Pelinaisen blogi

Voisi taas todeta, että eilisen ois ehkä voinu skipata. Hauskaa oli joo, eikä ees menny överiks, mutta nukkuminen ei välttämättä olekkaan niin yliarvostettua. Ja todettakoot että kahden hengen oksennusepidemia ja jomottava päänsärky… Ei kiva.

Ajatus oli taas vaihteeksi ihan hyvä, toteutus huono. Päätettiin eilen illalla edustaa perussuomalaisia kolmekymppisiä naisia, eli tuulipukukansaa. Käveltiin reippaina Toijalaan tarkoituksena harrastaa liikuntaa, viettää laatuaikaa tyttöporukalla ja hakea vähän sipsejä ABC:ltä. Ja tidyy, voisi todeta, että suunitelma meni täysin pieleen viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi kolmesta iskettiin taksiin ja takaisin kotiin ja löysin itseni junasta matkalla Tampereelle.

Tampere on kyllä hieno kaupunki. Kaunista mihin tahansa vuorokauden aikaan. Juna-asemalla kohtasimme uuden tuttavuuden: “Hei tytöt! Tiiätteks kuka mä oon? Mä oon muuten Matti Nykänen! Ootteks nähny mun leffaa?” Kaunis tekohymy ja pientä nyökkäilyä, sitten nopea poistuminen takavasemmalle. Oh, mikä uros!

Edellisen viikonlopun kokemusten perusteella kukaan meistä ei halunnut lähteä baariin, vaan kaikki tyytyivät viettämään rauhaisaa koti-iltaa Pojan kotona. Ilta meni erittäin tyylikkäästi kolmestaan, minä, Poika ja Neiti. Nautimme viiniä ja keskustelimme Pojan viimeisimmästä ulkomaanmatkasta, katselimme matkakuvia ja nauroimme. Olotila vaihteli jutun tason mukana 14 vuotiaasta teinistä 40 vuotiaan yksinhuoltaja äidin rooliin. Olen huomannut olevani humalassa monipersoona, joka hieman kummaksuttaa minua. Olenko humalassa kaikkea sitä mitä salaisesti haluaisin olla? Ehkä, mutta se tarkoittaa vain sitä, että olen tyytyväinen elämääni, sillä suurimman osan ajasta olen oma kauhea itseni. Selvänä tai epäselvänä.

Aamuyöstä päätimme lähteä Pirkanhoviin syömään. Söin puolikkaan kebabhampurilaisen, josta toisen puolen onnistuin levittämään pitkin pöytää. Viihtyisää. Jossain vaiheessa yötä menetin hermoni totaalisesti Neitiin, jonka oli pakko olla koko ajan lirkuttelemassa Pojalle. Ei niin, että olisin ollut mustasukkainen, sillä omassa mielessäni pyöri jostain kumman syystä koko ajan eräs toinen kaksilahkeinen. Ärsyynnyin vain aivan suunnattomasti, sillä katsellessani “nuoren parin” estotonta flirttiä näin vain itseni milloin kenenkin miehen sylissä. Olenko tosissaan tuollainen?

Hätkähdin myös huomatessani, että ajattelin erästä tiettyä poikaa tauotta. Tilanne oli uusi minulle, mutta olin kuullut joidenkin puhuvan siitä, ihastuminen. EI! En ole ihastunut, vaan taas kerran vain kiinnostunut.

Voi kumpa ihastuisinkin kerran, voi edes kerran…

Useamman kuukauden ajan olen irkkaillut tiiviisti muutamien kaksilahkeisten kanssa. Heitä ei ole montaa, mutta tarpeeksi monta tekemään minusta tietyissä piireissä kevytkenkäisen. Suurimman osan näistä miesparoista olen nähnyt myös in_real_life ja voin sanoa ettei ole aina sytyttänyt. Itseasiassa, useimmiten on tullut torjuttua. Kun aivot roikkuu jalkovälissä ja sydän vatsalaukussa, kuinka sen voisi tehdä loukkaamatta? Viikko sitten olin kavereiden kanssa ravintolassa hieman viihteellä. Tarkoituksena oli käydä tervehtimässä ja mennä aikaisin kotiin nukkumaan, vaan kuinkas sitten kävikään? Olin jo hetken kuvitellut, että yhden yön suhteet kuuluivat historiaan, totesin kuitenkin aatteeni vääriksi istuessani seuraavana aamun taksissa matkalla kotiin. Mitä tulikaan taas tehtyä?
Tämän viikonlopun joudun viettämään opistolla koulunkäynnin merkeissä. Meneillään on valmennukset, joten paikalla on myös väkeä muista kouluista. Huomaan saalistajan viettini taas heräilevän. Niin vaikeaa kuin normaalina kouluaamuna onkin saada itsensä sängystä ylös, löytyi tänä aamuna kummaa energiaa pompata ylös puolisen tuntia etuajassa meikkaamaan ja tälläytymään. Ja ei kun pinkki tupsukynä heiluen tomerana opintojen pariin! Muutama alemman vuosikurssin poika käänsi päänsä pois punastuneena, kun kävelin sisään luokkaan. Opetuskin tuntui kummallisen mielenkiintoiselta, ensimmäiset viisiminuuttia, jonka jälkeen melkein sorruin uusimman Cosmopolitanin pariin. Hillitsin kuitenkin tunteeni ja otin lehden sijaan esille pääsykoekirjat. Joskus ne olisi pakko kuitenkin lukea läpi. Syvä huokaus, katsotaampas mitä mukavaa velvoiteoikeus meille tänään kertoo..

Ruokatunti venähti äkisti puolesta tunnista melkein kaksituntiseksi, kun innostuimme tyttöjen kesken juomaan muutaman ylimääräisen kahvikupposen ja listaamaan samalla ohjelmointiopettajia, joita: “PANISIN!” Nopeasti puheenaihe vaihtui +40 vuotiaisiin miehiin, eikä kaakatuksesta meinannut tulla loppua. Mistä aiheesta voi keskustella loputtomiin? “No miehistä tietysti! Miehistä ja seksistä”.

Joskus aina mietin, onko tämä elämää, johon olen tyytyväinen. Aina sama vastaus: kun en tiedä paremmasta, kyllä se on!