24.4. Alkeiskurssin 3. treeni
Kouluttaja on ollut hieman laiska kirjauksissa… tässä pikainen yhteenveto 24.4. treeneistä:
Esteinä harjoiteltiin pituutta, A-estettä, putkea ja keppejä puolikkaina. Pituus sujui kaikilta minun ryhmissäni hyvin, mukaan otimme myös aidan ja hienoista ohjaustakin oli jo mukana kuviossa. A-esteelle muutama koira ei halunnut kiivetä, niinpä minä käskin ohjaajan kiivetä A:n harjalle ja koirat menivät luottavaisesti isännän/emännän luokse. Sen jälkeen A:lle meno sujui näiltäkin koirilta ongelmitta ja peloitta yksinään, mutta toki ohjaajat kulkivat esteen toisella puolen ja minä toisella puolen hihnassa kuljettaen.
Kepeillä alkaa ohjaajilla jo löytymään rytmiä ja mutkaputkeen lähetyskin sujui jo kivasti. Yksi koira yritti hypätä edellisellä kerralla monasti putken päälle/yli, joten sille heitettiinkin narulelu putken sisään ja näin suoritus sujui hienosti putken läpi, niinkuin kuuluu.
Huomenna on vuorossa uutena esteenä puomi ja koitan olla hieman ahkerampi, niin tulee noita tunnelmia ja ajatuksia paremmin kirjoitettua, kun ovat tuoreessa muistissa
.