö oli ilmeisesti sairastunut flunssaan.
Cassie vilkaisi kelloa ja nousi sitten venytellen ylös vuoteestaan aikeinaan hipsiä alakertaan juomaan lasillisen
vettä kuivaan kurkkuunsa. Tyttö vilkaisi vielä nopeasti, ettei ollut herättänyt Emilyä yskinnällään ja käveli sitten
haukotellen ulos huoneesta.

Uninen ja silmiään hierova Cassie ei ollut aluksi nähdä äitiään peilin edessä. Lopulta Cassie havahtui ja näki
samalla jotain hyvin outoa, mikä yllätti tytön täysin.
- Äiti odotatko sä vauvaa?! Tyttö huudahti iloisesti saaden aluksi hämmentyneen Natalien hymyilemään
maireasti. Äiti oli jo niin pitkään odottanut kuulevansa taas tyttärensä äänen ja sen kuuleminen kirvoitti
kyyneleet Natalien silmiin, jälleen kerran.
- Kyllä vain, Cassie rakas. Sinä saat pian pikkusiskon tai -veljen, Natalie sanoi ja antoi tytön koskea
mahaansa. Cassie halasi äitiään onnitteluksi ja kiirehti sitten herättämään Emilyn ja kertoi tälle uutiset.
Kuiva ja käheä kurkku oli unohtunut tyystin.

Ilmeisesti pieni ripaus iloa tarkoitti sitä, että vastapainoksi tämän perheen piti kokea suuri määrä surua. Varpu
oli vanhentunut nopeaa tahtia ja nyt tämän oli aika poistua perheensä keskuudesta. On todella merkillistä,
että Varpu vanheni näin nopeasti, Zach ei ole vielä lähelläkään vanhuusiän puoliväliä. Jää hyvästi Varpu, olet
meille tärkeä.

Varpu jätti jälkeensä platinahaudan, sekä tukun rahaa perinnöksi. Tässä on kuva talon takana sijaitsevasta
hautausmaasta. Vasemmalla puolella on varattu tila simien haudoille, sieltä löytyy nyt Lisan, Eljaksen, Aliisan,
Marcuksen, Clairen, Varpun ja Tapanin haudat. Oikealla taas häämöttää eläinten hautausmaa, siellä lepäävät
kaikki perheen lemmikit.

Samana yönä Natalie löysi isänsä keittiöstä juomasta rommilla terästettyä teetä. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan.
Zach katseli vähän väliä halveksuvasti tyttärensä mahaa, mutta pysyi vaiti. Mies yritti kaikin keinoin ajatella, mitä
Varpu olisi sanonut samassa tilanteessa, muttei keksinyt sanoja. Suru oli jälleen kerran täyttänyt tämän perheen,
eikä se helpottaisi ihan äkkiä.

Lopulta Zach ei voinut enää antaa asian olla ja avasi suunsa:
- Menit sitten ja hankit itsesi raskaaksi. Noinko sinä tosiaan kunnioitat aviomiehesi muistoa? Zach sihisi hiljaa
niin, etteivät viereisessä huoneessa nukkuvat Justin ja Mike heräisi.
- Mistä sinäkään mitään tiedät! Tulet ja syytät minua tosta noin vaan. Etkö sä isä ollenkaan ajatellut, että tämä
lapsi saattaa olla rakkaan aviomieheni? Epäilet minua heti pettämisestä, olenko oikeasti noin epäluotettava? Natalie
kysyi ärtyneesti, mutta Zach ei enää vastannut. Molemmat tiesivät, ettei lapsi ollut Tapanin. Natalie tiesi sen
varmuudella, Zach taas aavisti sen.

Tultuaan seuraavana päivänä koulusta, Justin näki pihalla kauniin teini-ikäisen tytön ja kiiruhti tämän luo jättäen
läksyvihkonsa kylmästi portin ulkopuoliselle kivetykselle. Tyttö esitteli itsensä Auri Takaojaksi ja suostui Justinin
pyynnöstä jäämään heille joksikin aikaa. Oikeasti Auri ei käsittänyt lainkaan, miksi pikkupoika halusi jutella hänen
kanssaan, muttei myöskään halunnut pahoittaa Justinin mieltä lähtemällä kylmästi pois paikalta.

Keskusteltuaan hetken aikaa niitä näitä, Justin yritti halata Auria. Tähän tyttö ei kuitenkaan ollut valmis ja
päättikin lähteä halaamisyrityksen jälkeen pois. Mielessään Justin kuitenkin hymyili viekkaasti. Vaikkei Auri
ollutkaan vielä valmis halaamaan häntä, samaa ei voisi sanoa enää päivän kuluttua, silloin Justin olisi
teini-ikäinen. Poika ilmeisesti tahtoi tosissaan Aurista itselleen tyttöystävän.

Vielä samana iltana Natalien synnytys käynnistyi. Paikka oli tismalleen sama, kuin viime synnytyksessäkin, nyt
nainen joutui vain kestämään kaiken yksin, ilman muiden tukea ja avustusta. Supistusten muuttuessa yhä
voimakkaammiksi, Natalie päätti, ettei enää ikinä synnyttäisi tämän jälkeen yhtäkään lasta. Kipu oli kamala,
eikä nainen ollut lainkaan varma, oliko se kaiken arvoista.

Pian äitinsä käsissä lepäsi suloinen vaaleaihoinen, sinisilmäinen ja mustahiuksinen poikalapsi, Luke. Luke olisi
ilman muuta voinut olla myös Tapanin jälkeläinen, muut neljä lasta olivat aika lailla samanlaisia pikkuveljensä
kanssa. Muille lapsilleen ja toki myös Lukelle, Natalie aikoi kertoa, että Tapani oli kaikkien viiden isä. Nainen
ei halunnut aiheuttaa hämmennystä perheessään, ei nyt kun kaikki alkoi vihdoin tasaantua.

Natalie katseli poikaansa ihmeissään ja onnellisena. Sama se miten lapsi oli saanut alkunsa, tai kenestä. Tällä
hetkellä oli vain tärkeintä, että Luke oli olemassa, eikä Natalie olisi missään nimessä muuttanut menneisyyttään
toisenlaiseksi jos siihen olisi tullut mahdollisuus. Nainen ei luopuisi Lukesta mistään hinnasta. Luke sai itselleen
pienen makuuhuoneen, joka rakennettiin Natalien makuukamarin yhteyteen ja siihen käytettiin osa parvekkeesta.

Mike oli kaikkien muiden nelosten tapaan kovin innoissaan pikkuveljestä ja leikki tämän kanssa aina kun sai
siihen mahdollisuuden. Poika ei kuitenkaan oikein käsittänyt, miksi pikkuinen vain äänteli kummallisesti, eikä
puhunut niin kuin muut. Natalie yritti selittää tälle, että vauvat eivät vielä osanneet puhua tai kävellä, mutta
Michael oli selityksestä huolimatta yhä ihmeissään.

Kuten jo sanottu, nelosten syntymäpäivä läheni kovaa vauhtia. Ensimmäisenä teiniksi kasvoi Cassie, josta tuli
hyvin kaunis nuori neitonen. Cassielle arpoutui suosiotavoite ja tämä haluaa kohota urallaan aina julkkiskokiksi
asti. Ilmeisesti tytön jo nyt hyvät keittotaidot antoivat pohjan tälle haaveelle, joka on varmasti toteutettavissa.

Cassien jälkeen kynttilät puhalsi sammuksiin Michael, joka näyttää suurin piirtein samanlaiselta kuin lapsenakin.
Poika on vallan komea ja muistuttaa itse asiassa hyvin paljon isäänsä. Miken tavoitteeksi tuli perhe ja tämä
toivoo viettävänsä joskus kultavuosipäivää oman rakkaansa kanssa.

Seuraavana perheen vaaleaverikkö: Emily, joka halusi ylleen kovin tyttömäiset vaatteet, sekä meikit. Tämä
leikkasi hiuksensa lyhyiksi saadakseen jotain uutta ilmettä itselleen. Emily on Cassien tapaan vallan nätti.
Tyttö on Miken tapaan perhetavoitteinen, joka haluaa saada kuusi lasta, joista kaikki purjehtivat onnellisesti
avioliiton satamiin.

Viimeisenä kasvoi Justin, jonka luonne heijastui selvästi tämän uuteen tyyliin. Poika leikkasi hiuksensa ja aloitti
kajaalin käytön. Myös vaatteet vaihtuivat kirkkaista väreistä mustiksi ja musiikkimaku muuttui huomattavasti.
Poika on hyvin komea ja pysyi yhä päätöksessään olla menemättä yliopistolle missään vaiheessa. Justinin
tavoitteeksi tuli suosio ja suurimmaksi haaveeksi kohota kaupunkisuunnittelijaksi.

Tässä kaikki tällä kertaa, ensi osa taas kerran viikon päästä. Toivoisin palautetta, jos vain jotain tulee mieleenne. Antakaa äänenne myös uudessa äänestyksessä ja niin pois päin.