Sunnuntaipäivää kaikille

21. Tammikuuta 2007 @ 17.03

 Nyt taas vierähti jokunen päivä viime kirjoittelusta. mutta tässäpä tarinaa tulee nyt.  Tukiryhmäni kanssa järjestimme Rajakylän ostos keskuksessa  tilaisuuden jossa jaoimme esitteitä, grillimakkaroita ja hernekeittoa. Tilaisuus oli todella mukava koska kaikki ihmiset jotka kävivät vaalikojullamme olivat erittäin positiivisellä mielellä ja asioista todella kiinnostuneita. Tilaisuudessa kävi noin 250-300  henkilöä. saimme vieraaksi myös istuvia kansanedustajia, vaalitilaisuudessamme käväisi myös Korhosen Martti ja Valppaan unto. jaoimme aika pian loppuun 30 litraa hernekeittoa ja se ikävä kyllä loppui kesken, makkarat riittivät onneksi kaikille. Moilasen sepolta saimme myös ilmapalloja jaettavaksi sekä vasemmiston teltan joka olikin tosi tarpeeseen koska sinä päivänä oli melkoinen tuuli, ei tukiryhmänikään päässyt paleltumaan ja olihan meillä uudet takit jotka saimme lahjoituksena ja joihin oli rintaan hienosti kirjailtu,  Monika Bulldra Eduskuntaa, kiitokset lahjoittajille. Sain myös mponenlaisia kutsuja tilaisuudessa erinlaisiin tapahtumiin ja asukastuville. yritän tietenkin sijoittaa kutsut kalenteriini. Päivät menee sitten kovalla vauhilla Ytyällä , koska on niin monenlaista asiaa tällä hetkellä siellä. Yksi asia on tullut esille sieltä kotipalvelusta, että mikä meidän vanhusten tilanne on jotka yrittävät itse selviytyä kotonaan.Vaikka kuinka olisin sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen täytyy minun myöntää että paljon on puutteita ja korjattavaa asioissa. Ja niihin on pakko puuttua tavalla tai toisella.Esimerkiksi  Sivakka on antanut vanhuksille ja muille jotka asuvat Kangastiellä ja lossikujalla olevissa asunnoissa häätölaput, talojen menossa remonttiin. Näissä taloissa asuu useampi meidänkin kotipalvelun piirissä olevaa henkilö, ja he ovat tosissaan kauhuissaan,kun pitäisi vaan äkkiä löytyä asunto muualta ja kun ollaan melkein sokeita ja liikuntakyky rajoitettua ja tuskin ollaan missään asioitu viimeiseen kymmeneen vuoteen, siitä sen kyllä ymmärtää että  hätä on suuri.  Ja että heille annetaan vielä määräys että asunnot on siivottava kunnolla elikka loppusiivous muuton jälkeen.  Miksi.kysyn minä jos kerran talot menee remonttiin. Tätä asiaa pitää vielä käydä kuulemassa ja kuuntelemassa nousuviikolla.   Perjantaina meillä olikin sitten tukiryhmän kanssa vaalikauden avajais tanssit Muhoksella Sarvipää Sammakossa. Vaikka meillä oli huippusuosittu tanssiorkesteri Ässät soittamassa koko illan oli väkeä tosi vähän liikkeellä, mutta kuitenkin sen verran että sain muutamia kinkkisiäkin kysymyksiä siellä ja muutamia uusia tuttavia. Vaikutti kuitenkin että kaikii ne jotka olivat mukana nauttivat kuitenkin tilaisuudesta ja tanssimisesta.  Nyt taas uusiin seikkailuihin ja uusiin vaalitapahtumiin. Minulla on myös Foorumi (http://p2.foorumi.info/monikalainen)   voit kirjoitella asioita tai ottaa yhteyttä sahköpostilla jos jokin asia sinua askarruttaa, tai jos haluat liittyä mukaan erittäin pirteään ja reippaaseen vaalitukiryhmääni. Hauskaa alkavaa viikkoa T Monika

Uusi vuosi ja uudet kujeet

3. Tammikuuta 2007 @ 14.05

 Moikka. Taas onkin  vierähtänyt yli kuukausi, kun viimeksi pääsin tänne kirjoittelemaan. Sen verran ollut kiireita Joulutapahtumien kanssa. Nyt se sitten on taas ohi, joulu nimittäin. Oli siinnä taas oma hommansa järjestää suuri Joulutapahtuma Oulun Pohjankartanossa vähävaraisille ja työttömille. Muutama viikko meni kun kerjäsin ja ostelin tavaroita noin 1500 henkilölle, vaikkakin tämä suuri juhla järjestettiin yhteistyössä Oulun Kaupungin ja asukastupien ja vapaaehtoisten kanssa on siinnä hommaa kaikille. Oulun kaupunki antoi avustuksen, jolla saimme ostettua Jouluaterian  kaikille 1500 ihmisellä.   Ruoka oli mitä parhain, oli reilusti kinkkua ja lohta siihen kuuluvineen lanttu, porkkana ym laatikoineen, ja kaikki rosollit ja sillit ,lopuksi vielä torttukahvit päälle. Kiitos tästä hienosta ruuan järjestelystä kuuluu Oulun Aterialle ja sinne Pohjankartanon työporukalle joka jaksoi Jouluaattonakin tulla rakentamaan ruokailua.

Asukastuvat leipoivat torttuja joita tuli kaikkiaan noin 900 kpl.  Ihan jokainen kävijä ei sitten torttuja mukaansa saanut. Mutta paljon muuta tavaraa kuitenkin saivat. Oli Tyrnävän perunaviljelijät keränneet perunoita  noin 1000 kg ja sitten lahjoittivat ne meille, siitä kiitos Lopin  Mattille joka oli kerääjänä. Me sitten täällä Ytyällä pussitimme perunat kilon pusseihin.  Saimme kerättyä tänne Ytyän varastoihin tavaraa noin 20.000 kg jotka sitten kuljetimme Vähälän kuorma-autolla juhlapaikkaan. Vähälän Mauno on tässä ollu mukana antamalla auton ja  talkoopurukan kanssa ollut auttamassa kantamaan ja lastaamaan tavaroita. Joten hänelläkin on kyllä sydän paikallaan. Oulun evl seurakunta lahjoitti hiukan rahaa jolla sitten ostimme 1500 pakettia kahvia ja ennenkaikkea vapaaehtoistyöntekijöitä seurakunnan puolesta oli toista kertaa jo mukana tapahtumassa. Pojat eivät kyllä helpolla päässeet. Hiki virtasi ja tupakkaa kului mutta sinnillä tavarat kuitenkin autoon saatiin. Seurakunnan puolesta oli linja-auto kuljetus kahdesta suunnasta Oulua ja sitten juhlan loputtua takaisin kotinurkille, kuljetus oli ilmainen juhliin tulijalle.Joulupukki oli tapaamassa  lapsia pienien pakettien kanssa. Tuija Pohjola oli hoitanut lasten nurkkauksen ja lahjat sinne. Seurakunnan puolesta oli Riku- Matti Järvi kanssani kättelemässä ihmisiä ja toivottamassa tervetulleeksi. Juhlassa kävi myös moikaamassa Oulun kaupungin valtuuston puheejohtaja Matti Pikkarainen.  Kävi ketä kävi mutta juhla oli onnistunut, ja ainakin minulla oli tosi hyvä mieli, että sain olla järjestämässä Joulun tunnelmaa  niille jotka muuten eivät ehkä saa Joulua aikaiseksii. Ja kyllä oli suurimmalla osalla  ihmisistä, hyvä mieli. Kun ensin kävivät syömässä ja sitten saivat vielä kotiin vietäväksi 4-5 kassillista ruokaa ja vaatteita ym ja saatiinpas vielä kukkiakin hienosti pakattuna yksittispaketteihin jaettaviksi. Kiitos suuri  kukka kauppiaalle.  Nyt sitten siirrytään uuteen vuoteen ja mietitään uusia tempauksia tällekin vuodelle. sinäkin 

Täällä toimistossa on melkoista säpinää kun entinen toimistotyöntekijän vaihduttua uuteen on vielä opettelemisessa monta asiaa, ja pitäisi paljon saada pienessä hetkessä aikaiseksi, minulla alkaa nimittäin toimintakertomuksen teko ja tilinpäätösksen teko ja kaikki siihen liittyvät asiat. Ja uusia työntekijöitä pitäisi palkata  kotipalveluun . Vaaleihinkin pitäisi valmistautua jo pikkuhiljaa, mutta kyllähän se on niin että minä olen melkein parhaimillani kun on kovasti hommia ja pientä kiirettä. Ei muuta kuin eteenpäin eläväisen mieli. Palaillaan  Monika

 


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |