Alkeiskurssin 1. treeni
Torstaina oli ensimmäinen treeni alkeiskurssilaisilla. Nuoret olivat mukavasti ajoissa paikalla, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta… paikalla olisikin hyvä olla mieluummin hieman liian aikaisin, kuin myöhässä
.
Ensimmäisella kerralla tutustuttiin hyppyesteestä aitaan, jota harjoiteltiin matalan riman kanssa kutsuna suoraan ja vinottain eri suunnista, jotta esteelle lähestyminen ja poistuminen tulivat tutuiksi. Sitten otettiin targetille/lelulle lähetys. Kivasti koirat jo nyt katsoivat rimaa ja hyppäsivät matalan riman yli ongelmitta, eivätkä siivekkeetkään pelottaneet.
Seuraavaksi oli vuorossa kepit, ohjaajat saivat ensin kuivaharjoitella puolikkailla (6) kepeillä ilman koiraa ja sen jälkeen koiran kanssa. Kepit otettiin molemmin puolin ohjaten ja minun puolella pidin koirat hihnassa, jotta tarvitaessa pystyin hienovaraisesti ohjaamaan hihnan avulla. Hienosti koirat seurasivat namikättä ja ohjaajien rytmi & peruuttaminen sujuivat kivasti.
Loppuun otettiin putki, ensin putki suorana ja ohjaaja kutsui putken toisesta päästä. Toisella kerralla ne koirat, jotka selkeästi olivat jo syöksymässä putkeen, lähetettiin putkeen. Lopussa putki käännettiin hieman kaarelle ja rohkeus riitti putken läpimenoon tällöinkin, kun ohjaajat kutsuivat putken toisesta päästä.
Kivasti ohjaajat muistivat palkata ja kehua koiria suoritusten jälkeen, muutama ohjaaja sai oikein “erityiskiitosta”, kun he osasivat kannustaa ja kehua koiriaan erityisen hyvin. Tunti vierähti nopeasti, mutta eipä koirat, saati ohjaajat jaksaisi keskittyä kovinkaan paljon pidempään, vaikka halua ehkä olisi ollutkin
.
Ensi kerralla harjoitellaan rengasta ja pussia, aitojen lisäksi.