33. Miesvarkaissa.
Taas on viikko kulunut viime osan julkaisusta ja on jälleen uuden osan aika. Olette antaneet varsin mielenkiintoisia veikkauksia siitä, kuka tytöistä on kuka. Yksikään teistä ei kuitenkaan osunut täysin oikein kaikkien neljän kohdalla. Kiitos paljon palautteesta, jota olen saanut. Niitä on aina mukava lukea, toivottavasti sitä tulee jatkossakin. :) Nyt sitten lukemaan:

Jännitys tiivistyy, kuka onkaan tämä nelikon ainoa blondi? Tämä varsin viehättävä, nautintotavoitteinen neitonen on
kukapa muukaan kuin Allison, joka kyllästyi tummanruskeisiin hiuksiinsa ja päätti värjäyttää ne vaaleiksi. Allisonille
arpoutui omasta mielestäni ärsyttävin ja suoranaisesti kamalin tavoite, suuri unelma tytöllä onkin viettää 50 ensitreffit.
Huh, huh. Saatkin sitten ihan oma-aloitteisesti ruveta niitä järjestelemään, minä kun en aio panna tikkuakaan ristiin
tuollaisen tavoitteen toteutumiseksi.

Seuraavana esittelyssä tämä nätti nuori neiti, jonka varmasti kaikki tunnistavat pisamien ansiosta. Nataliehan siinä
poseeraa. Tyttö omaa nelikosta persoonallisimmat kasvonpiirteet, sillä tämän posket ovat aavistuksen verran
pyöreämmät kuin muilla. Natalien tavoitteeksi tuli romantiikka ja suurimmaksi haaveeksi saada 20 rakastettua yhtä
aikaa. En voi käsittää miksi nautinto- ja romantiikkatavoitteista tulee aina tällaisia käsittämättömän vaikeita elämän-
toiveita. Ei tule kyllä Natalienkaan toive toteutumaan.

Tämä tyttö tässä on perheen ainut hiusvärinsä edes osittain säilyttänyt teini, Charlotta. Pannan alta pilkistävät
ruskeat hiukset vaaleilla raidoilla. Charlotta ei tuntenut oloaan kotoisaksi pitkissä hiuksissaan ja olo kohentuikin
huomattavasti pienen, tai paremminkin aika laajan, hiustenleikkuun jälkeen. Tyttö sai perhetavoitteen ja sen myötä
aikeekseen synnyttää vähintään kuusi lasta, jotka kaikki menevät naimisiin. Ensimmäinen toteutettavissa oleva toive!

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä kuvaan astelee Rachel, jonka ulkomuoto muuttui ehkä kaikkein eniten.
Ilmeisesti Rachelin lapsuusajan loppuvaiheet saivat kaikki omat veikkauksensa esittäneet vakuuttuneeksi siitä, että tämä
mustanpuhuva neitonen tosiaan on Rachel. Ja oikeassahan te olitte. Siitä en tosin tiedä oliko sillä mitään tekemistä
tytön lapsuuden toilailujen kanssa, mutta kuitenkin. Tavoitteeksi Rachelille arpoutui tieto ja tyttö haluaa setänsä, Leon,
tavoin päästä opetusministeriksi. Saattaapi olla, että paikasta tulee kinaa ihan jo sukulaistenkin kesken.

Tytöillä oli vähän erilaisia näkemyksiä siitä, miten yhteinen huone pitäisi sisustaa. Lopulta päädyttiin tämän näköiseen
kompromissiin ja huoneesta tuli keltamusta. Väliaikainen ratkaisuhan tämä vain on. Heti kun Veronica lähtee kohti
yliopistoa, tämän huoneesta saadaan hyvää lisätilaa eikä nelosten tarvitse kaikkien asua samassa huoneessa.

Ensimmäinen päivä uudessa koulussa oli käyty ja Allison oli saanut uuden ystävän. Bertil Kurttu oli jopa pyytänyt
päästä kyläilemään Allisonin ja tämän sisarten kotiin, jonne poika lopulta saikin kutsun. Allisonilla oli ilman muuta
mielessä myös muutakin, kuin pelkkä viaton ystävyys Bertilin kanssa. Oli poika sentään hauska ja mukavannäköinen.

Bertil ei kuitenkaan ottanut Allisonilta saamiaan kehuja vastaan aivan sillä tavalla, kuin tyttö oli ajatellut. Bertil nolostui
hirveästi ja pyysi Allisonia lopettamaan. Poika oli ilmeisesti kuvitellut Allisonin haluavan tasan ja vain ystävyyttä, eikä
siksi osannut suhtautua oikein tytön äkillisiin flirttiin.

Allison ilmeisesti luuli Bertilin olevan vain ujo ja päätti siksi tehdä itse vähän radikaalimman liikkeen näyttääkseen, ettei
ollut mitään syytä pelätä tai ujostella. Allison joutui pian kuitenkin huomaamaan, ettei kyse tainnutkaan olla pelkästä
ujoudesta. Tyttö yritti suudella Bertiliä suoraan suulle, mutta tämä työnsi Allisonin kauas pois luotaan. Pakeista
pettynyt Allison juoksi kiireen vilkkaan sisälle, jonne Bertil tätä loppujen lopuksi seurasi.

Allison oli rynnännyt sisälle nelikon yhteiseen huoneeseen ja suorastaan syöksynyt läksyjä tekevän Charlottan syliin.
Lohdutettuaan Allisonia, joka oli kertonut siskolleen koko tarinan, Charlotta käveli olohuoneeseen aikeissaan lausua
Bertilille pari valittua sanaa siitä, miten Murrayn suvun naisia kuuluu käsitellä. Tytön mieli kuitenkin muuttui kun tämä
näki millainen tapaus olohuoneen sohvalla oikein istuikaan. Charlotta käveli pojan luo ja kysyi tältä ehkä suorimman
kysymyksen ikinä. “Tota, voisitko sä olla kiinnostunut musta, jos Allison kerran ei kelpaa?”

Kävi nopeasti ilmi, että Bertil tosiaan saattaisi olla kiinnostunut Charlottasta. Ainakaan tämä ei suoralta käsin torjunut
tytön flirttiä tai ehdotuksia. Perusmiehen tapaan, myös Bertilin katse oli suorastaan nauliutunut yhteen ja tiettyyn
kohtaan Charlottassa, tuohon alueeseen vähän vatsan yläpuolella. Toivon totisesti, että Allison on ymmärtäväinen,
eikä perheeseen synny Bertilin takia mitään sotaa sisarusten välillä.

Myös Natalie näytti löytäneen itselleen jonkinlaisen ehdokkaan elämänkumppaniksi. Tämä poika bongattiin suoraan
perheen etupihalta postilaatikon luota. Natalie ryntäsi ilman muuta tervehtimään Tapani Petäjäksi esittäytynyttä miehen-
alkua ja johdatti tämän sisälle lämpimään. Eteinen olikin kieltämättä sopiva paikka rupattelulle, talossa kun ei ole liian
montaa paikkaa, missä saisi olla rauhassa.

Nataliella näytti olevan Allisonia parempi tuuri miesten kanssa, Tapani nimittäin osoitti saman tien kiinnostuksensa. Ei
tämäkään poika mitenkään liian helppo ollut, ei suinkaan. Tapani vaihtoi mielipidettään asiaan kuin asiaan vähän väliä.
Käväisihän Natalien toiveissakin muutamaan otteeseen, että osta lemmenjuomaa. Ihan siihen emme kuitenkaan ryhdy.
Minä ja varmasti Natalie itsekin uskomme visusti siihen, ettei rakkautta voi pakottaa. Se syttyy jos on syttyäkseen.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että tämän parin rakkaus syttyy, hitaasti mutta varmasti. Tapani olisi oikea unelma vävypoika
Zachille ja Varpulle, jotka olivat olleet jo hieman peloissaan miettiessään minkälaisia poikia neloset toisivat kotiin näytille.
Lassi, Bertil ja Tapani ovat vanhempien onneksi kaikki varsin kunnollisia ja mukavia poikia. Natalie ei ainakaan aikonut
pilata lupaavasti alkavaa suhdetta Tapaniin hosumalla liikaa, pari ei edes halannut tämän ensitapaamisen aikana. Ehkä
se tosiaan on vain hyvä asia, ehtii sitä sitten tulevaisuudessakin.

Kellon lähestyessä yhtätoista, asteli Varpu alakertaan ja ilmoitti, että poikien olisi nyt korkea aika lähteä kotiinsa, jotta
naisen kauniit tyttäret pääsisivät nukkumaan pitkät kauneusunensa. Tapani ja Bertil tottelivat Varpua ja hipsivät
kumpikin omiin koteihinsa toinen ajatellen Natalieta ja toinen Charlottaa.

