15.5. Kilpailevat minit
Eilen teemana oli välistävetoa, takaakiertoa ja takaaleikkausta sai parissakin kohtaa tehtyä, myös keinua ennen halutessaan. Mutta kuten kaikissa treeneissä, aina mukaan mahtuu muutakin ja niin eilenkin; haltuunottoa ja sylikäännöksen sai parissa kohdassa harjoitella ja kepeille pystyi viemään kummalta puolen vaan kahdessa ekassa harjoituksessa.
Koirista tai oikeastaan ohjaajista huomasi, että välistävetoja (7-11) on tehty. ”Yksikertaisempi” aitojen pujottelu (esim.28-32) meinasi ensin mennä pieleen, mutta se johtui kyllä kouluttajan silmillä katsottuna siitä, että koiria ei ohjattu selkeästi, joten koirat joutuivat tekemään itse päätöksen, mihin mennä ja tulivat aitojen välistä pois tuttuun tapaa. Kun ohjaajat keskittyivat kunnolliseen vartalo-ohjaukseen, niin johan kropat kääntyivät ja koirat kulkivat juuri sinne minne pitikin ja ohjaus alkoi näyttämään oikein sujuvalta ja kivalta
.
Ensin tehtiin “lämmittelynä” numerot 1-12. Sitten päivän “pääharjoitus” 21-33, missä ehkä hankalin osa heti alussa 21-24. Loppuun 41-55, jolloin keinu käännettiin tietysti toisinpäin. Tässä oli hankalinta 50-51 aitojen sylikäännöksen (joka sujui hyvin), jälkeinen haltuunotto, ettei koira syöksynyt putken väärästä päästä sisään:

On mukavaa huomata, että treenisuunnittelu alkaa sujumaan ja kokoajan kehittelen mielessäni treenejä lisää. Ainakin nyt tuntuu, että treenit ovat olleet aika hyviä ja haluaisin itsekin treenata noita suunnittelemiani treenejä oman koirani kanssa
.
Ensi kerralla on vuorossa vauhtia ja haltuunottoa, elleivät koulutettavat esitä muita toiveita.