Matti Nykänen
Voisi taas todeta, että eilisen ois ehkä voinu skipata. Hauskaa oli joo, eikä ees menny överiks, mutta nukkuminen ei välttämättä olekkaan niin yliarvostettua. Ja todettakoot että kahden hengen oksennusepidemia ja jomottava päänsärky… Ei kiva.
Ajatus oli taas vaihteeksi ihan hyvä, toteutus huono. Päätettiin eilen illalla edustaa perussuomalaisia kolmekymppisiä naisia, eli tuulipukukansaa. Käveltiin reippaina Toijalaan tarkoituksena harrastaa liikuntaa, viettää laatuaikaa tyttöporukalla ja hakea vähän sipsejä ABC:ltä. Ja tidyy, voisi todeta, että suunitelma meni täysin pieleen viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi kolmesta iskettiin taksiin ja takaisin kotiin ja löysin itseni junasta matkalla Tampereelle.
Tampere on kyllä hieno kaupunki. Kaunista mihin tahansa vuorokauden aikaan. Juna-asemalla kohtasimme uuden tuttavuuden: “Hei tytöt! Tiiätteks kuka mä oon? Mä oon muuten Matti Nykänen! Ootteks nähny mun leffaa?” Kaunis tekohymy ja pientä nyökkäilyä, sitten nopea poistuminen takavasemmalle. Oh, mikä uros!
Edellisen viikonlopun kokemusten perusteella kukaan meistä ei halunnut lähteä baariin, vaan kaikki tyytyivät viettämään rauhaisaa koti-iltaa Pojan kotona. Ilta meni erittäin tyylikkäästi kolmestaan, minä, Poika ja Neiti. Nautimme viiniä ja keskustelimme Pojan viimeisimmästä ulkomaanmatkasta, katselimme matkakuvia ja nauroimme. Olotila vaihteli jutun tason mukana 14 vuotiaasta teinistä 40 vuotiaan yksinhuoltaja äidin rooliin. Olen huomannut olevani humalassa monipersoona, joka hieman kummaksuttaa minua. Olenko humalassa kaikkea sitä mitä salaisesti haluaisin olla? Ehkä, mutta se tarkoittaa vain sitä, että olen tyytyväinen elämääni, sillä suurimman osan ajasta olen oma kauhea itseni. Selvänä tai epäselvänä.
Aamuyöstä päätimme lähteä Pirkanhoviin syömään. Söin puolikkaan kebabhampurilaisen, josta toisen puolen onnistuin levittämään pitkin pöytää. Viihtyisää. Jossain vaiheessa yötä menetin hermoni totaalisesti Neitiin, jonka oli pakko olla koko ajan lirkuttelemassa Pojalle. Ei niin, että olisin ollut mustasukkainen, sillä omassa mielessäni pyöri jostain kumman syystä koko ajan eräs toinen kaksilahkeinen. Ärsyynnyin vain aivan suunnattomasti, sillä katsellessani “nuoren parin” estotonta flirttiä näin vain itseni milloin kenenkin miehen sylissä. Olenko tosissaan tuollainen?
Hätkähdin myös huomatessani, että ajattelin erästä tiettyä poikaa tauotta. Tilanne oli uusi minulle, mutta olin kuullut joidenkin puhuvan siitä, ihastuminen. EI! En ole ihastunut, vaan taas kerran vain kiinnostunut.
Voi kumpa ihastuisinkin kerran, voi edes kerran…