Ei silti puhettakaan, että tytöistä yksikään olisi vielä mennyt yöunilleen. Allison, Veronica ja Charlotta tarttuivat vielä
kukin omiin kirjoihinsa ja aloittivat rattoisan opiskelutuokion. Kaikki kolme halusivat kartuttaa taitopisteitään, jotta
yliopistossa olisi sitten helpompaa ja toki myös rennompaa. Onhan se ihan ymmärrettävää, että nuoret neidot
viettävät mieluummin vapaata aikaansa ystävien kanssa huvitellen, kun nenä kiinni kirjossa. Kerrankin kun ovat
päässeet pois vanhempien valvovien silmien alta.

Pitihän sitä opiskelun vastapainoksi vähän irrotellakin. Mikäpä olisikaan ollut sopivampi tapa sille, kuin tanssia mummin
soittaman musiikin tahdissa. Vaikka Charlotta ja Allison musiikista ja tanssista nauttivatkin, saattoi olla, etteivät jo
nukkumaan menneet Rachel ja Natalie olleet siitä aivan yhtä innoissaan. Onneksi talon seinät ovat sentään sen verran
paksut, ettei pianon sulosointuinen ääni kantautunut aivan täydessä mittakaavassaan nelosten huoneeseen.

Clairesta tuntui, etteivät Varpu ja Zach saaneet kerrassaan mitään aikaan, joten nainen päätti ottaa ja kutsua yksityis-
koulun rehtorin omin päin kylään. Mies saapui autonkuljettajan kera talon eteen tismalleen sovittuun aikaan ja sai
vastaansa iloisen ja ehkä jopa vähän tekopirteän Clairen. Toivotaan, että tytöt pääsevät tähän korkea-arvoiseen
kouluun. Olisi hirveä häpeä, jos koko naapurusto tietäisi huomenna, etteivät Murrayn suvun lapset olleet päässeet
yksityiskoulun oppilaiksi.

Muut tytöt nakittivat viihdyttämispuuhat Allisonille, joka olikin tytöistä kaikkein avoin ja puheliain. Tyttö ryntäsi
mumminsa perässä ulos ja päästi Clairen sitten valmistamaan illallista. Allison aloitti rupattelun rehtorin koulusta
kehuen koko ajan miestä itseään, sekä myös sisariaan, jotka olisivat Allisonin sanojen mukaan vallan mainioita
oppilaita juuri tuohon kouluun. Rehtori näytti aika vakuuttuneen Allisonin puheista.

Johdatettuaan rehtorin sisälle taloon, Allison ehdotti tälle pientä asunnon esittelykierrosta, johon mies suostui
empimättä. Kierrettyään suurimman osan taloa, kaksikko palasi takaisin olohuoneeseen, jossa mies antoi suuret
suosionosoitukset. Talo oli tosiaan ollut tämän herran mieleen. Edes tyttöjen huoneissa lojuvat läksypinkat eivät
olleet häirinneet miestä.

Seuraavaksi rehtori halusi tutustua kaikkiin tyttöihin paremmin. Valitettavasti Natalie oli kuitenkin saanut koulusta
ikävän nuhakuumeen ja olikin siksi täysin vuoteen oma. Rehtori oli selvästi äreissään siitä, että kaikki kouluun halukkaat
eivät olleet paikalla rupattelemassa ja kertomassa itsestään. Onneksi muut neljä saivat sentään tehtyä vaikutuksensa
mieheen ainakin jollain tasolla.

Tyttöjen viihdyttäessä rehtoria jutuillaan, valmisti Claire herkullista ateriaa, johon sisältyi niin kuorrutettua hummeria,
kuin valtavan maukasta yrttiperunaseosta. Claire oli tehnyt samaista ruokaa toki aiemminkin, mutta tällä kertaa tällä
oli tavallistakin suuremmat paineet ruoan onnistumisen suhteen. Rehtoriin tuskin tehdään vaikutusta puoliksi
raa’alla tai palaneella ruoalla.

Hummerin paistuessa uunissa, tapahtui kaikkein pahin, mikä ikinä saattoi käydä rehtorin ollessa vierailulla. Ruoka
kärähti uunissa niin pahasti, että koko uuni syttyi sen voimasta tuleen. Tuli levisi, eikä keittiön palohälytin jostain
kumman syystä suostunut toimimaan. Palokunnan kiirehdittyä paikalle jo puoli keittiötä oli ilmiliekeissä. Onneksi
miehet osasivat asiansa ja kaapistot ja muut laitteet säilyivät ehjinä.

Pahoiteltuaan kovasti tapahtunutta ja kaivettuaan jääkaapista viime viikkoiset hummeriannokset, Claire kutsui rehtorin
pöydän ääreen syömään. Mies oli kuitenkin jo niin näreissään tulipalosta, ettei osannut antaa lainkaan arvoa Clairen
tuomalle ruoka-annokselle. Tämä vain närppi ruokaa sieltä täältä ja nousi sitten ylös kiittämättä lainkaan ruoasta.

Rehtori poistui ripeästi talosta ilmoitettuaan sitä ennen Clairelle, ettei yksikään tämän perheen tytöistä olisi kuuna
päivänä sopiva opiskelemaan hänen korkea-arvoisessa koulussaan. Ilmeisesti Natalien poissaolo, tulipalo ja jo hiukan
vanhentuneen ruoan tarjoaminen olivat tehneet tehtävänsä. Ihmettelen tosiaan miten noinkin hyvin alkanut vierailu
oli päättynyt täyteen katastrofiin. No, kyllä tytöt pärjäävät vallan mainiosti ilman yksityiskouluakin.

Kaikki tytöt olivat todella surullisia siitä, ettei paikkaa koulussa ollut herunut. Erityisesti Allison otti kieltävän vastauksen
rankasti. Ja ihmekös tuo, tyttö oli sentään hoitanut lähes tulkoon kaiken itse: viihdyttänyt rehtoria, esitellyt talon
lattiasta kattoon ja kiikuttanut kiireesti ulos pihalle tulipalon sytyttyä. Rachel yritti parhaansa mukaan lohduttaa
kaksoissiskoaan ja saikin Allisonin lopulta uskomaan, ettei yksityiskouluun meno olisi muuttanut oikeastaan mitään.

Samaan aikaan eteisessä Veronica hyvästeli siskonsa ja jo kotiin palanneet vanhempansa. Tyttö oli päättänyt olla
kohtaamatta ivallisia katseita ja huutoja, joita koulussa olisi huomenna riittänyt vaikka muille jakaa, ja lähteä kohti
yliopistoa yhdessä Lassin kanssa, joka oli myös jo varsin kypsä lukio-opintoihinsa. Kaksikko muuttaisi minä hetkenä
hyvänsä Yasminin, Leon ja Melien luo perheen omistamalle talolle kampuksen laitamille.

Veronica asteli pihalle matkalaukkuineen odottamaan Lassin saapumista. Pari oli sopinut, että he matkustaisivat
kampukselle Lassin vanhalla auton rämällä. Veronica loi vielä viimeiset katseensa taloon, eihän sitä tiedä, vaikka
tyttö ei enää ikinä astuisi jalallaan talon sisälle. Perijä selviää vasta kun kaikki tytöt ovat löytäneet itselleen puolison
ja saapuneet yliopistolle opiskelemaan.

Puolisoista puheen ollen. Allison ja Rachel istuivat kumpikin tuijottamassa televisiota samalla kun Natalie ja Charlotta
purkivat pahaa oloaan omiin ihastuksiinsa, Tapaniin ja Bertiliin. Luultavasti kaikki tytöt olisivat lähteneet tältä istumalta
Veronican perään yliopistolle, jos vanhemmat vain olisivat päästäneet. Zach ja Varpu olivat kuitenkin sitä mieltä, että
nelosten paikka oli vielä kotona. Tai sitten vanhemmat eivät vain ole vielä valmiita päästämään viimeisiäkin lapsia
yksin maailmalle. Luopuminenhan on aina rankkaa ja vaikeaa.
Nyt poistummekin Veronican ja Lassin mukana yliopistolle.

Tämä pariskunta saapui kampukselle aikaisin aamulla auringon vasta pilkistellessä mäkien ja kukkuloiden takaa.
Matka oli sujunut hyvin, mitä nyt muutaman kerran piti pysähtyä maantiellä ja avata konepelti, jotta Lassin kottero
saatiin takaisin käyntiin. Veronicaa jännitti ihan hirveästi tätiensä ja setänsä tapaaminen. Mitä jos he eivät olisikaan
sellaisia, kun Zach ja Claire olivat hänelle kertoneet? Älä huoli tyttö pieni, hyvin se menee!

Ennen muiden tapaamista esitelläänpä vielä tämä tuore parivaljakkomme. Veronicasta kasvoi aivan tajuttoman kaunis
nuori nainen yhä vain pitkien ja vaaleiden hiustensa kanssa. Tyttö, vai pitäisikö tässä kohtaa jo sanoa nainen, valitsi
pääaineekseen taloustieteen. En tiennytkään, että sinä Veronica olet kiinnostunut tuollaisesta. Olin ajatellut, että tyttö
valitsee jonkun filosofian tai psykologian, mutta mikäs tuossa.

Lassi Kontionkoto, komea ja muutenkin hyvin hurmaava miekkonen. Lassia oli kiinnostanut koulussa kaiken maailman
kemiat, fysiikat ja matikat, joten pääainekin oli tälle todella helppo valinta. Fysiikka, joka samassa sivuaisi myöskin
matematiikkaa. Lassi on romantiikkatavoitteinen nuori herra luonnepistein 2/8/2/6/7.

Veronica oli loppujen lopuksi aivan turhaan huolissaan. Melie ainakin otti veljentyttärensä oikein mieluusti asumaan
saman katon alle ja heti halauksen jälkeen nainen pistikin Veronican kertomaan kaikki kuumimmat juorut, mitä koto-
puolessa on viime aikoina tapahtunut. Meliehän oli vieraillut muun perheen luona viimeksi Zachin ja Varpun häissä,
eikä tämä ollut mitenkään erityisen tiiviisti pitänyt yhteyttä äitiinsä tai veljeensä sen jälkeen.

Lassin sen sijaan sietää olla vähän varuillaan, ainakin Leon kanssa. Leonard ei millään halunnut hyväksyä toista miestä
kotiinsa, varsinkaan tuollaista, jonka Leo koki suureksi kilpailijakseen. Miten kävisi, jos Riina päättäisikin kiinnostua
Lassista ja jättää Leon kokonaan? Joka tapauksessa Leo teki Lassille hyvin nopeasti selväksi sen, ettei tämä suinkaan
tulisi ottamaan minkään sortin valtaa tässä taloudessa, ainakaan niin kauan kuin Leo itse olisi osa sitä. Lassi lupasi
naureskellen olla astumatta Leon varpaille missään asiassa ja sai samalla miehen vähän rauhoittumaan.

Melie sen sijaan hyväksyi Lassin saman tien joukkoonsa. Lassi ei voinut kieltää olleensa aluksi vähän hämillään nähtyään
Melien ensi kertaa. Oli nainen kuitenkin sen verran omituinen ilmestys tässä kaupungissa ja maassa yleensäkin.
Nopeasti Lassi kuitenkin tottui Melien hieman poikkeavaan ulkonäköön, eikä onneksi pitänyt sitä missään vaiheessa
minkään sortin ongelmana. Melie päätti toivottaa Lassin tervetulleeksi taloon valmistamalla suuren kasan uunivoileipiä
ja kohottamalla sitten maljan Lassille ja Veronicalle.

Yasmin ei voinut käsittää, miten Veronicasta olikin kasvanut noin kaunis nuori neito. Yasmin oli itse asiassa pitänyt
itseään jo kauan suvun ehdottomasti viehättävimpänä ja kauneimpana naisena, mutta joutui omaksi harmikseen
luovuttamaan sen tittelin Veronicalle. En ole Yasmin tiennytkään, että sinulla on ollut jo pitemmän aikaa tuollainen
arvojärjestelmä, jossa luokittelet ihmisiä oman mielesi mukaan.

Palattuaan ensimmäisiltä luennoiltaan ja rupateltuaan pitkät tovit Yasminin ja muiden kanssa, Lassi ja Veronica livistivät
vihdoin pois olohuoneesta omaan makuuhuoneeseensa, joka oli muuten ennen Zachin huone. Nyt pari pääsi vihdoin
viettämään yhteistä laatuaikaa, jota molemmat olivat kaivanneet koko pitkän päivän. Juteltavaa tosiaan riitti, Veronica
halusi välttämättä kuulla Lassin mielipiteen sukulaisistaan. Pikku hiljaa juttelusta ajauduttiin toimiin ja pari vaihtoi
suukon jos toisenkin ennen kuin..

..Lassi polvistui rakkaimpansa eteen kosiakseen tätä. Suuri säihkyvä timanttisormus lepäsi silkkisen pehmusteen päällä
ja odotti kutsuvasti sitä hetkeä, kun Veronica ottaa sen pois ja pujottaa sormeensa. Veronica meni aivan sanattomaksi
eikä tiennyt miten reagoida kosintaan. Hetkeäkään nainen ei kuitenkaan edes ajatellut kieltäytyvänsä. Vihdoin monen
minuutin hiljaisuuden jälkeen Veronica tarttui sormukseen ja asetteli sen vasempaan nimettömäänsä.

Lassi oli jo hetken pelännyt pahinta, ettei Veronicalla ollut aikomustakaan suostua. Lopulta helpottunut Lassi nosti
tuoreen kihlattunsa syliinsä ja kantoi tämän suoraan yhteiselle parisängylle, jossa tapahtuikin seuraavan yön aikana
yhtä jos toistakin. Nämä kyseiset puuhat ovat kuitenkin kihlaparin omia yksityisiä asioita, joten me jätämmekin niiden
vatvomisen nyt tyystin.

Seuraavana aamuna ennen kukonlaulua Veronica tepasteli kepeästi alusvaatteisillaan keittiöstä ulos hakemaan päivän
sanomalehteä. Matkallaan nainen törmäsi tenttipapereitaan selailevaan Leoon, joka joutui hetkeksi pienoiseen paniikkiin
nähdessään Veronican pelkissä paljastavissa pitsialusvaatteissaan. Leonard ei tosiaan ollut tottunut siihen, että
sukulaiset tepastelevat talossa miten sattuu.

Samana iltana Lassin tutkaillessa itseään peilistä Yasminilla oli täysi työ hillitä itsensä. Nainen oli päivän mittaa
huomannut tunkevansa jatkuvasti Lassin juttusille ja seuraavansa tätä joka paikkaan talossa. Pikku hiljaa Yasmin
tajusi olevansa korviaan myöten ihastunut veljentyttärensä avomieheen. Edes ajatus Yasminin omasta kullasta,
Roopesta tai siitä, että Lassi tosiaan oli jo varattu, ei auttanut naista millään lailla.

Lopulta Yasmin ei enää pystynyt hillitsemään itseään. Varmistettuaan, ettei Veronica ollut näkemässä, nainen lähestyi
Lassia varovasti ja yritti sitten muitta mutkitta suudella tätä. Lassi pelästyi Yasminin aikeista ja työnsi tämän kova-
kouraisesti pois luotaan. Yasmin tuijotti miestä itku kurkussa, muttei saanut tältä vastaukseksi kuin kylmän ja
selitystä vaativan katseen.

Surullinen Yasmin päätti tarttua siivousvälineisiin ja jynssätä keittiön putipuhtaaksi. Yasmin ei ollut ikinä elämässään
tullut torjutuksi, eikä suinkaan pitänyt sen tuomasta tunteesta. Ennen kaikkea nainen tunsi häpeää surun ja muun
rinnalla. Miten hän olikaan voinut mennä nolaamaan itsensä niin täydellisesti Lassin edessä? Mitä mieskin mahtoi
hänestä ajatella tuon älyttömän tempauksen jälkeen.

Ilmeisesti ei sen kummempia, tai ainakaan Lassi ei niitä Yasminille näyttänyt. Lassi jatkoi elämäänsä ihan entiseen
tapaan Veronican kanssa, eikä tuntenut minkäänlaisia omantunnon tuskia suudellessaan kihlattuaan Yasminin edessä.
Yasmin sen sijaan ei voinut käsittää miksi Lassi halusi väen väkisin satuttaa häntä vielä enemmän. Itkua pidätellen
nainen juoksi kauas pois tuon onnellisen parin luota.
Miten käykään Yasminille, saako hän vielä tahtonsa läpi ja Lassin itselleen? Entä milloin neloset saapuvat yliopistolle sekoittamaan pakkaa vielä vähän lisää? Kaikki selviää ensi osassa. Kommentointi sallittua. :)