Arkistot kuukaudelle Lokakuu, 2008

Ukkeli 2 huimaa vuotta, ONNITTELUT MOSSELLE

Lokakuun 7. 2008

Mossella tänään synttärit, ruokavalion takia ei mitään ihmeempiä herkkuja ollut tarjolla paitsi lohiöljyä ukkeli sai elämänsä ensimmäistä kertaa. Hyvin maistui :)

Edellisen kirjoittelun jälkeen saatiin selville tähystyksessä Mossen vatsavaivojen syy. Mossella oli/on lymfosytäärinen/eosinofiilinen gastriitti. Eipä sitten olekaan mikään yksinkertainen homma :( Yleensä tälläisessä tapauksessa koira joutuu elinikäiselle kortisoni kuurille. Mosse oireilee tuota kortisonia aika vahvasti, joten pysyvä kortisonihoito ei tule kysymykseen. Tylosin -kuuri saatiin aluksi ja se hävitti sellaisetkin oireet, joita en ollut edes huomannut niiden vähäisyyden vuoksi…

Tällä hetkellä Mosse voi suht hyvin. Puolessa välissä tätä kuuta tulee se maaginen 2 kk täyteen ruokavaliota eli pelkkää lohta ja hevosta raakana. Soittelen ell mielipidettä josko tuohon voisi lisätä jotain tms. Paskamaista mutta totta, jos Mossen oireilut jatkuvat ruokavaliosta huolimatta on se pakko päästää pois… Kortisonihelvettiin en tuota poitsua eliniäksi voi laittaa, rajansa kaikella. Katsotaan rauhassa miten hommat etenee. Koiran parasta tässä on pakko ajatella. Pitäkäähän peukkuja Mosselle!