29. Neljä sukupolvea samassa talossa.
Viittä vaille osa kolmekymmentä. :) Kiitoksia paljon kaikille taloesittelyn kommenteista, oli mukava lukea niitä. Tämä osa käsittelee sitten aika lailla tavallista elämää. Lapsia ja sen sellaista. Kiitän myös kaikkia, jotka ovat antaneet äänensä tuossa äänestyksessä. Ihan hyvä nähdä, että ainakin suurin osa on ollut tyytyväinen perijään.

Varpun neitimäisen olemuksen takaa paljastuikin yllättäen suuri urheiluhullu. Nainen ei huomannut mitään mitä tämän
ympärillä tapahtui, jos televisiosta tuli jonkin sortin urheilua. Varpun lempilajit olivat kuitenkin ehdottomasti jalkapallo
sekä baseball. Voitte vain kuvitella mikä huuto ja karjunta olohuoneesta kantautui kun televisiosta sattui tulemaan
jalkapallon maailmanmestaruusottelu.

Eräänäkin päivänä Varpu keskittyi urheilulähetykseen niin innolla, ettei huomannut, vaikka Lex ensin teki tarpeensa
puoliksi olohuoneen kalliille matolle ja kieriskeli sitten niiden seassa hyvän tovin. Lopulta keittiöön matkalla ollut Claire
havahdutti miniänsä takaisin maan pinnalle ja käski tämän sammuttaa tv ja katsoa koiran perään.

Osasi Lex kyllä olla ihan kilttikin koira. Varsinkin Marcuksen seurassa koira käyttäytyi kuin parahtin palveluskoira
ikään. Ehkä Lec jollain lailla ymmärsi ja vaistosi, että Marcus on paljon nähnyt ja kokenut vanha mies, jolle on
syytä osoittaa vähän kunnioitustakin. Hyvä sentään, että joku talossa saa koiran kuriin.

Niin siinä sitten kävi, että hääyön temmellykset tuottivat tulosta nopeammin kuin oli kuviteltu. Varpun maha kasvoi
ihan silmissä, eivätkä vanhat vaatteet enää mahtuneet neidon ylle. Lainattuaan perheen yhteistä luottokorttia, Varpu
vietti hyvin ansaitun vapaapäivän shoppaillen itselleen äitiysvaatteita ja muuta mukavaa. Zach oli innoissaan uutisista,
isyys tulisi juuri hyvään saumaan. Hän oli saanu työnsä kunnolla käyntiin ja ylennyksiäkin tippui vähän väliä. Perheen
taloudellinen tila olisi ainakin turvattu.

Varpu hehkutti ilouutisia kaikille talossa asuville. Claire oli vähintäänkin yhtä innoissaan uutisista kuin Zach ja Varpu itse.
Nainen oli aivan tohkeissaan tietäessään saavansa kohta ensimmäisen lapsenlapsensa. Tästä lapsesta tulee aivan takuu-
varmasti täysin piloille hemmoteltu, ainakin jos Clairella on mitään sanomista siihen. Olihan Claire saanut tavata sisartensa
lapsia ihan riittämiin, mutta eihän heitä voinut millään verrata omiin lapsenlapsiin.

Marcus oli tuntenut itsensä sairaaksi ja hauraaksi jo pidemmän aikaa. Ainut ruoka, joka miehelle enää tätä nykyä maistui
oikein kunnolla, oli Aliisan keittämä liemisoppa, joka tuntui samalla myös antavan jotain kummallista parantavaa voimaa.
Ei ole kyllä mikään ihme, jos olo on jo vähän hutera. Onhan Marcus sentään jo kahdeksankymmentä vuotias.

Zach ja Varpu yrittivät käyttää kaiken mahdollisen ajan toistensa kanssa oleiluun. Kohta vauva syntyisi, eikä heillä enää
koskaan olisi samanlaista yksityisyyttä ja vapautta kuin nyt. Vaikka osallistuihan pikkuinen jo nyt vanhempiensa
kuherteluhetkiin. Pienokainen oli aivan mahdoton potkimaan, eikä meinannut pysyä paikoillaan hetkeäkään.

Vain Zachin uusi harrastus sai tämän pois rakkaimpansa luota. Tämän auton romun korjaus oli vielä pahasti kesken ja
Zach aikoi saada sen valmiiksi mitä pikimmin. Siitä tulisi aivan loistava ajokki tuleville lapsille, kun näiden täytyy päästä
kouluun. Toki vasta sitten kun lapset ovat teini-iässä ja saavat itselleen ajokortin.

Varpu oli kaikessa rauhassa matkalla yläkertaan, kun tämä tunsi viiltävän kivun mahassaan ja tajusi synnytyksen
alkaneen. Talossa oli naisen lisäksi vain Marcus, joka hänkin loikoili aivan rauhassa olohuoneen sohvalla kuulematta
lainkaan Varpun kirkumista ja tuskan huutoja. Varpun täytyisi siis selvitä synnytyksestä aivan yksin.

Kaikki meni kuitenkin hyvin. Pian Varpun käsillä lepäsi pieni suloistakin suloisempi vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen
tyttövauva, Veronica. Veronica onkin ensimmäinen tämän suvun lapsi, joka peri vanhemmiltaan vaaleat hiukset.
Perhe pääsee ainakin toistaiseksi vielä kovin helpolla, sillä Veronicalle ei syntynyt samaan syssyyn enempää sisaruksia.

Marcus tajusi nousta katsomaan metakan syytä vasta, kun Varpu käveli pikkuisen kanssa olohuoneeseen tervehtimään
isoisoisää. Marcus leikki ja kutitteli vauvaa, muttei tohtinut enää ottaa pikkuista syliin. Miehen kädet olivat viime aikoina
tiputelleet jos jonkinlaisia esineitä, eikä Marcus suinkaan halunnut tiputtaa vastasyntynyttä vauvaa lattialle. Tämä taitaakin
olla ensimmäinen sukuni, jossa elelee samaan aikaan saman katon alla neljä sukupolvea.

Veronica sai omakseen yläkerran tyhjän makuuhuoneen. Tällä kertaa Varpu sai itse olla päättämässä sisustuksesta.
Koko muu talohan oli sisustettu käytännössä katsoen hyvissä ajoin ennen Varpun ja Zachin muuttoa sinne. Varpu
ei voinut olla tapetoimatta huonetta osittain vaaleanpunaiseksi. Täytyyhän esikoisella olla pienestä pitäen kunnon
prinsessahuone.

Tultuaan yhtä matkaa töistä ja tavattuaan keittiössä synnyttäneen Varpun, Claire ja Zach ryntäsivät kilpaa yläkertaan
katsomaan pienokaista. Pienen tuupinnan ja tönimisen jälkeen kaksikko saapui kehdon luo lähes yhtä aikaa eikä
kumpikaan tohtinut nostaa pikkuista pois. Lopulta Claire siirtyi taaemmas ja antoi tuoreen isän ottaa Veronica
syliinsä ensimmäisenä.

Lopulta siinä kävi niin, että Zach pääsi saman tien kokeilemaan vaipanvaihtotaitojaan. Tuttipullon imeminen oli tytöllä
vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän Veronica senkin pian opi, kun talossa on niin lukuisa määrä simejä, jotka ovat
oikein mielellään auttamassa harjoittelussa. Tyttö olikin oikea tuijotusten ja lepertelyjen kohde koko illan.

Yösydännä kaikkien muiden nukkuessa, Claire kasvoi vanhukseksi. Toisin kuin Aliisa ja Marcus, Claire hyväksyi heti
harmaantuneet hiuksensa, eikä yrittänytkään saada niitä takaisin pikimustiksi. Claire on todella kaunis ja lempeän
näköinen vanhus, joka tulee varmasti olemaan hyvä isoäiti Veronicalle, tämän tuleville sisaruksille ja serkuille.

Varpu ja Zach olivat onnellisia toistensa kanssa. Välillä tämä kyseinen onni sai Clairen apeaksi. Nainenhan ei ollut ikinä
onnistunut saamaan itselleen kunnollista elämänkumppania. Eipä sen puoleen, ei Claire ollut kyllä Rekon jälkeen edes
etsinyt ketään. Tämä saisi olla vain tyytyväinen, että oma poika on onnellisesti naimisissa.

Varpu ja Zach pyrkivät olemaan tyttärensä luona niin usein kuin mahdollista. Nukuttuaminenkin kävi paljon nopeammin,
kun molemmat vanhemmista olivat paikalla. Veronica ei ole kyllä koskaan ollut mitenkään hankala lapsi. Mitä nyt joskus
herättää keskellä yötä ihan vain haluakseen leikkiä jonkun kanssa.

Seuraavana päivänä perhettä kohtasi suuri suru. Viikatemies tuli hakemaan Marcuksen manan majoille yhdessä kahden
hulatanssijansa kanssa. Marcus lähti iloisin ja turvallisin mielin Viikatemiehen mukaan. Hän tiesi muun perheen pärjäävän
mainiosti ja tapaavansa kohta taas rakkaat vanhempansa.

Kaikki talossa sillä hetkellä olevat, Veronicaa lukuunottamatta, tulivat itkemään ja suremaan Marcuksen uurnan luo.
Aliisa ei voinut uskoa menettäneensä miehensä, muttei toisaalta voinut itkeä. Tieto siitä, että hän näkisi miehensä
taas pian, ilmeisesti helpotti naisen oloa. Hän ei joutuisi olemaan kauaa poissa rakkaimpansa luota. Lex taas oli täysin
surun murtama. Koira oli löytänyt Marcuksesta itselleen hyvän isännän ja ystävän.

Marcus haudattiin äitinsä ja isänsä luo hautuumaalle. Vähän matkan päässä ovat myös kaikkien kolmen perheen
lemmikkin, Xerin, Sethin ja Saran haudat.

Varpu ja Aliisa olivat tätä nykyä perheen ainoat, jotka pystyivät hoitamaan kotityöt ja muut käytännön asiat. Claire ja
Zach vain istuivat omissa huoneissaan suremassa. Varpu ei voinut olla ihailematta Aliisan tarmoa siistiä paikkoja
tavalliseen tapaansa, vaikka tämän aviomies oli juuri kuollut.

Claire oli täysin hajalla isänsä kuolemasta. Aliisa lohdutti tytärtään parhaansa mukaan ja käski ajatella jotain muuta
iloisempaa asiaa. Aliisa yritti myös saada Clairen ajattelemaan Marcuksen kuolemaa toisella tavalla. Marcushan oli itse
ollut vallan tyytyväinen lähtiessään, Clairen pitäisi ajatella samoin kuin isänsä, että tämä halusi lähteä ja teki sen täysin
mukisematta ja tyytyväisenä.

Claire saikin muuta ajateltavaa, kun Varpu pyysi tätä auttamaan Veronicaa kasvamaan taaperoksi. Claire teki sen ilomielin
ja tunsi itsensä hetken nuoreksi ja vetreäksi, että hänen käsissään lepäsi pieni Zach, joka oli valmis jättämään vauva-
ajan taakseen ja kasvamaan isoksi pojaksi. Veronica oli totta tosiaan syntynyt oikeaan aikaan. Myös Zach tuntui
ajattelevan asioita positiivisemmalla tavalla, kun tyttö oli lähellä.

Veronicasta kasvoi aivan hirmuisen nätti ja söpö tyttö. Tämän luonnepisteet ovat 3/4/9/10/1. Eipä ole tyttö ainakaan
isältään perinnyt tuota kiukuttelevaa ja marisevaa luonnetta. Muu luonne taas sopiikin aika lailla yhteen Zachin kanssa.
Hassua miten kovin monet tämän suvun lapset ovat olleet luonteeltaan hyvin leikkisiä.

Syödessään varhain aamuyöllä aamiaista, Varpu vihjaili Zachille haluavansa lisää lapsia. Veronicakin olisi jo sopivan ikäinen
saamaan itselleen pikkusiskon tai -veljen. Zachillä ei ollut mitään ajatusta vastaan ja pari päättikin heti syömisen jälkeen
laittaa asian vireille. Olihan parilla hyvää aikaa, kun Veronicakin nukkui vielä sikeästi.

Vanhemmilla oli muutenkin riittävästi aikaa toisilleen. Talossahan asui kaksi vanhusta, jotka oikein kamppailivat siitä,
kumpi saa tyttöä hoitaa. Eläkkeellä oleva Aliisa katsoi tytön perään mieluusti muiden ollessa töissään. Samalla siis
vältyttiin epäpätevien lastenhoitajien palkkaamiselta. Veronica on kyllä aikamoinen poikkeustapaus tässä suvussa.
Tyttö on ensimmäinen lapsi, joka ei kilju kauhusta joutuessaan tekemisiin veden kanssa.

Päivän muuttuessa pikku hiljaa illaksi, Viikatemies saapui hakemaan myös Aliisan mukaansa. Perhe sai taas yhden lisäsyyn
surra. Varpulla oli kova selittäminen Veronicalle, joka kyseli ihmeissään minne Aliisa-mummi oli yhtäkkiä kadonnut. Tyttö
oli oppinut jo puhumaan muutaman sanan ja ymmärsi muutenkin jo monia asioita. Aliisa laskettiin haudan lepoon miehensä
viereen hautausmaalle.

Zach oli isoäitinsä kuoleman jälkeen omistautunut vallan Veronicalle. Mies vietti tunteja tytön huoneessa leikkien tämän
kanssa. Tyttö oli toki otettu tästä isän uudesta ylihuolehtivaisuudesta, mutta ei oikein ymmärtänyt, miksei saanut enää
temmeltää vapaasti muualla talossa. Zach vältti kaikin keinoin viemästä tyttöä alakertaan lähelle keittiötä. Mies ilmeisesti
pelkäsi Veronican loukkaavan itsensä siellä jollain lailla.

Toinen lapsi osoitti ensimmäiset merkkinsä olemassa olostaan tekemällä Varpun voinnin huonoksi. Nainen joutui
jäämään kotiin pahan olonsa vuoksi jo ennen varsinaista äitiyslomaa. Veronica ei ollut ollut lainkaan samanlainen. Varpu
oli pystynyt elämään lähes täysin normaalia elämää tytön syntymään asti, eikä ollut kertaakaan tuntenut oloaan heikoksi.

Veronica oli kovin lahjakas lapsi. Tyttö osasi leikiten rakentaa palikoista suuriakin torneja ja sai erimuotoiset palat
helposti omiin koloihinsa. Tyttö saakin tulevaisuudessa opettaa taitonsa pikkusisaruksilleen, jotka taatusti ottavat
isosiskonsa esikuvakseen.
Tähän päättyy tämä osa. Seuraava osa sisältää siis Varpun toisen synnytyksen sekä kaikkea muuta mukavaa. Palautetta saa yhä vain antaa, niitä on aina mukava lukea. Osa 30 ilmestyy viikon päästä, jos mitään odottamatonta ei ilmaannu ennen sitä.