Maanantaina, Toukokuun 12. 2008

Kukkapenkki

Päätinpäs tehdä sitten pihalle kukkapenkin. Yhdessä pusikossa talomme vieressä aina itsepintaisesti on kasvanut narsisseja, vaikka ne tosin peittyvätkin kaiken pitkän roskakasvin sekaan ennemmin tai myöhemmin. Ajattelin nyt sitten kuopia niiden narsissien ympärille alueen, ympäröidä kivillä ja istuttaa siihen vielä orvokitkin. Ihan nättiä, mutta voisi laittaa jossain vaiheessa vaikka vielä lisää orvokkeja siihen :)

Sunnuntaina, Toukokuun 11. 2008

Korkeasaaressa :)

Sunnuntai sujui meillä miehen kanssa Korkeasaaressa. Viime kesänä kävimme siellä todella nopeasti, olimme siellä vasta pari tuntia ennen sulkemisaikaa. Nyt oli hyvin aikaa ja ehdimme oikein ajan kanssa kiertää ja ihailla eläimiä. Päivän mieleenpainuvin ja eniten naurua herättänyt hetki oli kyllä kiven päällä aurinkoa ottanut uroshylje, joka päätti kesken kaiken esitellä miehistä komeuttaan kaiken kansan nähden.. :) Siinä se vain lötkötteli selällään nautinnollisesti örähdellen lötköään ulkoiluttaen.. silkasta häveliäisyydestä jätin kuvan ottamatta kyseisestä tilanteesta, mutta muuten kyllä otin kuvia siitä ihanasta hylkeen pallerosta. Se oli niin suloinen että olisin voinut tuijottaa sitä koko päivän! :)

Kädet yhdessä ja suu auki.. söpöä söpöä!

 

Sormet suussa ja perä käärössä.. söpöä söpöä söpöä! :)

Haluatko nähdä hyljekuvat isompana? Klikkaa tästä ja tästä

Kilpikonnilla romanttinen hetki menossa.. “hei beibe miten olis”

Suoran toiminnan mies etten sanoisi! :)

Hepoilla oli juuri ruoka-aika kun satuimme kohdalle

Venytin itseäni aidan välistä ottamaan kuvaa. Kiellettyä, tiedän :)

Riikinkukko ottamassa aurinkoa

Jäätelöä syödessämme tuli aivan viereemme riikinkukkotyttö

On se vain kaunis!

Leo ottamassa arskaa

Enpäs ole ennen moista nähnyt: lokin munia! Lokki hautoi niitä, mutta
tullessamme hieman lähemmäs, se siirtyi. Vasta silloin huomasimme että
sillä oli munia! Ihmeellisessä paikassa: aidan vieressä?!

Veikeän värinen.. :)

Korkeasaaresta lähtiessämme törmäsimme kurreen

Sunnuntaina, Toukokuun 11. 2008

Tarmon uusi asunto!

Tarmolla on entistä enemmän tilaa touhuilleen. Ostin pojalle nimittäin vastikään uuden terraarion jolla on kokoa 100 cm x 45 cm ja korkeutta sitten noin 40 sentin verran. Huomasin netissä ilmoituksen myytävästä terraariosta ja päätin oitis ostaa sen. On ilo nähdä lemmikeillään hyvät oltavat ja olen todella iloinen löytäessäni Tarmo-papalle uuden isomman terraarion vielä pappaiässäänkin :)

Terraario on niin tilava, että täytyy suunnitella sinne jotain kivaa uutta sisustusta. Laitoin Tarmolle muun muassa yhden marsulle tai kanille tarkoitetun mökin, joka ei meillä ole oikein enää käytössä pupuilla. Se oli alkujaan Lotalla, mutta se kyllästyi siihen ja käänsi väkisin koko mökin selälleen kokoajan ja rääkkäsi muutenkin mökkiä. Tarmon terraario on nyt niin tilava, että kaninkoppi mahtui mainiosti sinne! Tarmon ruokakuppikin on nyt hieman ylempänä, niin saa poika liikuntaa kiivetessään ruokailemaan :)

Ruokakipolla käyty ja alaspäin tulossa

Lauantaina, Toukokuun 10. 2008

Pihaleluja ja Lotan ulkoilua

Käytiin tänään miehen kanssa Agrimarketissa, kun herra halusi ostaa tas uusia juttuja pihalle. Vappuna haettiin 440 litrainen allas ja nyt sitten piti tottakai saada siihen lisää leluja: suihkulähde sekä vetä sylkevä hylje patsas. Piha-alueen rakennus on vasta ihan alkutekijöissään, mutta tässä nyt sitten kuvaa uusista leluista:

Samalla reissulla ostin minä sitten kaksi kappaletta kompostikehikkoa, jotka yhdistin kaikki yhdeksi isoksi hökötykseksi. Tämä siitä syystä, että siitä tuli ulkoilutarha pupuille - lähinnä Lotalle. Kyseessä ei ole mikään 24/7 asuttava ulkotarha, vaan ihan liikuteltava kehikko, jossa pupua voi pitää samalla kun itsekin on ulkosalla tai vahtii pupun touhuja pihalla.

Otin kuvaa mahdollisimman aurinkoisella paikalla, että kuvissa jotain näkyykin. Ennen kuin ehdin miettiä sen kummemmin tarhan siirtämistä varjoon tai jonkinlaista varjosuojaa neitokaiselle, aurinko siirtyi todella nopeasti ja heitti varjot tarhan päälle.

Etsi söpöläinen

Tässä mä olen!

Tutkimusmatkalla

Lauantaina, Toukokuun 10. 2008

Ropellikorva

Ette ikinä usko, mutta meille muutti kuin muuttikin tänään pupuvauva! Kaikki alkoi pari viikkoa sitten, kun tutustuessani uuteen paikalliseen eläinkauppaan, huomasin siellä äärimmäisen suloisia pupuvauvoja jotka odottivat luovutusikää. Nähdessäni ne, alkoi mielessäni taas pyöriä se ajatus joka siellä on myllännyt viimeiset kymmenen kuukautta: Lotalle kaveri? Lottahan jäi kesällä 2007 yksin, kun Viivi ja Aino rääkkäsivät sen henkihieveriin, josta se ihmeen kaupalla selvisi monen viikon hoidon jälkeen. Sen tapahtuman jälkeen on Lotta joutunut elämään yksin. Välillä olen sitä katsellut ja miettinyt, mahtaako se olla yksinäinen? Kaipaako se lajitoveria? Olen uskotellut itselleni että ei se kaipaa, jotta välttyisin uuden pupun hankkimiselta. Itsekästä, tiedän.

Viime syksynä jouduin oman terveyteni ja sen aiheuttaman voinnin vuoksi tekemään raskaan päätöksen ja luopua pupupariskunnastamme, sekä kääpiöhamsterista oman tilanteeni tasaamiseksi. Jälkimmäisimmän suhteen en ole ollut yhtään haikealla tuulella, koska hamsteri asuu erittäin hyvällä ystävälläni - en oikeastaan edes tunne siitä koskaan luopuneenikaan. Kaneja sen sijaan olen kaivannut ja toisaalta kaduttanutkin, että luovuin niistä. Ymmärrän kyllä sen että terveyteni kannalta oli silloin äärimmäisen tärkeää, mutta nyt se on jälkikäteen alkanut painamaan mieltä. Siksi vaikka uutta pikkuista kaveria Lotalle olisin miettinytkin, niin tuntuu jollain lailla äärimmäisen epäreilulta niitä kaneja kohtaan, jotka jo luotani pois muuttivat. Etsiä ensin kahdelle rakkaalle koti ja kuitenkin sitten ottaa yksi uusi kaveriksi vanhalle kanille - tuntuu jollain lailla niin syylliseltä. Nämä ajatukset nousivat voimakkaasti pintaan etenkin nyt, kun olen kaksi viikkoa pyöritellyt mielessäni sitä suloista hörökorvaa, joka eläinkaupassa nappisilmillään katseli ja näytti niin suloisen potentiaaliselta kaverilta Lotalle.

Nyt sen päätöksen sitten kuitenkin tein: me haimme pienokaisen meille. Tänään puput tulivat luovutusikään, joten astelin oitis hakemaan juuri sen ihanuuden johon olin silmäni iskenyt jo aiemmin. Olen toisaalta hyvin iloinen ja onnellinen uudesta pikkuisesta ja etenkin kun elätän vahvaa toivetta siitä että Lotta nyt vihdoin saa itselleen totutuksen jälkeen oman lajitoverin. Toisaalta tunnen viiltävää omantunnontuskaa niiden puolesta, jotka luotani syksyllä lähtivät.

Tässä jokatapauksessa uusi pienokaisemme

Rötköllään miehen sylissä

Tarkkaavaisena

Perjantaina, Toukokuun 9. 2008

Shoppailuja

Kävin tänään hakemassa eläinkaupasta meidän uudelle Hilma-hamsterille vessalaatikon. Sellaisen hauskan sinisen nurkkavessan sai neitokainen :)

Eksyin sitten kirppikselläkin käymään. Löysin sieltä taas kaksin kappalein todella siistiä ja hauskaa pehmolelua koirille, Whitney Houstonin kokoelmalevyn, kirjepaperisetin ja yhden leffan. Nämä kaikki maksoivat yhteensä niin huiman paljon kuin 3,70 eur! :) Kivoja löytöjä!

Sitten vihermyymälästä tarttui mukaan nämä..

Meidän pihalla on hieman rikkaruohokukkia..

Perjantaina, Toukokuun 9. 2008

Viikon 19 postit

Jälleen on tällä viikolla mua muistettu postein :) Oli itseasiassa tällä viikolla ensimmäistä kertaa moneen viikkoon sellainen päivä, etten saanut yhtään kortti tms. postia. Itseasiassa oikein kaksi peräkkäin, keskiviikko ja torstai. Siitä huolimatta postia tuli todella kivasti! :)

Turkista ctrekozalta
From Turkey from ctrekoza

Italiasta Lady_Keyrakselta
From Lady_Keyras from Italy

kisto4kalta Liettuasta
From kisto4ka Lithuania

Yllätyskortti ystävältäni Heliltä!
Surprising card from my friend Heli!

Aku ja Iines Illusialta
Donald and Daisy from Illusia

Venäjältä ElSolilta
From Elsol from Russia

Kesäkorttikaverilta Chimerahilta
From my summercardpal Chimerah

Syntymäpäiväkortti ystävältäni Suvilta
A birthdaycard from my friend Suvi

Tarroja Hollannista ann85:lta
Stickers from ann85 from Holland

Perjantaina, Toukokuun 9. 2008

Nimetty

Uuden tulokkaan nimeä pähkäilin jonkin aikaa, mutta sitten sain sen päätettyä. Koska vanhemman hamsteripoikamme nimi on Tarmo, niin ajattelin uudenkin tulokkaan nimen alkavan T:llä. Mielessäni kävi niin Tuijat kuin Tainatkin ja oikeastaan päädyin jo Tuireen. Nyt kuitenkin lopullinen nimi: HILMA! :)

Torstaina, Toukokuun 8. 2008

Uusi perheenjäsen! :)

Torstaina muutti meille perheeseen uusi jäsen: suloinen pitkäkarvainen syyrialaistyttö. Aivan kertakaikkinen hamsterikuume iski ja uusi pienokainen oli pakko saada. Vanhempi poikamme on jo kunnioitettavassa yli kahden vuoden iässä, joten oli ihana ajatus hankkia samaan aikaan myös toinen pallero.

Uusi tulokas joka on vielä vailla nimeä, on syntynyt 21.2.2008 ja on uskomattoman kesy - kun ottaa huomioon että neitokainen on eläinkaupasta jossa ei yleensä juurikaan eläimiä käsitellä. Tuodessani tytön kotiin se hieman oli kummissaan paikanvaihdoksesta, mutta antoi sitten jo pitää kädessä ihan kiltisti. Nyt illalla se vasta kilttiä jo olikin, ihanan rauhallinen sylissä, mutta samalla kovasti uteliaana pää heiluu :)

Matkalla kotiin kävin toisessa eläinkaupassa hakemassa uudelle karvaturrille kaikkea kivaa ja tarpeellista: uusi juoksupyörä, heinä/pajupallo, keraaminen ruokakulho ja ihana puinen mökki. Tuo juoksupyörä ja heinäpallo ovat täsmälleen samanlaiset kuin Tarmo-herrallakin.

Tässä uusi tulokas tutustuu juoksupyörään

Sitten jo pistetään menemään..

Kurkistellaan reuna ylitse

Leipää mussuttamassa

Hmm, tämähän onkin hyvää..

Ah, mums mums.. :)

Torstaina, Toukokuun 8. 2008

Söpöilyä

Siivosin Lotta-neitokaisen häkin pitkästä aikaa taas kokonaan. Lotta fiksuna tyttösenä käyttää wc-laatikkoansa, joten koko häkkiä tarvitsee siivota vain parin viikon välein. Nyt päätin pistää taas kokonaan uudet purut häkkiin ja samalla tietysti se vessalaatikkokin tuli tas siivottua.

Lotta on saanut eilisestä asti olla vapaana ainoastaan eteisessä, koska en ole jaksanut vahtia neitokaisen puuhia. Koko yön ja aamun kirmailtuaan pitkin eteistä, päätti Lotta ottaa rennosti - käymällä nukkumaan omaan wc-laatikkoonsa. Aika söpöä kun kaulapussikin lötköttää vessalaatikon reunan ylitse.. :)

Tarmo-hamsterin terraarionkin siivosin eilen pitkästä aikaa. Myöskin Tarmo käyttää omaa wc-laatikkoa, joten riittää sen siivoaminen päivittäin tai joka toinen päivä. Joidenkin viikkojen välein siivoan sitten koko terraarion, että saa raikkaat puru ja vaihdettua samalla vähän sisustusta terraariossa.

Ostin viikko sitten paikallisesta uudesta eläinkaupasta Tarmolle hauskan heinäpallon. En ole sitä lainkaan poitsulle vielä antanut ennen kuin nyt kun siivosin terraarion. Heinäpallokin pääsi omalle paikalleen terraarioon. Sangen söpö heinäpalleroinen :)

Seuraava sivu »

Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |