17.4. Nuorisoryhmän ensimmäinen treeni

Ensimmäisella ulkokauden treenikerralla paikalla oli viisi koirakkoa seitsemästä. Ryhmä on vähän sekalainen tasoltaan ja eri koko luokiltaan. Kaksi tyttöä ovat ohjaajina aloittelijoita, mutta koirat jo kokeneita kisakoiria, muut ryhmässä ovatkin sitten jo lähes kilpailuvalmiita tai kilpailevia, mutta kunkin osaamisen mukaan treenejä tehdään ja hienosti kaikkien ensimmäinen treeni meni :) .

Eka treeni oli ratamainen treeni, jossa katsoin miten koira irtoavat, miten sujuu valssi tai takaaleikkaus ja ohjaus ylipäätänsä. Tämän perusteella suunnitellaan seuraavia treenikertoja ja vaikka osan olin jo tehnyt valmiiksi, niin pientä vaikeutta, koirien haltuunottoa, mutta myös irtaantumista treeneihin suunnittelen lisää. Kouluttajalla oli mukavaa, kun ohjaajat ovat selvästi lajista innostuneita, kohtelevat koiriaan nätisti ja kuuntelevat kouluttajaa. Kivasti kaikki palkkasivat ja herättelivät koiriaan, joita ulkokausi aina ihanine hajuineen yleensä enismmäisellä treenikerralla hämmentää.  

Ohessa treenikuva:

 

Ensi kerralla treenataan takaaleikkausta, A-estettä ja putken umpikulmaan lähetystä.

 

 

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |