Kultaisia kiloja
Tasan viikko sitten lopetin tupakoinnin, tuon epäterveellisen ja inhoittavan, haisevan tavan. Alku oli hieman takkuinen, esiintyi väsymystä ja päänsärkyä. Nyt kuitenkin tilanne näyttää valoisammalta ja voin sanoa että erkaneminen noista savuavista ystävistäni oli jopa helppoa. Mutta ei niin paljoa hyvää ettei jotain paahakin. Kuten useimmat varmaan tietävät, riippuvuuksista ei pääse eroon, vaan ne korvataan uusilla riippuvuuksilla. Ja voi kuinka yllättävää, minut otti koukkuunsa se naisille kaikkein tavallisin, eli sokeri. Tälläkin hetkellä istun sylissäni jäätelökulho, jossa sattuu nyt vain olemaan syntisen paljon ihanaa suklaakastiketta päällä. Kaloreita varmasti nolla!
Olen toki yrittänyt ja onnistunutkin käymään lenkillä ja urheilemaan mahdollisimman paljon, jottei jatkuva syömisen himoni näkyisi vyötäröllä, jota nyt ei enää olisi paljoa varaa kasvattaa. En toki koe olevani millään tapaa lihava, vaan olen itseasiassa erittäin sinut vartaloni kanssa, mutta monille ylipaino hiipii äkkiä arvaamatta nurkantakaa, enkä halua kuulua siihen surullisten naisten kerhoon. Kamalinta on miten monet heistä eivät edes itse huomaa, kuinka bmi on vaarallisessa noususuunnassa, kuinka yhtäkkiä joutuukin ostamaan hieman ja taas jälleen hieman isompia vaatteita kuin ennen. Kun he viimein huomaavat olevansa ylipainoisia, on jo liian myöhäistä. Monella lihominen on alkanut masennuksesta ja sen mukana tulleesta epäterveellisestä ruokavaliosta. Kun sitten saavuttaa sen vartalotyypin, joka ei olekaan enää itselleen mieleinen on tapana vaipua syvemmälle masennukseen, alkaa sääliä itseään ja syömään lisää omaan sääliinsä. Tähän kierteeseen en missään nimessä halua itse joutua.
Sanotaan että jokaisen vartalon pitäisi kelvata muillekin niin kauan kun vartalon omistajalla ei ole itsellään mitään ongelmaa sen kanssa, mutta mitäs sitten kun nainen tulee sokeaksi omalle lihavuudelleen. Ei missään nimessä ole miehen asia siitä huomauttaa, sillä yksinkertaisesti viesti ei mene silloin perille. Samoin, jos asiasta huomauttaa huonoon sävyyn pilkaten tai piikitellen. Paras keino lähestyä on sanoa asiasta ystävyydellä ja rakkaudella. Tämän kaltaista lojaaliutta odotan ainakin omilta ystäviltäni.
np: Jonas Brothers - S.O.S
xoxoBlondi joka toivoo liikkuvansa tarpeeksi
Helmi
7. Heinäkuuta 2008 @ 11.43 · Muokkaa
Mainitset tekstissäsi, kuinka monen lihominen on alkanut masennuksesta ja siihen liittyvästä epäterveellisestä ruokavaliosta. Onko sinulla antaa lähdetietoja väitteesi tueksi, vai onko lausahdus vain oma päähänpistosi?
Pelinainen
7. Heinäkuuta 2008 @ 20.38 · Muokkaa
Asian lähdetiedot perustuvat omakohtaisiin kokemuksiin.