Tottista ja puruja

Aamusella klo. 10 olin Kyröskoskella ukkelin kanssa. Molarin kanssa vaihdettiin ensin kuulumisia.

Tottiksella aloiteltiin, seuraaminen on tällä hetkellä meidän vahvin juttu :) Enkä kaatunut kuin kerran ;) Seuraaminen on hyvää ja jatkossa opetellaan liikkeitä lisää. Mosse oppii niin pirun helposti & nopeaan, että saan varoa etten opeta sille mitään väärin. Perusasento hyvä, otettiin pysähdys seuraamisesta. Vaatii vielä kuitenkin harjoittelua ohjaajalta, oikea aikainen palkkaus on a ja o. Hyvin nyt sujui mutta mielessä pidetään se nopeus ;) Istuminen ja maahan meno ihan ok, kestoa pidennetään, että pysyy istumassa/maassa pidempään. Meidän tekeminen oli kuulemma parantunut huomattavasti sitten viime näkemän, joten hyvä me :D Seuraaminen oli parempaa ja meidän yhdessä toimiminen. Ukkeli on siis paremmin kuulolla ;) Hienoa!

Sitten oli purujen vuoro. Mosse tolpassa ja minä siellä sivussa leikkimässä ohjaajaa ;) Ensimmäinen puru tyynyyn oli varmaankin huonoin kautta aikojen.. Taisi olla ensimmäinen kerta kun Mosse käytti pelkkää etukalustoa purussa. Asia kuitenkin korjaantui myöhemmin. Otettiin vietinvaihtoja ja vahvistettiin ohjaajaa oppimaan “kierrä” -käskyä. Toinen puru tyynyyn oli hyvä ja vietinvaihdot ok. Ravistaminen tuli ekan kerran esille puruissa nyt. Pientä uhkaakin oli tarjolla, molari “silitteli” Mossen päätä purussa ja peitti silmät. Ekan kosketuksen aikana tuli ainakin ukkelilta murahdus. Toisen tyyny purun  jälkeen otettiin hiha ekan kerran mukaan. En tiedä mikä ihme iski mutta mulla meni pasmat jotenkin sekaisin :D Onhan se hiha nyt hiha. Mamman pikku-Mosse siirtyi astetta järeämpiin vehkeisiin ;) Myöhemmin molari sanoi, että sama se mihin se puree, tyynyyn tai hihaan. No siis purihan se hihaan, kanavoi edelleen. Yllättävän pitkäänkin kanavoi. Toinen puru hihaan meni vähän ohi :) Piiskakin viuhui napsahtaen ;) Olin tolppana ja tuntui, että oon unohtanu kaiken asiaan liityvän ja liittymättömän *noloa* Kuitenkin puru meni hyvin, hypystä hihaan autolle.

Vietinvaihdot olivat ihan hyvät (kuulemma paljon sanottu kun on sushukkamolarista kyse ;) ) Tauko on tehnyt hyvää ja tästä jatketaan eteenpäin maltilla ja katsotaan miten kintturat kestää. No en mä tuota kotona pumpulissa pidä, joten…

Niin että sitten keväällä BH-kokeeseen sanoi treenari 8O Juu no viimeistään syksyllä sanoin mä.. Todella hyvät fiilikset jäi treeneistä sekä mulle että Mosselle.
Kotipihassa otettiin loppuveryttelyä vielä renkaan kanssa.

Tuo Mosse on mulle SE koira ja taas täytyy sanoa, että sain paljon enemmän mitä tilasin :) Tästä jatketaan eteenpäin kasvaneella motivaatiolla, vahvistellaan jo opittua ja opetellaan uutta :)

Ei kommentteja

Tulevia treenailuja ja muuta mukavaa

Mossen kanssa ollaan tottisteltu pikku pätkiä vähän väliä. Palkkaamisessa alkaa olla haastetta :) Poitsulla on kunnon ravistaminen päässyt hyvään vauhtiin ja mulla on olkapäät ja voimat koetuksella ;) Ravistamisen lisäksi tunkee päin ja hyvä niin, kunhan pysyn pystyssä.. Saaliskeinulla ei paljoakaan vaikutusta, joskus satunnaisesti alkaa vastustamaan. Olkoon ravistelija ja silmille tunkija ja palkkaillaan siitä :)

Tottista mennään treenailemaan keskiviikko aamuna molarin luo. Purut otetaan pitkän tauon jälkeen ja katsotaan mitä muutosta ukossa on ja kestääkö kintturat. On vaan niin pirun luikasta, että jää nähtäväksi kaataako tuo mussukka mut seuraamisessa… Innolla odotellaan treeniä :) Päästään kaivamaan valjaat pölyttymästä. Ja Mossekin pääsee kunnon tohinoihin :P Sitä odotellessa…

Ei kommentteja

Rolle iskän kuulumisia ruåtsin maalta

Rolle on viihtynyt hyvin uudessa kodissaan. Samassa tarhassa Rollen kanssa asustelee hehkeä rw-narttu :) On päässyt yllättelemään ja testailemaan kanssaan työskenteleviä ihmisiä ;) Hienoa, että Rollella menee hyvin! Tarkempia kuulumisia tulossa myöhemmin.

Rolle

Ei kommentteja


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |