Ystävät nyt juokaa maljamme rakkaudelle
Sain pidettyä muutaman päivän sairasloman. Se muutti aika paljon, suhteessa kaikkeen. Nyt jaksan taas tämän vuoden viimeiset koulupäivät. Ei koulussa sinänsä ole mitään vikaa, mutta jotenkin vaan kaikki tuntuu kohtuuttoman raskaalta. Tähän päivään asti olen ollut sitä mieltä, että jokainen voi selvitä yksin. Olen edelleen samalla kannalla, mutta todettakoot että ei ole helppoa. Ystävät ovat tärkeitä, ainakin oikeat ystävät, jotka eivät ole vain olevinaan. Selän takana puhuminen on tyhmää. Jos on jotain sanottavaa, voi asian ilmaista suoraan kohdehenkilölle. Vaihtoehtoisesti voi toki jättää sanomatta lainkaan.
Kenestäkään ihmisestä ei ole pakko tykätä. Mutta jos ei tykkää, ei myöskään kannata esittää tykkäävänsä. Ystävällinen voi olla, muttei tarvitse esittää. Kaksinaamaisuus alas. Jokaisen ihmisen tulisi elää omaa elämäänsä ja kyetä siirtymään eteenpäin. Olen itse junnannut joskus paikallani. Miettinyt, että mitä jos sittenkin, ehkä ja toisaalta taas ehkä ei. Viime aikoina olen oppinut että sen lisäksi, että osaa sitoutua, on myös tärkeää osata päästää irti, kun sopiva aika koittaa. Kukaan ei pärjää yksin, mutta vedessä on miljoonia kaloja. Onko totta että jokaiselle on olemassa Se_Yksi_Ja_Ainoa_Oikea? Jos onkin totta, ei voi olettaa, että Sen_Oikean löytäisi ensimmäisellä tai toisella tai kolmannella yrittämällä. Toki se on mahdollista, mutta tosiasiat on hyväksyttävä. Kahden ja puolen vuoden seurustelun jälkeen en pystynyt unohtamaan, mutta pystyin siirtymään elämässä eteen päin. Se oli tuskallista toisaalta, mutta toisaalta olisi ollut kivuliaampaa jatkaa siinä suhteessa, joka loppupelissä oli jokseenkin yksipuoleinen. EI! Ei yksipuoleinen, vaan moniavioinen. Nykyään olen viisastunut, todennut että rakkauden löytäminen vie aikaa ja vaatii pitkää pinnaa. Ehkä tällä kertaa? Ei, mutta ei se mitään, ehkä sitten seuraava…
Loman jälkeen sain elämäniloni takaisin. Kaikki ei olekaan enää samaa ja harmaata. Vai onko? Jos onkin, niin se ei enää tunnu niin pahalta ja tylsältä. Pienetkin asiat voivat tuoda kummasti valoa risukasaan. Maailmassa ei sittenkään ole pelkkiä paskoja ihmisiä. Vai onko? Ehkä sanonta “rakkaus sokaisee” onkin totta? No, jos onkin, niin tykkään olla sokea, sillä olen rakastunut tähän kurjaan maailmaan. Elämä, uskollisin poikaystäväni.