28.08. Irtaantumista ja haltuunottoa
18:45 Perjantaina, Elokuun 29. 2008 @ marinagitreenit
Torstain junnujen treenien alkaessa paikalla oli vain yksi innokas treenaaja ja onneksi hänen avulias äitinsä. Yhteisvoimin raahasimme puomin, kaksi putkea, kepit, renkaan ja aidat kentälle. Sitten paikalle saapuikin kaksi matti-myöhäistä ja vähän nuhteita he saivat… Ymmärrän vallan hyvin, että joskus on hankala ehtiä ajoissa paikalle, mutta ensimmäisen treeniryhmän rasite on esteiden kentälle raahaus ja vikan ryhmän on ne taas konttiin takaisin vietävä. Jos ei olla ajoissa paikalla, niin treenaajien oma koulutusaika lyhenee ja toisaalta, jos osa on aina ajoissa paikalla ja osa ei, niin se harmittaa - ainakin niitä, jotka tekevät kovan urakan esteiden raahaamisessa
Teemana meillä oli irtaantumista ja haltuunottoa. Haltuunotto kun on “helppoa” jos ei ole vauhtia, niinpä monin paikoin tultiin vauhdilla suoraan ja sen jälkeen koira haltuun. Lisäksi takaaleikkausta pystyi hyvin harjoittelemaan, tosin kyllä noissa valssillakin halutessaan selvisi.

Motivointiin kannattaa kiinnittä huomiota. Jos koira vasta treenien kuluessa vähitellen lämpiää ja innostuu, niin A) onko koira lämmitelty huolella? B) onko motivointi alusta asti kohdallaan? Vaikeita juttuja, mutta niitä pohtimalla homma alkaa ehkä toimimaan paremmin?
Mini- ja medikilpailevien treenit yhdistettiin useiden peruutusten vuoksi, mutta treeniaikaa pidennettiin loppupäästä n. 10minuuttia. Kilpailevienkin teemana oli irtaantuminen ja ennenkaikkea haltuunotto, lisäksi sivuttaista irtaantumista, keppikulmaa, tiukkoja käännöksiä ja vielä putken väärää päätä melkein joka kerta ;). Vähän kertauksena tuli edellisen kerran välistävetoakin. Nämä ohjaajat ovat kyllä niin taitavia… kirjainversio ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta hienosti siitäkin ohjaajat suoriutuivat.
Treenissä ensin esteet 1-14, sitten A-L ja loppuun 21-32