22.5. Alkeiskurssin 6.treeni

Eilen oli uutena esteenä muuri, joka tehtiin näin ensi kertaa ilman irtopaloja. Olin varautunut riman kanssa “ohjaamaan” koirien hyppyä muurin yli, mutta jokainen hyppäsi hienosti yli, ottamatta muurista tukea. Lisäksi yksikään koirista ei aristellut muurin sivutolppia, vaan kaikki hyppäsivät rohkeasti muurin yli.

Rengasta harjoiteltiin taas kertauksena. Käytössä oli vanha renkaamme, jota voi asteittain kohottaa korkeammalle, joten maxit saivat hypätä hieman korkeampaa rengasta, kuin mini/medi rengas. Rengasta tehtiin jo vierestä lähettäen, tosin monelle pidin targettia kuitenkin houkuttimena renkaan edessä, ettei tullut tarvetta juosta välistä.

A-este oli myös uudemman kerran ja edelleen tein sen kaikkien kanssa hihnassa. Hihnassa kontaktin harjoittelu ei ole häpeä, vaan harkittua harjoittelua, joka toivon mukaan kantaa pitkälle myöhemmin =kontaktin suoritus opitaan oikein. Koirilla alkaa olla selkä taju A:n suorittamisesta, hieno homma :) .

Lopuksi oli neljän aidan suora, joka ensin tehtiin sivulta ohjaten kaikki neljä aitaa. Tämän jälkeen koira ohjattiin edelleen sivulta, mutta koira tulikin vetää kolmannen aidan välistä pois = hlatuunottoa. Seuraavaksi toisen aidan välistä ja loppuun tehtiin vielä koko suoran juoksu sivulta ohjaten. Sivulta ohjaaminen on itseasiassa vaikeampaa kuin enää muistaakaan; koira tahtoo juosta esteiden välistä heti ohjaajan luokse, joten kouluttajan  seisominen neljän aidan takana toimii aika kivana houkuttimena ja näin koira saadaan juoksemaan suoraan. Aitojen rimat pidin maxeilla vielä medien korkeudella ja nyt ei kukaan yrittänyt juosta rimojen ali. Nostetaan siis rimoja vähitellen ylemmäksi, niin tulee hypyt suoritettua oikein.

Ensi kerralla on torstain treenien kouluttajana toinen kouluttaja itse koulutan ensi viikolla keskiviikkona kilpailuvalmiita ja kilpailevia maxeja ja medejä.  

 

Ei kommentteja

15.5. Alkeiskurssin 5. treeni

Eilen uutena esteenä oli keinu, jota tehtiin tietysti hihnassa. Ensin selostin kaikille keinun suoritusta, kontaktiosuuksia ja keinun huolellista harjoittelua alkuun hihnassa, jottei lentokeinuja tai muitakaan vahinkoja pääsisi sattumaan. Samalla puhuessani kolisuttelin keinua maahan ja näin koirat saivat kuulla keinun kolinaa turvallisesti tassut maanpinnalla.  Keinu sujuikin valtaosalla hienosti ja se tehtiin kolmeen (tai peräti neljään?) kertaan hihnassa.

Viime kerralla puomia pelännyt koira sai puomin yhden osan harjoiteltavaksi maata vatsen. Puomin toisen pään nostin muurin yhtä osaa vasten, jolloin puomi nousi aavistuksen ylöspäin. Tämä harjoittelu sujui hyvin. Sen jälkeen koira nousi keinua pienen matkaa ylöspäin, mutta keinun noustessa hieman enemmän ylöspäin, matkanteko pysähtyi.  Koiraa ei pakotettu jatkamaan matkaa, vaan hetken päästä ohjaaja nosti koiran keinulta pois ja kuuntelimme keinun kolinaa keinun läheisyydessä ja koira söi siinä namia (keinun kolina ei kuitenkaan pelottanut, joten uskoisin, että pelon syynä on korkeus).

Kepit tehtiin eilen ensi kertaa kokonaisena ja kuuden kepit jälkeen 12 keppiä taisikin tuntua loputtomalta matkalta ;) . Oikean rytmin löytäminen on vaikeaa, keppien harjoittelu vaati paljon harjoittelua ja kärsivällisyyttä, mutta osa koirista alkaa jo hieman rytmittämään itseään ja osa ohjaajista osaa jo ihan selvästi ohjata keppejä. 

Kolmantena harjoituksena oli kolme aitaa, sivulta ohjaten. Osan kanssa käytimme edelleen targettia houkuttimena, mutta osa koirista jo alkoi seuraamaan ohjausta. Maxikoirilla oli eilen ensi kerran rimat maxikorkeudella ja aika kivasti se sujui, mutta yksi lähti alittamaan rimoja. Otimme heti apurimat käyttöön, mutta ensi kerralla riman alittajalle taidan kuitenkin laskea riman vielä medikorkeudelle - varmuuden vuoksi. Kiva oli huomata, että ohjaaminen alkaa sujumaan.

Tämä oli siis jo 5. treenikerta alkeisryhmäläisille, puolet kurssista on nyt käyty ja niin koirilla kuin ohjaajillakin alkaa olla varmaan käsitys siitä, mitä agility on, onko se kivaa ja haluaako lajin harrastamista jatkaa. Kivasti koirakot ovat mielestäni edistyneet, koirat ovat pääsääntöisesti hienosti hallinnassa ja rohkeita kokeilemaan uusia asioita.

 

Ei kommentteja

8.5. Alkeiskurssin 4. treeni

Eilen uutena esteenä oli puomi, kertauksena rengas ja kolme aitaa.

Minun puolen ryhmissä aloitettiin renkaalla ja koska suosin mieluummin tehdä “kerralla oikein”, kuin korjata väärää suoritusta, niin rengas tehtiin ensin hihnan kanssa kutsuna. Eli minä pidin hihnaa renkaan läpi ohjaamassa oikeaa suoritusta ja ohjaaja kutsui koiran renkaan läpi. Tämä meni hyvänä kertauksena ja sen jälkeen ohjaaja ohjasi koiran renkaan läpi, mutta minulla edelleen hihna renkaan läpi  “oikeaa suuntaa näyttämässä”. Ne koirat, jotka selvästi jo hakivat katseellaan rengasta, saivat sitten mennä seuraavaksi renkaan vapaana ohjaajan ohjatessa sivusta ja osa suoritti renkaan vapaana, mutta ohjaaja kutsui koiria. Hienosti alkaa  rengas kaikilla sujumaan!

Seuraavaksi teimme kolme aitaa, ensin targetin avulla eteen lähetyksenä ja sen jälkeen edelleen targettia apuna käyttäen ohjaaja ohjasi koiraansa sivulta. Ohjaus tehtiin molemmin puolin ohjaten ja osa koirista seurasi jo ohjausta, osa  haki vielä targettia, mutta kyllähän ne sivusilmällä ohjaajan ohjauksenkin havitsevat ja oppivat siitä ideaa vaivihkaa.

Treenin uutena esteenä oli puomi ja se tehtiin hihnassa kahdesti ja sen jälkeen sai koittaa vapaana, mutta ne, jotka eivät “ehtineet” pysähtymään targetille, otettin heti takaisin hihnaan. Yksi koira ei rohjennut puomille nousta, mutta sitä sitten siedätettiin puomin ylös- ja alasmenoilla namien kera, eikä tällä erää enempää tehtykään. Itse en todellakaan halua pakotta enkä paineistaa koiraa suorittamaan estettä, jokainen oppii ne aikanaan, kun niille annetaan mahdollisuus ja aikaa riittävästi. Yksi koira kohelteli puomilla niin, että tassut tipahtelivat puomi ohi ja koira tippui puomilta alas, mutta mitään vahinkoa, saati pelästymistä ei tapahtunut, vaan puomille mentiin uudelleen ja loppujen lopuksi puomi sujui hyvin. Yksi koira houkuteltiin namien kera koko puomin läpi, koska tälläkin koiralla oli hienoisia koordinaatio-ongelmia. Lopulta minä kuljin koko matkan kädet lähes koiran ympärillä (sen, minkä kädet puomi yli riittivät maksikoiralla), namit viljeltynä puomia pitkin ja kehuen ja kannustaen puomi sujuikin sitten OK. Lopussa harjoitelttiin vielä tuon koiran kanssa pelkkää kontaktin alasmenopaikkaa namien kera, joten uskoisin, etä puomi on itseasiassa alun jännityksen jälkeen ihan kiva paikka. 

Kaikki koirat ovat edistyneet hurjasti ja vaikka osaa eilen pelottikin, niin jokainen ylitti itsensä selvästi yrittämällä & onnistumalla suorituksessaan. Kukin edistyy omaan tahtiinsa ja pitää muistaa, että vaikka nyt esim. puomi ei kaikilla sujunut kuten muilla, niin kyllä se siitä alkaa sujumaan, kun annetaan koirien työstää asiaa rauhassa.

Kouluttaja sai erityispalkan eilen koulutuksissa hieman varautuneelta koiralta, joka alkuun häiriintyi selvästi läsnäolostani, alan olla kaiketi siedettävä tyyppi: eilen tuli pusu  :D

Ei kommentteja

24.4. Alkeiskurssin 3. treeni

Kouluttaja on ollut hieman laiska kirjauksissa… tässä pikainen yhteenveto 24.4. treeneistä:

Esteinä harjoiteltiin pituutta, A-estettä, putkea ja keppejä puolikkaina. Pituus sujui kaikilta minun ryhmissäni hyvin, mukaan otimme myös aidan ja hienoista ohjaustakin oli jo mukana kuviossa. A-esteelle muutama koira ei halunnut kiivetä, niinpä minä käskin ohjaajan kiivetä A:n harjalle ja koirat menivät luottavaisesti isännän/emännän luokse. Sen jälkeen A:lle meno sujui näiltäkin koirilta ongelmitta ja peloitta yksinään, mutta toki ohjaajat kulkivat esteen toisella puolen ja minä toisella puolen hihnassa kuljettaen.

Kepeillä alkaa ohjaajilla jo löytymään rytmiä ja mutkaputkeen lähetyskin sujui jo kivasti. Yksi koira yritti hypätä edellisellä kerralla monasti putken päälle/yli, joten sille heitettiinkin narulelu putken sisään ja näin suoritus sujui hienosti putken läpi, niinkuin kuuluu.

Huomenna on vuorossa uutena esteenä puomi ja koitan olla hieman ahkerampi, niin tulee noita tunnelmia ja ajatuksia paremmin kirjoitettua, kun ovat tuoreessa muistissa ;) .

Ei kommentteja

17.4. Alkeiskurssin 2. treeni

Toisella treenikerralla oli esteinä rengas, pussi ja kaksi aitaa eteenlähetyksenä joko targetin tai lelun kanssa.
Minun puolen ryhmissä aloitimme renkaalla ja se tehtiin kaikkien kanssa hihnalla. Ohjaaja jätti koiran renkaan eteen, minä otin hihnan renkaan läpi (hihna ihan löysällä), ohjaaja tuli renkaan toiselle puolen ja kutsui koiran. Joko jokainen koira oli ilmiömäinen renkaan suorittaja tai ehkä hihnalla oli hienovarainen ohjaava vaikutus, kaikki tulivat hienosti renkaan läpi. Etäisyyttä otettiin jonkun verran renkaaseen ja myös kutsuun, mutta mitään lähetystä ei meidän puolella edes yritetty vielä. Itse suosin, että tehdään harjoitus oikein, antamatta mahodollisuutta virheelliseen suoritukseen. Seuraavalla kerralla kun rengas on treenattavana, otetaan lähetystäkin - ehkä :)

Kahden aidan kanssa teimme targetille lähetystä, paitsi yksi lelupalkkauksesta innostunut koira, jolle lelu heitettiin. Lelun heitossa tulee kuin huomaamatta ja luontevasti käden ohjaava liike, joka pelkälle targetille lähettäessä tahtoi helposti unohtua.

Pussia harjoiteltiin ensin hieman rullalle käärittynä ja vähitellen avattiin enemmän, kunnes kaikki koirat syöksyivät itsenäisesti pussi läpi :) . Rohkeita koiria ja totesinkin, että agility on siitä kiva laji, että kivan harrastuksen myötä hieman arempi koira saa lisää itseluottamusta, kun sen annetaan itse tehdä päätöksiä, eikä pakoteta.

Kaikissa ryhmissä aikaa jäi näiden suunnitelman mukaisten treenien jälkeen, joten treenasimme ylimääräisenä putkea, joka kuuluu seuraavan kerran treenisuunnitelmaan. Ensin kutsuna ja sitten putkeen lähetystä. Tässä vaiheessa osa koirista alkoi kuitenkin väsymään ja pitäisikin muistaa, että vaikka ohjaajat jaksaisivatkin vielä uusia asioita, niin koirat eivät jaksa omaksua uusia asioita kerralla liian paljon.  

Harmittava huomio oli, että uroskoirat merkkasivat putkemme aika huolellisesti :( Ensi kerralla onkin hienovaraisen puheen paikka, koska kun yksi uros merkkaa esteen, moni muu tekee sen perässä. Eli mitään muuta ei juuri tarvitsekaan kieltää agilitytreeneissä, mutta esteitä EI merkata. 

Ensi kerralla on vuorossa A-este, pituus (+aita) , kepit taas puolikkaana ja ehkä putki.

Ei kommentteja

Alkeiskurssin 1. treeni

Torstaina oli ensimmäinen treeni alkeiskurssilaisilla. Nuoret olivat mukavasti ajoissa paikalla, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta… paikalla olisikin hyvä olla mieluummin hieman liian aikaisin, kuin myöhässä ;) .

Ensimmäisella kerralla tutustuttiin hyppyesteestä aitaan, jota harjoiteltiin matalan riman kanssa kutsuna suoraan ja vinottain eri suunnista, jotta esteelle lähestyminen ja poistuminen tulivat tutuiksi. Sitten otettiin targetille/lelulle lähetys. Kivasti koirat jo nyt katsoivat rimaa ja hyppäsivät matalan riman yli ongelmitta, eivätkä siivekkeetkään pelottaneet.

Seuraavaksi oli vuorossa kepit, ohjaajat saivat ensin kuivaharjoitella puolikkailla (6) kepeillä ilman koiraa ja sen jälkeen koiran kanssa. Kepit otettiin molemmin puolin ohjaten ja minun puolella pidin koirat hihnassa, jotta tarvitaessa pystyin hienovaraisesti ohjaamaan hihnan avulla. Hienosti koirat seurasivat namikättä ja ohjaajien rytmi & peruuttaminen sujuivat kivasti.

Loppuun otettiin putki, ensin putki suorana ja ohjaaja kutsui putken toisesta päästä. Toisella kerralla ne koirat, jotka selkeästi olivat jo syöksymässä putkeen, lähetettiin putkeen. Lopussa putki käännettiin hieman kaarelle ja rohkeus riitti putken läpimenoon tällöinkin, kun ohjaajat kutsuivat putken toisesta päästä.

Kivasti ohjaajat muistivat palkata ja kehua koiria suoritusten jälkeen, muutama ohjaaja sai oikein “erityiskiitosta”, kun he osasivat kannustaa ja kehua koiriaan erityisen hyvin. Tunti vierähti nopeasti, mutta eipä koirat, saati ohjaajat jaksaisi keskittyä kovinkaan paljon pidempään, vaikka halua ehkä olisi ollutkin ;) .

Ensi kerralla harjoitellaan rengasta ja pussia, aitojen  lisäksi.

Ei kommentteja

Kevään alkeiskurssit alkavat

Kevään alkeiskurssit (ei jäsenille), alkavat huomenna 10.4. Meillä Hennan kanssa on nuorisoryhmät koulutettavana, ensimmäisen ryhmän treeni alkaa klo 18  ja seuraava klo 19. Ryhmissä on 10 koirakkoa, mutta meitä on tosiaan kaksi kouluttajaa, joten aikaa pitäisi olla ihan mukavasti perusasioiden opettamiseen.

Eilen pidimme teoriaosuuden, joka on kursseille osallistuville pakollinen. Toivottavasti teoriasta oli hyötyä, aiheina mm. mitä agility on, koiran ja ohjaajan suhde, koiran motivointi ja palkkaus,  esteiden esittely ja oikea suoritus sekä treenisääntömme. Tänne päivittelen alkeiskurssin sujumista ja tunnelmia :) .

Ensi viikolla alkavat jäsenten omat treenit ja minä koulutan torstaina ei-jäsenten lisäksi omia nuorisojäseniä ja illan päätteeksi vielä kilpailevia minejä. Näistä treeneistä voi lukea myöhemmin ko. ryhmien omista osioistaan ja niihin tulee tuttuun tapaan treenipiirustuksia.

Ei kommentteja


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |