2.2. Keppitreeniä
19:59 Perjantaina, Helmikuun 1. 2008 @ marinagitreenit
Lauantaina oli vuorossa keppitreeniä.
Jatko1 ryhmän kanssa keskityimme aidan jälkeen tulevaan keppikulmaan, jatko2 ryhmän kanssa putkelta tultiin vielä takaisin kepeille. Molemmissa ryhmissä oli koiria, jotka osasivat jo hakea keppiväliä itsenäisesti, osa enemmän ja osa vähemmän. Mitä paremmin koira kepeille itse haki, sitä vähemmän sinne enää pitäisi ohjaajan väliin mennä ohjaamaan (=sörkkimään)
.
Kun keppejä aloitetaan opettamaan, niin alkuun tavallisten keppien opetuksessa yleensä käytetään namua, koira seuraa namukättä. Koiran jo suurin piirtein tietäessä, mitä siltä odotetaan, namu pitäisi mielestäni jättää kädestä pois, muutoin koira seuraa edelleen vain namua, eikä keskity itse suoritukseen. Kädellä tietysti ohjataan edelleen, mutta nami ei enää ole huomion herättäjänä. Muutaman koirakon kanssa namit pistettiinkin piiloon toiseen käteen (koska tokiahan palkkaus pitää kuitenkin tulla ajallaan) ja iloksemme huomasimme, että kyseiset koirat alkoivat jo katsomaan keppejä, eli itse suoritus sai tarvittavan huomion ja keskittymisen.
Vastakkaiselta puolelta ohjatessa ainakin ison maxikoiran kanssa pitää muistaa jättää riittävästi koiralle kääntymistilaa. Jos koiralla ei ollut tilaa, se meni kakkosvälistä sisään, mutta kun sillä oli riittävästi tilaa, koira kurvaisi ihan oikeasta välistä sisään ja pystyi helposti jatkamaan pujottelua.
Jatko1 ja 2 ryhmien kanssa lopussa teimme erilaisia variaatioita ratatreeninä, jolloin kepeille menoon tuli jo vauhtia ja sen myötä haastetta lisää. Keppien ohjaus pitäisi muistaa loppuun asti, koska ohjaajan keskittyessä esim. putkelle ohjaukseen, myös koira sinkosi herkästi sinne jättäen viimeisen keppivälin pujottelematta. Kouluttajan lisätavoite oli myös, että ohjaajat muistaisivat keppien lisäksi keskittyä muihinkin jo aiemmin opittuihin asioihin, mm. A-esteen kontakteihin… osa muisti - osa ei.
Alkeisjatkoryhmästä paikalla oli vain yksi koirakko, joten treenasimme keppien (yksittäisenä esteenä) lisäksi rengasta, puomia hihnassa, yhdessä kulkemista ja A-estettä.
Paikallaanolosta keskustelimme, se kun on agilityssä kullanarvoinen taito perustottelevaisuuden lisäksi :).
Ensin tehtiin A-B, sitten a-B, sitten 1a-B

Ratatreeni
