15. Perheenlisäystä ja kuolleita tipuja.
Tässä sitten menikin suunniteltua kauemmin aikaa saada tämä osa valmiiksi. Tällä kertaa voisimme pistää sen kokeiden piikkiin. (Mikähän syynä sitten ensi kerralla on..?) Kiitokset edellisen osan kommenteista ja olen pahoillani, kun en ole voinut auttaa kummoisestikaan kyseliöitä siinä, mistä mikin vaate jne. on ladattu. Jostain syystä pelini ei niitä enää suostu näyttämään.

Eljaksen kuolemasta ei ollut kulunut vielä vuorokauttakaan, kun Aliisa tunsi jälleen polttavat supistukset.
Joku pieni olento pyrki ulos maailmaan. Kummallinen sattuma, että Claire syntyi heti Lisan kuoleman jälkeen
ja tämä perheen neljäs lapsi hetimmiten Eljaksen kuoleman jälkeen.

Adam sai vihdoin toivomansa pikkuveljen! Pikkuinen sinisilmäinen poika sai nimen Kenneth. Kenneth peri
isoisänsä ruskeat hiukset aivan kuten Claire.

Ei, en suinkaan ottanut kahta kuvaa Kennethistä, vaikka poika suloinen onkin. Tämä veljensä näköinen
lapsi omaa tummemman ihonvärin ja on kaiken lisäksi tyttö, joka nimettiin myöhemmin vanhempien
kinastelun jälkeen Kellyksi. Aliisa ei olisi millään halunnut enempää k-kirjaimella alkavia lapsia perheeseen,
mutta lopulta Marcus vei voiton.

Kinaa ei myöskään suinkaan käyty pelkästään Kellyn nimestä, vaan myös tämän kolmosista viimeisenä
syntyneen mustahiuksisen tytön Katien nimestä. Nyt talossa on yhteensä kahdeksan simiä, joten lisää
lapsia ei ainakaan vähän aikaan ole tulossa.

Kun viralliset nimet oli annettu, vanhemmat syleilivät pienokaisiaan ja peittelivät nämä sitten vuoteeseen.
Kumpikaan, Adam tai Amber ei käynyt edes tervehtimässä uusia sisaruksiaan. Molemmat ilmeisesti
osoittivat jo etukäteen mieltään, sillä olihan se sanomattakin selvää, että vanhemmat viettäisivät nyt
lähes kaiken aikansa kolmosten kanssa.

Tässä vielä uusi lastenhuone ylhäältä kuvattuna. Huone toimi ennen Eljaksen ja Lisan makuuhuoneena,
mutta koska muuallakaan asunnossa ei ollut tilaa, Marcus myi vanhempiensa tavarat ja antoi vaimolleen
luvan tehdä huoneesta kolmosille lastenhuoneen.

Miten ennen niin kiltistä Clairesta tuli tällainen marisija ja kiukkupussi? Siten, että molemmat vanhemmat
jättivät tytön kehtoon moneksi tunniksi päiväunienkin jälkeen vain leikkiäkseen vauvojen kanssa.
Varokaa vain, etteivät Adam, Amber ja Claire kosta tätä teille vielä tulevaisuudessa.

Naapuruston tunnettu häirikkö kävi monta kertaa viikossa kaatamassa perheen roskapöntön ja varastamassa
sanomalehtiä. Ikään kuin tämän rikkaan kroisoksen omaan kartanoon ei sanomalehtiä kannettaisi! Tällä kertaa
miehellä oli tarkoitus sotkea perheen pihaa levittämällä kaikki roskapöntön roskat ympäri pihaa.

Marcus äkkäsi pitkin pihaa levitetyt roskat muutamaa tuntia myöhemmin ja kävi kiroillen keräämässä ne
takaisin pönttöön vannoen mielessään antavansa häirikölle joskus vielä samalla mitalla takaisin. Miespä ei
vielä tiedäkään miltä tuntuu kerätä haisevia kakkavaippoja pitkin pihaa!

Illan tultua Claire oli vihdoin saanut päälleen päivävaatteet ja tuttipullon kouraansa. Siitä huolimatta
tyttö ei voinut olla tirauttamatta itkua valmistautuessaan kasvamaan isoksi tytöksi. Kukaan ei ollut
taaskaan kiinnostunut Clairen elämästä. Tyttöparka ei saanut edes syntymäpäiväkakkua, vaan joutui
kasvamaan aivan yksin omassa huoneessaan.

Kasvu onnistui kuitenkin hyvin ja tässä näemmekin lapseksi kasvaneen Clairen, josta tuli aivan valtavan
nätti ja sanokaa mitä sanotte, mutta ainakin niissä taaperoaikaisissa hiuksissaan tyttö oli kuin ilmetty
Tasha. Claire ei sisarustensa tapaan ollut enää kovinkaan kiinnostunut leluista, vaan ennemminkin
tieteestä, soittamisesta ja lukemisesta.

Alhaalla Amber mietti kuumeisesti pitäisikö hänen mennä onnittelemaan siskoa vai ei. Hän halusi Clairesta
leikkikaverin, muttei toisaalta halunnut ottaa riskiä, että Claire veisi koulussa ja muualla kaiken sen vähäisenkin
huomion, mitä Amber itse oli koskaan saanut. Tiedä sitten miksi tyttö tuollaista epäili.

Viereisessä huoneessa olevat Marcus ja Aliisa eivät edes tienneet tyttärensä kasvaneen lapseksi. Molemmat
olivat niin keskittyneitä peittelemään ja laulamaan kehtolauluja kuopuksilleen, etteivät taatusti olisi huomanneet
mitään, vaikka puoli taloa räjähtäisi.

Lopulta Amber päätti mennä halaamaan siskoaan ja lausumaan onnittelunsa. Suloisia eivätkö olekin? Tytöt
ovat sen verran erinäköisiä, että kolmosistahan voi kasvaa aivan minkä näköisiä tahansa. Toivon mukaan
jokainen on omanlaisensa ja persoonallinen.

Halailun jälkeen Amber johdatti pikkusiskonsa alakertaan Eljaksen ja Lisan uurnien luo. Vaikka tyttö ei ollut
koskaan tavannutkaan isoäitiään, vaari sentään oli vielä tuoreessa muistissa. Myöhemmin Claire muisti,
kuinka hänelle oli sanottu vaarin menneen taivaaseen ja että hän oli vilkuttanut iltaisin Eljaksen kuoleman
jälkeen ylös taivaalle. Nyt hän vihdoin ymmärsi vaarin olevan poissa lopullisesti.

Oli keskiyö, kun Adam kapusi ylös sängystään hieroen unisia silmiään. Jostain kantautui soittoa, aivan kuin
kaksivuotias pikkulapsi olisi soittanut epävireistä kitaraa. Adam karisti unihiekat silmistään ja lähti selvittämään,
mistä metakka johtui.

Syyllinen meteliin löytyi lähempää, kuin Adam olisi osannut arvatakaan. Nimittäin hänen oman rakkaan
pikkusiskonsa Clairen huoneesta. Tyttö koetti parhaansa mukaan soittaa viulua, joka tälle oli lopulta
ostettu syntymäpäivälahjaksi.

Haukuttuaan siskonsa soiton ensin täysin lyttyyn, Adam otti ja tarttui tämän muurahaiskokoelmaan ja
ravisti sitä niin, että muurahaiset taatusti kuolivat. Sen jälkeen poika juoksi nauraen pois siskonsa
kiljunnan ja itkun saattelemana.

Seuraavana aamuna Marcus ja Aliisa halusivat selvittää yöllisen metakan syytä ja kutsuivat kaikki
lapsensa, kolmosia lukuun ottamatta, parvekkeelle. Amber kertoi nukkuneensa koko yön kuin tukki, joten
vanhemmat päästivät tämän jatkamaan leikkejään ja vaativat Clairea kertomaan mitä yöllä oli tapahtunut.
Tyttö kertoi itku kurkussa mitä kaikkea veli oli tehnyt ja sanonut. Lopulta Adam joutui sekä halaamaan,
että pussaamaan siskoaan anteeksipyynnön lisäksi.

Alakerrassa perhettä odotti surullinen yllätys. Perheen lemmikkilintu Robin, oli kuollut yön aikana. Lintu
makasi kuolleena häkkinsä pohjalla ja ikävä haju leijaili ympäri asuntoa. Loppujen lopuksi Marcus korjasi
linnun pois ja siivosi häkin puhtaaksi. Lintu oli ollut hänelle rakas, mutta viime aikoina lähinnä lapset olivat
huolehtineet Robinista.

Työnjako oli puolittunut tämän perheen aikuisten kesken. Marcus hoiti kokkaamisen ja siivoamisen, Aliisa
lastenhoidon pääasiallisesti kokonaan. Tänä aamuna Marcus paistoi perheelle munakkaita Aliisan
ruokkiessa Kellyä ja samalla vahtien, ettei mies sytytä koko keittiötä tuleen. Olihan Marcus toki innostunut
kokkaamisesta, mutta tämän taidoissa oli vielä hiomisen varaa.

Illemmalla olikin kolmosten syntymäpäivien aika. Ensimmäisenä kakun luo pääsi äidin oma tyttö, Katie.

Heti Katien jälkeen Marcus auttoi toista tyttöä kasvussaan. Ilmeestä päätellen, Kelly ainakin oli innoissaan
tapahtumasta,

Lopuksi oli vielä Kennethin vuoro päästä äidin syliin puhaltamaan kynttilät sammuksiin.

Tässä taaperoikäinen Katie, joka näyttää suurin piirtein samalta kuin Adam ja Claire. Kaikilla kolmella on
ollut nuo kummalliset viirut poskissa. Katien luonnepisteet ovat: 7/3/10/3/2, eli tyttö on skorpioni.

Seuraavana esittelyyn pääseekin Kelly. Tyttö on siskonsa näköinen ja omaa myös nuo viirut poskissaan.
Soma tyttö joka tapauksessa. Tässä vielä Kellyn luonnepisteet: 10/10/4/6/1, horoskooppi on leijona.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, pikku-Ken, josta kasvoi sisartensa tavoin hyvin suloinen.
Poika on oinas luonnepistein: 9/10/9/6/1.

Clairea tai Adamia ei voinut vähempää kiinnostaa pikkusisarten kasvut. Shakkilauta oli paljon mielenkiintoisempi,
tai olisi ollut, mikäli Claire ei olisi huijannut joka käänteessä ja voittanut siten reippaasti. Tätä se sisarusrakkaus
ilmeisesti on.

Lisan ja Eljaksen uurnat olivat jääneet moneksi päiväksi täysin huomiotta, joten ei ollut mikään ihme, kun
Lisan haamu saapui illalla säikyttelemään miniäänsä sekä lapsenlapsiaan. Pelottavia nuo haamut kun tuolla
lailla availevat televisioita ja käyvät jääkaapilla.

Laitetaanpa tähän loppuun vielä kuvat Aliisasta ja Marcuksesta, jotka saivat molemmat uudet hiustyylit,
vanhat alkoivatkin jo hiukan kyllästyttää. Aliisa päätti kokeilla lyhyempiä ja punertavia hiuksia, Marcus
tyytyi värjäämään mustat hiuksensa ruskeiksi ja leikkaamaan niitä hiukan. Kaikesta päätellen pari on
onnellisesti yhdessä, eikä Marcuskaan enää haikaile kodinhoitajan perään.
Tässä oli sitten tämä osa. Palautteen anto on edelleen salittua ja myös hyvin toivottua. Kiitokset myös kaikille äänestykseen osallistuneille. Katsotaan josko saisin jonkinlaisen extra osan tässä jossain vaiheessa. Ilmoittelen seuraavasta osasta sitten kommenteissa, kun sen aika tulee.