Pelinaisen blogi

Välillä lasken leikkiä siitä, kuinka omaan monta persoonaa. Se naurattaa yleensä ihmisiä, etenkin neljäs persoona, joka ei tee muuta kuin käskee minun syödä keksejä. Toisinaan tuo monipersoonallisuus pelästyttää minut, sillä tuntuu etten hallitsekaan sitä.

Viime viikko oli yhtä hurlumheitä. Lauantaina kello 16.50 olin täysin varma, että olin viimein tavannut kauan kaipaamani henkilön. Henkilön, johon pystyisin ehkä sitoutumaan. Mieleni oli täynnä sekavaa ihastumisen sokeaa tunnetta. Seitsemän tuntia myöhemmin istuin linja-autossa ja mielessäni pyöri vain tuleva yö. Pakko saada tehdä jotakin jännittävää! Pakko saada ottaa elämästä kaikki ilo irti, pakko päästä pois, pakko olla joku muu kuin mitä on. Pakko unohtaa se Mies ja tanssia koko yö. Sitä hetkeä kun ajattelen, tuntuu aivan kuin olisin silloin ollut joku toinen ihminen. En se sama tyttö, joka seitsemän tuntia sitten oli istunut sängyllä sen Miehen sylissä ja toivonut olevansa ainoa siinä maailmassa, siinä sylissä. Silloin en ajatellut kenties yhteistä tulevaisuutta Miehen kanssa, en miettinyt, että jospa sittenkin lähtisin Helsinkiin jatko-opiskelemaan. Jospa sittenkin… Ei, sillä hetkellä ainoa asia, jonka tiedostin, oli että näytin hyvältä ja että voisin sen varjolla pelata koko yön ilman rahaa. Tiesin että pankkikorttini oli unohtunut kotiin, mutten jaksanut kantaa huolta, yöpaikan löytäisi aina jostain. (Ja tähän väliin pakko todeta, että olen ikuisesti kiitollinen Ystäväpojalle rahasta, jonka hän lainasi kotimatkaa varten!) Sillä hetkellä mieleni oli jälleen täynnä tunteita, muttei niistä yksikään viitannut ihastumiseen tai tykästymiseen. Tunsin kapinoinnin himoa, halua tehdä jotain mistä äiti oli varoittanut, osittain tunsin myös katkeruutta. Käytin silloin omaa selvitymiskeinoani pahan olon purkamiseen, leijuin muiden ihmisten yläpuolella, vakuutin itselleni olevani kaikin puolin täydellinen. En myöntänyt, että olin kenties juuri mokannut tilaisuuteni oikeaan ihmissuhteeseen, vaan tyydyin olemaan ylpeä siitä, että tiedossa olilisi yllinkyllin irtosuhteita.

Ilta meni suunitelmien mukaan kutakuinkin. Mies toisensa jälkeen tarjosi drinkin jos toisenkin ja tanssi kanssani päänsä pyöryksiin. En välittänyt mistään, vaan tein kaikkea mikä tuntui vähääkään houkuttelevalta. Olin kuin transsissa. Transsini virkosi hyvissä ajoin ennen pilkkua, istuessamme tupakkahuoneessa. Juttelin erään mukavan tummaihoisen miehen kanssa, jonka seurassa olin viihtynyt jo pitempäänkin. En ymmärtänyt kaikkea, mitä hän sanoi, sillä välillämme oli erittäin hauras rikottavissa oleva kielimuuri. Erotin kuitenkin lauseen: “I love you, i just love you”, tiesin että mies oli humalassa, eikä tarkoittanut mitä sanoi, mutta se sai minut silti miettimään. Voiko tunteita syntyä yhdessä yössä? Enhän ollut tuntenut sitä Miestäkään kuin yhden yön verran, kun jo koin häneen turhankin kiinteän tunnesiteen. Se lause sai minut taas ajattelemaan. Siirryin vesilinjalle ja lähdin railakkaiden jatkojen sijasta kotiin.
Olinko ollut muutamien tuntien ajan toinen ihminen? Kenties, mutta olin myös oppinut paljon. Jos tosissaan haluaa elämässään jotain saavuttaa, on sen eteen tehtävä jotain. Vaikkei sitten sitä saavuttaisikaan, olisi ainakin tehnyt voitavansa ja kenties jopa nauttinut kaikesta kokemastaan. Elämä on kuitenkin joka suhteessa liian lyhyt, joten hyvistä asioista ja hetkistä kannattaa pitää kiinni.

Det är det som susen gör.