LC Murray

16.2.2008

11. Kolmas sukupolvi.

Kategoriassa: 11. Kolmas sukupolvi — murray @ 13.54

Uusi osa tuo tullessaan myös uuden ulkoasun, josta en henkilökohtaisesti pidä kovinkaan paljon. (Ei sen puoleen, en pitänyt edellisestäkään.) Nämä kaksi nyt vain ovat ainoat, joita voin kuvien suuren koon vuoksi käyttää. Nyt kuvat näkyvät (toivottavasti) kaikilla niiden oikeassa koossaan ja selvinä. Jos näin ei ole, ilmoitattehan siitä minulle. No, joka tapauksessa tämän osan alku menee vielä yliopistolla, mutta siitä siirrymme sitten Marcuksen kanssa aivan uuteen taloon, josta innostuin tekemään ainakin näin alkuun hieman liian ison. Taloesittely tulee sitten jossain vaiheessa tämän osan jälkeen. Nyt kuitenkin itse osan pariin.

Sean yritti epätoivoisesti vielä hakeutua Tuiken seuraan tämän kulkiessa vain viattomasti
opiskelijoidemme talon ohi. Tuike kuitenkin torjui jopa miehen jutteluyritykset ja jatkoi matkaansa
jättäen taas kertaalleen pettyneen Seanin yksin pihalle.

Daniel heräsi samana aamuna käskevään ovikellon soittoon. “Kuka kummassa kehtaakaan
häiritä yöuniani?” Daniel mietti ja kapusi vaivalloisesti ylös sängystään.

Koska kukaan muu ei viitsinyt vaivautua katsomaan ketä oven takana oli, Dan käveli alusvaatteisillaan
ulos hyytävään syysilmaan ja karjui sisälle pyrkivälle lehtorille nopeat hyvästit ja juoksi sitten
takaisin sisälle lämpimään. Lehtorit ovat jostain kumman syystä koko ajan tunkemassa kylään.

Mitä ihmettä tämän naisen päässä oikein liikkuu?! Maahan on jo lumessa ja Desiree on siitä
huolimatta menossa uimaan! No, käyväthän ihmiset avannossakin uimassa, mikseivät sitten
lähes jäätyneessä uima-altaassa.

Kauaa Desiree ei vedessä viihtynyt. Muutaman potkun jälkeen kylmyys pakotti naisen kapuamaan
ylös altaasta. Kyllä sinä Desiree pääset sitten keväämmällä taas uimaan, älä hätäile.

Koska Hellevi oli poistunut Jasonin kanssa yliopistolta, tilalle tuli tietysti uusi cheerleader. Tämä
oli ilmeisesti Hellevin määräyksestä päättänyt aloittaa jokapäiväisen vierailun Seanin luona. Kuten
Hellevi, myös tämä uusi nainen kiljui ja huusi niin, että Sean varmasti heräsi siihen.

Seanin huoneesta kuuluvasta kiljumisesta huolimatta, Marcus ja Daniel esittivät komean
jonglööraus shown Desireelle, joka ei ikävä kyllä mahtunut kuvaan. Sisarukset naureskelivat
keskenään tietäen Seanin olevan herätyksen johdosta pahalla tuulella koko loppupäivän.

Veljeskaksikko pääsi myös hoitamaan puutarhaa. Lumet olivat yllättäen sulaneet, vaikka oltiinkin
vielä talven puolella. Puskat tasoittuivat nopeasti kahden raavaan miehen voimalla, eikä aikaakaan
kun uusi lumi jo peitti ne alleen.

Sean jännitti niin tulevaa viimeistä loppukoettaan, ettei tajunnut syövänsä homehtunutta pizzaa.
Hyvä, Sean. Ruokamyrkytyshän tästä vielä puuttuisi.

Aamulla anivarhain suoritetut loppukokeet takasivat kaikille kolmelle miehelle Laudaturin
paperit, kuten Tashalle ja Jasonille. Miehet olisivat nyt täysin valmiit jättämään yliopiston ja
Desireen huolehtimaan yksin asunnosta. Desiree toivotti kaikille veljilleen onnea ja menestystä,
eihän sitä tiedä, vaikka hän ei enää koskaan näkisi veljiään.

Ensimmäisenä kasvuvuoron sai Daniel. Mies ei muuttunut paljoakaan, hän on edelleen komea oma
itsensä. Hei, hei Daniel. Katsotaan saanko jossain vaiheessa aikaiseksi extra osan sinun ja Susannan
elämästä.

Seuraavaksi kasvoi Sean. Toivottavasti mies vielä löytää onnen ja rakkauden, vaikkei hän sitä
kampukselta saanutkaan.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, kasvoi Marcus, jonka kanssa mekin siirrymme pois
täältä yliopistolta.

Nyt siis jatkossa ette tule vähään aikaan näkemään minkäänlaista yliopistoelämää. Desiree jää
taloon siksi, kunnes Marcuksen ja Aliisan ensimmäinen lapsi saapuu sinne.

Marcus seisoi jännittyneenä uuden kotitalonsa edessä. Miten hän tulisi pärjäämään tulevaisuuden
tuomassa isän roolissa? Onneksi miehellä kuitenkin on Aliisa ja vanhemmat tukena ja auttamassa.

Lisa hyökkäsi heti ovella poikansa kaulaan ja halasi tätä pitkään. Lisa ja Eljas saivat vasta nyt
tietää, kuka lapsista tulisi jatkamaan Murrayn sukua ja kieltämättä molemmat olivat tyytyväisiä
perijävalinnasta. Marcus oli vallan mainio valinta, ihan jo perhetavoitteen vuoksi.

Pienimuotoinen hiusten leikkuu ja uudet vaatteet saivat miehen näyttämään todella hyvältä.
Makuuhuone oli sisustettu tummilla väreillä, mikä miellytti ainakin Marcusta. Aliisasta mies ei ollut
aivan varma.

Koska kukaan talon asukkaista ei kaivannut riesakseen neljää kissaa, Marcus soitti eläinsuojeluun
ja pyysi puhelimeen vastannutta miestä noutamaan kaksi kissanpennuista pois. Poliisiasuinen mies
tulikin reilun puolen tunnin sisällä ja vei mukanaan Shannonin ja Sofian, molemmat tyttöpennut.

Emokissan seuraksi taloon jäi siis vain pikkuinen Seth. Pentu viihtyi hyvin uudessa kissojen huoneessa,
joka rakennettiin yläkertaan. Pieni kopperohan se vain on, mutta aivan passeli kahdelle kissalle.

Aliisasta puheen ollen, Marcus oli jo melkein unohtanut naisen. Vanhempien kanssa kuulumisten
vaihtaminen oli vienyt rutkasti aikaa ja olikin jo melkein keskiyö, kun Marcus soitti rakastetulleen
ja kutsui tämän kylään.

Marcus tutustutti Aliisan vanhempiinsa. Molemmat ottivat naisen avosylin vastaan ja toivottivat
tervetulleeksi perheeseen. Aliisa oli kovin otettu Eljaksen kehuista, joita sateli vähän liiaksikin.

Saatuaan vanhemmiltaan hyväksynnän Aliisan muuttoon, Marcus pyysi tätä asumaan luokseen.
Totta kai Aliisa suostui ja kasvoi nuoresta opiskelijasta aikuiseksi.

Aliisasta kasvoi persoonallisen näköinen nainen. Hiukset pitenivät, meikki muuttui, samoin vaattet.
Nainen ihastui oikopäätä tummaan makuuhuoneeseen ja muutenkin tummanpuhuvaan taloon.
Aliisa on horoskoopiltaan rapu ja luonnepisteet ovat 6/3/6/4/6. Tavoitteena on Marcuksen tavoin perhe
ja elämäntoiveena saada kolme lasta valmistumaan yliopistolta.

Halu saada lapsia oli molemmilla kova, joten mitä sitä sitten turhia aikailemaan. Aikeenani on
toteuttaa Marcuksen hartain toive, eli saada kuusi lasta, jotka päätyvät naimisiin. Turha jättää
sitäkään aivan viimetinkaan.

Seuraavana aamuyönä Aliisa tepasteli sen kummempia miettimättä alusvaateillaan alakertaan
lukemaan eilistä lehteä. Jospa sieltä vaikka löytyisi jokin mukava työ.

Marcus oli sentään vaivautunut pukemaan vaatteet ylleen, ennen aamupalan valmistusta. Vaikka
Lisa ja Eljas nukkuivatkin molemmat omassa makuuhuoneessaan, Marcus ei halunnut tulla yllätetyksi
puolialastomana.

Viimein Aliisakin sai vaatteet ylleen ja liittyi Marcuksen seuraan aamiaispöytään. Pari naureskeli
ajatukselle, että Aliisahan saattoi olla jo nyt raskaana, mistäs sitä koskaan tietää kuinka nopeasti
tärppää.

Raskaana tai ei, Aliisa lähti seuraavana iltana töihin. Hän oli saanut paikan paikallisesta vartiointi-
liikkeestä, ja naisen tehtäviin kuuluikin lähinnä kierrellä ympäri muutamaa rakennusta säännöllisin
väliajoin. Palkka ei ollut suuri, mutta ylennys poliisiksi toi perheelle sentään jokusen lantin lisää.

Perheeseen palkattiin jopa puutarhuri kokoamaan pihalle kasaantuneet lehdet kasaan. Marcus ja
Aliisa olivat saaneet siitä tarpeekseen yliopistolla, eivätkä Eljaksen ja Lisan selät enää kestäisi
jatkuvaa kumartelua.

Seth kasvoi nopeasti aikuiseksi kissaksi eikä tämä juurikaan eroa isosiskostaan Sheilasta, joka
myös peri piirteitä molemmilta vanhemmiltaan. Jostain syystä kollikissa ei tule lainkaan toimeen
emonsa kanssa.

Lisan ja Eljaksen ollessa vielä töissään, Marcus ja Aliisa solmivat avioliiton ilman minkäänlaisia juhlia
tai sukulaisia ympärillä hössöttämässä. Aliisastakin tuli nyt virallisesti Murrayn suvun jäsen.

Avioliitto osui hyvään saumaan, sillä Aliisa huomasi pian olevansa raskaana. Esikoinen syntyisi jo
parin päivän päästä. Marcus oli haljeta onnesta, kuten olivat myös Eljas ja Lisa, joista tulisi
isovanhempia.

Marcus piti hyvää huolta vaimostaan. Ehkä jopa vähän turhankin hyvää, sillä mies oli jatkuvasti
kyselemässä oliko kaikki varmasti hyvin ja tarjoamassa selän ja niskan hiermomista. Jäkimmäisestä
Aliisa ei tohtinut kieltäytyä, vaikka miehen huomaavaisuus joskus hieman ärsyttikin.

Marcus sai isältään paljon hyödyllisiä neuvoja sekä siitä, miten varautua tulevaan isyyteen, että myös
isänä olemisesta. Toitotus vastuusta sun muusta ei tosin helpottanut yhtään Marcuksen oloa. Mies
oli yhä hitusen epävarma tulevasta lapsesta.

Lisa ja Eljas olivat sisustaneet tulevaisuuden varalle lastenhuoneen jo ennen Aliisan ja Marcuksen
saapumista. Aliisa tuijotteli huoneen sisustusta ja koetti tajuta tilannetta. Pieni sim, joka potkuillaan
piti naisen öisin hereillä, saisi pian suloisen huoneen kokonaan itselleen. Sitä, miksi huone oli sisustettu
kuin tyttölapselle, Aliisa ei käsittänyt.

Ajatukset lastenhuoneesta kaikkosivat nopeasti seuraavana iltana, sillä suunnaton kipu täytti koko
naisen ruumiin. Synnytys oli alkanut ja lapsi pyrki ulos äitinsä mahasta.

Näyttäisi siltä, että lastenhuoneen värejä on muutettava, sillä Aliisa synnytti suloisen, sinisilmäisen ja
mustahiuksisen poikalapsen, joka sai nimen Adam.

Tai, ehkä niitä värejä ei muutetakaan. Adam ei jäänyt ainoaksi lapseksi, sillä vain parin minuutin päästä
toinen lapsi, tällä kertaa tyttö, pyrki ulos äidistään. Pieni, myöskin sinisilmäinen ja mustahiuksinen tyttö
sai nimen Amber.

Näihin onnellisiin hetkiin päätämme osan numero 11. Seuraavassa osassa seuraamme Adamin ja Amberin kehitystä ja ehkä jopa kolmannen lapsen elämää. Kuka tietää. Kommenttien ja palautteen anto on enemmän kuin toivottua, kiitokset jo etukäteen. (:

Moottorina Ilmainen blogi